Olen rekisteröitynyt buzzadoriksi sivulla www.buzzador.com ja ehdotan, että sinäkin teet samoin!
Buzzadorina saat ilmaiseksi kokeilla uusia tuotteita ja palveluja.
(itse esim olen sanaut kissulleni kissanruoka testatattavaksi!)
Kuinka kauan kestää ennenkuin pääset mukaan ensimmäiseen kampanjaan voi vaihdella muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen riippuen siitä, kuinka hyvin profiilisi sopii tuleviin kampanjoihin.
Kun saamme sinulle sopivan kampanjan, saat viestin siitä sähköpostitse.
Seuraamalla tätä linkkiä ilmenee, että minä olen kutsunut sinut mukaan (minun buzzador-käyttäjätunnukseni on hannajii):
https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-regstep1&lang=FI&refstr=hannajii
Jos haluat tietää enemmän ennen kuin päätät rekisteröityä, klikkaa alla olevasta linkistä:
http://www.buzzador.com?refstr=hannajii&lang=FI
Terveisin,
hannajii
10/12/2011
9/21/2011
Purrrrrrfect
En olekaan vielä virallisesti esitellyt meidän perheen uutta jäsentä.
Joitain viikkoja sitten meille muutti pieni hyrisevä karvalapsi.
Nimekseen neiti sai Pulu, koska keskustelee innostuessaan aivan pulun kujerrusta muistuttavalla äänellä :)
Pulu muutti meille läheisestä maatalosta, myönnettäköön että
alaikäisenä, joitakin viikkoja sitten.
Emonsa oli jostain syystä alkanut hermostua häneen ja hänen ollessa ainoa pentueessa (emo oli saanut pennut ulos ja ei ole tietoa mitä
muille tapahtui vai oliko Pulu ainoa lajissaan) nähtiin siis parhaaksi hakea tyttö jo kotiin.
Ja hienosti sujuu. Kertaakaan ei ole tarpeilla käyty väärässä paikassa ja ruoka maistuu hienosti.
Neiti on myös TODELLA leikkisä ja villi, menoa & meininkiä riittää siis!
Tässäpä hän kaikessa kauneudessaan!
Joitain viikkoja sitten meille muutti pieni hyrisevä karvalapsi.
Nimekseen neiti sai Pulu, koska keskustelee innostuessaan aivan pulun kujerrusta muistuttavalla äänellä :)
Pulu muutti meille läheisestä maatalosta, myönnettäköön että
alaikäisenä, joitakin viikkoja sitten.
Emonsa oli jostain syystä alkanut hermostua häneen ja hänen ollessa ainoa pentueessa (emo oli saanut pennut ulos ja ei ole tietoa mitä
muille tapahtui vai oliko Pulu ainoa lajissaan) nähtiin siis parhaaksi hakea tyttö jo kotiin.
Ja hienosti sujuu. Kertaakaan ei ole tarpeilla käyty väärässä paikassa ja ruoka maistuu hienosti.
Neiti on myös TODELLA leikkisä ja villi, menoa & meininkiä riittää siis!
Tässäpä hän kaikessa kauneudessaan!
9/15/2011
Uskottomuuttako?
Haha, sainpas huomiosi.
Kyseessä ei oikeesti ole mikään pohdinta siitä kuka pettää ketäkin, vaan ihan oon pohdiskellut suhteitani tuonne yläkertaan.
Eli kyllä, uskonnosta meinasin kirjoitella.
Millaisena te muut näätte uskonnon? Jumalan? Uskomisen? uskovaisuuden?
Mummu pienestä asti on opettanut mua että taivaan isä on se kuka suojelee ja johon voi luottaa.
Mummo oetti iltarukoukset ja virret.
Mitään uskovaisia meillä ei kuitenkaan olla oltu. kirkossa käydään lähinnä häissä, hautajaisissa, ristiäisissä, rippijuhlissa tai jouluna.
Oon vuosia pohtinut ajoittain että onko tuolla mitään jumalaa tai onko kuoleman jälkeen mitään paratiisiä tai helvettiä?
Mulle kirkko sinällään on tosi vieras ja jollainlailla kankea ja ummehtunut instituutio.
Vallankin viime vuosien erittäin tuomitseva suhtautuminen esim homoseksuaalien avioliittoon sai mun vereni niin kuohumaan että melkein olin yksi niistä jotka kirkon kirjoista ittensä pois pyyhkivät.
Mulla on joitakin oikein hartaasti uskovaisia tuttuja ja olen heidän kohdallaan ollut joskus yllättynyt siitä suvaitsemattomuuden määrästä joka toisissa asioissa tulee julki. Ihan kuin he olisivat nostaneet itsensä jollekin jalustalle olemalla parempia ja ylevämpiä kuin muut.
Sitten taas esim yksikin agnostikko ystäväiseni on hyvinkin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen. Hyvä ihminen isolla H:lla.
Myös toki löytyy niitä uskovia ystäviä jotka ovat sitä hyvällä ja inhimillisellä tavalla.
Nämä voisivat olla toki myös ihan luonne asioita, suuntaan ja toiseen. Missään nimessä halua yleistää.
Olen vaan jotenkin kuvitellut että ihmiset jotka ovat uskossa oikein tosissaan pyrkivät hyvään itseään ja muita kohti, ei tuomitsemaan.
äh, niin ristiriitaista!
Mitä sitten itse ajattelen? Uskonko? Vai olenko vallan uskoton?
Olen huomannut että vaikeina aikoina mummon ajatukset ja opetukset tulevat mieleen.
Huomaan että kädet hakeutuvat ristiin sillon kun tuntuu ettei oikeen muukaan auta.
Sairastellessa, rakkaiden ollessa vaikeuksissa, kaikissa tukalissa tilanteissa... Rukoilen, ja myönnän sen.
Isoissa asioissa ja kyllä myös aika pinnallisissakin...
Olen myös saanut usein niin uskomattomalla tavalla apua itselleni tai toisille ihmisille, että koen sen olevan jonkunlaista johdatusta.
Silloin kun seinä tuntuu nousseen vastaan, niin jostain tulee joku ja nostaa pystyyn.
Koen niissä hetkissä jotain suurempaa jotain jumalallistakin.
Elämä kantaa, asiat järjestyvät.
Mitään raamatunlauseita ta valmiita rukouksia en osaa. Omat rukoukseni ovat jotain hyvin sekavaa ajatusten virtaa.
Jotenkin luotan siihen että kyllä se jumala minut tuntee ja vaikka en muistakaan niissä hyvissä hetkissä kiittää tai ajatella koko uskoa, niin silti koen että saan johonkin korkeampaan turvata kun on oikeesti tiukkapaikka.
Mikä ja millainen Jumala sitten on....
Minulle hän on toisaalta hetkittäin se lempeäkasvoinen, hieman albus dumbledorea (harry potter leffat vink vink) muistuttava isällinen hahmo.
Toisaalta en usko esim raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti että joku "henkilö" olisi luonut yksin tämän kaiken...miehen tomusta jne.
Uskon evoluutio teoriaan ja alkuräjähdykseen, mutta jotenkin uskon että joku Jumala tai Jumaluus on laittanut sen kaiken alulle. Jokinlainen kohtalo tai muu ohjaava voima.
Ettei ihan sattumalta pikku pikku atomit ja jotkut mötit olisi hakautuneet yhteen ja pamahtaneet maailmankaikkeudeksi.
Mulle Jumala ja Jumaluus on toisaalta hyvin abstrakti voima. Tunnen esim luonnossa enemmän hartautta kuin kirkossa. Olen usein äimänä uskomattomista pienistä yksityiskohdista maailmassa. Hyvänä esimerkkinä miten esim nisäkkäät lisääntyvät pienistä sukusoluista kasvaen niiiiiiin täydellisiksi ja kuitenkin niiiiin uniikeiksi. Voisiko se kaikki olla jotain sattumaa ja tuuria? en usko.
En henkilökohtaisesti koe että tarvitsisin kirkkoa. Hautausmaalla käyskentely on ehkä "lähin" vastine kirkossa käynnille jota joskus teen.
Hautausmaan rauha on käsittämätöntä ja hyvin voimauttavaa. Siellä koen olevani lähellä edesmenneitä.
Koen myös että ainakin mun edesmennyt äidin äitini kulkee mun mukanani.
Koin kertaalleen hänen kuolemansa jälkeen melkoisen kokemuksen.
Seison keittiössä ja pakkasin jotakin tavaroita kassiini pöydän ääressä. Kaikki ikkunat, ovet jne olivat kiinni. Päivä täysin tyyni ja tuuleton.
Meillä ei ole mitään puhaltimia tai ilmastointia tms.
Yhtäkkiä kuitenkin lämmin tuulenhenkäys puhalsi kasvoilleni, oikein kunnolla, niin että otsatukkani hulmahti.
Yksi ainoa henkäys, hellä ja lämmin.
(ja tälle ei oikeesti löydy selitystä).
Samalla mulle tuli jollakinlailla tosi hyvä olo ja alkoi naurattaa ääneen. (ei en oo hullu!)
Sanoinkin siinä ääneen että terve vaan sullekin mummu :)
hmmm.
Kinkkinen kysymys siis mitä usko on? mitä Jumala?
Kyseessä ei oikeesti ole mikään pohdinta siitä kuka pettää ketäkin, vaan ihan oon pohdiskellut suhteitani tuonne yläkertaan.
Eli kyllä, uskonnosta meinasin kirjoitella.
Millaisena te muut näätte uskonnon? Jumalan? Uskomisen? uskovaisuuden?
Mummu pienestä asti on opettanut mua että taivaan isä on se kuka suojelee ja johon voi luottaa.
Mummo oetti iltarukoukset ja virret.
Mitään uskovaisia meillä ei kuitenkaan olla oltu. kirkossa käydään lähinnä häissä, hautajaisissa, ristiäisissä, rippijuhlissa tai jouluna.
Oon vuosia pohtinut ajoittain että onko tuolla mitään jumalaa tai onko kuoleman jälkeen mitään paratiisiä tai helvettiä?
Mulle kirkko sinällään on tosi vieras ja jollainlailla kankea ja ummehtunut instituutio.
Vallankin viime vuosien erittäin tuomitseva suhtautuminen esim homoseksuaalien avioliittoon sai mun vereni niin kuohumaan että melkein olin yksi niistä jotka kirkon kirjoista ittensä pois pyyhkivät.
Mulla on joitakin oikein hartaasti uskovaisia tuttuja ja olen heidän kohdallaan ollut joskus yllättynyt siitä suvaitsemattomuuden määrästä joka toisissa asioissa tulee julki. Ihan kuin he olisivat nostaneet itsensä jollekin jalustalle olemalla parempia ja ylevämpiä kuin muut.
Sitten taas esim yksikin agnostikko ystäväiseni on hyvinkin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen. Hyvä ihminen isolla H:lla.
Myös toki löytyy niitä uskovia ystäviä jotka ovat sitä hyvällä ja inhimillisellä tavalla.
Nämä voisivat olla toki myös ihan luonne asioita, suuntaan ja toiseen. Missään nimessä halua yleistää.
Olen vaan jotenkin kuvitellut että ihmiset jotka ovat uskossa oikein tosissaan pyrkivät hyvään itseään ja muita kohti, ei tuomitsemaan.
äh, niin ristiriitaista!
Mitä sitten itse ajattelen? Uskonko? Vai olenko vallan uskoton?
Olen huomannut että vaikeina aikoina mummon ajatukset ja opetukset tulevat mieleen.
Huomaan että kädet hakeutuvat ristiin sillon kun tuntuu ettei oikeen muukaan auta.
Sairastellessa, rakkaiden ollessa vaikeuksissa, kaikissa tukalissa tilanteissa... Rukoilen, ja myönnän sen.
Isoissa asioissa ja kyllä myös aika pinnallisissakin...
Olen myös saanut usein niin uskomattomalla tavalla apua itselleni tai toisille ihmisille, että koen sen olevan jonkunlaista johdatusta.
Silloin kun seinä tuntuu nousseen vastaan, niin jostain tulee joku ja nostaa pystyyn.
Koen niissä hetkissä jotain suurempaa jotain jumalallistakin.
Elämä kantaa, asiat järjestyvät.
Mitään raamatunlauseita ta valmiita rukouksia en osaa. Omat rukoukseni ovat jotain hyvin sekavaa ajatusten virtaa.
Jotenkin luotan siihen että kyllä se jumala minut tuntee ja vaikka en muistakaan niissä hyvissä hetkissä kiittää tai ajatella koko uskoa, niin silti koen että saan johonkin korkeampaan turvata kun on oikeesti tiukkapaikka.
Mikä ja millainen Jumala sitten on....
Minulle hän on toisaalta hetkittäin se lempeäkasvoinen, hieman albus dumbledorea (harry potter leffat vink vink) muistuttava isällinen hahmo.
Toisaalta en usko esim raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti että joku "henkilö" olisi luonut yksin tämän kaiken...miehen tomusta jne.
Uskon evoluutio teoriaan ja alkuräjähdykseen, mutta jotenkin uskon että joku Jumala tai Jumaluus on laittanut sen kaiken alulle. Jokinlainen kohtalo tai muu ohjaava voima.
Ettei ihan sattumalta pikku pikku atomit ja jotkut mötit olisi hakautuneet yhteen ja pamahtaneet maailmankaikkeudeksi.
Mulle Jumala ja Jumaluus on toisaalta hyvin abstrakti voima. Tunnen esim luonnossa enemmän hartautta kuin kirkossa. Olen usein äimänä uskomattomista pienistä yksityiskohdista maailmassa. Hyvänä esimerkkinä miten esim nisäkkäät lisääntyvät pienistä sukusoluista kasvaen niiiiiiin täydellisiksi ja kuitenkin niiiiin uniikeiksi. Voisiko se kaikki olla jotain sattumaa ja tuuria? en usko.
En henkilökohtaisesti koe että tarvitsisin kirkkoa. Hautausmaalla käyskentely on ehkä "lähin" vastine kirkossa käynnille jota joskus teen.
Hautausmaan rauha on käsittämätöntä ja hyvin voimauttavaa. Siellä koen olevani lähellä edesmenneitä.
Koen myös että ainakin mun edesmennyt äidin äitini kulkee mun mukanani.
Koin kertaalleen hänen kuolemansa jälkeen melkoisen kokemuksen.
Seison keittiössä ja pakkasin jotakin tavaroita kassiini pöydän ääressä. Kaikki ikkunat, ovet jne olivat kiinni. Päivä täysin tyyni ja tuuleton.
Meillä ei ole mitään puhaltimia tai ilmastointia tms.
Yhtäkkiä kuitenkin lämmin tuulenhenkäys puhalsi kasvoilleni, oikein kunnolla, niin että otsatukkani hulmahti.
Yksi ainoa henkäys, hellä ja lämmin.
(ja tälle ei oikeesti löydy selitystä).
Samalla mulle tuli jollakinlailla tosi hyvä olo ja alkoi naurattaa ääneen. (ei en oo hullu!)
Sanoinkin siinä ääneen että terve vaan sullekin mummu :)
hmmm.
Kinkkinen kysymys siis mitä usko on? mitä Jumala?
9/05/2011
Kuka kelpaa?
JOS VEDÄT HELPOSTI PALKOKASVIN NENÄÄN PAINOASIOISTA PUHUTTAESSA TAI TAPAAT OTTAA NETTIKIRJOITTELUN HENKILÖKOHTAISESTI, NIIN MUISTUTAN ETTÄ OLET BLOGISSANI OMASTA HALUSTASI.
EN OLE TODELLAKAAN HENKILÖINYT SEURAAVAA KIRJOITUSTA KEHENKÄÄN VAAN TÄMÄ ON PITKÄAIKAISEN YMPÄRISTÖN HAVAINNOINNIN TULOSTA, ERI YMPYRÖISSÄ JA ERI YHTEISÖISSÄ.
TÄSTÄ TEKSTISTÄ EI SIIS KUKAAN YKSITTÄINEN HENKILÖ SAA PAHOITTAA MIELTÄÄN. KIITOS.
MUTTA AJATUSTEN HERÄTTÄMINEN ON TARKOITUKSELLISTA JA JOS TÄMÄ TEKSTI JOTAKIN LIIKAUTTAA SINUSSA, NIIN EHKÄ TAVALLAAN SEN VOISI SANOA OLEVAN TARKOITUSKIN.
Heräsin taas kerran ajattelemaan pintapuolisia asioita,
Ulkonäköä ja painoja.
Vaikka eletäänkin jo kovasti jonkinlaisia "suvaitsevaisuuden aikoja" niin syvässä, ah niiiiiiiin syvässä, vaan ne vanhat kauneusihanteet istuu.
Oma kantanihan siis on se ettei paino tai mikään muukaan yksittäinen seikka ratkaise sitä onko joku kaunis/komea/upea vai ei.
Ei tarvitse olla LAIHA, ei tarvitse olla ISO TISSINEN, ei tarvitse olla SIROLUINEN, LIHAKSIKAS, ISO KIKKELINEN tai mitä näitä kliseitä nyt onkaan.
Mutta tämä nyt vain lyhyenä alustuksena itse asialle jota olen pohtinut.
Mua on pidemmän aikaa jo harmittanut laihduttamisesta, paino-asioista,dieteistä ja yleensäkin ulkonäöstä vouhottaminen.
Siis sellainen jota aikuiset ihmiset harjoittavat. Joka paikassa nähdään vaan kaloreita, hiilareita, painonvartijat pisteitä tai jotain muuta.
Sen sijaan että mentäisiin vaikkapa ystävien kesken kahville, nauttimaan ihanasta seurasta ja vaikkapa jostakin arjen luksukseksi tarkoitetusta herkusta tms niin AINA jostain kuulee "ei kyllä pitäisi kun tässä on niin paljon sitä ja sitä", "mun dietti on kyllä nyt sit pilalla kun mä tän syön".
Ja kun tätä kuulee niiiiiiiiiin monessa paikkaa ja monissa ympyröissä niin jotenkin se jo tökkii aikalailla.
Työmaiden kahvipöydät, ystäväpiirit, harrasteporukat, lehdet, internet, tv...
Ei siinä töki se etten jaksaisi kuunnella tai että mua ärsyttäisi laihduttaminen, tai se että joku haluaa kehoaan muokata. en myöskään ole kateellinen itseäni hoikemmille ihmisille (paitsi joskus hetkellisetsi huonoina päivinä, kuten varmaan meistä kaikki joskus???)
Ei toki.Laihduttaminen (oikein tehtynä) on tietenkin osa itsestään huolehtimista jos ylikiloja on tullut runsasti ja ne vaikeuttavat elämää tai uhkaavat terveyttä.
Olen itsekin laihduttanut (yrittänyt laihduttaa) usein ja tulen varmaan joskus taas laihduttamaankin, terveydellisistä syistä.
Mutta se TÖKKII että laihduttamisesta puhumista ja laihuuden ihannointia ei yhtään suodateta edes seuran mukaan.
Siinä sitä vatvotaan paino-asioita ja kilomurheita ihan kenen vaan kuullen. Missä vaan. Livenä. sosiaalisessa mediassa. jne jne.
Aikuinen ihminen nyt osaa suodattaa useimmiten muiden puheet, mutta miten nuoret ihmiset ympärillämme?
Lapset? Teinit? Murrosikäiset? Paikkaansa hakevat nuoret aikuiset?
Millaisen kuvan annamme heille aikuisten maailmasta.
Haluammeko kertoa että vain laihoilla on kivaa ja vain kaikki kauneusihanteet täyttävät ihmiset pääsevät naimisiin, ovat onnellisia, ovat suosittuja, ovat menestyviä. ovat haluttuja?
Ja vaikka emme suoranaisesti näin sanoisikaan niin väkisinkin aikuisten asenteet kehoonsa ja muiden ulkonäköön tarttuvat.
Väitän että kauneusihanteet ovat pitkälle opittuja ja ympäristön muokkaamia.
Mua itseäni sattuu sydämeen joka kerta kun kuulen miten lapsi, teini tai nuori aikuinen kertoo kuinka sitä "läskittää" ja kuinka oma peilikuva ei ole kiva. Kuinka peilistä näkyy vaan ne omat (omasta mielestä) kauneusvirheet.
Muistan esim miten tuttava perheen lapsi peilasi ala-aste ikäisenä itseään ja tuumasi " isona musta tulee laiha ja kaunis". Kun kysyttiin miksi pitää olla laiha, lapsi mietti pitkään ja sanoi ettei teidä. Että ÄITI AINA HALUAA OLLA LAIHA.
Tässäkään tapauksessa äiti tuskin on suoraan lapselleen opettanut että laiha tai hoikka pitää olla, mutta hänen oma asenteensa omaa kroppaa kohtaan on juurtunut jo ala-aste iässä lapsenkin päähän.
Mä en ole todellakaan tässä asiassa yhtään sen parempi, olen tuskaillut reipasta ylipainoani minäkin nuorten/lasten kuullen.Voi voi monestikin..
Oma vakava sairastuminen muutama vuosi sitten vaan ravisteli niin kovaa että tälläisistä asioista tuli vähemmän tärkeitä.
