Tää on jo oikeesti aika hälyyttävää..
Viime yönä näin unta että mulla oli IPhone ja opettelin ihan raivolla sen käyttöä.
Haha.
Mun täytynee siis varmaan oikeesti alkaa aktiivisesti tutustua sen ominaisuuksiin, ensin vaikka näin netissä, kun se kerran jo tulee uniinkin :D
Voi morjens.
Oon viettäny mukavan rentoa viikonloppua.
Sain perjantaian reilun kuukauden yskimisen ja vajaan 2 viikon muiden flunssaoireiden, ja totaalisen fyysisen väsähdyksen, jälkeen kunnon kuurin antibioottia. Kuulemma sillä kamalla lähtismjo lievä keuhkokuumekin. Cuul.
Ja kappas. Olo alkaa olla aivan toinen.
tokihan vieläkin väsyy nopsaan, mutta eipähän tarvii enää pinnistellä kaikissa arkiaskareissa. IHANAA tulla terveeksi.
Muutenkin tässä on tosiaan nyt sellainen asenne et muija kuntoon joka kohdasta.
On lääkäriä ja muuta vastaavaa varattuna.
En haluu enää riskeerata mitään vaan hoidatan kaikki krempat ja tarkastukset kuntoon!
Ihana, ihana viikonloppu. Taas on jaksanut olla sosiaalinenkin. ja myös kotosalla kokkailla ym. MII LAIK.
1/30/2011
vain elämää, ei sen enempää.
Olen pohdiskellut elämänmenoa tässä flunssaillessani.
Tulematta kuitenkaan sen suuremmin mihinkään lopputulokseen tai keksimättä sen suuremmin mitään mullistavaa elämäntarkoitusta.
Olen miettinyt omaa elämänhistoriaani ja viime vuosia vallankin. Millä kaikella elämä on paiskinut päin näköä, mutta mitä kaikkea hyvää ja uniikkia se myös on mun kivikkoisen polkuni varjoihin loihtinut.
Kuinka hyvin myös asiat ja tapahtumat näyttävät mikä on tärkeää, kuka on tärkeä.
En mä mitään suuria oivalluksia ole tehnyt ja väitä etten palaisi pohtimaan samoja omia solmuja ja seesteisyyksiä yhä uudelleen ja uudelleen.
Mutta elämässä on vaan parasta hetket. Nauru. Se että hetkellisesti on viiltävän lujasti samalla aaltopituudella.
Haluan oppia muistamaan ettei se ole tärkeintä aina mitä sanotaan.
Tulematta kuitenkaan sen suuremmin mihinkään lopputulokseen tai keksimättä sen suuremmin mitään mullistavaa elämäntarkoitusta.
Olen miettinyt omaa elämänhistoriaani ja viime vuosia vallankin. Millä kaikella elämä on paiskinut päin näköä, mutta mitä kaikkea hyvää ja uniikkia se myös on mun kivikkoisen polkuni varjoihin loihtinut.
Kuinka hyvin myös asiat ja tapahtumat näyttävät mikä on tärkeää, kuka on tärkeä.
En mä mitään suuria oivalluksia ole tehnyt ja väitä etten palaisi pohtimaan samoja omia solmuja ja seesteisyyksiä yhä uudelleen ja uudelleen.
Mutta elämässä on vaan parasta hetket. Nauru. Se että hetkellisesti on viiltävän lujasti samalla aaltopituudella.
Haluan oppia muistamaan ettei se ole tärkeintä aina mitä sanotaan.
1/28/2011
muovista ja metallista rakkautta.
Nokia 6280
Oikeesti ihmiset.
Mä olen aina ajatellut olevani iiiiihan pihalla kaikesta tekniikasta (kuulen miten siellä eräskin tietty henkilö tässä kohtaa hymyilee ja toteaa mun olevan ihan pihalla ja aikaani jäljessä kaikesta... yay, that´s me. Totta.).
Mutta kummasti sitä on menty taas vuodessa (vajaassa) ainakin noiden kännyköiden suhteen eteenpäin. En nyt ehkä kulje missään tienraivaaja-pioneerien joukossa jotka jonottavat uusia tulokkaita tyyppivikoineen jo viikkoja ennen lanseerausta, mutta sanotaanko näin että toisessa aallossa surffataan ja kovaa.
