JOS VEDÄT HELPOSTI PALKOKASVIN NENÄÄN PAINOASIOISTA PUHUTTAESSA TAI TAPAAT OTTAA NETTIKIRJOITTELUN HENKILÖKOHTAISESTI, NIIN MUISTUTAN ETTÄ OLET BLOGISSANI OMASTA HALUSTASI.
EN OLE TODELLAKAAN HENKILÖINYT SEURAAVAA KIRJOITUSTA KEHENKÄÄN VAAN TÄMÄ ON PITKÄAIKAISEN YMPÄRISTÖN HAVAINNOINNIN TULOSTA, ERI YMPYRÖISSÄ JA ERI YHTEISÖISSÄ.
TÄSTÄ TEKSTISTÄ EI SIIS KUKAAN YKSITTÄINEN HENKILÖ SAA PAHOITTAA MIELTÄÄN. KIITOS.
MUTTA AJATUSTEN HERÄTTÄMINEN ON TARKOITUKSELLISTA JA JOS TÄMÄ TEKSTI JOTAKIN LIIKAUTTAA SINUSSA, NIIN EHKÄ TAVALLAAN SEN VOISI SANOA OLEVAN TARKOITUSKIN.
Heräsin taas kerran ajattelemaan pintapuolisia asioita,
Ulkonäköä ja painoja.
Vaikka eletäänkin jo kovasti jonkinlaisia "suvaitsevaisuuden aikoja" niin syvässä, ah niiiiiiiin syvässä, vaan ne vanhat kauneusihanteet istuu.
Oma kantanihan siis on se ettei paino tai mikään muukaan yksittäinen seikka ratkaise sitä onko joku kaunis/komea/upea vai ei.
Ei tarvitse olla LAIHA, ei tarvitse olla ISO TISSINEN, ei tarvitse olla SIROLUINEN, LIHAKSIKAS, ISO KIKKELINEN tai mitä näitä kliseitä nyt onkaan.
Mutta tämä nyt vain lyhyenä alustuksena itse asialle jota olen pohtinut.
Mua on pidemmän aikaa jo harmittanut laihduttamisesta, paino-asioista,dieteistä ja yleensäkin ulkonäöstä vouhottaminen.
Siis sellainen jota aikuiset ihmiset harjoittavat. Joka paikassa nähdään vaan kaloreita, hiilareita, painonvartijat pisteitä tai jotain muuta.
Sen sijaan että mentäisiin vaikkapa ystävien kesken kahville, nauttimaan ihanasta seurasta ja vaikkapa jostakin arjen luksukseksi tarkoitetusta herkusta tms niin AINA jostain kuulee "ei kyllä pitäisi kun tässä on niin paljon sitä ja sitä", "mun dietti on kyllä nyt sit pilalla kun mä tän syön".
Ja kun tätä kuulee niiiiiiiiiin monessa paikkaa ja monissa ympyröissä niin jotenkin se jo tökkii aikalailla.
Työmaiden kahvipöydät, ystäväpiirit, harrasteporukat, lehdet, internet, tv...
Ei siinä töki se etten jaksaisi kuunnella tai että mua ärsyttäisi laihduttaminen, tai se että joku haluaa kehoaan muokata. en myöskään ole kateellinen itseäni hoikemmille ihmisille (paitsi joskus hetkellisetsi huonoina päivinä, kuten varmaan meistä kaikki joskus???)
Ei toki.Laihduttaminen (oikein tehtynä) on tietenkin osa itsestään huolehtimista jos ylikiloja on tullut runsasti ja ne vaikeuttavat elämää tai uhkaavat terveyttä.
Olen itsekin laihduttanut (yrittänyt laihduttaa) usein ja tulen varmaan joskus taas laihduttamaankin, terveydellisistä syistä.
Mutta se TÖKKII että laihduttamisesta puhumista ja laihuuden ihannointia ei yhtään suodateta edes seuran mukaan.
Siinä sitä vatvotaan paino-asioita ja kilomurheita ihan kenen vaan kuullen. Missä vaan. Livenä. sosiaalisessa mediassa. jne jne.
Aikuinen ihminen nyt osaa suodattaa useimmiten muiden puheet, mutta miten nuoret ihmiset ympärillämme?