Muistan miten sairaalan suihkussa itseäni katsellessa, kaikkien kroppaani tungettujen letkujen ja vatsaa halkoneiden tikkirivien keskellä päätin että mä aion rakastaa tätä kroppaa. Jos se tästä selviää niin olen sille velkaa sen etten enää vihaa sitä tai halveksu. Että tässä maailmassa on niin paljon rakkaita asioita että oikeesti sillä miltä me näytetään ei oo oikeestaan ihan kamalasti väliä.
Toki edelleen on kausia jolloin muutaman kymmenen kilon ylipaino harmittaa ja oma peilikuva vituttaa.Huono itsetunto heittää kapuloita kiivaastikin itsensä hyväksymisen rattaisiin.
En ole mikään pyhimys enkä sellaiseksi tekeydy!!
Enkä halua esim tällä blogauksella aiheuttaa syyllistämis- tai syyllistymis-reagtiota kenessäkään.
Haluan vaan että tätäkin asiaa voisi ajatella toiselta kannalta.
Painonhallinta/-pudotus on tärkeää terveydenhoitoa, jos siihen on oikeasti tarvetta.
Mutta en näe että siitä tarvis aina tehdä niin jumalatonta numeroa ja jotenkin ajatella sitä niin että kaikki pienet herkuttelut tai poikkemat ruokavaliosta pilaisivat jotain.
Itse haluan nähdä ruokavalion terveellistämisen loppuelämän kestävänä asiana johon kuuluu myös herkuttelu, Kyseessä ei ole mikään siirtymävaihe jolla matkataan johonkin hoikkaan ja onnellisempaan olotilaan ja sitten taas voidaan elää jotain "normaalia elämää".
Mietittäskö siis kahteen kertaan siinä peilin edessä että mitkäs ne oli niitä kauniita asioita meissä.
ja mietitäänkös myös haluaako kaikki kuulla meidän toistuvaa jaaritusta siitä kuinka vielä tarvis laihtua tai kuinka taas meni se ja se dietti vikaan.
Eletään ja nautitaan, ei käytetä niin isoa aikaa itsemme halveksumiseen.
ja vallnkin, säästetään meidän nuoremmat polvet kieroutuneelta kauneusihanteelta!
EN OLE TODELLAKAAN HENKILÖINYT SEURAAVAA KIRJOITUSTA KEHENKÄÄN VAAN TÄMÄ ON PITKÄAIKAISEN YMPÄRISTÖN HAVAINNOINNIN TULOSTA, ERI YMPYRÖISSÄ JA ERI YHTEISÖISSÄ.
TÄSTÄ TEKSTISTÄ EI SIIS KUKAAN YKSITTÄINEN HENKILÖ SAA PAHOITTAA MIELTÄÄN. KIITOS.
MUTTA AJATUSTEN HERÄTTÄMINEN ON TARKOITUKSELLISTA JA JOS TÄMÄ TEKSTI JOTAKIN LIIKAUTTAA SINUSSA, NIIN EHKÄ TAVALLAAN SEN VOISI SANOA OLEVAN TARKOITUSKIN.
Heräsin taas kerran ajattelemaan pintapuolisia asioita,
Ulkonäköä ja painoja.
Vaikka eletäänkin jo kovasti jonkinlaisia "suvaitsevaisuuden aikoja" niin syvässä, ah niiiiiiiin syvässä, vaan ne vanhat kauneusihanteet istuu.
Oma kantanihan siis on se ettei paino tai mikään muukaan yksittäinen seikka ratkaise sitä onko joku kaunis/komea/upea vai ei.
Ei tarvitse olla LAIHA, ei tarvitse olla ISO TISSINEN, ei tarvitse olla SIROLUINEN, LIHAKSIKAS, ISO KIKKELINEN tai mitä näitä kliseitä nyt onkaan.
Mutta tämä nyt vain lyhyenä alustuksena itse asialle jota olen pohtinut.
Mua on pidemmän aikaa jo harmittanut laihduttamisesta, paino-asioista,dieteistä ja yleensäkin ulkonäöstä vouhottaminen.
Siis sellainen jota aikuiset ihmiset harjoittavat. Joka paikassa nähdään vaan kaloreita, hiilareita, painonvartijat pisteitä tai jotain muuta.
Sen sijaan että mentäisiin vaikkapa ystävien kesken kahville, nauttimaan ihanasta seurasta ja vaikkapa jostakin arjen luksukseksi tarkoitetusta herkusta tms niin AINA jostain kuulee "ei kyllä pitäisi kun tässä on niin paljon sitä ja sitä", "mun dietti on kyllä nyt sit pilalla kun mä tän syön".
Ja kun tätä kuulee niiiiiiiiiin monessa paikkaa ja monissa ympyröissä niin jotenkin se jo tökkii aikalailla.
Työmaiden kahvipöydät, ystäväpiirit, harrasteporukat, lehdet, internet, tv...
Ei siinä töki se etten jaksaisi kuunnella tai että mua ärsyttäisi laihduttaminen, tai se että joku haluaa kehoaan muokata. en myöskään ole kateellinen itseäni hoikemmille ihmisille (paitsi joskus hetkellisetsi huonoina päivinä, kuten varmaan meistä kaikki joskus???)
Ei toki.Laihduttaminen (oikein tehtynä) on tietenkin osa itsestään huolehtimista jos ylikiloja on tullut runsasti ja ne vaikeuttavat elämää tai uhkaavat terveyttä.
Olen itsekin laihduttanut (yrittänyt laihduttaa) usein ja tulen varmaan joskus taas laihduttamaankin, terveydellisistä syistä.
Mutta se TÖKKII että laihduttamisesta puhumista ja laihuuden ihannointia ei yhtään suodateta edes seuran mukaan.
Siinä sitä vatvotaan paino-asioita ja kilomurheita ihan kenen vaan kuullen. Missä vaan. Livenä. sosiaalisessa mediassa. jne jne.
Aikuinen ihminen nyt osaa suodattaa useimmiten muiden puheet, mutta miten nuoret ihmiset ympärillämme?
Lapset? Teinit? Murrosikäiset? Paikkaansa hakevat nuoret aikuiset?
Millaisen kuvan annamme heille aikuisten maailmasta.
Haluammeko kertoa että vain laihoilla on kivaa ja vain kaikki kauneusihanteet täyttävät ihmiset pääsevät naimisiin, ovat onnellisia, ovat suosittuja, ovat menestyviä. ovat haluttuja?
Ja vaikka emme suoranaisesti näin sanoisikaan niin väkisinkin aikuisten asenteet kehoonsa ja muiden ulkonäköön tarttuvat.
Väitän että kauneusihanteet ovat pitkälle opittuja ja ympäristön muokkaamia.
Mua itseäni sattuu sydämeen joka kerta kun kuulen miten lapsi, teini tai nuori aikuinen kertoo kuinka sitä "läskittää" ja kuinka oma peilikuva ei ole kiva. Kuinka peilistä näkyy vaan ne omat (omasta mielestä) kauneusvirheet.
Muistan esim miten tuttava perheen lapsi peilasi ala-aste ikäisenä itseään ja tuumasi " isona musta tulee laiha ja kaunis". Kun kysyttiin miksi pitää olla laiha, lapsi mietti pitkään ja sanoi ettei teidä. Että ÄITI AINA HALUAA OLLA LAIHA.
Tässäkään tapauksessa äiti tuskin on suoraan lapselleen opettanut että laiha tai hoikka pitää olla, mutta hänen oma asenteensa omaa kroppaa kohtaan on juurtunut jo ala-aste iässä lapsenkin päähän.
Mä en ole todellakaan tässä asiassa yhtään sen parempi, olen tuskaillut reipasta ylipainoani minäkin nuorten/lasten kuullen.Voi voi monestikin..
Oma vakava sairastuminen muutama vuosi sitten vaan ravisteli niin kovaa että tälläisistä asioista tuli vähemmän tärkeitä.
Muistan miten sairaalan suihkussa itseäni katsellessa, kaikkien kroppaani tungettujen letkujen ja vatsaa halkoneiden tikkirivien keskellä päätin että mä aion rakastaa tätä kroppaa. Jos se tästä selviää niin olen sille velkaa sen etten enää vihaa sitä tai halveksu. Että tässä maailmassa on niin paljon rakkaita asioita että oikeesti sillä miltä me näytetään ei oo oikeestaan ihan kamalasti väliä.
Toki edelleen on kausia jolloin muutaman kymmenen kilon ylipaino harmittaa ja oma peilikuva vituttaa.Huono itsetunto heittää kapuloita kiivaastikin itsensä hyväksymisen rattaisiin.
En ole mikään pyhimys enkä sellaiseksi tekeydy!!
Enkä halua esim tällä blogauksella aiheuttaa syyllistämis- tai syyllistymis-reagtiota kenessäkään.
Haluan vaan että tätäkin asiaa voisi ajatella toiselta kannalta.
Painonhallinta/-pudotus on tärkeää terveydenhoitoa, jos siihen on oikeasti tarvetta.
Mutta en näe että siitä tarvis aina tehdä niin jumalatonta numeroa ja jotenkin ajatella sitä niin että kaikki pienet herkuttelut tai poikkemat ruokavaliosta pilaisivat jotain.
Itse haluan nähdä ruokavalion terveellistämisen loppuelämän kestävänä asiana johon kuuluu myös herkuttelu, Kyseessä ei ole mikään siirtymävaihe jolla matkataan johonkin hoikkaan ja onnellisempaan olotilaan ja sitten taas voidaan elää jotain "normaalia elämää".
Mietittäskö siis kahteen kertaan siinä peilin edessä että mitkäs ne oli niitä kauniita asioita meissä.
ja mietitäänkös myös haluaako kaikki kuulla meidän toistuvaa jaaritusta siitä kuinka vielä tarvis laihtua tai kuinka taas meni se ja se dietti vikaan.
Eletään ja nautitaan, ei käytetä niin isoa aikaa itsemme halveksumiseen.
ja vallnkin, säästetään meidän nuoremmat polvet kieroutuneelta kauneusihanteelta!
9/04/2011
These shoes are made for walking
OIIIIII!
Oon ihan hurmaantunut ja tosi tosi ilahtunut.
Facebook-frendini muisti mua viestillä ja vilautti aivan ihania 50-luvun talvikenkiä.
Oli muistanut mut menneen viikonlopun bileissä ja sen että noita isompi kokoisia 40-50 luvun kenkiä aina metsästelen.
Nämä rakkaudet siis muuttavat mun luo loppukuusta!
Ihanat nilkkuritöpsökkäät <3 karvaa sisällä jne. oi oi oi. Hitto miten tuli hyvä mieli tollasesta ihan täysin yllättäen tulleesta mukavasta sattumasta Kiitos Mimosa <3 Värjäilin tässä sairasloman "kunniaksi" (lue: ajankuluksi ja järkyttävän juurikasvun poistamiseksi) hiukseni. Päädyin kokeilemaan Syoss merkin väriä Dark Brown.
En oo ennen käyttäny tuota väriä mut ajattelin et tuollanen tummanruskea ei oikeen koskaan oo mun päässä niin tumma kun kuvissa ja ei tuo näyttäny niin kovin tummalta muutenkaan. itseasiassa aika sopivalta.
Noh, tässä on lopputulos...
Olen siis palannut jälleen, tälläkertaa vahingossa, Bettie-Page-WannaBe-kaartiin.... Olikin siis ihan pakko verestellä otsatukka-lookkia ja kiputella nykyään leukaa hipova otsatukan reuhka rullalle muka mallaamaan käännettyä otsista. hahahahaha. nice.
Että mustalla tukalla mennään seuraavat viikot.
Onneksi tuo on sellanen ruskeaan taittava musta eikä sinisen-musta joka tekee musta aivan sairaan näköisen :P
Oon ihan hurmaantunut ja tosi tosi ilahtunut.
Facebook-frendini muisti mua viestillä ja vilautti aivan ihania 50-luvun talvikenkiä.
Oli muistanut mut menneen viikonlopun bileissä ja sen että noita isompi kokoisia 40-50 luvun kenkiä aina metsästelen.
Nämä rakkaudet siis muuttavat mun luo loppukuusta!
Ihanat nilkkuritöpsökkäät <3 karvaa sisällä jne. oi oi oi. Hitto miten tuli hyvä mieli tollasesta ihan täysin yllättäen tulleesta mukavasta sattumasta Kiitos Mimosa <3 Värjäilin tässä sairasloman "kunniaksi" (lue: ajankuluksi ja järkyttävän juurikasvun poistamiseksi) hiukseni. Päädyin kokeilemaan Syoss merkin väriä Dark Brown.
En oo ennen käyttäny tuota väriä mut ajattelin et tuollanen tummanruskea ei oikeen koskaan oo mun päässä niin tumma kun kuvissa ja ei tuo näyttäny niin kovin tummalta muutenkaan. itseasiassa aika sopivalta.
Noh, tässä on lopputulos...
Olen siis palannut jälleen, tälläkertaa vahingossa, Bettie-Page-WannaBe-kaartiin.... Olikin siis ihan pakko verestellä otsatukka-lookkia ja kiputella nykyään leukaa hipova otsatukan reuhka rullalle muka mallaamaan käännettyä otsista. hahahahaha. nice.
Että mustalla tukalla mennään seuraavat viikot.
Onneksi tuo on sellanen ruskeaan taittava musta eikä sinisen-musta joka tekee musta aivan sairaan näköisen :P
9/01/2011
Burn baby burn.
Noniii.
Niinhän siinä kävi, että sairaslomalla ollaan loppuviikko ja sit alkaa LOMA!
Pakko oli hakeutua työterveyteen kun tää olo alkaa olla niin totaalisen burned out!
Työtä ja työtä aj työtä.
Myös vapaa-ajalla paaaaljon menoa ja hommelia.
Stressi katossa millon mistäkin syistä.
Liian vähän unta ja huilipäiviä...
Siitä seuraa se että tanssitunnin kesken häviää voimat ja saa ravata laattaamaan.
Pyörryttää, itkettää, väsyttää...
Töissä kaikki asiat melkeen kiukutti ja tuntui ylitsepääsemättömiltä.
Kimahtelin, kilhatelin, vänkkäsin ja mökötin.
Äärestä laitaan kahdessa sekunnissa.
KOSKA MÄ OPIN!??
Koska mä opin etten mä ole kone joka voi vaan painaa väsymyksestä huolimatta.
Syödä kiireessä, murehtia ja huolehtia...
Ehkä joku terve vielä voisi, mutta tuo ystäväni Crohnin Tauti ei oo ollenkaan samaa mieltä siitä että kropan voimavarat viedään liian tiheesti äärimmäisen loppuun.
Ihmiset rakkaat, LEVÄTKÄÄ!
Kuunnelkaa kroppaanne.
Se tunne kun on on siinä oravan pyörässä on hetkittäin huikea.
Mä jaksan, mä ehdin, mä hoidan...
Sitten sitkutteteletkins elässäs kuin tyhjäkäynnillä pyörivä sähköjänis.
jalat kävis mutta ylös ei enää pääse.
NYT TÄÄ EUKKO HUILAA!
Niinhän siinä kävi, että sairaslomalla ollaan loppuviikko ja sit alkaa LOMA!
Pakko oli hakeutua työterveyteen kun tää olo alkaa olla niin totaalisen burned out!
Työtä ja työtä aj työtä.
Myös vapaa-ajalla paaaaljon menoa ja hommelia.
Stressi katossa millon mistäkin syistä.
Liian vähän unta ja huilipäiviä...
Siitä seuraa se että tanssitunnin kesken häviää voimat ja saa ravata laattaamaan.
Pyörryttää, itkettää, väsyttää...
Töissä kaikki asiat melkeen kiukutti ja tuntui ylitsepääsemättömiltä.
Kimahtelin, kilhatelin, vänkkäsin ja mökötin.
Äärestä laitaan kahdessa sekunnissa.
KOSKA MÄ OPIN!??
Koska mä opin etten mä ole kone joka voi vaan painaa väsymyksestä huolimatta.
Syödä kiireessä, murehtia ja huolehtia...
Ehkä joku terve vielä voisi, mutta tuo ystäväni Crohnin Tauti ei oo ollenkaan samaa mieltä siitä että kropan voimavarat viedään liian tiheesti äärimmäisen loppuun.
Ihmiset rakkaat, LEVÄTKÄÄ!
Kuunnelkaa kroppaanne.
Se tunne kun on on siinä oravan pyörässä on hetkittäin huikea.
Mä jaksan, mä ehdin, mä hoidan...
Sitten sitkutteteletkins elässäs kuin tyhjäkäynnillä pyörivä sähköjänis.
jalat kävis mutta ylös ei enää pääse.
NYT TÄÄ EUKKO HUILAA!
8/29/2011
suhteellisuusteoriaa.
Tänään tuntuu onnelliselta.
Vaikka stressi painaa harteita, rahat tiukalla ja keho on ihan uuvuksissa, niin on onnellinen mun ihmisistä.
Tänään vaan taas muistin miten ihania ja luotettavia ihmisiä mun elämässä on.
Mies jonko voin laskea maailmalle ihan huoletta, joka ei sekoile, hölmöile eikä petä.
Ja millaisen matkan sekin mun kanssani on kulkenut läpi vaikeiden ja läpi hyvien aikojen.
Ihminen joka seisoo mun rinnalla ja pitää mua kasassa sillon kun itse en pysty.
Perhe. Sanat ei taida riittää siihen. Ei tule koskaan olemaan syytä miksi ne mut jättäisi tai hylkäisi. Ne on mun turvasatamani täsäs maailmassa. Aina
Ja mun parhaat ystävät. Ne joiden aikana voin olla täysin rehellinen. Täysin epäkypsä ja keskeneräinen minä. Ja ne hullut välittää musta. Sanoo että ne ei oo lähdössä mihinkään mun elämästä koskaan. Ne joiden kanssa välit on sellaiset ettei niitä voi kaataa kukaan tai mikään millään vääryydellä tai kepulikonsteilla. Rehellisiä, suoraan puhuavia.
Niitä ihmisiä joilta mun onni ei ole pois vaan joiden kanssa voi jakaa ilonsa ja surunsa.
Ne ihanat tyypit joilla riittää sydäntä minulle ja muille, jotka ei sido mihinkään "kahleisiin".
Niitä ihmisiä joille voin soittaa keskellä yötä ja jotka voi puolestaan soittaa mulle.
Ne jotka pitää mun puolia ja puuttuu vääryyksiin jos niitä huomaavat,
Jotka ovat rehellisiä mulle ja muille.
Ja tietysti kaikki kivat kaverit, töissä ja harrastuksissa. Monissa eri yhteisöissä ja ympyröissä. Ilostuttavia, ihastuttavai. joskus vihastuttavai. paljon mun kanssani kivoja juttuja jakavia!
Vaikka mulla ei oo rikkauksia, ei kaikkia hienouksia, ei ehkä maailman parasta duunia niin silti mä olen jumalattoman onnellinen. Just nyt, just näin.
Vaikka stressi painaa harteita, rahat tiukalla ja keho on ihan uuvuksissa, niin on onnellinen mun ihmisistä.
Tänään vaan taas muistin miten ihania ja luotettavia ihmisiä mun elämässä on.
Mies jonko voin laskea maailmalle ihan huoletta, joka ei sekoile, hölmöile eikä petä.
Ja millaisen matkan sekin mun kanssani on kulkenut läpi vaikeiden ja läpi hyvien aikojen.
Ihminen joka seisoo mun rinnalla ja pitää mua kasassa sillon kun itse en pysty.
Perhe. Sanat ei taida riittää siihen. Ei tule koskaan olemaan syytä miksi ne mut jättäisi tai hylkäisi. Ne on mun turvasatamani täsäs maailmassa. Aina
Ja mun parhaat ystävät. Ne joiden aikana voin olla täysin rehellinen. Täysin epäkypsä ja keskeneräinen minä. Ja ne hullut välittää musta. Sanoo että ne ei oo lähdössä mihinkään mun elämästä koskaan. Ne joiden kanssa välit on sellaiset ettei niitä voi kaataa kukaan tai mikään millään vääryydellä tai kepulikonsteilla. Rehellisiä, suoraan puhuavia.
Niitä ihmisiä joilta mun onni ei ole pois vaan joiden kanssa voi jakaa ilonsa ja surunsa.
Ne ihanat tyypit joilla riittää sydäntä minulle ja muille, jotka ei sido mihinkään "kahleisiin".
Niitä ihmisiä joille voin soittaa keskellä yötä ja jotka voi puolestaan soittaa mulle.
Ne jotka pitää mun puolia ja puuttuu vääryyksiin jos niitä huomaavat,
Jotka ovat rehellisiä mulle ja muille.
Ja tietysti kaikki kivat kaverit, töissä ja harrastuksissa. Monissa eri yhteisöissä ja ympyröissä. Ilostuttavia, ihastuttavai. joskus vihastuttavai. paljon mun kanssani kivoja juttuja jakavia!
Vaikka mulla ei oo rikkauksia, ei kaikkia hienouksia, ei ehkä maailman parasta duunia niin silti mä olen jumalattoman onnellinen. Just nyt, just näin.
8/28/2011
slow down baby, slow down..
Ihmekös tuo että päässä on soinut puolet päivää Setzerin versio vanhasta kunnon slow downista.
Ja hitaammalle elämälle ja etenkin lomalle on kyllä tarvetta. indeed.