Huomasin eilen miten rakaaaaaaas voi ihmiselle muovia ja metallia oleva pieni kapine olla.
Olin lähettämässä ystävälleni viestiä etten tiedä eräästä työasiasta vielä kun olen sairaslomalla ja yhtäkkiä se rakas rakkine (siis puhelin, ei ystävä) ei sitten toimikaan.
OMG, Shit ja Fuck. Näin toisella kotimaisella.
Tekstiviesti-tila jämähti päälle kuin paska siihen kuuluisaan Junttilan tuvan seinään. Ei liiku eteen eikä edes taaka vaikka peruutusmatkat kuulemma olis jopa halvempia. Puhelimen sai takaisin perustilaan vain repimällä toisen poloisen syrämmen (=akun) irti. auts.
Luurini on jo aiemmin kiukutellut siten että se ei anna käyttää Englantia kirjoituskielenä. Jos valitsee valikosta Englannin ja alkaa kirjoittaa esim tekstaria tai netti-raapustuksiaan niin puhelin pamahtaa välittömästi oletustilaan. Erittäin isänmaallinen, jopa rasistinen siis tämä muovi-metalli ystäväni.
No flunssaa ja kylmää uhmaten lähdin viemään luuria huoltoon. Siellä ymmärtäväinen setä-mies kertoi että ilmeisesti joku ohjelmisto on nyt sekaisin ja että pieni Noksukkani täytyy nyt nollata ja elvyttää uudestaan.
(bai tö vei. mun teki muuten mieli purra nilkkaan sitä edellä asioinutta ikämiestä joka a) selitti jostain entisellä työmaallaan pyörtyilleistä garbonaatin kanssa työskennelleistä ihmisistä (tai joku sellanen, whaaaaat eeeveeeer) ja b) haukkui kaikki uudet puhelimet maanrakoon. Mutta silitin vaan hellästi mun omaa pikku potilasta.)
Noksu jäi sinne ja joskus saan sen sitten takaisin ILMAN yhtään viestiä... :(
Surullista. Siellä oli ainakin kaksi mulle tärkeää viestiä jotka olen säilyttänyt. Sellaisia harvinaisia, tunteellisia pläjäyksiä joiden olemassaolo jo yksinään piristi harmaampia päiviä. ja en usko että sen kaltaisia saan enää uudelleen.
Nokia N95
No niin. Palatakseni postaukseni alkuun.
Kotosalla (no okei. mä olin ottanut varapuhelimen mukaan autoon. En kai mä nyt voi 15 kilsan kotimatkaa olla ilman luuria????) sitten lykkäsin simini vanhaan puhelimeeni ja voi jumanauta. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen haronu nyt kahden päivän aikana noksun 6280:n ja N95:n näyttöjä sormet ruvella?
Ei...niissä EI todellakaan ole kosketusnäyttöä. Ja EI ne eivät toimi vaikka sormella kuinka hinkkaisi... huoh. Näinkö äkkiä sitä tottui niinkin hullulta tuntuneeseen "turhuuteen" kuin kosketusnäyttöön??
Ton N95:n kanssa toimiminen on edes hieman tutumpaa kuin tuon 6280:n jonka ekana kotoa kätköistä löysin varaluuriksi. Ihan oikeesti. Mulla oli noin 2 vuotta sitten tuo 6000-sarjalainen ja se oli sillon vielä kohtuullisen kova rauta. Sillä pääsi jo nettiin ja vaikka mitä... Mutta nyt. Voi elämä. eihän sillä voi edes ottaa kunnon videoo (pixeleitä kamerassa 2megaa! HOW SAD IS THAT!) ja muutenkii.huokaus.
Pakko vaan hyväksyä siis, että mä olen mainosten uhri ja vietävissä tämän tekniikan suhteen. (oottakaas. laitan puhelimeen herätyksen etten tässä kirjoittaessani myöhästy lääkäriin lähdöstä...)
Mutta mä en vaan voisi kuvitella elämää ilman kohtuullisen uutta ja herkkuja täynnä olevaa luuria.
Mä kuulun niihin ihmisiin jotka haluaa olla lähestulkoon aina tavoitettavissa ja joille kännykkä on yksi ruumiinosa. Mulle vaan on erittäin luontevaa heittää pienistäkin havainnoista tekstaria tai kuvaviestiä läheisille.
