all the violent, sweet perfect words that you said.

I miss the sound of your voice
Loudest thing in my head
And I ache to remember
All the violent, sweet
Perfect words that you said

If I could walk on water
If I could tell you what's next
I'd make you believe
I'd make you forget

So come on, get higher, loosen my lips
Faith and desire and the swing of your hips
Just pull me down hard
And drown me in love...

Elämä on joskus aika vitun vaikeaa.
Kamppailemista kaikenlaisten roolien ja osa-alueiden kanssa.
En jaksa ruotiaa asiaa julkisesti enempää.
Mutta sanonpahan vaan että aina ei onnistu jakaan aikaansa ja keskittymistään niin hyvin ja kaikille kun haluaisi.

Toivon vaan etten ole aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa ja asiat selviävät.
Nyt on vaan kirvelevä olo rinnassa. Harmitus, nolotus, vitutus. Suru ja pelkokin.
Ehkä tähän elämään saa taas jonkun punaisen langan jota seurata.
Tai ihan sama olkoon vaikka vihree lanka, kuhan taas rauhottus asiat.

tyttöjen välisestä ystävyydestä... ja poikien.

Mä oon niin kova tyttö pyöritteleen ajatuksia päässäni... Ja oonkin mietiskelly oikeestaan koko kevään monessakin tilanteessa ystävieni ja ystävyyttä yleensä.
hmm.

Ensi katsomalta näyttäs ja tuntuis että mulle tärkeimmissä ihmisissä ei välttämättä oo juuri mitään yhteistä. Löytyy ihania, rakkaita tosi erilaisista lähtökohdista, elämäntilanteista, ikäryhmistä, ammateista, kiinostuksen kohteista. luonteen piirteiltään täysin päinvastaisia monet keskenään.

Mut joku niitä ihmisiä pakostikin yhdistää, niitä joiden kanssa tunnen olevani kotona vaikka olisin maailmojen päässä fyysisestä himasta.
Tässä funtsatessa oon tullut siihen lopputulokseen että mun parhaissa ihmisissä on yksi samanlainen piirre- Ja se on se että kaikki niistä tavalla tai toisella osoittaa ihmissuhteissaan aika selkeestikin että toinen on niille tärkeä.
hmmm... Tosi itsekästä oikeastaan, mutta tunnun tarvitsevan tyyppejä jotka kertoo mulle (itselleen rakkaille ihmisille yleensäkin) että "olet tärkeä". Ei ehkä sanoin, eihän kaikille muutenkaan ole puhuminen helppoa tai tärkeintä.

Osittain tää johtuu varmaan siitäkin että mulle mun läheiset on hirvitävän tärkeitä. Mulle on myös hirvittävän helppoa sanoa mulle tärkeille ihmisille että rakastn niitä. helppoa kosketaa, halata. ja viihdyn itse hyvin myös fyysisesti lähestyttynä, mutta vain sellasten ihmisten kohdalla joista välitän. Jos joku "ei niin mieluinen" tunkee fyysisesti liian lähelle niin huomaan pakenevani tai ainakin jäykistyväni niskakarvat pystyssä. Mun on esim vaikeampi tanssia vieraampien ihmisten kanssa kuin sellaisten kanssa joihin mulla on jonkinlainen tunneside, jonkunlainen hyväksyntä ja tuttuuden tunne.

En kauaakaan viihdy ihmissuhteessa jossa koen olevani vaan jonkunlainen.... ööö... ihailija tai ihan passeli vastaantulija. Vaikka tykkäänkin kuunnella ihmisiä ja olen monessa monessa asiassa iloinen toisten puolesta, melkeinpä aina. (Vaikka toisinaan vähän kadehdituttaisikin). Niih... ajatus katkes... ööö. Niin siis jos koen että mua ei oikeasti kuunnella tai että välittäminen ja toisen asioista kiinnostuminen on vaan yksipuoleista niin häippään aika nopsaa takavasemmalle.

hmmm- Aika pelottavan itsekästä oikeastaan!

on niin rauhallista...

Että tukin teidän aivonne, arvon lukijat, tälläsellä tyhjänpäiväissellä shaissella :)