Onpahan vaan ollut vilkas ja menevä viikko.
Oon vaan niin helposti houkuteltavissa kaikkeen kivaan (mikä nyt ei ole musta paha asia ollenkaan.hah) että meinaa olla liiankin vilkasta välillä.
Enkä nyt siis tarkoita mitään baareissa notkumista ja pääntäyteen vetämistä. Itseasiassa kuppilat ei sinällään ees kiinnosta.
Ainakaan niin että niihin pitäisi päästä joka viikonloppu koluamaan.
Jokin aika sitten olin ystäväni kanssa "yössä" ja totesin taas että on nuo kapakat kamalia paikkoja. Ainakin selvinpäin.
Oksennusta pitkin lattiaa muutamassakin kohdassa, tahmeeksi sotkeemtuneita lasinsiruja joita kukaan ei ehdi siivota, tupakkakoppien järkyttävä käry, ihmiset tuuppii ja tönii vahingossa ja läikyttelee juomia toisten päälle... Jossain nurkassa nuollaan ja melkein nussitaan, ihan vaan siinä kaikkien katseiden alla. ikään katsomatta.
No, toisaalta myös tiedän että baarissakin on kivaa ja moiset "pikkuseikat" unohtuu kun itse on humalaisessa ja kaikki on niin ihanaa ja mahtavaa.
Oon kai tullut vanhaksi kun en jaksa enää jokaista vapaata lauanataita tai perjantaita roikkua kännäämässä. Enemmän oon alkanut arvostaa keikkoja ja bileitä jollin kivalla kaveriporukalla, saunailtoja jne. Ihan sellanen pelkkä baareissa hengaaminen ei niin nappaa. (toki joskus hyvässä seurassa.)
En tosin työn takia oikeen pääsekään mihinkään nykyisin, joten siksikin vapaat viikonloput haluaa käyttää jotenkin oikeesti kivasti. Jos vaan pystyy.
Nyt on kyllä tosiaan ollut mukava viikko. Tanssia, kivoja kivoja ihmisiä jne. Yövuorot duunissa vähän verottaa voimia.
Oikeestaan oon todella todella väsynyt työntekoon ja odotan lomaa oikein käsittämättömän kovasti. Ihan sama vaikka satas vettä jokapäivä tai tulis jo talvi, kunhan mun ei tarvii raahata itteeni töihin passaamaan yhtään ketään.
aaaargh. Viimenen piinaviikko ennen lomailua alkaa huomena. Siitä kun selviää niin on aika voittaja olo, ellei pää sekoa ennen sitä. :P
Tänään olen sitten viettänyt hidasta elämää. Tai oikeestaan perjantaista lähtien.
Perjantaina käytiin mukavalla visiitillä mun vanhempien luona ja eilen puolestaan treffattiin isännän pulen sukua.
Niin väsyksissä alkaa kroppa olla että mahavaivatkin taas vaivaa. Eilen tanssitreeneissä lähti yhtäkkiä voimat kropasta ja alko oksettaa. Säästän teidät suolistollisilta yksityiskohdilta ja seurauksilta. Mutta jonkun aikaa sai keräillä itseään ja juoda ennenkuin pystyi jatkamaan.
Kroppa selkeesti ilmoittaa että nyt tarvii saada jo työ- ja muut stressit katkaistua ja nauttia myös vapaalla olosta ja lepäilystä.
Ja hitaammalle elämälle ja etenkin lomalle on kyllä tarvetta. indeed.
Onpahan vaan ollut vilkas ja menevä viikko.
Oon vaan niin helposti houkuteltavissa kaikkeen kivaan (mikä nyt ei ole musta paha asia ollenkaan.hah) että meinaa olla liiankin vilkasta välillä.
Enkä nyt siis tarkoita mitään baareissa notkumista ja pääntäyteen vetämistä. Itseasiassa kuppilat ei sinällään ees kiinnosta.
Ainakaan niin että niihin pitäisi päästä joka viikonloppu koluamaan.
Jokin aika sitten olin ystäväni kanssa "yössä" ja totesin taas että on nuo kapakat kamalia paikkoja. Ainakin selvinpäin.
Oksennusta pitkin lattiaa muutamassakin kohdassa, tahmeeksi sotkeemtuneita lasinsiruja joita kukaan ei ehdi siivota, tupakkakoppien järkyttävä käry, ihmiset tuuppii ja tönii vahingossa ja läikyttelee juomia toisten päälle... Jossain nurkassa nuollaan ja melkein nussitaan, ihan vaan siinä kaikkien katseiden alla. ikään katsomatta.
No, toisaalta myös tiedän että baarissakin on kivaa ja moiset "pikkuseikat" unohtuu kun itse on humalaisessa ja kaikki on niin ihanaa ja mahtavaa.
Oon kai tullut vanhaksi kun en jaksa enää jokaista vapaata lauanataita tai perjantaita roikkua kännäämässä. Enemmän oon alkanut arvostaa keikkoja ja bileitä jollin kivalla kaveriporukalla, saunailtoja jne. Ihan sellanen pelkkä baareissa hengaaminen ei niin nappaa. (toki joskus hyvässä seurassa.)
En tosin työn takia oikeen pääsekään mihinkään nykyisin, joten siksikin vapaat viikonloput haluaa käyttää jotenkin oikeesti kivasti. Jos vaan pystyy.
Nyt on kyllä tosiaan ollut mukava viikko. Tanssia, kivoja kivoja ihmisiä jne. Yövuorot duunissa vähän verottaa voimia.
Oikeestaan oon todella todella väsynyt työntekoon ja odotan lomaa oikein käsittämättömän kovasti. Ihan sama vaikka satas vettä jokapäivä tai tulis jo talvi, kunhan mun ei tarvii raahata itteeni töihin passaamaan yhtään ketään.
aaaargh. Viimenen piinaviikko ennen lomailua alkaa huomena. Siitä kun selviää niin on aika voittaja olo, ellei pää sekoa ennen sitä. :P
Tänään olen sitten viettänyt hidasta elämää. Tai oikeestaan perjantaista lähtien.
Perjantaina käytiin mukavalla visiitillä mun vanhempien luona ja eilen puolestaan treffattiin isännän pulen sukua.
Niin väsyksissä alkaa kroppa olla että mahavaivatkin taas vaivaa. Eilen tanssitreeneissä lähti yhtäkkiä voimat kropasta ja alko oksettaa. Säästän teidät suolistollisilta yksityiskohdilta ja seurauksilta. Mutta jonkun aikaa sai keräillä itseään ja juoda ennenkuin pystyi jatkamaan.
Kroppa selkeesti ilmoittaa että nyt tarvii saada jo työ- ja muut stressit katkaistua ja nauttia myös vapaalla olosta ja lepäilystä.
8/26/2011
Kuka minä olen?
Hyvä ystävä on paras peili.
Jokainen meistä varmaan peilaa ainakin jonkin verran toisten ihmisten sanoista ja reaktioista itseään.
Hyvät keskustelut liikauttavat aina jotain itsessä. Antavat pienen sysäyksen kohden omia voimavaroja tai kipupisteitä. Joskus peilaamme lempeyttä ja pörröisiä sanoja, toisinaan tunnemme ehkä piston jossain sisällä että tuollainenkominä olen?
Voimmeko me tietää keitä me olemme ilman että joku ulkopuolinen joskus sysää meitä jotakin tiettyä pistettä päin?
Jos emme koskaan kuuntelisi ketään niin eläisimmekö vain omasta erinomaisuudestamme nauttien, vai olisimmeko myös ihan yltiö kriittisiä koska emme näkisi mitään hyviä puolia?
Onko ihmiselle parasta samankaltaisuus muiden kanssa?
Vai täydentävätkö vastakohdat toisiaan?
Molempia kai tarvitaan. Joskus ei vaan kestä sitä että joku näyttää ne kaikki minun synkkyydet tai kehittämisen kohteet, joskus tarvitaan, edes kuvainnollinen, syli joka kertoo että kaikki on juuri näin juuri parhaalla tavalla.
Tietenkään maailma ei ole mustavalkoinen, ei ole vain kriitikkoja ja rakastajia. kaikissa on molempia.
On niin hyväksi itselle nähdä väläyksittäin toisen silmillä. Koittaa mennä edes hetkeksi toisen kenkiin, jotta voi palata entistä paremmin istuviin omiin kenkiinsä.
Onneksi elämä ei koskaan ole valmis, jokaisessa päivässä on uusi mahdolisuus kehittyä. uusi mahdollisuus olla lempeä tai kriittinen. kasvaa taas vähän. kasvaa taas vähän enemmän uniikiksi itsekseen.
Jokainen meistä varmaan peilaa ainakin jonkin verran toisten ihmisten sanoista ja reaktioista itseään.
Hyvät keskustelut liikauttavat aina jotain itsessä. Antavat pienen sysäyksen kohden omia voimavaroja tai kipupisteitä. Joskus peilaamme lempeyttä ja pörröisiä sanoja, toisinaan tunnemme ehkä piston jossain sisällä että tuollainenkominä olen?
Voimmeko me tietää keitä me olemme ilman että joku ulkopuolinen joskus sysää meitä jotakin tiettyä pistettä päin?
Jos emme koskaan kuuntelisi ketään niin eläisimmekö vain omasta erinomaisuudestamme nauttien, vai olisimmeko myös ihan yltiö kriittisiä koska emme näkisi mitään hyviä puolia?
Onko ihmiselle parasta samankaltaisuus muiden kanssa?
Vai täydentävätkö vastakohdat toisiaan?
Molempia kai tarvitaan. Joskus ei vaan kestä sitä että joku näyttää ne kaikki minun synkkyydet tai kehittämisen kohteet, joskus tarvitaan, edes kuvainnollinen, syli joka kertoo että kaikki on juuri näin juuri parhaalla tavalla.
Tietenkään maailma ei ole mustavalkoinen, ei ole vain kriitikkoja ja rakastajia. kaikissa on molempia.
On niin hyväksi itselle nähdä väläyksittäin toisen silmillä. Koittaa mennä edes hetkeksi toisen kenkiin, jotta voi palata entistä paremmin istuviin omiin kenkiinsä.
Onneksi elämä ei koskaan ole valmis, jokaisessa päivässä on uusi mahdolisuus kehittyä. uusi mahdollisuus olla lempeä tai kriittinen. kasvaa taas vähän. kasvaa taas vähän enemmän uniikiksi itsekseen.
8/25/2011
Tule pian syyskuu
Tää elokuu tuntuu vallan hukkaan tärvätyltä jotenkin.
Tuntui kuin olisin ollut töissä ihan koko ajan ja aivan kuin yhtään vapaapäivää ei olisi ollut mailla halmeilla, käytännössä koskaan ikinä! :P inhoan.
Jotenkin tuntuu että esim helsingin-lomasta olisi jo noin puoli vuotta. Siitä ihanasta hiprakkaisesta yöstä rakkaan rakkaan serkun kanssa hesan kaduilla ja kuppiloissa. (joo oon maalta. Kuulemma maalaiset kutsuu Hesaa hesaksi :D hahaha. Proud to be a country-girl...) Ja Risto pojan sylittelystä ja kaikesta...
*huokaus*
Jotenkin nyt ahdistelee tää työelämä aika urakalla ja uusia tuulia koitan haistella ja miettiä. Onneksi tuo kesäloma kolkuttelee ovella ja saattaa sekin osaltaan tuoda mukanaan elämää helpottavia elementtejä taas.
Odotan syyskuuta ja lomaa kuin kuuta nousevaa. Vaikka oikeastaan en koskaan odotakaan sitä "kuuta nousevaa", ainakaan täyttä sellaista. Se kun valvottaa. No juu, mutta se on taas eri tarina ja tärinä se.
Syyskuu tulee näyttämään tältä:
Tailshakers Hämeenlinnassa keikalla. rakkaus.
H ja muita rakkaus-ihmisiä <3
Tallibile meininkiä...
Treeniä, hikeä, hiomista... Tuonne takaisin taas elokuussa 2012!! Voi ihana Blackpool ja Winter Gardens. meikkis muuten löytyy eturivistä vasemmasta reunasta pönöttämästä...
Pro-am ja westi treeniä. Kuvassa Finnish Masters 2010:n WCS Jack & Jill skaba. Arpaonni toi Juhiksen kohdalle karsinnoissa. :) Mii laik.
Syyskuu on siis kaikkea sitä mitä kesällä ei päässyt tekemään. hauskanpitoa, ystävien kanssa hengaamista, juhlimista, rentoutumista. LOMAAAAAAA! TULE JO!
Tuntui kuin olisin ollut töissä ihan koko ajan ja aivan kuin yhtään vapaapäivää ei olisi ollut mailla halmeilla, käytännössä koskaan ikinä! :P inhoan.
Jotenkin tuntuu että esim helsingin-lomasta olisi jo noin puoli vuotta. Siitä ihanasta hiprakkaisesta yöstä rakkaan rakkaan serkun kanssa hesan kaduilla ja kuppiloissa. (joo oon maalta. Kuulemma maalaiset kutsuu Hesaa hesaksi :D hahaha. Proud to be a country-girl...) Ja Risto pojan sylittelystä ja kaikesta...
*huokaus*
Jotenkin nyt ahdistelee tää työelämä aika urakalla ja uusia tuulia koitan haistella ja miettiä. Onneksi tuo kesäloma kolkuttelee ovella ja saattaa sekin osaltaan tuoda mukanaan elämää helpottavia elementtejä taas.
Odotan syyskuuta ja lomaa kuin kuuta nousevaa. Vaikka oikeastaan en koskaan odotakaan sitä "kuuta nousevaa", ainakaan täyttä sellaista. Se kun valvottaa. No juu, mutta se on taas eri tarina ja tärinä se.
Syyskuu tulee näyttämään tältä:
Tailshakers Hämeenlinnassa keikalla. rakkaus.
H ja muita rakkaus-ihmisiä <3
Tallibile meininkiä...
Treeniä, hikeä, hiomista... Tuonne takaisin taas elokuussa 2012!! Voi ihana Blackpool ja Winter Gardens. meikkis muuten löytyy eturivistä vasemmasta reunasta pönöttämästä...
Pro-am ja westi treeniä. Kuvassa Finnish Masters 2010:n WCS Jack & Jill skaba. Arpaonni toi Juhiksen kohdalle karsinnoissa. :) Mii laik.
Syyskuu on siis kaikkea sitä mitä kesällä ei päässyt tekemään. hauskanpitoa, ystävien kanssa hengaamista, juhlimista, rentoutumista. LOMAAAAAAA! TULE JO!
8/17/2011
8/16/2011
Manday maniac
Josko tekis kuvapostauksen pitkästä aikaa.
Maanantai meni oikein rattoisasti. Aamulla nukuin mega pitkään yövuoron päälle. autuus. heräsin lopun viimein siihen että pikku katin rääpäle teroitteli kynsiään mun pakaroihin... nice. Riiviö kissa meillä.
Suuntasin sitten kaupunkiin ihan vaan katselemaan ja ihmettelemään mitä ois missäkin putiikissa tarjolla.
Ninjasta löytyi noita pitkään suunnittelemiani "puu"helmiä. Täytyy käydä hakemassa vielä ainakin parissa muussakin värissä. Mukavia asun piristäjiä.
Löytyi myös ihana edc:n huivi, hyvään hintaan. Kuva vähänn vääristää. se on oikeesti paljon vihertävämpi, ei noin harmaa.
Päätin myös viimein hommata "sukkapuikot" ja alkaa väkertää jotakin :)
Löysin myös ihan mahtavat kumisaappaat!!! Täytyy vähän sulatella tulisko noita käytettyä :D
Näillä kuteilla mentiin tänään. Poikkesin meidän jenkkiauto tallille vielä reissullani, kahville ja höpöttelemään.
*Hame kirppislöytö, about 70luvulta.*Neuletakki tuttava mummon peruja, vanha* Laukku muutamalla eurolla joskus romptorilta* Rannekoru: Pirjo Holmberg/Pärlmagi (Ruotsi)*
Lähiotos Pärlmagin ihanasta rannekorusta. Klikkaa tästä pärlmagin sivuille, käsityönä ihania koruja
Oli jotenkin tosi mukava päivä rauhassa itsekseen kuljeskella "cityssä". Mitään en varsinaisesti etsinyt mutta kivoja juttuja osui eteen ja jäi vielä harkintaankin. Noiden kuvissa näkyvien ostosten lisäksi mukaan tarttui erilaisia sukkahousuja verkkosukista paksuihin mustiin jne. Myös joitain meikkausvälineitä ym nappasin matkaani.
Loppuillan sitten kotosalla vaan relailin ja aloin kutoa tumppuja. Saas nähdä tuleeko niistä mitään. Ajattelin varteen tehdä ralliruutu koristeet (vaikka mä oonkin kyllä ihan kurrkuani myöden ralliruutua täynnä kun sitä puskee kaikkialla silmille :D) ja jos vaan osaan niin jonkun kuvion haluisin kämmenselkiin taiteilla. Jotain rokkia. Jos en muuta keksi niin vaikka omat onnenlukuni eli numeron 13 :)
Maanantai meni oikein rattoisasti. Aamulla nukuin mega pitkään yövuoron päälle. autuus. heräsin lopun viimein siihen että pikku katin rääpäle teroitteli kynsiään mun pakaroihin... nice. Riiviö kissa meillä.
Suuntasin sitten kaupunkiin ihan vaan katselemaan ja ihmettelemään mitä ois missäkin putiikissa tarjolla.
Ninjasta löytyi noita pitkään suunnittelemiani "puu"helmiä. Täytyy käydä hakemassa vielä ainakin parissa muussakin värissä. Mukavia asun piristäjiä.
Löytyi myös ihana edc:n huivi, hyvään hintaan. Kuva vähänn vääristää. se on oikeesti paljon vihertävämpi, ei noin harmaa.
Päätin myös viimein hommata "sukkapuikot" ja alkaa väkertää jotakin :)
Löysin myös ihan mahtavat kumisaappaat!!! Täytyy vähän sulatella tulisko noita käytettyä :D
Näillä kuteilla mentiin tänään. Poikkesin meidän jenkkiauto tallille vielä reissullani, kahville ja höpöttelemään.
*Hame kirppislöytö, about 70luvulta.*Neuletakki tuttava mummon peruja, vanha* Laukku muutamalla eurolla joskus romptorilta* Rannekoru: Pirjo Holmberg/Pärlmagi (Ruotsi)*
Lähiotos Pärlmagin ihanasta rannekorusta. Klikkaa tästä pärlmagin sivuille, käsityönä ihania koruja
Oli jotenkin tosi mukava päivä rauhassa itsekseen kuljeskella "cityssä". Mitään en varsinaisesti etsinyt mutta kivoja juttuja osui eteen ja jäi vielä harkintaankin. Noiden kuvissa näkyvien ostosten lisäksi mukaan tarttui erilaisia sukkahousuja verkkosukista paksuihin mustiin jne. Myös joitain meikkausvälineitä ym nappasin matkaani.
Loppuillan sitten kotosalla vaan relailin ja aloin kutoa tumppuja. Saas nähdä tuleeko niistä mitään. Ajattelin varteen tehdä ralliruutu koristeet (vaikka mä oonkin kyllä ihan kurrkuani myöden ralliruutua täynnä kun sitä puskee kaikkialla silmille :D) ja jos vaan osaan niin jonkun kuvion haluisin kämmenselkiin taiteilla. Jotain rokkia. Jos en muuta keksi niin vaikka omat onnenlukuni eli numeron 13 :)
8/15/2011
Things I miss
Teimme vähän uudelleen järjestelyjä autotallista ja löysin sieltä muovikassin joka oli kaikkien muuttojen yhteydessä kulkeutunut meille lapsuuden kodistani asti. Voi iik.
Pussissa oli valokuvia 17vuotiaana tehdyltä lyhyeltä oppilasvaihtoreissulta Italiaan ja muutama niin helmi löytö ettei tosikaan.
Aloin kaivata. ihan pienen hetken ajan, takaisin 90-luvulle ja siihen aikaan kun netti ja kännykät eivät näytelleet niin isoa osaa nuoren ihmisen elämässä.
Sohvan nurkassa kököttelin ja hypistelin vanhoja kirjeitä ulkomaalaisilta kirjekavereilta- Vielä en niitä lukenut, sen haluan tehdä rauhassa ajan kanssa, mutta selailin käsialoja ja osoitteita. Kuinka hassulta näytti oma tyttönimi ja lapsuudenkodin osoite :) oih.
Kirjeiden seassa oli muutamia ihanan ysärihenkisiä valokuvia Liettualaiselta Alinalta, parin kuvan takana luki "Please Send this photo back"... Tyttö raasu on saanut odottaa kuviaan takaisin noin 16 vuotta. Tuli mieleen että ehkäpä laitan kuvat kuoreen kirjeen kanssa ja kokeilen ihan piruuttani josko vanhalla osoitteellaan ne löytäisi perille ;) Voisi siinä Alina rouva (tai neiti) olla ihmeissään. hahaha.
Kirjeet tuntuivat jotenkin niin henkilökohtaiselta, ihanilta. Kuoret, paperit, käsialat... Aloin hetkellisesti kaivata ihan kamalasti aikaa kun kirjoitin kirjeitä päivittäin. Muutaman rakkaan kirjeystävän kanssa kirjoiteltiin niin tiiviisti että samana päivänä kun posti toi kuoren niin iltapäivään mennessä oli vastaus jo valmiina lähtöön. Huokaus.