Rakastan myös suunnattomast esim äitini tapaa lähettää hassuja kuvaviestejä. Yleensä pääosassa Lilli-kissan uskomattomat tempaukset.
RRRakastan myös ottaa valokuvia. En enää niin paljon kuin joskus kun jokainen illanistujainen piti ikuistaa ja tuupata kuvamateriaali naamakirjaan, irc-galleriaan tai blogiin.
Yhtenä erikoisuutena on myös rakkauteni känniviestejä kohtaan. (vink vink. niitä saa ja TULE Elähettää mulle edelleenkin). Kellonajalla ja päivällä ei niin väliä... Niissä on vaan jotain toooodella sympaattista.
Tästä tähän olis tarkoitus siirtyä, ainakin vähän... Nokia97 versus IPhone 3
Odotan innolla että saan tässä tulevien viikkojen aikana ehkä kokeiluuni ekan Iphonen. Ihan vaan käytetyn ja ihan vaan vanhemman mallin... Ihan vaan vähän...
Mutta pakkohan se on kokeilla, eiks joo?
1/26/2011
Maailman ällöttävin hehkutus postaus!
No niin.
Aion ihan häpeämättömästi hehkuttaa nyt yhden postauksen ajan hyvää onneani ja uskomatonta lahjaa joka meitä eilen kohtasi!!
En aio kertaakaan pyytää anteeksi yhtään yli sanaa tai välittää siitä kuinka itsekästä ja minäminäminä-painotteista tekstiä tulee.
KYLLÄ, tämä on hehkutus ja leuhotus, ylpeily ja kerskumis-postaus pahimmasta mahdollisesta päästä.
(mutta älää pelätkö, en mää oikeesti tätä rataa jatka toukokuuhun... hehe)
Katsokaas tarkkaan näitä kuvia:
MEIKKIS LÄHTEE TONNE (KREIKAN KOS:N SAARI) TOUKOKUUSSA SYÖMÄÄN, JUOMAAN JA RELAAMAAN!
huhhuh!
Meinasi eilen tulla paskahalvaus.
Anoppi soitti että voittekos tulle heille illalla kun olisi tärkeää asiaa.
Mietittiin päässämme kaikki mahdollinen et nyt joku on kuolemansairas tai vaihtoehtoisesti että nyt on jotkut kivat bileet tulossa.
Ihan oikeesti mun pumppu hakkas sen 1,5h ihan hulluna kun odotin sovittua aikaa jollon mennä sinne anoppilaan.
Soiteltiin kälyseni kanssa hermostuneita puheluja. Toisella hakkas sydän, toisella puutu kädet jännityksestä. Aika monta kirosanaa pääsi siinä odotellessa. huuuuuoh!
No sitten mentiin...
Kaikki istui keittiönpöydän ääressä kun appeni aloitti hieman pohjustamaan tarinaansa siitä kuinka anoppi on jäämässä eläkkeelle ja syntymäpäivätkin on keväällä jne. Että aika keksiä tälle ihanalle naiselle jotakin piristävää että.
Ja heidän unelma on ollu mennä koko pesueen kanssa etelään yhdessä.
Siinä vaiheessa meinas pumppu jättää muutaman lyönnin väliin.
ja sitsetuli... wooooaaaaah!
Me lähdetään koko porukka KOS:lle toukokuun lopulla!
Voi perseensuti.
Ihan käsittämätön juttu ja käsittämätön lahja.
Jo toinen vuosi peräkkäin tälläsiä jätti ylläreitä. (en siis toki ole unohtanut Englannin matka lahjaani viime vuonna. just nyt en vaan pysty sitäkin miettiin tän rinnalla koska alan itkee.)
Kosilla ollaan oltu jussin kanssa 11 vuotta sitten ja siitä asti ollaan haluttu takas.
Se ruoka, ilmasto, drinkkibaarit. rannat... KREIKKA!
voi jessus.
Mutta sinne siis nyt päästään!
Aion syödä Tsatsikia ja fetaa kuin hullu koko viikon ja juods drinkkejä.
ja ja ja.... ou mama.
Joko saa pakata?