1. KUN HERÄSIN... olin iloisen odottavainen päivän suhteen. Ystäviä, tanssia jne.
2. AAMULLA EN KOSKAAN...halua jättää hampaita pesemättä.
3. OLEN LUONTEELTANI...ailahtelevainen, tunteellinen, dramaattinen, uskollinen.
4. MINUA IHMETYTTÄÄ...joidenkin ihmisten käytös. Uskomatonta oman edun tavoittelua!
5. TEKISIN MITÄ VAIN...avioliittoni eteen.
6. LEMPIPAIKKANI KOTONA...oma sänky. Lämminpeitto ja iso kasa tyynyjä.
7. RUOKAA...ei ole tullu pariin päivään syötyä (lämmintä ruokaa) kun on ollu niin kuuma. ei vaan tee yhtään mieli.
8. SIIVOAN...ihan liian harvoin!
9. TARVITSEN AUTOA...päästäkseni kotoani yhtään mihinkään. Asutaan korvessa.
10. KAUPUNGILLA KATSELEN...mielelläni ihmisiä. Rakastan istua esim ulkoilmakahvilassa tai terassilla josta voi kyylätä ohikulkijoita.
11. SATEELLA...on pakko päästä paljainjaloin ulos!
12. ARVOSTAN...oikeaa ystävyyttä ja kestävää rakkautta.
13. OLEN RIIPPUVAINEN...rakkaudesta, kahvista, netistä, puhelimestani.
14. LUEN PARASTA AIKAA...montaa kirjaa yhtäaikaa. mikään ei kiinnosta kuitenkaan kunnolla.
15. MUKAVINTA ELÄMÄSSÄ...on pienet hetket, sanat, katseet... Sellaset jutut joita ei voi ees selittää.
16. PIDÄN SIITÄ...kun rakkaimpani ja ystäväni haluavat jakaa jotain ihan hassuja juttuja mun kanssa. :) parasta on soitto tai keskustelu jostain ihan omituisesta asiasta. Jostain mikä saa lyömään käden suulle ja hihkumaan "eikä, et oo tosissaa".
17. USKON VAKAASTI...siihen että kaks tiettyä tyyppiä on toisilleen sopivat ja että niille kehkeytyy vielä joskus jotain! haluan ainakin uskoa niin.
18. TÄNÄÄN PITÄÄ VIELÄ...mennä yövuoron jälkeen siivoon yks kapakka, sit maate ja sit treenaaaan!
19. KUUNTELEN MIELELLÄNI...monia biisejä jotka on sillä hetkellä jotenkin ajankohtaisia ja joista tulee ihania tyyppejä mieleen.
20. KUN KATSON ULOS...siellä alkaa aamu valjeta.

Näin sen pitää ollakin.

Olipahan täydellinen päivä.
Ei tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa, kunhan on aitoa. <3

keskipäivän jälkeen soi puhelin ja oli ihana herätä rakkaan ystävän "käskyyn" hypätä autoon ja huristaa "aamupalalle". Paikalle päästyäni aurinkoisella terassilla odotti mahtavat tarjoilut hedelmä-smoothieineen päivineen. oioioi.
Auringossa chillailua, naurua, puhumista, suunnitelmia.
Sellaisia ihan tavallisia asioita joista vaan tulee ihan helkkarin hyvä mieli.

Iltapäiväksi suuntasin sitten tanssisalille, jäätelön nautiskelun kautta tiätty! :)
Tulihan siinä hikoiltua sitten muutama tunteroinen.
Naurua ja kohellusta piisasi. Mutta myös niin paljon onnistumisen tunnetta ja huomaamista että kyllähän ne taidot kasvaa ja taas hetken päästä ollaan pidemmällä kuin aikaisemmin.

Ihanan ihana poika pyöritteli tätöstä läpi Twostepin, sheikkas menemään Cha Cha:t ja fiilisteli vielä (west coast) swingitkin. Työtä riittää, mutta onneksi nuo työstämiskumppanit on niin ihania kaikki!
Oli muuten aika jännä huomata viime viikonlopun skaboissa että oikeastaan olen jo tottuneempi melkeinpä tuon treeniparini vinetihin kuin varsinaisen pro-parini. Johtuen tietenkin siitä luonnollisesta seikasta että harjotuspari asuu muutaman kilometrin päässä ja pro-pari tuhansien kilsojen päässä.
ja vaikka tämä nykyinen pro onkin mitä mahtavin ja ihanin niin kieltämättä odotan kyllä innolla sitäkin aikaa kun tämä nuori treeni-parini saavuttaa vaadittavan osaamisen määrän ja kokemuksen ja hyppää proon saappaisiin. Siinä vaiheessa kyllä ei taida olla kahta sanaa kenen kanssa haluan pro-ameilua jatkaa :)
Mutta nyt mennään ajassa jo aika paljon edelle.

Kisatreenailun jälkeen oli vielä viikottainen "tavallinen rivitanssitunti". saatiin ihuna uus tyttönenkin mukaan. Kivaa Madde että eksyit meidän sakkiin! :)
Olipahan vaan taas puolitoista tuntia yhtä iloa ja tanssuamista. Tassut on aika väsynä nyt kun täällä yövuorossa koitan pakertaa.

Hieman hirvittää kun lupauduin ottamaan ekstra-siivousvuoron kakkos duunissani huomi...siis tälle (perj.) aamulle. Jää nukkuminen todellla vähiin kun sitten taas jo puoli kaks "pitää" olla menossa treenaamaan.