Voi sitä vuodatettujen tunteiden ja kasvukipujen määrää.
Kirjevihot joita vaihdeltiin koulussa olivat ihan omaa luokkaansa. Niitä odottaa lapsuuden kodissa iso nivaska. (pahvilaatikollinen) Pitäisköhän hakea ne sieltä pois ja viettää korvia kuumottavia tunteja lukien niitä pian?
Pussista myös löytyi mystinen c-kasetti. Tiesin heti sen käteen osuessa että nyt löytyi aarre.
Teini vuosien parhaan ystäväni Emilian kanssa meillä oli jostain syystä omalaatuisia ajanvietto tapoja, tai ainakin tää kasettien äänittäminen :)
Kuuntelin puolet kasetista ja olihan se melkein aamukahvit väärään kurkkuun rykivä tilanne kuunnella sekopäisenä molottavaa noin 13 vuotiasta itseään, ja ystävää.
Miten me ollaan niin nuorena jo oltu niin kahjoja ja jopa härskejä. Mitä mekään esim mistään miesten sukukalleuksista sillon tiedettiin, vilaukselta jossain nähty ;).
Mutta niin vaan ollaan nauhalle jodlattu laulaen ja mölöttäen vaikka mitä ruokottomuuksia.
Suunnitelmissa olis vähän tänään iltapäivällä tavata samainen Emilia ja kuunnella kasetti yhdessä. Voi jessus. Siitä tulee legendaarista... 20 years after, almost!
kasetilla oli joku pätkä jossa muka puhun puhelimessa. Voi jehna miten erilaiselta lankapuhelimeen vastaaminen kuulosti kuin kännykkään vastaaminen. Muistan yhä sen fraasin millä mua oli opetettu kakarana vastaamaan puhelimeen... Ja siellä se kasetilla toistui aivan mallikkaasti.
Tuli vähän lankapuhelintakin ikävä.
Vallankin niitä aikoja kun muutama kolli soitteli ja millä intensiteetillä sitä ryntäsi gepardi loikalla puhelimen kimppuun kun se soi. Eihän sitä voinut ottaa selaista riskiä että isä tai äiti ois vastannut kun SE soittaa :) hahahaha.
Vaikka kyllähän nuo sen tiesi että puhelimessa roikuttiin välillä useampi tunti.
Millon Kokkolaan ja millon varkauteen. millon helsinkiin.
Voi sentään.
Pussissa oli valokuvia 17vuotiaana tehdyltä lyhyeltä oppilasvaihtoreissulta Italiaan ja muutama niin helmi löytö ettei tosikaan.
Aloin kaivata. ihan pienen hetken ajan, takaisin 90-luvulle ja siihen aikaan kun netti ja kännykät eivät näytelleet niin isoa osaa nuoren ihmisen elämässä.
Sohvan nurkassa kököttelin ja hypistelin vanhoja kirjeitä ulkomaalaisilta kirjekavereilta- Vielä en niitä lukenut, sen haluan tehdä rauhassa ajan kanssa, mutta selailin käsialoja ja osoitteita. Kuinka hassulta näytti oma tyttönimi ja lapsuudenkodin osoite :) oih.
Kirjeiden seassa oli muutamia ihanan ysärihenkisiä valokuvia Liettualaiselta Alinalta, parin kuvan takana luki "Please Send this photo back"... Tyttö raasu on saanut odottaa kuviaan takaisin noin 16 vuotta. Tuli mieleen että ehkäpä laitan kuvat kuoreen kirjeen kanssa ja kokeilen ihan piruuttani josko vanhalla osoitteellaan ne löytäisi perille ;) Voisi siinä Alina rouva (tai neiti) olla ihmeissään. hahaha.
Kirjeet tuntuivat jotenkin niin henkilökohtaiselta, ihanilta. Kuoret, paperit, käsialat... Aloin hetkellisesti kaivata ihan kamalasti aikaa kun kirjoitin kirjeitä päivittäin. Muutaman rakkaan kirjeystävän kanssa kirjoiteltiin niin tiiviisti että samana päivänä kun posti toi kuoren niin iltapäivään mennessä oli vastaus jo valmiina lähtöön. Huokaus.
Voi sitä vuodatettujen tunteiden ja kasvukipujen määrää.
Kirjevihot joita vaihdeltiin koulussa olivat ihan omaa luokkaansa. Niitä odottaa lapsuuden kodissa iso nivaska. (pahvilaatikollinen) Pitäisköhän hakea ne sieltä pois ja viettää korvia kuumottavia tunteja lukien niitä pian?
Pussista myös löytyi mystinen c-kasetti. Tiesin heti sen käteen osuessa että nyt löytyi aarre.
Teini vuosien parhaan ystäväni Emilian kanssa meillä oli jostain syystä omalaatuisia ajanvietto tapoja, tai ainakin tää kasettien äänittäminen :)
Kuuntelin puolet kasetista ja olihan se melkein aamukahvit väärään kurkkuun rykivä tilanne kuunnella sekopäisenä molottavaa noin 13 vuotiasta itseään, ja ystävää.
Miten me ollaan niin nuorena jo oltu niin kahjoja ja jopa härskejä. Mitä mekään esim mistään miesten sukukalleuksista sillon tiedettiin, vilaukselta jossain nähty ;).
Mutta niin vaan ollaan nauhalle jodlattu laulaen ja mölöttäen vaikka mitä ruokottomuuksia.
Suunnitelmissa olis vähän tänään iltapäivällä tavata samainen Emilia ja kuunnella kasetti yhdessä. Voi jessus. Siitä tulee legendaarista... 20 years after, almost!
kasetilla oli joku pätkä jossa muka puhun puhelimessa. Voi jehna miten erilaiselta lankapuhelimeen vastaaminen kuulosti kuin kännykkään vastaaminen. Muistan yhä sen fraasin millä mua oli opetettu kakarana vastaamaan puhelimeen... Ja siellä se kasetilla toistui aivan mallikkaasti.
Tuli vähän lankapuhelintakin ikävä.
Vallankin niitä aikoja kun muutama kolli soitteli ja millä intensiteetillä sitä ryntäsi gepardi loikalla puhelimen kimppuun kun se soi. Eihän sitä voinut ottaa selaista riskiä että isä tai äiti ois vastannut kun SE soittaa :) hahahaha.
Vaikka kyllähän nuo sen tiesi että puhelimessa roikuttiin välillä useampi tunti.
Millon Kokkolaan ja millon varkauteen. millon helsinkiin.
Voi sentään.
8/14/2011
BECAUSE I CAN
Kuvan pyörä tai henkilö eivät liity postaukseen millään tavalla.
Oon kuulkaas kovin inspiroituneessa mielentilassa.
sain hetki sitten tietoa että tärkeä tärkeä ystäväni on saanut huiman "haasteensa" suoritettua kunnialla. Hän otti haasteen epäröimättä vastaan ja pyöräili reilut 300km 70-luvun orkkis kuntoisella Jopolla!!!
Lähti torstai aamuna liikkeellä ja tänään iltapäivällä oli perilla. 4 päivää, n 320km. Ihan älytön suoritus!!!
Tätä ihmistä kunnioitan ja arvostan kovasti muutenkin, mutta nyt taas saan yhden hyvän syyn lisää.
Uskomaton nainen.
Mun elämässä on myös toinen nainen jonka esimerkki saa nuoremmat kalpenemaan.
Äiti...
Rva lähtee nepaliin vaeltaaan joidenkin viikkojen päästä! Huimaaaaa!
Kuinka monta yli 50v leukemia diagnoosin saanutta tiedätte jotka uskaltavat ja pystyvät moiseen.
Tai jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon ja aloittaa tanssin parissa kilpailemisen täytettyään jo 50v.
Nämä naiset saavat mut sanattomaksi. hyvällä tavalla.
Kaikki upeaa, mahtavaa, käsittämätöntä lausahdukset tuntuvat niin latteilta sen tunteen rinnalla jonka tää kaikki herättää.
ja se kuinka vaatimattomia näsitäkin naisista molemmat ovat.
Tämä tän hetkinen ylpeä ja ihaileva olotila herättää myös ajatuksia siitä, että minäkin pystyisin. Minäkin voin tehdä ja toteuttaa, en vain puhua ja uhota.
Niin meistä voi itseasiassa kuka vaan panostaa tekemiseen vähen enemmän kun vatvomiseen, uhoamiseen, vähättelyyn, huomion kerjuuseen ja muuhun "turhaan".
Itselläni ainakin on usein paha tapa hehkuttaa ja hösöttää, uhota tai vähätellä. Minä kyllä sit ja sit teen sitä ja sitä. Sit kun mä näytän kaikille jne..
.
Toivon että saan tän hienon tunteen nyt käännettyä niin että näiden upeiden tekojen ja saavutusten siivellä saan oman määränpääni kristellisoitua.
Tanssin ja toki myös "paremmaksi ihmiseksi" kehittymisen suhteen.
Haluan määrätietoisesti oppia suuntaamaan kohti omia unelmiani ja omia kehityskohteitani.
itseni takia, nöyrästi, ilman että uhkun vääränlaista ylpeyttä.
voi naiset teitä, inspiroitte mua ihan huimasti.
P.s. Toki kunnioitan monia muitakin ihmisiä, mutta nämä kaksi otin nyt esimerkeiksi tällä kertaa. sanat ei taas riitä ollenkaan taipumaan kuvaamaan näitä fiiliksiä.
8/13/2011
Did U miss me?
Päätin palata taas blogin ääreen hetken luovan tauon jälkeen.
Edelleen yhtä hajanaista ja sekalaista tejstiä vailla sen suurempaa punaista lankaa luvassa.
Kesä meni...
Niin se jotenkin tosiaan meni vaan, vaikka kovasti ne väittää helteitä vielä tulevan.
Mun kohdallani kesä on mennyt aikalailla ohi, liian monta kivaa ja tärkeää juttua on peruuntunut. Ei MM-kisoja englannissa mun kohdalla (vitsi muuten suomalaiset veti hienosti siellä!), ei tänään edes joka kesäistä LinnaCruisingia... Kun pitää olla duunissa ja kun pitää olla köyhä niin niinhän se menee.
On tässä ollut kuitenkin mukaviakin juttuja kesässä.
Juhannus oli huiman kiva ensin mun vanhempien luona aamuun asti saunoen. Love you my parents <3 ja seuraavana päivänä sama kuvio anoppilassa.
Ruotsin matka Power Big Meettiin oli kans kiva.
Ja ihan kiva tanssitapahtuma saatiin aikaan Feet On Firesta :)
Ja Risto kummipojan luona oli ihan huiman kivat 3 päivää. Syyskuussa uudelleen helsingin humuun!!! Pakko päästä.
Kai mä oon jotenkin vaan sitten niin kiittämätön kun tänään ruokaostoksille mennessäni itku kuristi kurkussa kun katselin Linna Cruising letken kulkua ohi. Joka saakelin vuonna oon siellä ollu mut tänään meni vaan kaikki munilleen.
Mä oon vakaasti päättänyt alkaa suhtautua elämään positiivisemmin ja oleen valittamatta niin paljon. Mulla on kuitenkin perusasiat NIIIIIN hyvin.
Oon päättänyt alkaa tutkiskeleen tarkemmin omia fiiliksiäni, vallankin niitä synkkiä.
Oon päättänyt että mietin miksi joissain tilanteissa oon kauhean kateellinen tai hermostun helposti tietyn tyyppisiin ihmisiin/käyttäytymiseen.
Ja esim nyt tänään tein tosi kovaa töitä ajatuksien taholla sen suhteen etten heittäytyisi ihan vallan poraamaan surkeuttani peruuntuneen juhlintaillan/kivan tapahtuman takia.
Lopunkaiken sain töstäkin päivästä hyvääkin irti. paljonkin.
Ystävän hassut puhelut saivat nauramaan ja sain myös purkaa ajatuksia ja harmituksia.
Kissanpoika on parasta seuraa ja terapiaa. hetkittäin leikitään matot rullalle ja toisessa hetkessä nukutaan päät vastakkain kehräten.
Hyvä ruoka ja terveellisempi syöminen on tehnyt ololle hyvää. jaksaa paremmin.
jne jne.
Ja uudet kisatanssit! Né on kauniit <3
Edelleen yhtä hajanaista ja sekalaista tejstiä vailla sen suurempaa punaista lankaa luvassa.
Kesä meni...
Niin se jotenkin tosiaan meni vaan, vaikka kovasti ne väittää helteitä vielä tulevan.
Mun kohdallani kesä on mennyt aikalailla ohi, liian monta kivaa ja tärkeää juttua on peruuntunut. Ei MM-kisoja englannissa mun kohdalla (vitsi muuten suomalaiset veti hienosti siellä!), ei tänään edes joka kesäistä LinnaCruisingia... Kun pitää olla duunissa ja kun pitää olla köyhä niin niinhän se menee.
On tässä ollut kuitenkin mukaviakin juttuja kesässä.
Juhannus oli huiman kiva ensin mun vanhempien luona aamuun asti saunoen. Love you my parents <3 ja seuraavana päivänä sama kuvio anoppilassa.
Ruotsin matka Power Big Meettiin oli kans kiva.
Ja ihan kiva tanssitapahtuma saatiin aikaan Feet On Firesta :)
Ja Risto kummipojan luona oli ihan huiman kivat 3 päivää. Syyskuussa uudelleen helsingin humuun!!! Pakko päästä.
Kai mä oon jotenkin vaan sitten niin kiittämätön kun tänään ruokaostoksille mennessäni itku kuristi kurkussa kun katselin Linna Cruising letken kulkua ohi. Joka saakelin vuonna oon siellä ollu mut tänään meni vaan kaikki munilleen.
Mä oon vakaasti päättänyt alkaa suhtautua elämään positiivisemmin ja oleen valittamatta niin paljon. Mulla on kuitenkin perusasiat NIIIIIN hyvin.
Oon päättänyt alkaa tutkiskeleen tarkemmin omia fiiliksiäni, vallankin niitä synkkiä.
Oon päättänyt että mietin miksi joissain tilanteissa oon kauhean kateellinen tai hermostun helposti tietyn tyyppisiin ihmisiin/käyttäytymiseen.
Ja esim nyt tänään tein tosi kovaa töitä ajatuksien taholla sen suhteen etten heittäytyisi ihan vallan poraamaan surkeuttani peruuntuneen juhlintaillan/kivan tapahtuman takia.
Lopunkaiken sain töstäkin päivästä hyvääkin irti. paljonkin.
Ystävän hassut puhelut saivat nauramaan ja sain myös purkaa ajatuksia ja harmituksia.
Kissanpoika on parasta seuraa ja terapiaa. hetkittäin leikitään matot rullalle ja toisessa hetkessä nukutaan päät vastakkain kehräten.
Hyvä ruoka ja terveellisempi syöminen on tehnyt ololle hyvää. jaksaa paremmin.
jne jne.
Ja uudet kisatanssit! Né on kauniit <3
5/15/2011
vanha loppuu, uusi alkaa.
Viikko nimittäin.
Ja mun tunnelmat on jotenkin todella todella ristiriitaiset.
Täytyy sanoa että mua varmaan v*tuttais ihan kympillä ellen ois saanu maailman parasta nauruterapiaa tänään paria tuntia. :)
Jotenkin päässä taas paljon juttuja, sellaisia joista en halua täällä enkä ehkä muutenkaan puhua,
osittain asiat taas kärjistyy kun on tää viimeinen rypistys duunissa ennen odotettua lomaa.
Mun vaan tekis mieli äyskiä ja tiuskia kaikille. Eikä mulla oikeestaan oo ees syytä.
Ärsyttää vaan.
Mulla on ollu taas myös paha olo. Oon muutamana aamuna herännyt pidätellen oksennusta.
(ei en ole raskaana, siitä on varmat todisteet).
Niin inha olo on ollut että ei pystynyt ees vapaapäivänä loikoilemaan kun tuntu että kohta saan puhua norjaa arabian luuriin. (vai tekeeks hei arabia vessanpyttyjä? )
Tää yökötus tuntuis siltä et se johtuu noista mun lääkkeistä...
Muutenkin maha on taas ollu vähä huonompi. Ei silleen et se nyt haittais viel elämää mut on se tässä ollu jo parempikin.
Mä en oo päässy nyt lekuriin kun aika peruuntui ja vaihtui ja nyt mä joudun vaihtaan sitä taas kun se uus aika osuukin ton kreikan matkan kanssa päällekäin.
Mun maksa ja luuydinkokeita ei oo katottu kohta kuukauteen ja se kyllä huolettaa...paljonkin.
Täytyy huomena soittaa ja kysyä saisko ees soittoaikaa kun yhdet verikoevastaukset kuiteskii on jos sisässä oottamassa vastausta. :P
Mutta tällänen se on perussunnuntai fiilis.
Ja mun tunnelmat on jotenkin todella todella ristiriitaiset.
Täytyy sanoa että mua varmaan v*tuttais ihan kympillä ellen ois saanu maailman parasta nauruterapiaa tänään paria tuntia. :)
Jotenkin päässä taas paljon juttuja, sellaisia joista en halua täällä enkä ehkä muutenkaan puhua,
osittain asiat taas kärjistyy kun on tää viimeinen rypistys duunissa ennen odotettua lomaa.
Mun vaan tekis mieli äyskiä ja tiuskia kaikille. Eikä mulla oikeestaan oo ees syytä.
Ärsyttää vaan.
Mulla on ollu taas myös paha olo. Oon muutamana aamuna herännyt pidätellen oksennusta.
(ei en ole raskaana, siitä on varmat todisteet).
Niin inha olo on ollut että ei pystynyt ees vapaapäivänä loikoilemaan kun tuntu että kohta saan puhua norjaa arabian luuriin. (vai tekeeks hei arabia vessanpyttyjä? )
Tää yökötus tuntuis siltä et se johtuu noista mun lääkkeistä...
Muutenkin maha on taas ollu vähä huonompi. Ei silleen et se nyt haittais viel elämää mut on se tässä ollu jo parempikin.
Mä en oo päässy nyt lekuriin kun aika peruuntui ja vaihtui ja nyt mä joudun vaihtaan sitä taas kun se uus aika osuukin ton kreikan matkan kanssa päällekäin.
Mun maksa ja luuydinkokeita ei oo katottu kohta kuukauteen ja se kyllä huolettaa...paljonkin.
Täytyy huomena soittaa ja kysyä saisko ees soittoaikaa kun yhdet verikoevastaukset kuiteskii on jos sisässä oottamassa vastausta. :P
Mutta tällänen se on perussunnuntai fiilis.
5/14/2011
ihmisyyden synkempiä puolia.
No olipas taas raflaava otsikko.
Ihan kun mä täsäs nyt pohtisin jotain murhanhimoa tai muita synkkiä salaisuuksia.
Noup.
Ajattelin ajatella ihan omaa keskeneräisyyttäni ja asennevammojani.
Ollaan puhuttu kuluneella viikolla parinkin tärkeän ihmisen kanssa ihmisistä ja käytöksestä.
Oon kuullu itsestäni aika hätkäyttäviäkin faktoja.
Tai siis sellasia joita en osannu ees ajatella.
Mä oon aina pitänyt itseäni mukavana ja pidettynä tyyppinä. Siis sellasena joka tuo iloa muille. Sellaseen olen aina pyrkinyt, mutta ilmeisesti mulle on vähän liian hyvä kuva ollut itsestäni.
Keskustellessani ihan muusta asiasta tuli ilmi että mulla kuulemma on taipumus ärsyttää ihmisiä.
wooot?
Onko vika sittenkin minussa eikä niissä muissa??? hahah. no vitsi vitsinä.
Mä kuulemma hirveen helposti tyrmään muiden ideat tuomalla heti jonkun ehdottaessa jotain oman ideani kehiin. Ja siitä sitten saa sellaisen kuvan etten arvosta ja hyväksy muiden ideoita.
Apua. Oon pitäny itteeni aina vaan sellasena innostujana joka on valmis kehitteleen juttuja ja jos joku heittää jotain niin mulle tulee siitä automaattisesti ideoita mieleen. Ja missään nimessä en tietoisesti ajattele et hei olipas ton idea ihan vitun huno et tää mun idea on satakertaa parempi.
Jotain kun kaavaillaan ja kehitellään niin mun pää vaan alkaa pursua idoita ja ne tulee sitten sanottua ääneen.
Voi hyvä luoja, en oo ajatellu että sellanen olis jotenkin tosi ärsyttävää ja et joku sellasesta vetäs herneet nenään. Ja kun en mä tarkota LOUKATA! Mut ehkä mun tarkotusperät sitten on vaikeesti tajuttavissa.
Ja toinen asia oli että kuulostan kuulemma tosi negatiiviselta helposti.
Viimeisin esimerkki ehkä vosi olla juhlat joista porukka oli menossa jatkoille. Mä sanoin meneväni paikkaan x ja sinne oli sit muitakin halukkaita tulemaan.
Sanoin siihen että onko se kauheen kannattavaa ruuhkaiseen taksi-aikaan että ette ehkä ehdi sieltä enää baariin kun joudutte venaan taksia.