Aion ihan häpeämättömästi hehkuttaa nyt yhden postauksen ajan hyvää onneani ja uskomatonta lahjaa joka meitä eilen kohtasi!!
En aio kertaakaan pyytää anteeksi yhtään yli sanaa tai välittää siitä kuinka itsekästä ja minäminäminä-painotteista tekstiä tulee.
KYLLÄ, tämä on hehkutus ja leuhotus, ylpeily ja kerskumis-postaus pahimmasta mahdollisesta päästä.
(mutta älää pelätkö, en mää oikeesti tätä rataa jatka toukokuuhun... hehe)
Katsokaas tarkkaan näitä kuvia:
MEIKKIS LÄHTEE TONNE (KREIKAN KOS:N SAARI) TOUKOKUUSSA SYÖMÄÄN, JUOMAAN JA RELAAMAAN!
huhhuh!
Meinasi eilen tulla paskahalvaus.
Anoppi soitti että voittekos tulle heille illalla kun olisi tärkeää asiaa.
Mietittiin päässämme kaikki mahdollinen et nyt joku on kuolemansairas tai vaihtoehtoisesti että nyt on jotkut kivat bileet tulossa.
Ihan oikeesti mun pumppu hakkas sen 1,5h ihan hulluna kun odotin sovittua aikaa jollon mennä sinne anoppilaan.
Soiteltiin kälyseni kanssa hermostuneita puheluja. Toisella hakkas sydän, toisella puutu kädet jännityksestä. Aika monta kirosanaa pääsi siinä odotellessa. huuuuuoh!
No sitten mentiin...
Kaikki istui keittiönpöydän ääressä kun appeni aloitti hieman pohjustamaan tarinaansa siitä kuinka anoppi on jäämässä eläkkeelle ja syntymäpäivätkin on keväällä jne. Että aika keksiä tälle ihanalle naiselle jotakin piristävää että.
Ja heidän unelma on ollu mennä koko pesueen kanssa etelään yhdessä.
Siinä vaiheessa meinas pumppu jättää muutaman lyönnin väliin.
ja sitsetuli... wooooaaaaah!
Me lähdetään koko porukka KOS:lle toukokuun lopulla!
Voi perseensuti.
Ihan käsittämätön juttu ja käsittämätön lahja.
Jo toinen vuosi peräkkäin tälläsiä jätti ylläreitä. (en siis toki ole unohtanut Englannin matka lahjaani viime vuonna. just nyt en vaan pysty sitäkin miettiin tän rinnalla koska alan itkee.)
Kosilla ollaan oltu jussin kanssa 11 vuotta sitten ja siitä asti ollaan haluttu takas.
Se ruoka, ilmasto, drinkkibaarit. rannat... KREIKKA!
voi jessus.
Mutta sinne siis nyt päästään!
Aion syödä Tsatsikia ja fetaa kuin hullu koko viikon ja juods drinkkejä.
ja ja ja.... ou mama.
Joko saa pakata?
1/25/2011
see no evil, hear no evil, speak no evil
Mulle käy näin usein.
Kun tulee joku odottamaton pysähtymisen aika alan miettiä syntyjä syviä.
Joskus ahdistuen, joskus hyvillä mielin.
Tällä kertaa ajatukset ovat olleet paljon ihmisyydessä ja ihmisten käytöksessä. Tunteissa. Välittämisessä. Pahuus vs. hyvyys.
Tehdään nyt alkuun selväksi että minä en todella ole täydellinen. En voi allekirjoittaa edes parhaalla taidollani valehdellen otsikkoa. Tai sitä että toimisin niin etten nää, kuule tai puhu pahaa. Tai edes sitä että voisin sivuuttaa pahuutta, pahan puhumista, epäaitoutta tai kieroilua. Koskaan.
Myönnän että juoruan, moitin, haukun, olen jopa mauton joskus. Mutta nostakoon kätensä se joka voi sanoa ettei puhuisi paskaa KOSKAAN! Kappas, yhtään kättä ei nouse. How nice. No, ihmisiä me tosiaan vaan olemme.