Rakas J lähtee viikonlopuksi keikalle... Snniif. Ainoo asia mikä tätä ihanaa päivää varjosti oli typerä kina herran kanssa puhelimessa. Kai sitäkin jännittää tai stressaa kun levynjulkkari kiertua tosiaan starttaa huomena. Ja kun perhanan levypaino meinas sössiä koko kiertueen! saavat meinaan levynsä painosta HUOMENA. Ei mennyt sitten ollenkaan taas viime tinkaan. Ihme sössimistä kun levyt piti olla jo 11pv ulkona...argh!



No muttä pääasia että pojat kerkiävät saada itäsuomen reissuun plätyn mukaan ja myyntiin!!!
kaikki siis seuraaville paikkakunnille seuraavina päivämäärinä niin pääsette ostamaan levyllisen loistavaa musiikkia ja kannattamaan suomalaista "käsityötä" haha:
21.5. Savonlinna, The Rocks
22.5. Lappeenranta, Old Cock
29.5. Hämeenlinna, Rantakasino -with Zernobyl Café
5.6. Huittinen, Pub Sininen Karhu
19.6. Lahti, Ten Dollars Saloon -with Back Beat Combo



p.s. en tajuu miks toi levyn kansi meni tollaseks "negatiivi"-väriseksi?

Ite jään viikonlopuks kotinurkille kun on tuota kakkosduunia (ravintolan siivoilua) luvassa vaikka ykkösduunista onkin vapaata! Aina ei voi valita. Erittäin mieluusti oisin rakkainpani ekaa levyä ollu juhlistamassa mukana, mutta toisaalta dollarin (tai punnan) kuvat silmissä hinkkaan pisuaareja jotta elokuussa päästään sit LONDONISSA shoppaan ja hengaileen hieman väljemmillä kukkaronnyöreillä!

Tällänen höpöhöpö tälläkertaa

Kävin ihastuttavalla saijalla vähän varkaissa ja vedetään tällänen tähän.

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT:
1. Itsekkyys ja sellanen tietty minäminäminä-asenne.
2. Jahkaaminen
3. Valehteleminen
4. Kylmät ihmiset
5. Sitä että kohdellaan ihmistä kuin se ei olisi olemassakaan.
6. Pettäminen
7. Väkivalta
8. Yksin olemista sillon kun haluaisi palavasti jakaa jotain jonkun ihanan kanssa.
9. Chrohnin tauti
10.Suvaitsemattomuutta ja turhaa sievistelyä.

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Ailahtelevuus
2. Räjähdysherkkyys
3. Kiltteys ja muiden edun oman edun edelle laittaminen.
4. Onnistun mokaileen usein, no saapahan lähipiiri hyvät naurut. "nolojen tilanteiden nainen"
5. En osaa pyytää apua vaikka todella mielelläni autan muita.
6. Olen maailman laiskin kotitöiden tekijä. Siivoton lusmu.
7. Naisellisuus. Monenlaisen kauneuden idean vaaliminen.
8. Tanssi, ilmaiseminen. Tunteellisuus. Draama
9. Puolustan rakkaitani henkeen ja vereen. Ihmissuhteet on henki ja elämä mulle.

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Huomioiminen
2. Sweet nothings, kauniit sanat. Etenkin kuiskattuna silleen et vaan minä ja se toinen kuulee :)
3. Katseet, pitkät katseet. Sellaset silmät mihin hukkuu.
4. Rehellisyys.
5. Avoimuus ja leikkisyys.
7. Uskollisuus ja se että koen olevani erityinen ja tärkeä.
8. Olla oikeesti läsnä ja kiinnostunut.

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Et huomena (tänään) on ihana ilma ja kahvi-treffit onnistuu <3
2. Että Poikien levy tulis ajoissa ennen viikonlopun keikkoja ulos painosta, ettei ne saatanan pässit siellä firmassa kusis toisetn levynjulkkarikiertuetta.
3. Rakkautta, sen kestävyyttä. jalostumista.
4. Tanssitaitojen kehittymistä.
5. Ihanaa treenien, rakkauden, todellisten ystävien täytteistä kesää.
6. Terveyttä, itselle ja läheisille.
7. Parille oikein oikein rakkaalle onnellisempia aikoja. Rakkautta.

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. katon puhelimesta kellon ja todennäköisesti tsekkaan myös facebookin tapahtumat. Minäkö addicti?
2. Kampean itseni ylös. Tunnustelen särkeekö/jumittaako lonkka tai polvi, tai selkä.
3. Pissin
4. Jos on kiire niin pesen hampaat syömättä mitään, jos on aikaa syön ja laittaudun enemmänkin.
5. Juon jotain.
6. Jos muistan niin otan kalkkitabletin ja vitamiinejä.

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?
1. Jussi
2. Tiina
3. Hanna x2
4. Äiti & Isi
5. Ellu, Maija

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Facebook, netti yleensäkin.
2. Rakkaus, ystävyys. rakkaat ja ystävät (hyvällä tavalla)
3. Tanssi.
4. Kahvi.