No tämä oli siis saattoi ottaa sitten niin että mä tyrmäsin sen idean ja sain sen kuulostaan mulle jotenkin huonolta vaihtoehdolta et muutkin tulisi.
Ei,ei,ei. Ajattelin siinä vaan sitä että jos porukalla on halua kerran mennä baariin niin kaupungin aivan toiselle laidalle poikkeeminen ja taksilla ajelu vie aika paljon aikaa ruuhka-aikaan ja jengi ei ehkä ehdi sitten ollenkaan enää kuppilaan.
Missään vaiheessa en ajatellu että mun mukana ei olis muutkin tervetulleita bileisiin, vaan lähinnä mietin että osa saattaisi pettyä jos ei pääsekään haluamaansa kippolaan.
Koitin siinä kohtaa mielestäni ajatella niin että kaikilla olsi hyvä ja ettei kukaan pettyisi...
Mutta mut on ilmeisen helppo tulkita väärin.
Mulla on erittäin huono pokka ja musta näkyy tunteet pitkälle, vallankin jos oon vittuuntunut. Lisäksi teidän itekii että joudun kahnauksiin muiden kanssa helposti.
Mut mä nyt vaan oon sellanen (ok, ehkä huonoin tekosyy ikinä). Mä en vaan kestä sitä jos joku käyttäytyy paskamaisesti tai raukkamaisesti. En vaan osaa, enkä ehkä haluakaan hyväksyä sellasta.
Jos mua joku loukkaa niin miksi mä vaan nielisin sen?
Kun en mä pääse kovin helposti vaan yli sikailusta tai loukkauksista. jos mä vaan nielen ja nielen paskaa niin tiedän et se kaikki pakkautuu möykyks mun sisään ja päässäni suurentelen asioita sit siitä eteenpäin. Ja sit vasta kiva olenkin.
Toinen mun (tai siis yksi niistä miljoonista...)kompastukivi on kritiikin vastaanottaminen.
Vaikka kyseessä olisi ihan asiallinen palaute niin se osuu meikäläiseen aina jotenkin kovempaa kuin muihin.
Tästä just toisen ystäväni kanssa väännettiin kättä :)
Toinen meistä oli vahvasti sitä mieltä että kritiikki on ainoa mahdollisuus kehittyä ja on hyvä vaan jos saa usealtakin taholta palautetta.
Toinen meistä (vaikee kai arvata kuka) taas vänkäsi että kritiikki tuntuu ihan paskalta. Siitä tulee olo ettei osaa mitään ja vallankin jos saa vaan kritiikkiä eikä koskaa juurikaan mistään kehuja niin tulee tosi nuija olo.
Mikä siinä on niin vaikeaa, että jos vaikka duuunissa, harrastuksissa tai missä vaan joku sanoo että sä et tee tätä ja tätä juttua kovin hyvin, niin se pistää johonkin synkkään paikkaan sydämessä ja joku saatanan kätyri kuiskii päässä et häh häh, et sit osannu totakaan.
ja eka reaktio on yleensä ärähtää (ääneen tai päässä, riippuu palautteen antajan tuttuudesta) että osaakko itte muka sen sit niin vitun hyvin!
Tai joo, mut sä teit niin ja niin niin enhän mä voinu sit osatakaan sitä.
Mä niin haluaisin osata vaan ajatella et joo, no mä koitan noin seuraavalla kerralla. Et hyvä kun huomasit, mä en ollu tajunnutkaan.
Miksi kritiikki mun kohdalla vaikuttaa niin syvästi siihen miten mä suhtaudun itteeni.
Miksi se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin kuin siihen mistä sillähetkellä on puhe.
Ihan kun vaikka se että en osaa jonkun atnssin tekniikkaa tarkoittaisi etten oo hyvä tyyppi muuten?
Tai miksi joku palaute töissä saa tuntemaan et en muuten ookkaan hyvä hoitaja millään alueella.
Miten tälläsestä sitten pääsee?
Miten tullaan vähemmän ärsyttäväksi? Tai miten kunnioitetaan muita enemmän? Tai miten otetaan kritiikki kiitoksella vastaan!?
vai pitääkö edes oppia ja muuttua? vai onko vaan lupa olla just tällänen kuumakalle ja ärsyttävä?
p.s. ja siis en nyt väitä et kukaan ois mua vaatinut muuttumaan! Tai että näistä asioista joku olis sanonut mulle rumasti. Päinvastoin keskustelut on olleet hyviä ja oon niin tyytyväinen et on rehellisiä ihmisiä jotka sanoo suoraan eikä puhu seläntakana et sekin on niin ärsyttävä ja ilkeä ja sitten ollaan edessäpäin niin maireaa.
Mutta sen sanon et nää sanat on kolhatanut ja syvälle, mutta se johtuu taas musta itsestäni ja tavastani käsitellä & ajatella asioita.
Ihan kun mä täsäs nyt pohtisin jotain murhanhimoa tai muita synkkiä salaisuuksia.
Noup.
Ajattelin ajatella ihan omaa keskeneräisyyttäni ja asennevammojani.
Ollaan puhuttu kuluneella viikolla parinkin tärkeän ihmisen kanssa ihmisistä ja käytöksestä.
Oon kuullu itsestäni aika hätkäyttäviäkin faktoja.
Tai siis sellasia joita en osannu ees ajatella.
Mä oon aina pitänyt itseäni mukavana ja pidettynä tyyppinä. Siis sellasena joka tuo iloa muille. Sellaseen olen aina pyrkinyt, mutta ilmeisesti mulle on vähän liian hyvä kuva ollut itsestäni.
Keskustellessani ihan muusta asiasta tuli ilmi että mulla kuulemma on taipumus ärsyttää ihmisiä.
wooot?
Onko vika sittenkin minussa eikä niissä muissa??? hahah. no vitsi vitsinä.
Mä kuulemma hirveen helposti tyrmään muiden ideat tuomalla heti jonkun ehdottaessa jotain oman ideani kehiin. Ja siitä sitten saa sellaisen kuvan etten arvosta ja hyväksy muiden ideoita.
Apua. Oon pitäny itteeni aina vaan sellasena innostujana joka on valmis kehitteleen juttuja ja jos joku heittää jotain niin mulle tulee siitä automaattisesti ideoita mieleen. Ja missään nimessä en tietoisesti ajattele et hei olipas ton idea ihan vitun huno et tää mun idea on satakertaa parempi.
Jotain kun kaavaillaan ja kehitellään niin mun pää vaan alkaa pursua idoita ja ne tulee sitten sanottua ääneen.
Voi hyvä luoja, en oo ajatellu että sellanen olis jotenkin tosi ärsyttävää ja et joku sellasesta vetäs herneet nenään. Ja kun en mä tarkota LOUKATA! Mut ehkä mun tarkotusperät sitten on vaikeesti tajuttavissa.
Ja toinen asia oli että kuulostan kuulemma tosi negatiiviselta helposti.
Viimeisin esimerkki ehkä vosi olla juhlat joista porukka oli menossa jatkoille. Mä sanoin meneväni paikkaan x ja sinne oli sit muitakin halukkaita tulemaan.
Sanoin siihen että onko se kauheen kannattavaa ruuhkaiseen taksi-aikaan että ette ehkä ehdi sieltä enää baariin kun joudutte venaan taksia.
No tämä oli siis saattoi ottaa sitten niin että mä tyrmäsin sen idean ja sain sen kuulostaan mulle jotenkin huonolta vaihtoehdolta et muutkin tulisi.
Ei,ei,ei. Ajattelin siinä vaan sitä että jos porukalla on halua kerran mennä baariin niin kaupungin aivan toiselle laidalle poikkeeminen ja taksilla ajelu vie aika paljon aikaa ruuhka-aikaan ja jengi ei ehkä ehdi sitten ollenkaan enää kuppilaan.
Missään vaiheessa en ajatellu että mun mukana ei olis muutkin tervetulleita bileisiin, vaan lähinnä mietin että osa saattaisi pettyä jos ei pääsekään haluamaansa kippolaan.
Koitin siinä kohtaa mielestäni ajatella niin että kaikilla olsi hyvä ja ettei kukaan pettyisi...
Mutta mut on ilmeisen helppo tulkita väärin.
Mulla on erittäin huono pokka ja musta näkyy tunteet pitkälle, vallankin jos oon vittuuntunut. Lisäksi teidän itekii että joudun kahnauksiin muiden kanssa helposti.
Mut mä nyt vaan oon sellanen (ok, ehkä huonoin tekosyy ikinä). Mä en vaan kestä sitä jos joku käyttäytyy paskamaisesti tai raukkamaisesti. En vaan osaa, enkä ehkä haluakaan hyväksyä sellasta.
Jos mua joku loukkaa niin miksi mä vaan nielisin sen?
Kun en mä pääse kovin helposti vaan yli sikailusta tai loukkauksista. jos mä vaan nielen ja nielen paskaa niin tiedän et se kaikki pakkautuu möykyks mun sisään ja päässäni suurentelen asioita sit siitä eteenpäin. Ja sit vasta kiva olenkin.
Toinen mun (tai siis yksi niistä miljoonista...)kompastukivi on kritiikin vastaanottaminen.
Vaikka kyseessä olisi ihan asiallinen palaute niin se osuu meikäläiseen aina jotenkin kovempaa kuin muihin.
Tästä just toisen ystäväni kanssa väännettiin kättä :)
Toinen meistä oli vahvasti sitä mieltä että kritiikki on ainoa mahdollisuus kehittyä ja on hyvä vaan jos saa usealtakin taholta palautetta.
Toinen meistä (vaikee kai arvata kuka) taas vänkäsi että kritiikki tuntuu ihan paskalta. Siitä tulee olo ettei osaa mitään ja vallankin jos saa vaan kritiikkiä eikä koskaa juurikaan mistään kehuja niin tulee tosi nuija olo.
Mikä siinä on niin vaikeaa, että jos vaikka duuunissa, harrastuksissa tai missä vaan joku sanoo että sä et tee tätä ja tätä juttua kovin hyvin, niin se pistää johonkin synkkään paikkaan sydämessä ja joku saatanan kätyri kuiskii päässä et häh häh, et sit osannu totakaan.
ja eka reaktio on yleensä ärähtää (ääneen tai päässä, riippuu palautteen antajan tuttuudesta) että osaakko itte muka sen sit niin vitun hyvin!
Tai joo, mut sä teit niin ja niin niin enhän mä voinu sit osatakaan sitä.
Mä niin haluaisin osata vaan ajatella et joo, no mä koitan noin seuraavalla kerralla. Et hyvä kun huomasit, mä en ollu tajunnutkaan.
Miksi kritiikki mun kohdalla vaikuttaa niin syvästi siihen miten mä suhtaudun itteeni.
Miksi se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin kuin siihen mistä sillähetkellä on puhe.
Ihan kun vaikka se että en osaa jonkun atnssin tekniikkaa tarkoittaisi etten oo hyvä tyyppi muuten?
Tai miksi joku palaute töissä saa tuntemaan et en muuten ookkaan hyvä hoitaja millään alueella.
Miten tälläsestä sitten pääsee?
Miten tullaan vähemmän ärsyttäväksi? Tai miten kunnioitetaan muita enemmän? Tai miten otetaan kritiikki kiitoksella vastaan!?
vai pitääkö edes oppia ja muuttua? vai onko vaan lupa olla just tällänen kuumakalle ja ärsyttävä?
p.s. ja siis en nyt väitä et kukaan ois mua vaatinut muuttumaan! Tai että näistä asioista joku olis sanonut mulle rumasti. Päinvastoin keskustelut on olleet hyviä ja oon niin tyytyväinen et on rehellisiä ihmisiä jotka sanoo suoraan eikä puhu seläntakana et sekin on niin ärsyttävä ja ilkeä ja sitten ollaan edessäpäin niin maireaa.
Mutta sen sanon et nää sanat on kolhatanut ja syvälle, mutta se johtuu taas musta itsestäni ja tavastani käsitellä & ajatella asioita.
5/12/2011
Kohta KOSahtaa!
Se olis niinkun 8 vuorokautta lomaan!!!
eli noin 195 tuntia pyöreesti siihen kun mittariauto starttaa anoppilan pihasta ja ryhmärämä singahtaa Egean-meren syleilyyn.
Tsiigatkaa ny hei...
Oon tässä googletellu tietoa KOS.n saaresta ja kaikkea mahdollista mitä siellä vois olla kiva tehdä.
Ollaan (tai mää oon ihan keskenäni) suunniteltu ainakin retkeä Zia:n kylään jossa sijaitsee mm ihanan oloinen LOFAKI-ravintola jossa ainakin raflan kotisivujen mukaan on yks saaren parhaita paikkoja katsella auringonlaskua. Ziassa on myös Fantasia Taverna joka siis mitä ilmeisemmin on aika tällänen turistien suosima kohde jossa järkätään just matkailijoille suunnattau ohjelmaa. Helppoa ja turvallista.
Itseä kyllä kiinnostas illastaa tuolla koska ohjelmassa on kreikkalaista tanssia jne...
Saas nähdä päädytäänkö sinne :D
Paradise Beach kuulostaa paikalta jossa tarvii päästä käymään! Sijaitsee käsittääkseni noin 40 kilsan päässä meidän hotellilta, mutta ollaan todennäköisesti vuokraamassa autoa ja reissaamassa sillä joten tuonne vois olla kiva suunnata.
Kyseisellä rannalla on mm niitä vesiurheilu aktiviteetteja joista ollaan puhuttu. Jussi haluaa nimittäin vetovarjolla liitelemään ja tuolla sitä olis tarjolla.
Oon ite lentäny vetovarjolla polttareissani ja se on kyllä huisin hieno kokemus!!
Tuntuu jollakinlailla äärettömän helpottavalta että kohta pääsee reissuun ja totaalisesti lomalle kaikesta.
Viimeset pari vuotta on olleet melkoisen vauhdikasta ja tapahtumarikasta aikaa, joten totaalinen irtiotto tekee hyvää.
Viikko ilman facebookkia, puhelinta, velvollisuuksia.
Jopa loma tanssimisesta tuntuu nyt tulevan tarpeeseen.
Vaikka rakastan suunnattomasti tuota meidän omaa pikku tanssisali-projektia niin silti siitäkin on ihana saada lomaa. Viikossa varmasti ehtii jo tulla ikävä,mutta hyvää se tekee :)
Tähän vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea. Hyvää ja pahaa. Väsymistä, turhautumista, kipuilua, hapuilua. Oman minän ja paikkansa etsintää.
Toisaalta myös uskomatonta myötäelämistä ja rakkautta lähipiirin taholta. Vahvaa ystävyyttä ja huolenpitoa. Liikuttaviakin juttuja. Luottamusta.
Nyt kaipaan aikaa mulle ja Jussille. Vaikka nyt varsinaisesti ei millekään lemmenlomalle olla lähdössä vaan mukaan lähtee Jussin puolelta "puoli sukua" (jotka on ihania tyyppejä onneksi).
Jollain kun vielä pakertaa tän viimesen viikon niin sit saakin nauttia vaan.
eli noin 195 tuntia pyöreesti siihen kun mittariauto starttaa anoppilan pihasta ja ryhmärämä singahtaa Egean-meren syleilyyn.
Tsiigatkaa ny hei...
Oon tässä googletellu tietoa KOS.n saaresta ja kaikkea mahdollista mitä siellä vois olla kiva tehdä.
Ollaan (tai mää oon ihan keskenäni) suunniteltu ainakin retkeä Zia:n kylään jossa sijaitsee mm ihanan oloinen LOFAKI-ravintola jossa ainakin raflan kotisivujen mukaan on yks saaren parhaita paikkoja katsella auringonlaskua. Ziassa on myös Fantasia Taverna joka siis mitä ilmeisemmin on aika tällänen turistien suosima kohde jossa järkätään just matkailijoille suunnattau ohjelmaa. Helppoa ja turvallista.
Itseä kyllä kiinnostas illastaa tuolla koska ohjelmassa on kreikkalaista tanssia jne...
Saas nähdä päädytäänkö sinne :D
Paradise Beach kuulostaa paikalta jossa tarvii päästä käymään! Sijaitsee käsittääkseni noin 40 kilsan päässä meidän hotellilta, mutta ollaan todennäköisesti vuokraamassa autoa ja reissaamassa sillä joten tuonne vois olla kiva suunnata.
Kyseisellä rannalla on mm niitä vesiurheilu aktiviteetteja joista ollaan puhuttu. Jussi haluaa nimittäin vetovarjolla liitelemään ja tuolla sitä olis tarjolla.
Oon ite lentäny vetovarjolla polttareissani ja se on kyllä huisin hieno kokemus!!
Tuntuu jollakinlailla äärettömän helpottavalta että kohta pääsee reissuun ja totaalisesti lomalle kaikesta.
Viimeset pari vuotta on olleet melkoisen vauhdikasta ja tapahtumarikasta aikaa, joten totaalinen irtiotto tekee hyvää.
Viikko ilman facebookkia, puhelinta, velvollisuuksia.
Jopa loma tanssimisesta tuntuu nyt tulevan tarpeeseen.
Vaikka rakastan suunnattomasti tuota meidän omaa pikku tanssisali-projektia niin silti siitäkin on ihana saada lomaa. Viikossa varmasti ehtii jo tulla ikävä,mutta hyvää se tekee :)
Tähän vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea. Hyvää ja pahaa. Väsymistä, turhautumista, kipuilua, hapuilua. Oman minän ja paikkansa etsintää.
Toisaalta myös uskomatonta myötäelämistä ja rakkautta lähipiirin taholta. Vahvaa ystävyyttä ja huolenpitoa. Liikuttaviakin juttuja. Luottamusta.
Nyt kaipaan aikaa mulle ja Jussille. Vaikka nyt varsinaisesti ei millekään lemmenlomalle olla lähdössä vaan mukaan lähtee Jussin puolelta "puoli sukua" (jotka on ihania tyyppejä onneksi).
Jollain kun vielä pakertaa tän viimesen viikon niin sit saakin nauttia vaan.
5/04/2011
osu ja uppos, osui kuin nyrkki silmään ja istuu kuin hansikas.
Oon jo vuosia sit ekan kerran törmänny Enneagrammeihin ja nyt se palas jostain mieleen eilen ilalla.
Teinpäs pitkästä aikaa k.o. "testin" ja sain seuraavat tulokset itsestäni...
(Tähän väliin eka pieni selvennys mikä enneagrammi on: Enneagrammi perustuu ihmisten erilaisuuteen ja omasta tyylistä johtuvaan käyttäytymiseen. Jokainen meistä on oppinut jo lapsuudessaan perusstrategian, jonka avulla olemme saaneet turvallisuutta ja selviytymiskokemuksia perheen piirissä ja muissa kohtaamissamme tilanteissa. Tätä lapsuudessa omaksumaamme selviytymisstrategiaa me sovellamme myös myöhemmin elämässämme eri tilanteissa. Nämä strategiat ilmenevät enneagrammin yhdeksänä tyylinä.
Enneagrammi on oman persoonan kehittämisen ja kasvun väline, jonka kautta opimme vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja ja huomaamme oman tyylimme vahvuudet ja vahvuuksien ylikäytön. Alamme ymmärtää paremmin myös toisten ihmisten käyttäytymisen erilaisuutta. )
No niin, ne tulokset.
Vahvimpana oli 2.
Avulias Huoltaja
auttavainen * ystävällinen * sydämellinen * ihmisläheinen * empaattinen * kannustava * huolehtivainen * välittävä * palveleva * antelias * tunteikas * miellyttäjä * parantaja * hoivaava * rakastava * ymmärtäväinen * lämminhenkinen * tuttavallinen * neuvoja * tunnollinen * uhrautuvainen * toisia varten *
Parhaimmillaan: lämminhenkinen, huomaavainen ja avulias
Huonoimillaan: tunkeileva, uhrautuva ja manipuloiva
Kakkoset ovat ihmiskunnan avuliaita ja huomaavaisia kanssaihmisiä. He rientävät tueksi ja avuksi sinne, missä heitä eniten tarvitaan. Kakkosille auttaminen on luonnollinen ja miellyttävä tapa toimia maailmassa. Kakkoset saattavat laittaa toisten ihmisten parkkimittareihin lisää kolikoita tai auttaa pyytämättä apua kaipaavan näköisiä kanssaihmisiä. Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää.
Kakkosella on suuri halu ja tarve olla mieliksi muille. Ihmissuhteet ovat Kakkoselle todella tärkeitä ja hän tekee kaikkensa ylläpitääkseen hyviä suhteita läheisiinsä. Siksi Kakkonen on välillä ehkä liiankin avulias tai ystävällinen. Hän saattaa touhuta muiden hyväksi ja järjestellä asioita joskus jopa kysymättä avun todellista tarvetta tai ihmisten omia toiveita. Kakkonen ei aina valitettavasti saa pelkästään myönteistä palautetta tekemisistään, sillä joskus tämä hyvää tarkoittava avuliaisuus saatetaan tulkita toisten asioihin sekaantumiseksi.