Mutta missä kohtaa sitten pyrin itse toteuttamaan tuota pahan puhumisen välttämämistä. ystävät. rakkaat. ne joidta ihan todella välitän ja otka välittävät musta, saavat täysin rinnoin nauttia mun luottamuksesta. Heidän asioitaan en todellakaan kerro. Näyttelen jopa tyhmää ja valehtelen jos joku kyselee sopimattoman intiimejä rakkaistani. Mun maailmani rakentuu rakkaudesta, tunteista, välittämisestä ja mun peruskallioni ovat mun rakkaimmat ihmiset. Klisee tai ei, mutta heidän puolestaan antaisin ja annan kaikkeni. Heitä en petä.
Ja toinen asia. Mä en koskaan, ikinä, valehtele jonkun muun sanoneen jotain jos hän ei ole sanonut. En edes siinä tilanteessa että hyötyisin todella paljon siitä että saisin jonkun toisen mustamaalattua.En edes suuttuneena. Kenenkään (en edes kenenkään mulkeron) sanomisia en väärentele, itseasiassa en edes liioittele vaan jos jonkun sanomisia joudun toistamaan niin toistan tilanteen mielellään sanatarkasti niin kuin se on sanottu.
Mikä sitten on oikeasti sitä pahan puhumista ja seläntakana puhumista. Myönnän että toisinaan otan hyvinkin herkkänahkaisesti itseeni kohdistuvan kritiikin ja hermostun jos kuulen itsestäni puhutun...no, melkein mitä vaan vähääkään negatiivista.
Mutta toisaalta tajuan sen että se kuuluu ihmisyyteen ja koska juoruilen itsekin niin hetken kismityksen jälkeen asia vaipuu omaan arvoonsa.
Mutta jos kuulen että esim mun lähimpien ihmisten sanotaan haukkuneen mua tai jotenkin muuten pettäneen mun luottamuksen niin sen asian selvitän, pohjamutia myöden. ja pirun vihaisena. Ja sellaista ihmistä joka perättä koittaa jollainlailla tuhota tai haitata mun elämääni ja mun rakkaitani mun tekis mieli lyödä. Se vaan on jotain mitä en hyväksy. Itse voi omista asioostaan valehdella ja kusettaa niin paljon kun haluaa. Oman tyhmyytensä sillä vaan osoittaa.
Mutta toiset ihmiset... Niistä ei valehdella tai niiden sanomisia vääristellä.
Joskus mietin, että tietääkö ilkeät ihmiset olevansa ilkeitä.
Katuuko ne sanomaansa ja miettivät yöllä unettomana että miksi mä kerta toisen jälkeen valehtelen ja teen pahaa.
Toivooko ne jokaisen kerran jälkeen, että seuraavan kerran ne toimis fiksusti.
Vai luuleeko kyseisenlaiset ihmiset että omien etujen takia kaikki on sallittua. Että kovat kyynerpäät on annettu siksi että niillä raivataan tie siihen suosioon mikä milloinkin tärkeää on.
Luuleeko nämä ihmiset, että feikkaamalla ja valehtelemalla pääsee tavoitteeseensa ja myös saa paikkansa auringossa pidettyä. Etteivät valheet muka tule julki?
Itse uskon rehellisyyteen ja aitouteen. Pienin myönnytyksin. Rakkaani pelastaakseni voin tästä lipsua. Mutta en mitään huvikseen valehtelemista. en en en.
Itselleni ainakin tulee valtavan paha olo joka kerta kun riitaannun tai loukkaan jotakuta. Vaikka ihminen olisi kuinka nobody mulle tahansa. Mua ohjaa hyvin pitkälti sydän ja tunteet. Ja liiankin kanssa laitan toisten tunteen omieni edelle.
Edes ihmisille joista en pidä en voi toivoa pahaa.
En muista että olisin edes äärettömön kiukkuisena toivonut edes salaa mielessäni että jotakuta kohtaisi joku kamala asia...
Itse haluan uskoa siihen, että aito ystävyys ja avuliaisuus, rehellisyys voittaa.
Itsekkyys ja valheet voivat hetkellisesti sokaista uskomaan jotain yyyyber-mageeta jostakin ihmisestä, mutta siitä jää aina kii. Totuus ei pala tulessakaan ja rakkaus voittaa kaiken.
sairasta sakkia
Tulin tänne olohuoneeseen kököttämään kuten kunnon sairaslomalaisen kuuluukin.