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
1. Rakastan sua eniten maailmassa.
2. Sä oot niin kuuma että muutat mut pian heteroksi :) (tää oli tilannekomiikkaa mut oli oikeasti ihan oikea kehu myös.)
3. Missä mä olisin ilman sua.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Rakkaimpieni fyysitä tai henkistä menettämistä.
2. Mielenterveyden pahaa järkkymistä.

YKSI TUNNUSTUS:
Musta kuolemassa on jotain järjettömän kaunista. Luonnollisessa sellaisessa. vallankin vanhan ja sairaan ihmisen kohdalla.

shame and joy, one of a kind weekend

Hei ihmiset, olipahan viikonloppu.
Meillähän siis oli nyt ne isot kisat viikonloppuna jossa itekin kisasin neljässä eri sarjassa.Oottekin saanu mun kiukuttelua ja stressaamista lukea täällä osoitteessa viimeaikoina ihan tarpeeksi.
Tällä hetkellä tekis mieli poistaa muutama postaus täältä niiiiiiiin kovaa. Mutta elämäähän tää on ja haluan pitää tän blogini sensuroimattomana, hyvine ja huonoine postauksineen.

Mun on AIVAN PAKKO ekana vuodattaa teille lauantai illasta, Tuolloin läks matto jalkojen alta niiiiin lujaa ettei tosikaan. Siis erittäin hyvässä mielessä.
Mähän olen täälläkin toitottanu (kai?) et mulle tulee maailman paskimmat 30v synttärit kun kaikki on jossain ja kökin varmaan yksin himassa.
Jussi on keikalla, monet ihanat linna cruisingissa. Osa toooosi tärkeistä tyypeistä on englannissa rivitanssin mm-kisoissa (joihin siis mun sairastelun takia en ite voi osallistua kun ei oo tarvittavia kvalifiointeja) jne jne.

Mun unelma (itsekäs sellainen) oli et saisin viettää kolmikymppiseni kisaten MM-kisoissa manchesterissa. Samaan aikaan kuitenkin ajattelin et ei se oo mahdollista kun se olis Jussia kohtaan niin itsekästä Ja sit tuo talvinen leikkaus aiheutti sen etten päässy EM-kisoihin hankkiin sitä toista tarvittavaa pätevöitymistä.

Kieltämättä tää asia on itkettäny, vituttanu ja olla aikamoinen avohaava sydämessä. :( Iso unelma murskaantui sairaalan petiin. Oon vaan koittanu uskoo että tulee niitä vuosia ja kisoja. Syntymäpäiviäkin!

Tai siis NIIN MÄ LUULIN. Siis että en voi sinne lähtee....

Mun rakkaimmat ihmiset oli kuitenkin toista mieltä.
huhhuh. Mua itkettää niin paljon vieläkin.

Mulle oli ilmoitettu että treenaat klo 18:30 Samin (meidän englantilainen opettaja ja pro-am pari) kanssa seuraavan aamun kisasuoritusta varten.
No juu, niin sit treenattiinkin.
Siinä viel hetki ennen "järkytystä" viel Sämppäkin mainitsi että seuraavat kisathan sulla onkin vasta joskus hamassa tulevaisuudessa kun sä et sinne englantiin pääse tulemaan... niii-in.

Yhtäkkiä saliin tuppas kaikki ihanat rakkaat tanssiystävät, äiti jne.
Muistan vaan kysyneeni Samilta: what the hell is happening here?
Ja sit se tuli.
aaargh,
Tiina kertoi että homma on nyt niin että sä lähdet elokuussa Englantiin rivitanssin MM-kisoihin, KISAAMAAN! En tajunnu mitään.

Mulle lyötiin kouraan kirja johon mun tärkeitä ihmisiä matkanvarrelta oli kirjoittaneet omat sivunsa ja lisäksi sieltä löytyi erikokoisia seteleitä (englannin puntia), pieniä ihania sydämeen käyviä lahjoja. Ja siis äh. ei ihan pieniäkään. En mä osaa ees selittää sitä kaikkea!
Mut siis mulle selvennettiin että koko matka on MAKSETTU, mut ilmoitettu kisasarjoihin, kaikki hotellit, lennot, osallistumispassit jne hoidettu.

Ja tätä on puuhattu siitä asti kun makasin sairaalassa.
PUOLI VUOTTA!!!!!
Tässä on ollu KAIKKI niin mukana!
Mä hajoan vieläkin ihan palasiksi kun ajattelen sitä vaivan määrää ja salailua ja kaikkea mitä nää rakkaat, rakkaat, rakkaat on tehneet.
Ja rahallisestikin tuo on ollu ihan kauheen kallis juttu!

Siitä lauantai illasta ei itkua, naurua ja halauksia puuttunut.