Kakkonen tavoittelee muiden hyväksyntää olemalla ystävällinen ja avulias, mutta ei aina osaa itse ottaa toisten apua tai huolenpitoa vastaan. Kakkosille tekee hyvää opetella pitämään huolta myös omista tarpeistaan ja jaksamisestaan, niin että toisten auttamisesta ei tule vain yksipuolista tai marttyyrimaista uhrautumista. Kakkonen alkaa helposti tehdä liikaa muiden eteen ja uhrautuu unohtaen silloin helposti omat tarpeensa. Joskus Kakkoset heittäytyvät marttyyreiksi kokiessaan, ettei heidän tekemisiään arvosteta tarpeeksi. Kakkonen toivoo kiitosta ponnisteluistaan ja loukkaantuu, jos hän kokee tulleensa hyväksikäytetyksi.
Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi. Työpaikoilla Kakkoset ovat erityisen hyviä hengenluojia ja yhteyshenkilöitä. Kakkonen pitää mielellään huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi esimerkiksi firman yhteisissä illanvietoissa. Kakkosen ovat luonnostaan positiivisia, hauskoja ja hyviä seuramiehiä ja -naisia.
Osuu meikäläiseen kyllä tooooodella hyvin.
Jos haluutte kurkata omanne (ja kertoo sen ehkä mu(i)llekin, niin menkää osoitteeseen:
Enneagrammi Testi
Teinpäs pitkästä aikaa k.o. "testin" ja sain seuraavat tulokset itsestäni...
(Tähän väliin eka pieni selvennys mikä enneagrammi on: Enneagrammi perustuu ihmisten erilaisuuteen ja omasta tyylistä johtuvaan käyttäytymiseen. Jokainen meistä on oppinut jo lapsuudessaan perusstrategian, jonka avulla olemme saaneet turvallisuutta ja selviytymiskokemuksia perheen piirissä ja muissa kohtaamissamme tilanteissa. Tätä lapsuudessa omaksumaamme selviytymisstrategiaa me sovellamme myös myöhemmin elämässämme eri tilanteissa. Nämä strategiat ilmenevät enneagrammin yhdeksänä tyylinä.
Enneagrammi on oman persoonan kehittämisen ja kasvun väline, jonka kautta opimme vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja ja huomaamme oman tyylimme vahvuudet ja vahvuuksien ylikäytön. Alamme ymmärtää paremmin myös toisten ihmisten käyttäytymisen erilaisuutta. )
No niin, ne tulokset.
Vahvimpana oli 2.
Avulias Huoltaja
auttavainen * ystävällinen * sydämellinen * ihmisläheinen * empaattinen * kannustava * huolehtivainen * välittävä * palveleva * antelias * tunteikas * miellyttäjä * parantaja * hoivaava * rakastava * ymmärtäväinen * lämminhenkinen * tuttavallinen * neuvoja * tunnollinen * uhrautuvainen * toisia varten *
Parhaimmillaan: lämminhenkinen, huomaavainen ja avulias
Huonoimillaan: tunkeileva, uhrautuva ja manipuloiva
Kakkoset ovat ihmiskunnan avuliaita ja huomaavaisia kanssaihmisiä. He rientävät tueksi ja avuksi sinne, missä heitä eniten tarvitaan. Kakkosille auttaminen on luonnollinen ja miellyttävä tapa toimia maailmassa. Kakkoset saattavat laittaa toisten ihmisten parkkimittareihin lisää kolikoita tai auttaa pyytämättä apua kaipaavan näköisiä kanssaihmisiä. Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää.
Kakkosella on suuri halu ja tarve olla mieliksi muille. Ihmissuhteet ovat Kakkoselle todella tärkeitä ja hän tekee kaikkensa ylläpitääkseen hyviä suhteita läheisiinsä. Siksi Kakkonen on välillä ehkä liiankin avulias tai ystävällinen. Hän saattaa touhuta muiden hyväksi ja järjestellä asioita joskus jopa kysymättä avun todellista tarvetta tai ihmisten omia toiveita. Kakkonen ei aina valitettavasti saa pelkästään myönteistä palautetta tekemisistään, sillä joskus tämä hyvää tarkoittava avuliaisuus saatetaan tulkita toisten asioihin sekaantumiseksi.
Kakkonen tavoittelee muiden hyväksyntää olemalla ystävällinen ja avulias, mutta ei aina osaa itse ottaa toisten apua tai huolenpitoa vastaan. Kakkosille tekee hyvää opetella pitämään huolta myös omista tarpeistaan ja jaksamisestaan, niin että toisten auttamisesta ei tule vain yksipuolista tai marttyyrimaista uhrautumista. Kakkonen alkaa helposti tehdä liikaa muiden eteen ja uhrautuu unohtaen silloin helposti omat tarpeensa. Joskus Kakkoset heittäytyvät marttyyreiksi kokiessaan, ettei heidän tekemisiään arvosteta tarpeeksi. Kakkonen toivoo kiitosta ponnisteluistaan ja loukkaantuu, jos hän kokee tulleensa hyväksikäytetyksi.
Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi. Työpaikoilla Kakkoset ovat erityisen hyviä hengenluojia ja yhteyshenkilöitä. Kakkonen pitää mielellään huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi esimerkiksi firman yhteisissä illanvietoissa. Kakkosen ovat luonnostaan positiivisia, hauskoja ja hyviä seuramiehiä ja -naisia.
Osuu meikäläiseen kyllä tooooodella hyvin.
Jos haluutte kurkata omanne (ja kertoo sen ehkä mu(i)llekin, niin menkää osoitteeseen:
Enneagrammi Testi
5/02/2011
levoton sielu
Taas tää on niitä päiviä.
Jotain kivaa on ohi (vappu, ylläribileet speciaalille pojalle, ystävät koolla, tanssia, treeniä, hyviä keskusteluja aika syvällisestikin jne) ja paluu ois arkeen taas.
Tää tälläinen tekee mut niin levottomaksi aina.
Ja muutenkii koska viime viikko oli todella PASKAMAINEN ja surullinenkin niin jotenkii nyt kun hommat on taas ihan normaalisti (=arki) niin en meinaa osata pysähtyä.
Eilen illalla mulla oli kauhee hinku vaan ajella Cadillacilla ympäriinsä. Ja sen teinkin.
Totesin vaan siipalle et nyt oon niin saakelin levoton et otan auton ja lähen cruisimaan :D.
Nautin siitä tunteesta kun alla on pykälää isompi auto ja V8-moottori kehrää.
Musaa huudatan ihan liian kovalla.
Kukaan ei puhu mitään, kukaan ei kysy mitään. Kukaan ei naputa mistään.
Saa hetken olla vaan yksin ajatustensa kanssa.
Miettiä, muistella, haaveillakin toisinaan.
Tänään olis 18 päivää siihen kun hypätään siiville ja lennetään viikoks paratiisiin.
Mä odotan jo niiiiiin kovaa sitä totaalista irtiottoa.
Meinaan olla viikon ilman nettiä ja puhelinta.
Itseasiassa ollaan päätetty Jussin kans viedä asia niin pitkälle että napataan pre-paid liittymä ja joku vanha paska luuri mukaan. (jotta saadaan tarvittaessa yhteys muuhun matkaseurueeseen.) Ja sitä numeroo ei anneta kun ihan parille tyypille suomessa.
Muut saa mun puolesta tavaotella iiiiiiiihan niin paljon kun huvittaa, mut en takuulla vastaa :)
Oikeesti, vallankin Jussin kannalta on pakko tehdä noin koska sen puhelin on yhdistetty työ- ja privapuhelin joten se todennäköisesti sois koko viikon monta kertaa päivässä pelkkii duunijuttuja koska eihän niiden kaikki asiakkaat voi millään eeitää et Jusa on lomalla.
Otettiin eilen esimakua tulevasta Tawastia bankin Wappu-brunssilla. :)
Appikset, Minä, Jussi, Kaisa ja Sami käytiin täyttämässä maha herkuilla.
ja sehän meni taas ihan hervottomaksi nauramiseksi.
En tiiä kummasta oli enemmän maha kipee syömisestä vai nauramisesta.
Mulla on tunne et Kreikan viikosta tulee aika sekopäinen. Tolla porukalla meinaan ei juttu lopu ja pöllöilyn määrä on vakio.
Lisäks mulla on kauhee ikävä vähänväliä mun kälyäni Hannaa, nähdään nykyään harvemmin kun molemmilla on vuoroduuni ja ei mee oikeen yksiin noi vapaat hetket. :(
Nyt saadaa kuiteskii viikko taas "siskoilla" ja jakaa kuulumiset. Siinä uima-altaalla maatessa ;)
Ennen reissua meinaan keskittyä tanssien treenailuun ja hyvään oloon.
Koitan saada tän kauheen kiireen ja hösötyksen vähän laantumaan et ois hyvä ja levollinen mieli lähtee reissuun, ettei siellä iske sit mikään shokki joutilaisuudesta.
Tässä on viime aikoina ollu ärsytys poikineen kylässä ja oon hetkittäin ollu aika kiukkunen ja kyllästynyt asioihin. Ja vallankin ihmisiin jotka ei ajattele kuin itteensä (siis kaikki itsekkyys ei toki oo kohdistunu muhun). Ihmiset vaan on niiiiiiiin ajattelemattomia ja ajaa omia etujaan kovin usein.
Pitäs olla armollisempi ja suvaitsevaisempi. Mutta minkäs sille voi jos kiehuu välillä.
No mutta Mitäs se elämä olisikaan ilman kunnon draamaa ;)
Jotain kivaa on ohi (vappu, ylläribileet speciaalille pojalle, ystävät koolla, tanssia, treeniä, hyviä keskusteluja aika syvällisestikin jne) ja paluu ois arkeen taas.
Tää tälläinen tekee mut niin levottomaksi aina.
Ja muutenkii koska viime viikko oli todella PASKAMAINEN ja surullinenkin niin jotenkii nyt kun hommat on taas ihan normaalisti (=arki) niin en meinaa osata pysähtyä.
Eilen illalla mulla oli kauhee hinku vaan ajella Cadillacilla ympäriinsä. Ja sen teinkin.
Totesin vaan siipalle et nyt oon niin saakelin levoton et otan auton ja lähen cruisimaan :D.
Nautin siitä tunteesta kun alla on pykälää isompi auto ja V8-moottori kehrää.
Musaa huudatan ihan liian kovalla.
Kukaan ei puhu mitään, kukaan ei kysy mitään. Kukaan ei naputa mistään.
Saa hetken olla vaan yksin ajatustensa kanssa.
Miettiä, muistella, haaveillakin toisinaan.
Tänään olis 18 päivää siihen kun hypätään siiville ja lennetään viikoks paratiisiin.
Mä odotan jo niiiiiin kovaa sitä totaalista irtiottoa.
Meinaan olla viikon ilman nettiä ja puhelinta.
Itseasiassa ollaan päätetty Jussin kans viedä asia niin pitkälle että napataan pre-paid liittymä ja joku vanha paska luuri mukaan. (jotta saadaan tarvittaessa yhteys muuhun matkaseurueeseen.) Ja sitä numeroo ei anneta kun ihan parille tyypille suomessa.
Muut saa mun puolesta tavaotella iiiiiiiihan niin paljon kun huvittaa, mut en takuulla vastaa :)
Oikeesti, vallankin Jussin kannalta on pakko tehdä noin koska sen puhelin on yhdistetty työ- ja privapuhelin joten se todennäköisesti sois koko viikon monta kertaa päivässä pelkkii duunijuttuja koska eihän niiden kaikki asiakkaat voi millään eeitää et Jusa on lomalla.
Otettiin eilen esimakua tulevasta Tawastia bankin Wappu-brunssilla. :)
Appikset, Minä, Jussi, Kaisa ja Sami käytiin täyttämässä maha herkuilla.
ja sehän meni taas ihan hervottomaksi nauramiseksi.
En tiiä kummasta oli enemmän maha kipee syömisestä vai nauramisesta.
Mulla on tunne et Kreikan viikosta tulee aika sekopäinen. Tolla porukalla meinaan ei juttu lopu ja pöllöilyn määrä on vakio.
Lisäks mulla on kauhee ikävä vähänväliä mun kälyäni Hannaa, nähdään nykyään harvemmin kun molemmilla on vuoroduuni ja ei mee oikeen yksiin noi vapaat hetket. :(
Nyt saadaa kuiteskii viikko taas "siskoilla" ja jakaa kuulumiset. Siinä uima-altaalla maatessa ;)
Ennen reissua meinaan keskittyä tanssien treenailuun ja hyvään oloon.
Koitan saada tän kauheen kiireen ja hösötyksen vähän laantumaan et ois hyvä ja levollinen mieli lähtee reissuun, ettei siellä iske sit mikään shokki joutilaisuudesta.
Tässä on viime aikoina ollu ärsytys poikineen kylässä ja oon hetkittäin ollu aika kiukkunen ja kyllästynyt asioihin. Ja vallankin ihmisiin jotka ei ajattele kuin itteensä (siis kaikki itsekkyys ei toki oo kohdistunu muhun). Ihmiset vaan on niiiiiiiin ajattelemattomia ja ajaa omia etujaan kovin usein.
Pitäs olla armollisempi ja suvaitsevaisempi. Mutta minkäs sille voi jos kiehuu välillä.
No mutta Mitäs se elämä olisikaan ilman kunnon draamaa ;)
4/21/2011
Neljännen Neljäs-Haaste
Kiitos Ani ja Satu haasteesta, nyt vihdoin siihen otan osaa.
eli...
Näin sen säännöt kuuluvat:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä blogia tekemään sama.
Tässäpä se olis sitten:
Tässäpä onkii Heli ja Risto.
Heepu on mun serkku ja käytänössä ollut mulle kuin pikkusisko aina. Vallankin lapsena oltiin paljon yhdessä ja hyvin läheisiä.
Risto puolestaan on edellä mainitun vauveli jonka erittäin ylpeä kummitäti olen!!!
Ripa on ihana.
Tässä kuvassa he ovat mummuloimassa Hämeessä tammi-helmikuussa 2011. Risto siis on vaan muutaman viikon ikäinen tässä...
Samalla reissulla kuulin että musta tulee kummi. voi sniif. se oli aika liikkistä.
Haastan seuraavat:
Tiija
SaiGu
Iepukka
Illu (jos se vaikka tän haasteen turvin jo alottas sen oman bloginsa.... :)
eli...
Näin sen säännöt kuuluvat:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä blogia tekemään sama.
Tässäpä se olis sitten:
Tässäpä onkii Heli ja Risto.
Heepu on mun serkku ja käytänössä ollut mulle kuin pikkusisko aina. Vallankin lapsena oltiin paljon yhdessä ja hyvin läheisiä.
Risto puolestaan on edellä mainitun vauveli jonka erittäin ylpeä kummitäti olen!!!
Ripa on ihana.
Tässä kuvassa he ovat mummuloimassa Hämeessä tammi-helmikuussa 2011. Risto siis on vaan muutaman viikon ikäinen tässä...
Samalla reissulla kuulin että musta tulee kummi. voi sniif. se oli aika liikkistä.
Haastan seuraavat:
Tiija
SaiGu
Iepukka
Illu (jos se vaikka tän haasteen turvin jo alottas sen oman bloginsa.... :)
4/20/2011
I must admit you're looking so good tonight
Jälleen kerran jäin miettimään sitä mitä tää maailma meiltä oikeen vaatiikaan.
Millaisia meidän tulee olla jotta kelpaamme, tai olemme jopa keskinkertaista parempia?
Miltä PITÄÄ näyttää tai miten käyttäytyä?
Kävin keskustelua "kauneus-pyrkimyksistä", ulkonäkö seikoista, hyvistä ja huonoista puolista & piirteistä ym. hyvin rakkaan ihmisen kanssa tänään.
Mun mielestä ja mun objektiivisin silmin katsottuna kyseessä on jokseenkin hottis tapaus, mutta ei oikeen päästy asiasta yhteisymmärrykseen. höh.
Ja nämä blogaukseni asiat varmasti koskevat montaa muutakin ihmistä. Epäilemättä.
Sen keskustelun jälkeen jäin taas kerran miettimään. (yllättävää hei et taas pähkään!)
En voi kuin ihmetellä mistä nää tän päivän kaikki ihanteet juontaa juurensa ja mikä siinä on että ne syöpyvät niin syvälle mieleen ja muuttuvat asioiksi jotka on PAKKO saavuttaa. Pakko olla sitä ja tätä ja pakko ennenkaikkea välittää siitä mitä MUUT ajattelevat susta.
Mikä on se mahti joka saa sen oman peilikuvan näyttämään ihan väärältä? Tosta pois ja tohon enemmän ja toi ja toi on vinksallaan.
Ja samaan aikaan joku toinen näkee vain hyviä asioita, vaikka peili muka väittää muuta.
MIKSI, voi MIIIIIKSI oma katse sivuuttaa ne maailman kauneimmat silmät ja kiinnittyy vaan siihen että vyötärö on muka liian leveä. (vaikka se ei ees olisi)
Miksei oma itsetuntemus kerro että loistavaa huumoria piisaa ja älyä, Herkkyyttä, vahvuutta. Ja sitä kuinka tärkeä oletkaan.
Se itsetuntemuksen retale vaan soimaa tylsäksi ja ei-niin-kiinnostavaksi ja blaa blaa blaaaah.
Millä saada toinen näkemään itsensä minun silmilläni? Ja näkemään ne kaikki hyvät asiat?
Millä todistaa se minkä me muut tiedämme, että kelpaat. Enemmän kuin kelpaat! Olet loistava just noin.
Musta on vaan niin jumalattoman perseestä, se että ihmiset joutuvat miettimään liikaa sitä mitä MUUT ajattelevat. EI EI EI.
Kun oikeesti ne muutkin ajattelee suurimmaks osaks mitä taas jotkut muut ajattelee.
Tokikaan kukaan meistä ei varmaan ole täydellinen tai täydellisen tyytyväinen itseensä, mutta on mahdollista elää niin ettei sentään kaikin puolin itsessään nää vain vikoja. Ja on lupa olla tyytyväinen! On lupa kehua itseään. Vaikka mielessään jos se on helpompaa.
Surullista on se jos ihminen lakkaa yrittämästä asioista siksi että luulee ettei ole sopiva. Tai yrittä liikaa koska mielestään ei ole tarpeeksi...jotain...laiha, kaunis, karismaattinen, ihailtu, älykäs, oppivainen... Lista on loputon.
Mitä jos oikeesti pysähdyt. Hengität syvään ja katsot sinne peiliin. Mun silmillä. Niiden "muiden" silmillä.
ja näkisit edes pienen väläyksen hyvää. Ilman että tarvii muuttaa mitään.
Unohda ne kaikki paskat sanat joita ehkä olet kuullut.
Unohda ne hetket jolloin sua koitettiin talloa jalkoihin.
Nyt on NYT. Tää on sun elämä. Tää oot sinä.
Sitä tyyppiä siellä peilissä sun täytyy oppia rakastamaan. olemaan sille armollinen. Silittämään sen poskea ja sanomaan ettei kukaan ole sua parempi, eikä huonompi.
Olet kaunis. Olet sopiva. Olet rakas.
Itsetään pitää huolehtia, mutta itseään ei pidä antaa survoa muottiin ja vääristyneisiin ihanteisiin.
Lupaa mulle, että etsit itsestäs joka kerran kaksi hyvää asiaa kun mieleesi on juolahtanut yksi huono. Aloita vaikka ihan pienistä. Vaikka siitä että sun silmäripset on pitkät. Jos et heti uskalla vakuuttaa itselles että oot kokonaisuudessas aivan ihana.
Lupaatko?
Millaisia meidän tulee olla jotta kelpaamme, tai olemme jopa keskinkertaista parempia?
Miltä PITÄÄ näyttää tai miten käyttäytyä?
Kävin keskustelua "kauneus-pyrkimyksistä", ulkonäkö seikoista, hyvistä ja huonoista puolista & piirteistä ym. hyvin rakkaan ihmisen kanssa tänään.
Mun mielestä ja mun objektiivisin silmin katsottuna kyseessä on jokseenkin hottis tapaus, mutta ei oikeen päästy asiasta yhteisymmärrykseen. höh.
Ja nämä blogaukseni asiat varmasti koskevat montaa muutakin ihmistä. Epäilemättä.
Sen keskustelun jälkeen jäin taas kerran miettimään. (yllättävää hei et taas pähkään!)
En voi kuin ihmetellä mistä nää tän päivän kaikki ihanteet juontaa juurensa ja mikä siinä on että ne syöpyvät niin syvälle mieleen ja muuttuvat asioiksi jotka on PAKKO saavuttaa. Pakko olla sitä ja tätä ja pakko ennenkaikkea välittää siitä mitä MUUT ajattelevat susta.
Mikä on se mahti joka saa sen oman peilikuvan näyttämään ihan väärältä? Tosta pois ja tohon enemmän ja toi ja toi on vinksallaan.
Ja samaan aikaan joku toinen näkee vain hyviä asioita, vaikka peili muka väittää muuta.
MIKSI, voi MIIIIIKSI oma katse sivuuttaa ne maailman kauneimmat silmät ja kiinnittyy vaan siihen että vyötärö on muka liian leveä. (vaikka se ei ees olisi)
Miksei oma itsetuntemus kerro että loistavaa huumoria piisaa ja älyä, Herkkyyttä, vahvuutta. Ja sitä kuinka tärkeä oletkaan.