Lapset? Teinit? Murrosikäiset? Paikkaansa hakevat nuoret aikuiset?
Millaisen kuvan annamme heille aikuisten maailmasta.
Haluammeko kertoa että vain laihoilla on kivaa ja vain kaikki kauneusihanteet täyttävät ihmiset pääsevät naimisiin, ovat onnellisia, ovat suosittuja, ovat menestyviä. ovat haluttuja?
Ja vaikka emme suoranaisesti näin sanoisikaan niin väkisinkin aikuisten asenteet kehoonsa ja muiden ulkonäköön tarttuvat.
Väitän että kauneusihanteet ovat pitkälle opittuja ja ympäristön muokkaamia.
Mua itseäni sattuu sydämeen joka kerta kun kuulen miten lapsi, teini tai nuori aikuinen kertoo kuinka sitä "läskittää" ja kuinka oma peilikuva ei ole kiva. Kuinka peilistä näkyy vaan ne omat (omasta mielestä) kauneusvirheet.
Muistan esim miten tuttava perheen lapsi peilasi ala-aste ikäisenä itseään ja tuumasi " isona musta tulee laiha ja kaunis". Kun kysyttiin miksi pitää olla laiha, lapsi mietti pitkään ja sanoi ettei teidä. Että ÄITI AINA HALUAA OLLA LAIHA.
Tässäkään tapauksessa äiti tuskin on suoraan lapselleen opettanut että laiha tai hoikka pitää olla, mutta hänen oma asenteensa omaa kroppaa kohtaan on juurtunut jo ala-aste iässä lapsenkin päähän.
Mä en ole todellakaan tässä asiassa yhtään sen parempi, olen tuskaillut reipasta ylipainoani minäkin nuorten/lasten kuullen.Voi voi monestikin..
Oma vakava sairastuminen muutama vuosi sitten vaan ravisteli niin kovaa että tälläisistä asioista tuli vähemmän tärkeitä.
Muistan miten sairaalan suihkussa itseäni katsellessa, kaikkien kroppaani tungettujen letkujen ja vatsaa halkoneiden tikkirivien keskellä päätin että mä aion rakastaa tätä kroppaa. Jos se tästä selviää niin olen sille velkaa sen etten enää vihaa sitä tai halveksu. Että tässä maailmassa on niin paljon rakkaita asioita että oikeesti sillä miltä me näytetään ei oo oikeestaan ihan kamalasti väliä.
Toki edelleen on kausia jolloin muutaman kymmenen kilon ylipaino harmittaa ja oma peilikuva vituttaa.Huono itsetunto heittää kapuloita kiivaastikin itsensä hyväksymisen rattaisiin.
En ole mikään pyhimys enkä sellaiseksi tekeydy!!
Enkä halua esim tällä blogauksella aiheuttaa syyllistämis- tai syyllistymis-reagtiota kenessäkään.
Haluan vaan että tätäkin asiaa voisi ajatella toiselta kannalta.
Painonhallinta/-pudotus on tärkeää terveydenhoitoa, jos siihen on oikeasti tarvetta.
Mutta en näe että siitä tarvis aina tehdä niin jumalatonta numeroa ja jotenkin ajatella sitä niin että kaikki pienet herkuttelut tai poikkemat ruokavaliosta pilaisivat jotain.
Itse haluan nähdä ruokavalion terveellistämisen loppuelämän kestävänä asiana johon kuuluu myös herkuttelu, Kyseessä ei ole mikään siirtymävaihe jolla matkataan johonkin hoikkaan ja onnellisempaan olotilaan ja sitten taas voidaan elää jotain "normaalia elämää".
Mietittäskö siis kahteen kertaan siinä peilin edessä että mitkäs ne oli niitä kauniita asioita meissä.
ja mietitäänkös myös haluaako kaikki kuulla meidän toistuvaa jaaritusta siitä kuinka vielä tarvis laihtua tai kuinka taas meni se ja se dietti vikaan.
Eletään ja nautitaan, ei käytetä niin isoa aikaa itsemme halveksumiseen.
ja vallnkin, säästetään meidän nuoremmat polvet kieroutuneelta kauneusihanteelta!