Just yllätettynä. Rakas Juho henkisenä tukena :)

Mä en osaa kuvata tätä tunnetta ja näitä juttuja niin hienosti kun ne ansaitsisi. En osaa kuvata läheskään kuvaavasti sitä tunnemyrskyä. Sekaisin ihan tajunnan räjäyttävää onnea. Ihmetystä että "miksi minä?", uskomattoman ihania lauseita: "sä oot hei ansainnut tän kaiken!"; "Tulee niiin parhaat synttärit!", "me tykätään susta"...
(ootas täytyy pyyhkiä näppis kun se ei ehkä tykkää näistä JÄLLEEN vierivistä kyynelistä).

Iloon sisältyi myös aimo annos korvia kuumotavaa "häpeää" ja omatunnon soimaamista..
Olen ollu vallankin kaikkein lähimmille ihan KAMALA pari viikkoa kun jännitin niin kisoja ja koin jotenkin olevani NIIIIIIN yksin kaiken stressin keskellä.
Yhtä paljon varmaan illan aikana pyytelin anteeksi kuin kiitin.
Muistuu mieleen edeltävistä postauksista että koen olevani niin monelle se "second best" ja sit nää kaikki ihmiset tekee tälläsen käsittämättömän ison ja pökerryttävän teon.
Koskaan, ikinä mua ei oo yllätetty näin!


Lisäksi mun sydäntä lämmitti kovin myös mun kolmelta tosi tärkeeltä tytöltä saamani pinkki lentolaukku. Ihan käsittämättömän magee oma rolleri :) <3 ja PINKKI! ja siel oli sisällä pinkkiä skumppaa! :)
Ja se että näitä tyttöjä oli yksi heistä edustamassakin paikan päällä. Pääsin halaamaan ja pussaamaan. Ja sain myös kuulla ääneenlukuna viime viikolla lähettämiäni nolon noloja ahdistuneita tekstareita. Joilla naurettiin (meikä korvat punottaen) skumpan ääressä.

Vieläkään en ole varma kiitinkö kaikkia osallisia. en varmaankaan. Mutta mielessä olette olleet jokainen.

huhhuh.huhhuh....

Itse kilpailut olivat myös mahtavat!
Lisää ihania yllätyksiä ja onnenkyyneliä aiheuttivat ryhmä sarjan voitto Fun Twisters ryhmällämme.
Oma kakkos sija Novive open female sarjassa (yksilö tanssit),
Koreografia sarjan voitto tanssillani This Much Is true ja
Open novice pro-am "voitto" (mulla ei ollut vastustajia pro-ameissa, mutta tanssiminen oli taas niiiiiin kivaa tuon ihanaisen proon käsivarsilla.)
Kisatkin meni siis stressaamisen määrästä huolimatta ihan jäääääätti hyvin.
Ihan hirmuisen hyvä fiilis jatkaa nyt tähtäämistä MM-KISOIHIN!!!! MANCHESTERIIIN!!!!!! (taas kouras tuo ajatus meinaan mahanpohjasta!)

Muutenkin viikonloppu oli ihan yltiö hauska.
Iltagaalan merirosvo-teema oli huisi!
Sain biletellä mulle niin rakkaan kälyni kanssa ja hihitettiin humalassa (ainakin mä) syöden kylmiä nakkeja keskellä yötä. (hitto nainen miten säkin oot puoli vuotta onnistunu huijaan mua!!!). Huhhuhhuhhuhuhuh!

Tässäpä vielä joitakin törkeesti muilta kopsaamiani kuvia kisoista (omia en oo saanu viel koneelle purettua ja nää on paljon parempia! :)


Fun Twistersit voitti kultaa! Ilona ja Hanna riemuitsee.


Huippu kuva kisa chacha.sta, muut on hienosti ojennuksessa ja mä haron tukkaani. hahahaha. Saara etualalla, suvi takana.



Iloiset merirosvot lauantai-illan huumassa. Mukana menossa englantilaiset vieraamme Sam ja Jodie.


ready for some chacha! Minä ja Sam.

sormet liimassa ja paita kimmeltää

Liimailin siis tossa äsken vähän strasseja yhteen toppiin. Tarkotus oli vähän tuunata sitä tuleviin viikonlopun Linedance Showdown skaboihin. Mut äh. ei se ehkä toimi niin kuin ajattelin. pöh.
No kattoo nyt!

Oon ollu ihan äshoul viime päivinä. Itkeny vaan stressiäni ja jännitystäni. Kateuttani.
Liikaa vaan tapahtunu kerralla ja ei meinaa pien pää jaksaa mukana..
Mut tässä sitä taas ollaan, syrämmen sirpaleita kokoamassa.

Viikonloppuna on siis tanssikisat ja se onkin melkein kahteen vuoteen eka yksilökisa... HUH. Ja sarjassa muut on mua paljon kauemmin tanssineita ja tuossa noviisi-sarjassa ennenkin kisanneita- Mulla eka Novice-skaba ja tosiaan piiiitkän tauon jälkeen paluu.
Tosi hurjaa ja pelkään sössiväni aika lahjakkaasti. Viimeset treenit eilen meni meinaan ihan vituilleen ja itkemiseks. Ei kiva.