Se itsetuntemuksen retale vaan soimaa tylsäksi ja ei-niin-kiinnostavaksi ja blaa blaa blaaaah.
Millä saada toinen näkemään itsensä minun silmilläni? Ja näkemään ne kaikki hyvät asiat?
Millä todistaa se minkä me muut tiedämme, että kelpaat. Enemmän kuin kelpaat! Olet loistava just noin.
Musta on vaan niin jumalattoman perseestä, se että ihmiset joutuvat miettimään liikaa sitä mitä MUUT ajattelevat. EI EI EI.
Kun oikeesti ne muutkin ajattelee suurimmaks osaks mitä taas jotkut muut ajattelee.
Tokikaan kukaan meistä ei varmaan ole täydellinen tai täydellisen tyytyväinen itseensä, mutta on mahdollista elää niin ettei sentään kaikin puolin itsessään nää vain vikoja. Ja on lupa olla tyytyväinen! On lupa kehua itseään. Vaikka mielessään jos se on helpompaa.
Surullista on se jos ihminen lakkaa yrittämästä asioista siksi että luulee ettei ole sopiva. Tai yrittä liikaa koska mielestään ei ole tarpeeksi...jotain...laiha, kaunis, karismaattinen, ihailtu, älykäs, oppivainen... Lista on loputon.
Mitä jos oikeesti pysähdyt. Hengität syvään ja katsot sinne peiliin. Mun silmillä. Niiden "muiden" silmillä.
ja näkisit edes pienen väläyksen hyvää. Ilman että tarvii muuttaa mitään.
Unohda ne kaikki paskat sanat joita ehkä olet kuullut.
Unohda ne hetket jolloin sua koitettiin talloa jalkoihin.
Nyt on NYT. Tää on sun elämä. Tää oot sinä.
Sitä tyyppiä siellä peilissä sun täytyy oppia rakastamaan. olemaan sille armollinen. Silittämään sen poskea ja sanomaan ettei kukaan ole sua parempi, eikä huonompi.
Olet kaunis. Olet sopiva. Olet rakas.
Itsetään pitää huolehtia, mutta itseään ei pidä antaa survoa muottiin ja vääristyneisiin ihanteisiin.
Lupaa mulle, että etsit itsestäs joka kerran kaksi hyvää asiaa kun mieleesi on juolahtanut yksi huono. Aloita vaikka ihan pienistä. Vaikka siitä että sun silmäripset on pitkät. Jos et heti uskalla vakuuttaa itselles että oot kokonaisuudessas aivan ihana.
Lupaatko?
4/18/2011
dance your heart out.
Nonni.
Kisaviikonloppu on ohi ja päällä ihan hirmuinen kisa-krapula.
Tää on niin tätä.
Kaikki loppuu kuin seinään ja siinä sitten ollaan ja ihmetellään et tässäks tää nyt oli.
Itkettää ihan kun samantien on ikävä kaikkea ja kaikkia.
Viikonloppu oli niin täynnä naurua ja ystäviä ettei tosikaan.
Monta legendaarista lausetta tulee taas kulkemaan suusta suuhun pitkään.
Rakastan tota yhteisöllisyyttä mikä tuolla kisoissa vallitsee.
kannustetaan ja tsempataan. halataan ja pussataan. Pidetään kädestä kun jännittää.
Ylitetään itsensä, joskus petytään.
Itketään ja nauretaan.
Koko tunteiden kirjoa lyhyessä ajassa monesti.
Sit nasahdat keskelle arkea. laukku retkottaa keskellä olohuonetta ja sitä ei saa aikaseks purettua. Ei halua ihan vielä haudata kisapukua kaappiin takaisin...
Itkettää taas jos sen kaivaa sieltä esiin.
Mä tunnetusti oon aika drama-queen ja tunne ihminen, mutta mä en vaan VOI MITÄÄN tälle tunteiden sekamelkalle mikä tälläisen rypistyksen jälkeen on.
Kisatulokset ja tuomari-arviot onkin sitten ihan oma erikseen tunteiltava lukunsa.
mä TIEDÄN etten saisi antaa sellaisten asioiden mennä liikaa ihon alle, mutta aina ne menee.
Sitä ollaan joko euroopan omistajaa tai sitten täysin maansa myynyt hetken.
Se silverin arvoisesti kompuroitu cha cha menossa. Onneksi Sam on sentään aina yhtä ihq! Huomatkaa matchaavat asut :)
Tällä kertaa suurin kuvaava sana on RISTIRIITAISUUS.
Olin siis sekä yksilöissä että pro-amissa ainoo sarjoissani (tällä hetkellä ei oo kauheen montaa muuta samaa ikää ja tasosarjaa olevaa tanssijaa suomessa).
Onneksi meillä on käytössä nuo kirjain-arvioinnit tuomaraoinnissa niin näkee tasonsa silti vaikka ketään vastaan ei skabaakaan.
Kirjain arvioinnit menee näin:
GG (Gold graduate) tarkoittaisi et on aika nousta ylempään sarjaan. Vähän niinkun et "mitäs helvettiä viel tässä sarjassa teet.
GH (Gold honors) tarkoittaa sarjaan nähden hyvää suoritusta.
G (Gold) tarkoittaa että suoritus on niinkun "keskitasoa" sarjan vaatimuksiin nähden.
S (silver) tarkoittaisi et vaatii vielä harjaantumista.
B (bronze) tarkoittaa et on paljon harjoiteltavaa et saavuttaa sarjassa vaaditun osaamisen!
Saatto vähän jännittää ennen yksilövetoja...
Oma tunne tansseista oli sekin hyvin ristiriitainen. Jännitin ihan kamalasti, vallankin pro-am paritanssi vetoja. Lähdin tavoittelemaan Twostepista GOLD arvosanaa, mutta ajattelin sen mahdottomaksi koska kaiken maailman sairastelun ja perussairauteni aiheuttamien ongelmien takia en oo kovin paljoa saanut treenattua. (toki osa syynä on ollut hetkittäin myös laiskuus ja saamattomuus, en ollenkaan selittele millään sairauksilla). Vielä hurjempi haave olis ollut WCS:n GH (Gold Honors.)
tulokset oli yllättävät:
Twostep: GOLD!!!!!
Cha cha: Silver (oon pettynyt, vaikka tää oli arvattavaa koska söhläsin tanssiessani vaikka mitä. Mut aiemmin chacha on jo ollu Gold.)
WCS: Gold.
Soolo tanssien puolella sain lattialle yhtä aikaa kanssani ihanan ihanan "Sister Katen", elikkäs Minnan. Emme siis kilpaillut toisiamme vastaan, koska ollaan eri ikä-sarjoissa. Molemmat kuitenkin olemme tasosarjaltamme Novice-tanssijoita joten kisasimme suorituksemme ollen lattialla yhtä aikaa. samat tanssit nääs ja silleen.
Minna on ihan uskomaton show-nainen ja hengenluoja ja tehtiin kaikenmoista jekkua ja showmeininkiä sarjamme aikana.
Tästä syystä sain itteni lietsottua johinkin käsittämättömään tilaan ja tanssin niin viimeistä päivää kun vaan voin. En osaa yhtään sanoa miltä se näytti. Miten se meni teknisesti. Muistinko edes hymyillä.
Mutta se tunne. Se vaan oli jotain ihan käsittämätöntä. Tuntu et sydän repee rinnasta kun vedin vaan niin tunteella ja täysiä kaiken irti itestäni. mun sisällä vaan paloi jotain ja isolla liekillä.
Dramaattista puhetta, mutta en osaa kuvailla sitä FIILISTÄ.
Ekan tanssin jälkeen vaan muistan kuinka mun sormissa asti kihelmöi kun kädet puutui...
En oo kokenut vastaavaa koskaan.
Talokset oli omaan fiilikseen nähden ristiriitaiset.
Lilt:G (sain viimeksi omasta mielestäni vaisummalla esityksellä GH peräti!)
Nightclub twostep: G
Showdance: G.
Eli siis hyvinkii keskitasoa sarjaan nähden.
Missään nimessä siis suoritusta ei voi sanoa huonoksi, mutta myönnän et petyin kun tuo GH muuttui pelkäksi G:ksi.
Mieleen tulee vähän sen suuntaisia kysymyksiä et jos tää ei riitä tuon parempaan niin mikä riittää ja mitä mun pitää tehdä että se pistetään riittämään? Vai enkö mä vaan pysty parempaan?
En missään nimessä voi sanoa että olisin jotenkin ANSAINNUT parempaa, mut mietin vaan et enkö mä pysty sitä tunnetta ja fiilistäni välittämään tuomareille asti. Et niinkö se vaan on et mä en saa ittestäni irti kuitenkaan tarpeeksi??
En ole nähnyt vielä videolta omaia kisavetoja ja mua pelotaa suoraan sanoen et jos ne onkii ihan kaameeta hissuttelua. Jos se energia ja lataus ei välity niin oon kusessa :P.
Toisaalta sain kyllä palautetta muutamilat että Minnan seura teki hyvää ja sen show-meininki tarttui. ja että hehkuin lattialla. siispä en haluu enää koskaan kisata (tai perseillä) ilman mun Sister Kateani :) hahahahah.
Mut oli miten oli.
Se tunne jonka sain yksilöissä päälle oli ihan huima. Toivon että sellainen tulee uudestaan joskus kun oon teknisesti valmiimpi ja kehittyneempi. Väitän että sillon olisin vahvoilla.
Kuvia ja vidoita tulee enempi joskus kun saan aikaan.
Kisaviikonloppu on ohi ja päällä ihan hirmuinen kisa-krapula.
Tää on niin tätä.
Kaikki loppuu kuin seinään ja siinä sitten ollaan ja ihmetellään et tässäks tää nyt oli.
Itkettää ihan kun samantien on ikävä kaikkea ja kaikkia.
Viikonloppu oli niin täynnä naurua ja ystäviä ettei tosikaan.
Monta legendaarista lausetta tulee taas kulkemaan suusta suuhun pitkään.
Rakastan tota yhteisöllisyyttä mikä tuolla kisoissa vallitsee.
kannustetaan ja tsempataan. halataan ja pussataan. Pidetään kädestä kun jännittää.
Ylitetään itsensä, joskus petytään.
Itketään ja nauretaan.
Koko tunteiden kirjoa lyhyessä ajassa monesti.
Sit nasahdat keskelle arkea. laukku retkottaa keskellä olohuonetta ja sitä ei saa aikaseks purettua. Ei halua ihan vielä haudata kisapukua kaappiin takaisin...
Itkettää taas jos sen kaivaa sieltä esiin.
Mä tunnetusti oon aika drama-queen ja tunne ihminen, mutta mä en vaan VOI MITÄÄN tälle tunteiden sekamelkalle mikä tälläisen rypistyksen jälkeen on.
Kisatulokset ja tuomari-arviot onkin sitten ihan oma erikseen tunteiltava lukunsa.
mä TIEDÄN etten saisi antaa sellaisten asioiden mennä liikaa ihon alle, mutta aina ne menee.
Sitä ollaan joko euroopan omistajaa tai sitten täysin maansa myynyt hetken.
Se silverin arvoisesti kompuroitu cha cha menossa. Onneksi Sam on sentään aina yhtä ihq! Huomatkaa matchaavat asut :)
Tällä kertaa suurin kuvaava sana on RISTIRIITAISUUS.
Olin siis sekä yksilöissä että pro-amissa ainoo sarjoissani (tällä hetkellä ei oo kauheen montaa muuta samaa ikää ja tasosarjaa olevaa tanssijaa suomessa).
Onneksi meillä on käytössä nuo kirjain-arvioinnit tuomaraoinnissa niin näkee tasonsa silti vaikka ketään vastaan ei skabaakaan.
Kirjain arvioinnit menee näin:
GG (Gold graduate) tarkoittaisi et on aika nousta ylempään sarjaan. Vähän niinkun et "mitäs helvettiä viel tässä sarjassa teet.
GH (Gold honors) tarkoittaa sarjaan nähden hyvää suoritusta.
G (Gold) tarkoittaa että suoritus on niinkun "keskitasoa" sarjan vaatimuksiin nähden.
S (silver) tarkoittaisi et vaatii vielä harjaantumista.
B (bronze) tarkoittaa et on paljon harjoiteltavaa et saavuttaa sarjassa vaaditun osaamisen!
Saatto vähän jännittää ennen yksilövetoja...
Oma tunne tansseista oli sekin hyvin ristiriitainen. Jännitin ihan kamalasti, vallankin pro-am paritanssi vetoja. Lähdin tavoittelemaan Twostepista GOLD arvosanaa, mutta ajattelin sen mahdottomaksi koska kaiken maailman sairastelun ja perussairauteni aiheuttamien ongelmien takia en oo kovin paljoa saanut treenattua. (toki osa syynä on ollut hetkittäin myös laiskuus ja saamattomuus, en ollenkaan selittele millään sairauksilla). Vielä hurjempi haave olis ollut WCS:n GH (Gold Honors.)
tulokset oli yllättävät:
Twostep: GOLD!!!!!
Cha cha: Silver (oon pettynyt, vaikka tää oli arvattavaa koska söhläsin tanssiessani vaikka mitä. Mut aiemmin chacha on jo ollu Gold.)
WCS: Gold.
Soolo tanssien puolella sain lattialle yhtä aikaa kanssani ihanan ihanan "Sister Katen", elikkäs Minnan. Emme siis kilpaillut toisiamme vastaan, koska ollaan eri ikä-sarjoissa. Molemmat kuitenkin olemme tasosarjaltamme Novice-tanssijoita joten kisasimme suorituksemme ollen lattialla yhtä aikaa. samat tanssit nääs ja silleen.
Minna on ihan uskomaton show-nainen ja hengenluoja ja tehtiin kaikenmoista jekkua ja showmeininkiä sarjamme aikana.
Tästä syystä sain itteni lietsottua johinkin käsittämättömään tilaan ja tanssin niin viimeistä päivää kun vaan voin. En osaa yhtään sanoa miltä se näytti. Miten se meni teknisesti. Muistinko edes hymyillä.
Mutta se tunne. Se vaan oli jotain ihan käsittämätöntä. Tuntu et sydän repee rinnasta kun vedin vaan niin tunteella ja täysiä kaiken irti itestäni. mun sisällä vaan paloi jotain ja isolla liekillä.
Dramaattista puhetta, mutta en osaa kuvailla sitä FIILISTÄ.
Ekan tanssin jälkeen vaan muistan kuinka mun sormissa asti kihelmöi kun kädet puutui...
En oo kokenut vastaavaa koskaan.
Talokset oli omaan fiilikseen nähden ristiriitaiset.
Lilt:G (sain viimeksi omasta mielestäni vaisummalla esityksellä GH peräti!)
Nightclub twostep: G
Showdance: G.
Eli siis hyvinkii keskitasoa sarjaan nähden.
Missään nimessä siis suoritusta ei voi sanoa huonoksi, mutta myönnän et petyin kun tuo GH muuttui pelkäksi G:ksi.
Mieleen tulee vähän sen suuntaisia kysymyksiä et jos tää ei riitä tuon parempaan niin mikä riittää ja mitä mun pitää tehdä että se pistetään riittämään? Vai enkö mä vaan pysty parempaan?
En missään nimessä voi sanoa että olisin jotenkin ANSAINNUT parempaa, mut mietin vaan et enkö mä pysty sitä tunnetta ja fiilistäni välittämään tuomareille asti. Et niinkö se vaan on et mä en saa ittestäni irti kuitenkaan tarpeeksi??
En ole nähnyt vielä videolta omaia kisavetoja ja mua pelotaa suoraan sanoen et jos ne onkii ihan kaameeta hissuttelua. Jos se energia ja lataus ei välity niin oon kusessa :P.
Toisaalta sain kyllä palautetta muutamilat että Minnan seura teki hyvää ja sen show-meininki tarttui. ja että hehkuin lattialla. siispä en haluu enää koskaan kisata (tai perseillä) ilman mun Sister Kateani :) hahahahah.
Mut oli miten oli.
Se tunne jonka sain yksilöissä päälle oli ihan huima. Toivon että sellainen tulee uudestaan joskus kun oon teknisesti valmiimpi ja kehittyneempi. Väitän että sillon olisin vahvoilla.
Kuvia ja vidoita tulee enempi joskus kun saan aikaan.
4/11/2011
Päivä 20: Teema “erilaiset”
"Erilaiset"
Nuo meidän edesmenneet kissaherrat oli kyllä kuin yö ja päivä. Niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään :D Toinen (pessi, oranssi) oli hiljainen ja rauhallinen. Ujo ja sellanen peräkammarin vähän höntti poika. Brian (harmaa) taas oli herra ja hidalgo. Näytti tunteensa suuntaan ja toiseen todella äänekkäästi. Mutta molemmat niin ihania. iso ikävä on yhä.
Nuo meidän edesmenneet kissaherrat oli kyllä kuin yö ja päivä. Niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään :D Toinen (pessi, oranssi) oli hiljainen ja rauhallinen. Ujo ja sellanen peräkammarin vähän höntti poika. Brian (harmaa) taas oli herra ja hidalgo. Näytti tunteensa suuntaan ja toiseen todella äänekkäästi. Mutta molemmat niin ihania. iso ikävä on yhä.
4/10/2011
Päivä 19: Täällä minä asun
Täällä minä asun:
Meidän pihapiirissä nyt ei oo mitään niin erikoisen hienoo kuvattavaa, vallankaan ny kun kaikki on rempallaan :P
Joten tässä maisemakuvaa tosta kotitieltä. Matkalla LinnaCruisingiin Simon Lincolnilla med Simo & Kati. Rakkaat rakkaat ystävämme.
Meidän pihapiirissä nyt ei oo mitään niin erikoisen hienoo kuvattavaa, vallankaan ny kun kaikki on rempallaan :P
Joten tässä maisemakuvaa tosta kotitieltä. Matkalla LinnaCruisingiin Simon Lincolnilla med Simo & Kati. Rakkaat rakkaat ystävämme.
4/09/2011
Päivä 18: Tunteet
Päivä 18: Tunteet
Tätä kuvaa ei vois paremmin kuvailla kuin huokaamalla: ne tunteet, ne tunteet. Tältä näyttää ihminen joka on juuri kuullut olleensa viimeinen tanssikisoissa (MM-kisat) ja joka kiukuttelee kuin pieni lapsi. Itkee. Ja yrittää hymyillä koska valokuvissahan hymyillään.
Ihanaa. Fail.
Tätä kuvaa ei vois paremmin kuvailla kuin huokaamalla: ne tunteet, ne tunteet. Tältä näyttää ihminen joka on juuri kuullut olleensa viimeinen tanssikisoissa (MM-kisat) ja joka kiukuttelee kuin pieni lapsi. Itkee. Ja yrittää hymyillä koska valokuvissahan hymyillään.
Ihanaa. Fail.
päivä 9.- päivä 17.
Huuuups. Jäi sitten vähä kesken tää haaste.
Nooh. Mää ny vetäsen tähän useemman kuvan kerralla, eipähän tarvii selata montaa postausta sitten läpi.
Päivä 9: Päivän asu
Juu, ei tarvii vaatteilla koreilla arkena :D Ja vielä mä kerkeen tän viestin näpyttään ennen raporttia... näpy näpy.
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Ratkesin ääneen tän kuvan löytäessäni. Vuosi on 2005 ja paikka entisen Bar Virtasen vessa. Galloping Moose fanitytöt varmaan piilopullolla tai jotain? Niin miljardi hyvää muistoa tuli taas mieleen!!! Voi Hanna! pus
Päivä 11: Hullua
Tää ois sopinut myös tuon edellisen kuvan kohtaan, mutta koska tää oli niin hulluin syntymäpäivälahja ikinä niin saapi olla tässä. Ystävät salaa järkkäs viime keväänä mun seläntakana upeen syntymäpäivä yllärin ja hommas mut MM-kisoihin englantiin! Matkat, liput, osallistumiset, hotellit jne kaikki oli maksettu :D Tässä juuri lahjan saaneena selaan siihen liittyvää muisto-kirjaa
Päivä 12: Arkeni
Niinkuin moni omakotitalo asuja tietää niin tätä(kin) se arki on... huokaus...
Päivä 13: Teema “valo”
Mun rakkaat pojat. awwwwww. Edesmennyt hyrinämoottori Pessi ja edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa oleva Jussi(ni). Pojat suosikki puuhassaan, pötköttämässä kerroksittain.
Päivä 14: Talvikuva
Talvella saattaa olla liukasta! Koittakaahan tutut tunnistaa kuka kuvassa on just menossa jäisellä pihalla nurin?
Päivä 15: Rakkaus
Vasta vihittynä. Lööööööv.
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
"sun HETKI" meni jo. Mää meen helevettihin tästä kun tarvii sen kameran kanssa hosua..."
Nooh. Mää ny vetäsen tähän useemman kuvan kerralla, eipähän tarvii selata montaa postausta sitten läpi.
Päivä 9: Päivän asu
Juu, ei tarvii vaatteilla koreilla arkena :D Ja vielä mä kerkeen tän viestin näpyttään ennen raporttia... näpy näpy.