Mut olen tässä kereäillyt itseäni ja päättänyt että taistelen niin perkeleesti kun vaan ikinä osaan. Vaikka se sit johtas siihen et hätiköin tms. Mutta silleen täytyy vetää että tiedän etten olis parempaan pystynyt.

En mä oikeen ees tiedä miks postaan tätä kun ei ajatus kulje. Mut jonkunlainen toivon pilkahdus sydämessä nyt syttyy hiljalleen, että josko niitä palkintoja ei olekaan vielä jaettu--- Näin ennen kun ees kisat on alkaneet. Ehkä Joku tuomari tykkää mustakin :) Ehkä niillä muillakin on jotain heikkouksia eikä ne olekaan täydellisiä ihmisiä ja tanssijoita. Ehkä niitäkin jännittää? Ehkä niilläkin on jotain vielä kesken?

Ja ne ihmiset jotka uskoo muhun ansaitsee sen että mä yritän ja annan kaikkeni. Ehkä minäkin ansaitsen sen? <3

Paikkani auringossa?

The carousel is spinning fast.
Better enjoy while it lasts.
Every moment is like gold.
youll remember when youre old.
And the meaning of this life,
is to live and is to die.
Make the best out of your dreams,
they´re the world where you are free.
All the sorrow and the pain,
will be washed away by rain...

Juuri yhdelle mun rakkaimmista ihmisistä avauduin että mulla taitaa olla joku kolmenkympin kriisi.
Tai kriisi nyt kuulostaa liian isolta sanalta. kai? ehkä?

Mä oon ihan kamalasti miettinyt viime aikaoina paikkaani tässä maailmassa ja näiden tähtien alla.
Onko mut tarkoitettu vaan kovin tavalliseksi tallaajaksi?
Sellaseksi tyypiksi joita mahtuu 14 tusianaan?
Onko mun varalleni jotain isompaa jossain, jotain mistä mut muistetaan erityisenä ihmisenä?
Pääsenkö mä joskus jossain ihan oikeasti loistamaan niin, että mummonakin keinutuolissa hykertelen ja hieroskelen reumaisia sormiani että "voi pojat olipahan kyytiä"?

Nyt ei pidä käsittää väärin.
Ei, ei, njet, no. En ole vähaäisessäkään määrin pettynyt elämääni.
Mulla on maailman ihanin mies, mulle se ainoa oikea. Hyvine ja huonoine puolineen.
Mulla on kolmekympppiseksi ihmiseksi tavallaan aika kivasti omaisuutta ja toteutuneita haaveita...
Siis sellaista omaisuutta jota oon teinistä asti himoinnut:
Kaks jenkkiautoa (tää legendaarinen jenkkiharratajan "unelma" eli amerikan lotkolla ajellaan sekä kesällä että talvella.).
Vintage asuntovaunu. Talo maalla, 4 kappaletta arvokkaita vintage-kitaroita ja muita soittovälineita (lähinnä siis tuon miehekkeen mutta yhteistä pääomaa nykyään).
Mulla on kahdeksan vuotta ollu vakituinen toimi ja nykyisessä työpaikassani mahdollisuus kehittää itseäni ja vaikuttaa aika paljonkin työhöni.

ystävistä nyt puhumattakaan.
Mulla on niitä upeita elämäm mittaisia ystävyyssuhteita olemassa ja myös niitä uudempia ihmissuhteita joiden arvo ei oo yhtään sen vähäisempi kun pitkienkään suhteiden.
Paaaaaaljon on ihania kavereita ja sitten muutama niitä todella elintärkeitä tyyppejä joiden vuoksi vaikka kuolisi, näin kliseisesti sanottuna.

Silti mä kaipaan jotakin...jotakin missä mä olisin todella hyvä. Ja sen verran omahyväinen olen että haluaisin jossain asiassa olla ihailtu. Ja toivoisin että se olis jotain minkä eteen oon tehnyt työtä. Ei mikään sellanen "vitsi sulla on nätit silmät, mä ooooon niiiiiin kade, hei d44!"-juttu.
sanotaan tätä kriisin tynkä nyt sitten vaikka erikoisuuden tavoitteluksi.

Jotenkin mä tällästen "saavutusten" saralla etsin vimmatusti omaa paikkaani yhä.
Musta ei vaan jotenkin ole siihen että hautautuisin harmaaseen massaan.
"kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät".

Mulla on hirmuisen lahjakkaita ystäviä.
Yksi on loistava tanssija, opettaja, koreografi. vaatimaton, ihana. Käsittämätön kyvyssään työntää ihmiset yli rajojensa. mahdollistaa niiiin monelle upeita hetkiä ja kokemuksia.
Toinen juuri itsensä löytänyt burlesque-tähtönen. nainen joka on löytänyt oman kroppansa kauneuden ja nauttii siitä täysiä. Halajaa keikoille ja skumpan poreisiin. Ja on valmis raatamaan sen eteen.
Kolmas auttamisenhalua palava sosiaalialan osaaja joka varmasti tulee pääsemään pitkälle työssään.
Löytyy juuri levyn markkinoille pykääviä muusikoita jotka ovat VUOSIA kyllystymättä tehneet duunia tuon unelman eteen.
On tanssijoita joilla on rahkeita päästä pitkälle, tehdä siitä ammattikin vaikka.
On kirjallisesti todella lahjakkaita tyyppejä, joille lahjojensa puolesta aukeaa hienon hienoja mahdollisuuksia! Jopa saatetaan joskus nähdä esikoisromaaneja tai runokirjoja.
On pelotonta maailman matkaajaa, joka ottaa vaan ja lähtee puoleksi vuodeksi reppu selässä maailmalle. Elää ja hengittää suurkaupunkien humuja, toisena päivänä juosten myrkkykäärmettä karkuun aavikolla.
Löytyy nais-maalivahteja, leukemia diagnoosin jälkeen kilpatanssin aloittaneita jne.

Jotenkin siinä sakissa musta tuntuu, että mä en ole hirvittävän kiinnostava.
Etten mä ole korvaamaton vaan lähinnä liiankin usein, liiankin monelle "the second best".
Ihan hirvittävän arkinen, tylsäkin ehkä?

Näitä olen miettinyt ja kovin kiva olis löytää joku "säteilyn-aihe".

mama, uu-u-u-uuu

No pärkkele. Meinasin olla jotenkin nokkela otsikon kanssa ja tavoittelin dramaattisesti Bohemian Rhapsodyn tunnelmai, mutta en mää jaksanau ajatella miten se UUUU UUUUU UUUUUUUUUU-kohta oikeesti niinkun puettais kirjaimiksi? WHO CARES!

Tiettekö pipanaiset, mua alkoi eilen kaupassa ärsyttämään ihan hulluna.
Jaa ettäkö mikäkö?
Se miten ihmiset toivotteli "hyvää äitienpäivää" tosta vaan, ihan kuin ois hyvää pääsiäsitä tai hauskaa vappua toivotelleet.
Mulla särähti korvaan aika pahasti.
Ei sillä etten soisi äideille, mummuille, mammoille ja isomummuille tätä päivää, vaan sillä että se on aika varomatonta.

Tunsiko ne kaikki asiakkaat sen kassa-henkilön, teisvätkö he muka että hän on äiti?
Mitä jos kyseessä olikin jo vuosikymmenia sitten vauvahaaveensa haudannut vanhapiika neiti?
Tai vaikkapa sairauden takia lapslykkynsä menettänyt nainen, syli tyhjänä vuosien ikävästä?

Mietin päässäni jo kipakkaa vastausta jos joku jostain syytä mulle toivottais "vahingossa" hyvää äitienpäivää. Mieleni kiihtyi taas draamailussaan tuttuun tapaansa nollasta sataan kahdessa sekunnissa ja mietin vaan miten saan mahdollisen kuvitellun toivottelijan nolattua totaalisesti varomattomuudestaan...
No, eihän kukaan tietty äitienpäiviä mulle toivotellut, sain siis kihistä liemessäni ihan keskenäni. möh.

Mietiskelin tässä yön aikana moneen kertaan itseäni. Pian 30v naista jolla ei vieläkään ole vauvakuumetta. Miltä sen edes pitäisi tuntua? Joskus on oieniä pilkahduksia tullut mieleen että voishan sellanen nahkapokaali olla kiva. Varmasti sitä oppisi rakastamaan maailman eniten vaikka mitään edeltävää kuumeilua ei oliskaan?
Mutta tää luonto on mun kohdallani tainnut päättää toisin.
Vajaa pari vuotta ilman minkäänlaista ehkäisyä (okei joitain pätkiä pakko on ollu suojautua kun on ollut noita leikkauksia jne.) ja ei vaan näy eikä kuulu.
Enkä osaa olla pettynyt, enkä myöskään innoissani.
Elämä on näinkin hyvää.

Mutta silti...
Tän avautumisen tarkoitus ei ollut missään nimessä pahoittaa kenekään äidin mieltä.
Arvostan tosi kovaa sitä ihmisten varmuutta että ne on tienneet haluavansa lapsen ja ryhtyneet siihen projektiin. Se on upeaa ja pelottavaakin.

Tiedättä minkä fraasin haluaisin sanoa tähän loppuun, mutta en sano.
Juuri niistä syistä mistä tää postaus sai alkunsa, sikisi.
sanon sen henk.kohatisesti ja omalle äidilleni...

Mutta rakkauden tunteita teille kaikille, tänään ja aina. ja ikuisesti.