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Ratkesin ääneen tän kuvan löytäessäni. Vuosi on 2005 ja paikka entisen Bar Virtasen vessa. Galloping Moose fanitytöt varmaan piilopullolla tai jotain? Niin miljardi hyvää muistoa tuli taas mieleen!!! Voi Hanna! pus
Päivä 11: Hullua
Tää ois sopinut myös tuon edellisen kuvan kohtaan, mutta koska tää oli niin hulluin syntymäpäivälahja ikinä niin saapi olla tässä. Ystävät salaa järkkäs viime keväänä mun seläntakana upeen syntymäpäivä yllärin ja hommas mut MM-kisoihin englantiin! Matkat, liput, osallistumiset, hotellit jne kaikki oli maksettu :D Tässä juuri lahjan saaneena selaan siihen liittyvää muisto-kirjaa
Päivä 12: Arkeni
Niinkuin moni omakotitalo asuja tietää niin tätä(kin) se arki on... huokaus...
Päivä 13: Teema “valo”
Mun rakkaat pojat. awwwwww. Edesmennyt hyrinämoottori Pessi ja edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa oleva Jussi(ni). Pojat suosikki puuhassaan, pötköttämässä kerroksittain.
Päivä 14: Talvikuva
Talvella saattaa olla liukasta! Koittakaahan tutut tunnistaa kuka kuvassa on just menossa jäisellä pihalla nurin?
Päivä 15: Rakkaus
Vasta vihittynä. Lööööööv.
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
"sun HETKI" meni jo. Mää meen helevettihin tästä kun tarvii sen kameran kanssa hosua..."
4/08/2011
Älä valita. Ala valita!
Selätin siis poliittisen kriisini ja päätin että tänään perskutarallaa äänestetään niin että ääni menee. Ja toivottavasti hyvään osoitteeseen menisi.
Oikeesti. Mulle meinasi tulla jo uskon puute ja kaikki muut mahdolliset pipon kiristykset kun mietin ketä hittoa sitä äänestäisi.
No en äänestänyt hittoa, mutta onneksi ehdokas löytyi.
Nyt on jostain syystä oikein hyvä fiilis.
Olen surffaillut paljon vaalikoneita ja ehdokkaiden omia sivuja ja lueskellut vaaliteemoja.
Miettinyt olenko valmis vaihtamaan tutusta jo äidinmaidossa omaksutusta puolue-kannasta johonkin uuteen ja erilaiseen. Mutta ei. en vaan osannut, enkä edes sitten lopulta halunnut.
Tärkeimmät kriteerini ehdokkaalle olivat: Nuori (mielellään lähellä omaa ikääni), nainen, vanhustyön parantamisen asiakseen ottava (ehkä jopa sos.terv. alan ihminen itsekin), työolojen parantamisen puolesta puhuja. Ja oli niitä muitakin henkilökohtaisempia kriteerejä. ja tälläinen löytyi!! Hyvä.
Toivoisin, että sinä seillä ruudun ääressä... Niin juuri sinä!! Niin..toivoisin että menisit ja äänestäisit. Nyt on monella tapaa hyvin tärkeää käyttää ääntään muuhunkin kun kaljatuopin tilaamiseen ruuhkaisella tiskillä, kahvipöydässä kälättämiseen tai kersoille karjumiseen :)
Ei voi meinaan olla siitä kii että se olis jotenkin vaikeaa tai että se vaatisi hirveästi.
Jos vaikka tänään työmatkalla iskee halu mennä äänestämään ennakkoon niin ei tarvii hei olla ees sitä "ilmoitus äänioikeudesta"-lappua mukana. (juuri itsekin opin tämän tänään!!) Ihan vaan pelkkä virallinen henkkari riittää.
Ja Hämeenlinnassa pystyi äänestämään esim Prismassa (siinä pullopalautus automaattien syvennyksessä) ja paaaaaljon on muitakin paikkoja. Joten ei pitäs jäädä siitä kii ettei osu työ- tai vaikka shoppailu-reissun varrelle äänestyspaikkaa.
No Nyt siellä ladataan jo monesta suusta että "en mä tiedä ketä sit vois äänestää" ja "ei yks ääni vaikuta mitään".
Tee vaikka muutama vaalikone. Ja älä pelästy vaikka sieltä tulisi joku erikoinen puolue ykkössijalle. Jos emmityttää äänestää jotakin erikoisempaa puoluetta niin selaa eteenpäin niin kauan kuin löytyy mieleinen.
Sen verran kannattaa puolueisiinkin tutustua että tietää minkälaista porukkaa aikoo kannattaa.
Mutta se ei paljon vaadi. Googeliin vaan k.o. puolueen nimi ja nettisivuilta takuulla löytyy heidän jonkunlainen vaalilinjauksensa.
Ja vaikka olisitte aika varmoja ettei ehdokkaanne voi mennä läpi, niin silti kannattaa äänestää koska se hyödyttää kuitenkin hänen edustamaansa puoluetta tai vaaliliittoa suhteessa muihin alueen puolueisiin/vaaliliittoihin.
Täällä ääntenlaskennasta hyvää tietoa: esimerkki äänetenlaskennasta
Ja jos ette ihan oikeesti keksi ketä voisi äänestää niin voihan sitä jättää protestiksi vaikka tyhjän lapun. Tai kirjottaa vaikka siihen et äänestät aku ankkaa. Ei ehkä paras vaihtoehto, mutta on sekin tapa vaikuttaa.
Ihan oikeesti. Mä en ole mitenkään erikoisen tietäväinen politiikasta. En seuraa säännöllisesti mitään poliittisia lehtiä tai tv-ohjelmia. En ole ikään aktiivi. Mutta toiminta tuossa ammattiosaston hallituksessa on joiltain osin avannut silmiä esim. sen suhteen miten kovilla hoitotyössä ollaan ja kuinka oikeesti tärkeää hyvän vanhustenhoidon kannalta olisi saada vihdoin vanhustenhuoltoa säätelemään ihan laki/lait, eikä vain nykyiset suositukset joita ei kuitenkaan ole pakko noudattaa. Ja että sinne lakiin saataisiin myös maininta henkilökunnan mitoituksesta!!
Sulla varmaan on myös mielessä joku asia mikä vois olla paremmin? Kaipaatko lapsiperheille enemmän tukea? Vai huolettaako sua nuorten mielenterveys ongelmien lisääntyminen? Näätkö ympäristön ongelmat ykkösenä?
Itse olen ihan vaan nettiä surffailemalla ja ihan sattumalta kanavasurffaillessa vaalikeskusteluja harvakseltaan seuraamaan jääneenä löytänyt kyllä valtavasti tietoa. Ja näin se ehdokaskin löytyi ja ei vienyt mitenkään viikko tolkulla aikaa.
Saman ajan, jonka käyttää vaikka facebookki pelejä pelaillen joskus tylsänä hetkenä, voi käyttää vaikka tekemällä pari vaalikoneen testiä.
Ja vallankin heille jotka eivät ole puoluekannassaan kovin ehdottomia, on vaalikoneesta todella jopa hyötyä. Sieltä näet kuka ehdokkaista oikeasti ajattelee kuten sinä ajattelet.
Tässä lista joistakin vaalikoneista jotka musta itestäni ovat olleet kattavia:
YLE:n vaalikone
MTV3 vaalikone
Täällä oikeen linkkilista moneen moneen vaalikoneeseen jos edelliset ei miellyttäneet
Lisäksi tämä sivu osoittautui aika mielenkiintoiseksi jos haluaa tutkia esim ehdokkainen kantoja ympäristön- ja eläintensuojeluun, tasa-arvoon (esim sukupuoli neutraaliin avioliittolakiin) jne: Eläinsuojelua, ydinvoimaa, itämerensuojelua, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja ehdokkaita mielipiteineen. klik klik
Eli äänestäkää! Älä valita vaan ala valita!!
Raahatkaa se kumppani siitä sohvalta kans mukaan äänestämään. Tai sopikaa treffit ystävän kanssa kaupungille kahville ja koukatkaa äänestyspaikan kautta.
Tai tehkää vaikka työporukalla tai sukulaisten voimin hyökäys lähimmälle äänestyspaikalle! (ei polttopulloin vaan henkkarein varaustautuneena)
p.s. nytkin tämän mun blogin lukemiseen käyttämäsi ajan oisit voinut tehdä pari vaalikonetestiä ja löytää sen ehdokkaan ;) hahaahaaaa.
4/06/2011
Not your busines!
Kuvittele, että saisit kestää koko kouluajan pilkkaa ja muiden nimittelyä.
Joskus jopa joku kävisi käsiksi, tai ainaki juoruaisi sinusta kaikelle kylälle.
Mitä jos sinä saisit pelätä baarista kotiin lähtiessä, että joku pahoinpitelee sinut sairaalakuntoon vain koska tulit ulos juuri siitä baarista?
Entäs jos saisit koko nuoruusiän ja vielä aikuisenakin miettiä rakastavatko vanhempasi sua? Joutuisit ehkä näyttelemään mukavampaa ja parempaa kuin oletkaan jotta et vain menettäisi ystäviäsi tai vanhempiasi.
Kuinkas suu pantaisiin jos sinulle kerrottaisiin että ihminen jota rakastat eniten maailmassa ei ole sinulle ollenkaan sopiva ja että jos jatkat suhdettanne niin saat turpaasi, sinut suljetaan perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolelle tai joudut ainakin helvettiin.
Ja naimisiin on ihan turha edes kuvitella menevänsä. Olethan viallinen, luonnonoikku, syntinen ja ällöttävä. Vain siksi koska rakastuit ja halusit olla onnellinen.
Heille (ja voi niin monelle muullekin) tuo kaikki on tuttua:
http://areena.yle.fi/video/1301859815756
katsoin siis juuri yle areenasta tuon "Kyllä homotkin siivoaa"-dokumentin.
Ja nään taas niin punaista, kuten aina.
Ei sillä että dokumentissä olisi ollut mitään uutta ja mullistavaa.
Vaan sillä etten ymmärrä ihmisten tarvetta tuomita. Ja yleensäkään tarvetta puuttua muiden asioihin.
En aio olla tässä sormi pystyssä, että nyt parannatte tapanne kaikki homofobiset ihmiset. Tiedän että se monen kohdalla on täysin mahdotonta koska käsityksen ovat luutuneet niin syvään siitä mikä on jotenkin oikeaa ja mikä väärää.
Pyydän vain että lakkaisitte jo jumalauta puuttumasta muiden asioihin!
Ei jokainen homo, lesbo tai bi iske silmiään juuri suhun. Tuskin itseasiassa kukaan jos asenteesi loistaa jo kilometrien päähän. Missä te edes kohtaisitte?
Tai jos kohtaatte esim harrastuksen nimissä niin miksi juuri se homoseksuaalinen henkilö olisi siellä suurinpiirtein iskemässä ja raiskaamassa kaikkia? Eiväthän kai heterotkaan aloita esim harrastusta vain sillä sillä silmällä että sieltä bongataan sängynlämmittäjää tai että siellä jotenkin sopimattomasti käyttäydytään muita kohtaan.
Tiedän etten voi saada ihmisiä muuttamaan mieltään jos joku asia kammoksuttaa, mutta tarviiko sitä huutaa ääneen? Ei mun tietääkseni kenenkään rakastuminen tai makuuhuone-elämä ja se ketä tykkää rakastella kuulu oikeesti kenellekään muulle.
Vai puhutteko te aina työmaan kahvipöydässä kuinka Pertti kuksi Päiviä sillon ja sillon, siten ja siten? Miksi siis olisi sen enempää uutiskynnyksen ylittävää jos Mauno on harrastanut seksiä Paavon kanssa? Tai Marjukka Aneten kanssa?
Ihan oikeesti ihmiset, miten se mitä makuuhuoneessa (tai vaikka yleisessä vessassa jos sellaisesta sattuu tykkäämään) tapahtuu vaikuttaa siihen millaisia me olemme työtovereina, lapsina, vanhempina, harrastuskavereina, naapureina, samaa aamubussia käyttävinä, samassa lähikaupassa asioivina?? Miksi se ketä himoitsee tai rakastaa leimaa meidät joko "normaaleiksi" tai "epänormaaleiksi"?
Esimerkiksi jos paras ystäväsi tunnustaakin olevansa syöpäpotilas niin hylkäätkö hänet?
Jos lapsesi kertoo vaihtaneensa uskontokuntaa niin potkitko hänet kotoa pois?
Miksi sitten jonkun läheisen "kaapista tulo" aiheuttaa liian usein liian suurta kohua, tuskaa ja hylkäämisiä.
On asialla toinenkin äärilaita. Eli nämä homoseksuaalisuuden "trendistäjät".
En tajua sitäkään miksi asiasta toisaalta jotkut tekee jotakin yber hienoa ja erikoista. Muistan kun Suomen TV.ssä alkoi "Sillä silmällä"-ohjelma jossa 5 homoseksuaalisesti suuntautunutta miestä stailasivat heteroita.
Pian oli nettipalstoilla jne nuorten naisten ilmoituksia että haetaan homopoikia ystäväksi.
Ja esim samaisilta palstoilta sai lukea miten ois niinku niiiiin kivaa jos ois niinku sellanen homokaveri joka vois niinku lähtee mulle niinku makutuomariks shopailureissulle. Se vois niinku kertoo mulle mitä miehet niinku ajattelee mut sit se niinkun ymmärtäs kuitenkin mua naisena.
BULLSHIT! Mistä moinen kohu? Mitä siinä nyt muka on niin erikoista. Miksi se ois jotenkin hienoo ja trendikästä jos omaat oman homoystävän? Hei halooooo! Eikös se ihminen ja kemioiden kohtaaminen ole tärkeintä? Mulle ainakin on. Ihan sama miestä värkeistä ihminen tykkää ja kehen hurahtaa. Ihan yhtä typerää luokittelua kuin se että mä nyt hakisin ystävää itselleni joka syö aamulla puuroa, eikä missään nimessä ainakaan muroja. tai jos nyt murotkin vielä menee niin ei ainakaan Wetabixejä. nehän menee maidon kanssa ihan velliksi!!
Ihmisiä, me ollaan IHMISIÄ kaikki.
Ei kai ketään voi tyypittää sen mukaan miten hän suuntautuu tai kehen rakastuu.
Ei oo sen hienompaa olla hetero kuin homokaan. Tai ei oo sen trendikkäämpää olla homo kuin hetero.
Ja ei, ne homomiehetkään ei ymmärrä naisia yhtään sen enempää kun heterotkaan. Ihminen voi ymmärtää toista ja sillä ei oo tekemistä suuntautumisten tai sukupuolien kanssa. Jotkut ymmärtää, jotkut ei.
Joten voisko ihan vaan antaa olla.
Antaa ihmisten olla onnellisia.
Tutustua uusiin ihmisiin vaan siksi että ne kiinnostaa persoonana tai olla olematta jonkun ystävä siksi että se on vaikka epäluotettava tai epäystävällinen, ei siksi että se on homo.
Joskus jopa joku kävisi käsiksi, tai ainaki juoruaisi sinusta kaikelle kylälle.
Mitä jos sinä saisit pelätä baarista kotiin lähtiessä, että joku pahoinpitelee sinut sairaalakuntoon vain koska tulit ulos juuri siitä baarista?
Entäs jos saisit koko nuoruusiän ja vielä aikuisenakin miettiä rakastavatko vanhempasi sua? Joutuisit ehkä näyttelemään mukavampaa ja parempaa kuin oletkaan jotta et vain menettäisi ystäviäsi tai vanhempiasi.
Kuinkas suu pantaisiin jos sinulle kerrottaisiin että ihminen jota rakastat eniten maailmassa ei ole sinulle ollenkaan sopiva ja että jos jatkat suhdettanne niin saat turpaasi, sinut suljetaan perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolelle tai joudut ainakin helvettiin.
Ja naimisiin on ihan turha edes kuvitella menevänsä. Olethan viallinen, luonnonoikku, syntinen ja ällöttävä. Vain siksi koska rakastuit ja halusit olla onnellinen.
Heille (ja voi niin monelle muullekin) tuo kaikki on tuttua:
http://areena.yle.fi/video/1301859815756
katsoin siis juuri yle areenasta tuon "Kyllä homotkin siivoaa"-dokumentin.
Ja nään taas niin punaista, kuten aina.
Ei sillä että dokumentissä olisi ollut mitään uutta ja mullistavaa.
Vaan sillä etten ymmärrä ihmisten tarvetta tuomita. Ja yleensäkään tarvetta puuttua muiden asioihin.
En aio olla tässä sormi pystyssä, että nyt parannatte tapanne kaikki homofobiset ihmiset. Tiedän että se monen kohdalla on täysin mahdotonta koska käsityksen ovat luutuneet niin syvään siitä mikä on jotenkin oikeaa ja mikä väärää.
Pyydän vain että lakkaisitte jo jumalauta puuttumasta muiden asioihin!
Ei jokainen homo, lesbo tai bi iske silmiään juuri suhun. Tuskin itseasiassa kukaan jos asenteesi loistaa jo kilometrien päähän. Missä te edes kohtaisitte?
Tai jos kohtaatte esim harrastuksen nimissä niin miksi juuri se homoseksuaalinen henkilö olisi siellä suurinpiirtein iskemässä ja raiskaamassa kaikkia? Eiväthän kai heterotkaan aloita esim harrastusta vain sillä sillä silmällä että sieltä bongataan sängynlämmittäjää tai että siellä jotenkin sopimattomasti käyttäydytään muita kohtaan.
Tiedän etten voi saada ihmisiä muuttamaan mieltään jos joku asia kammoksuttaa, mutta tarviiko sitä huutaa ääneen? Ei mun tietääkseni kenenkään rakastuminen tai makuuhuone-elämä ja se ketä tykkää rakastella kuulu oikeesti kenellekään muulle.
Vai puhutteko te aina työmaan kahvipöydässä kuinka Pertti kuksi Päiviä sillon ja sillon, siten ja siten? Miksi siis olisi sen enempää uutiskynnyksen ylittävää jos Mauno on harrastanut seksiä Paavon kanssa? Tai Marjukka Aneten kanssa?
Ihan oikeesti ihmiset, miten se mitä makuuhuoneessa (tai vaikka yleisessä vessassa jos sellaisesta sattuu tykkäämään) tapahtuu vaikuttaa siihen millaisia me olemme työtovereina, lapsina, vanhempina, harrastuskavereina, naapureina, samaa aamubussia käyttävinä, samassa lähikaupassa asioivina?? Miksi se ketä himoitsee tai rakastaa leimaa meidät joko "normaaleiksi" tai "epänormaaleiksi"?
Esimerkiksi jos paras ystäväsi tunnustaakin olevansa syöpäpotilas niin hylkäätkö hänet?
Jos lapsesi kertoo vaihtaneensa uskontokuntaa niin potkitko hänet kotoa pois?
Miksi sitten jonkun läheisen "kaapista tulo" aiheuttaa liian usein liian suurta kohua, tuskaa ja hylkäämisiä.
On asialla toinenkin äärilaita. Eli nämä homoseksuaalisuuden "trendistäjät".
En tajua sitäkään miksi asiasta toisaalta jotkut tekee jotakin yber hienoa ja erikoista. Muistan kun Suomen TV.ssä alkoi "Sillä silmällä"-ohjelma jossa 5 homoseksuaalisesti suuntautunutta miestä stailasivat heteroita.
Pian oli nettipalstoilla jne nuorten naisten ilmoituksia että haetaan homopoikia ystäväksi.
Ja esim samaisilta palstoilta sai lukea miten ois niinku niiiiin kivaa jos ois niinku sellanen homokaveri joka vois niinku lähtee mulle niinku makutuomariks shopailureissulle. Se vois niinku kertoo mulle mitä miehet niinku ajattelee mut sit se niinkun ymmärtäs kuitenkin mua naisena.
BULLSHIT! Mistä moinen kohu? Mitä siinä nyt muka on niin erikoista. Miksi se ois jotenkin hienoo ja trendikästä jos omaat oman homoystävän? Hei halooooo! Eikös se ihminen ja kemioiden kohtaaminen ole tärkeintä? Mulle ainakin on. Ihan sama miestä värkeistä ihminen tykkää ja kehen hurahtaa. Ihan yhtä typerää luokittelua kuin se että mä nyt hakisin ystävää itselleni joka syö aamulla puuroa, eikä missään nimessä ainakaan muroja. tai jos nyt murotkin vielä menee niin ei ainakaan Wetabixejä. nehän menee maidon kanssa ihan velliksi!!
Ihmisiä, me ollaan IHMISIÄ kaikki.
Ei kai ketään voi tyypittää sen mukaan miten hän suuntautuu tai kehen rakastuu.
Ei oo sen hienompaa olla hetero kuin homokaan. Tai ei oo sen trendikkäämpää olla homo kuin hetero.
Ja ei, ne homomiehetkään ei ymmärrä naisia yhtään sen enempää kun heterotkaan. Ihminen voi ymmärtää toista ja sillä ei oo tekemistä suuntautumisten tai sukupuolien kanssa. Jotkut ymmärtää, jotkut ei.
Joten voisko ihan vaan antaa olla.
Antaa ihmisten olla onnellisia.
Tutustua uusiin ihmisiin vaan siksi että ne kiinnostaa persoonana tai olla olematta jonkun ystävä siksi että se on vaikka epäluotettava tai epäystävällinen, ei siksi että se on homo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)