Onko sinun surusi parempi kuin minun!

Mistähän alottaisi purkamaan tätä päänsä kaaosta.
Olen älyttömän stressin kourissa ja taas niin ylikierroksilla kuten aina kun jotain kivaa ja isoa lähestyy.
Tällä kertaa suurinta huolta tuottaa... Tai ainakin akuuteinta huolta tuottaa tuo ensi viikonlopun tanssi-kilpailu.
Olen sitä ollu mukana puuhaamassa ja töitähän piisaa edelleen. mm, käsiohjelman teko on viikonlopun aikana edessä.
ja omat kistanssit on niin kesken ja jännitän ihan kamlasti.
Mun sarjassa kisaavat muut on mua paljon parempia, joten oikeita mahdollisuuksia kärkeen ei ole...
Että tavallaan siinä asiassa olen jo luovuttanut. :(

Nautin siitä että saan auttaa ja puuhailla, olla mukan tekemässä jotain joka toivottavasti onnistuu ja osoittautuu upeaksi tapahtumaksi.
Mut jossakin vaiheessa mua alkaa ahdistaa...aina. joka asiassa.
Ei se että työtähän tekevälle riittää, vaan se että olenko tehnyt tarpeeksi.
Mietin jotenkin aina sitä mitä muut ihmiset tekee mun hyväksi, tai kuinka ne saa kestää mun ailahtelevaa luonnetta ja ylitunteellisuutta ja toivon vaan että voisin edes joskus jossain asiassa maksaa edes osan takaisin...
Mutta uskomatonta että mitä enemmän koittaa auttaa ja olla monessa asiassa mukana niin usein sitä tehdessään huomaa ettei siltikään omasta mielestään tee tarpeeksi tai tarpeeksi hyvin... sairasta.

Mä en ole koskaan kokenut olevani mikään täydellisyyden tavoittelija, tai sitten mun kuvitelmani täydellisyyden tavoittelijasta on erilainen kuin muilla... Koska kyllähän mä näemmä joissain asioissa pyrin liiankin hyviin lopputuloksiin ja turhaudun kun en niitä saavuta.

äh, en tiedä.

Tässä on ollu taas monenlaista stressiä ja murhetta. rahahuolta, sitten näitä (onneksi mukavia) järjesteltäviä asioita, aloitan uuden duunin rafla-alalla saadakseni ees vähän rahaa loppukesää varten jemmaan, uusimmat verikoe vastaukset viittais että mulla SILTIKIN saattaa olla krooninen tulehdus suolistossa (eli se perkeleen crohnintauti), päätyössäni meillä on ihan kauhee pula sijaisista ja näin flunssa aikaan tehdään ihan niska limassa hommia pienillä resursseilla. Huoli äitin uusimmista leukemia tuloksista on iso...tulispa ne jo.
Jotenkin vaan tuntuu että nää asiat on taas lyhyellä ajalla kasaantunut.
Mua ahdistaa ja itkettää, mut ihmisten ainoo reaktio tuntuu olevan "älä sure". "oletpas sä positiivinen tänään", "no on sitä asiat muillakin huonosti", "ajattele sitä aj sitä miten vaikeeta sillä on", "sen (crohnin tauti) kanssa pystyy elämään" jne.
HEI EKS KJYYS MII, tämä on mun elämä ja nämä on MUN suruja ja murheita.
Ettäkö ihan oikeesti jokaisen tunteen tullessa pitäisi ajatella että "ei, nyt en voi surra tätä kun naapurin pertille tehtiin pallolaajennus sydämeen, se on vakavampaa kun crohnin tauti". Tai "ei ei ei, mitäs äitin leukemiassa on nyt niin surtavaa kun haitissa se vasta hätä on kun ei oo leukemiapotilaille, tai ees kenellekään asuntoja. Niillä se huoli on ei mulla".

MIKSI EI SAISI IHAN TÄLLÄSIÄ TAVALLISIA,EI EHKÄ NIIN VAKAVIA, SURUJA SURRA?
Varmasti monen mielestä edellä luottelemani asiat on naurettavia.
Moni varmaan ajattelee että miks ottaa liikaa hommia itselleen ja miksi surra asioita joille ei voi mitään...
Mutta kun se olen MINÄ ja MINÄ reagoin noin. Mua saattaa surettaa ja pelottaa se että elänkö mä loppuelämäni sairaan suoliston kanssa. sairauden kanssa joka helpoimmillaan on vaan kiusallinen, mutta pahimmillaan johtaa lukuisiin leikkauksiin. Joku muu ajattelee että on pahempiakin sairauksia.

Mutta miten sitten määritellään se mitä saa surra ja mistä saa stressata.
Pystytkö sä sanomaan että sun surut ja huolet on parempia tai pahempia kuin mun?
Ja jos pystyt niin miksi sen sanominen ei saa mun oloani paremmaksi?