Ja kaadoin itelleni ison lasin siideriä.
Ei nukuta, ei. On ollu jo jonkin aikaa unirytmit sekaisin iloisesti.
Hakeuduin tänään viimeinen lääkärin (tai pääasiassa sairaanhoitajan) puheille ja tutkituttaan tän hengityskalustoni.
neljättä viikkoa tässä köhitään ja nyt edellisellä viikolla alkoi puhti kadota ja jopa meikkiskin hieman huolestua.
Noh, nyt köllitään sitten loppuviikko sairaslomalla.
helpottavaa.
Muutenkiin oon tässä ajatellu laittaa itteni remonttiin.
On varattuna hammaslääkäriä ja vaikka mitä poppamiestä.
Kaippa se on korkea aika opetella kuuntelemaan omaa kroppaa ja pysähtymäänkin.
Hyvä niin.
Tänään on ollut erikoinen päivä (tai eilen siis).
Paljon sanoja ja paljon tunnetta.
heräämisiä ja huolehtimista.
<3
Ja kaadoin itelleni ison lasin siideriä.
Ei nukuta, ei. On ollu jo jonkin aikaa unirytmit sekaisin iloisesti.
Hakeuduin tänään viimeinen lääkärin (tai pääasiassa sairaanhoitajan) puheille ja tutkituttaan tän hengityskalustoni.
neljättä viikkoa tässä köhitään ja nyt edellisellä viikolla alkoi puhti kadota ja jopa meikkiskin hieman huolestua.
Noh, nyt köllitään sitten loppuviikko sairaslomalla.
helpottavaa.
Muutenkiin oon tässä ajatellu laittaa itteni remonttiin.
On varattuna hammaslääkäriä ja vaikka mitä poppamiestä.
Kaippa se on korkea aika opetella kuuntelemaan omaa kroppaa ja pysähtymäänkin.
Hyvä niin.
Tänään on ollut erikoinen päivä (tai eilen siis).
Paljon sanoja ja paljon tunnetta.
heräämisiä ja huolehtimista.
<3
1/20/2011
Maailman siistein sana
On asioita joita haluaa pitkään ja hartaasti.
On tehtäviä jossa tietää olevansa hyvä ja tietää yrittävänsä parhaansa jos saa tilaisuuden.
On sanoja jotka tekevät nöyräksi ja kouraisevat tunteita ihan jätti-hurjalla forcella.
Sanoja joissa kulminoituu kaikki yhdessä koettu ja eletty ja jotka kertovat siitä että yhdessä koetaan vastakin.
sanoja joista tulee ylpeiksi ja jotka tekevät sinut toiseksi, joksikin jolla on tärkeä ja ihana rooli.
Sanoja jotka saavat itkemään ilonkyyneliä.
Just nyt musta maailman paras sana on: KUMMITÄTI.
Ja kaikki se mitä se yksi kysymys teki. Kummitäti. KUMMI. Siihen vastataan tietysti kyynelien lomasta että tottakai.
just nyt tuntuu että ihan oikeesti sydän voi pakahtua ilosta ja ylpeydestä.
Kummitädin sydän <3
On tehtäviä jossa tietää olevansa hyvä ja tietää yrittävänsä parhaansa jos saa tilaisuuden.
On sanoja jotka tekevät nöyräksi ja kouraisevat tunteita ihan jätti-hurjalla forcella.
Sanoja joissa kulminoituu kaikki yhdessä koettu ja eletty ja jotka kertovat siitä että yhdessä koetaan vastakin.
sanoja joista tulee ylpeiksi ja jotka tekevät sinut toiseksi, joksikin jolla on tärkeä ja ihana rooli.
Sanoja jotka saavat itkemään ilonkyyneliä.
Just nyt musta maailman paras sana on: KUMMITÄTI.
Ja kaikki se mitä se yksi kysymys teki. Kummitäti. KUMMI. Siihen vastataan tietysti kyynelien lomasta että tottakai.
just nyt tuntuu että ihan oikeesti sydän voi pakahtua ilosta ja ylpeydestä.
Kummitädin sydän <3
1/17/2011
kertakäyttökupit, kertakäyttölautaset, kertakäyttöelämä.
Tajusin taas että taidan olla aika vanha. Ja jäänyt moderneistä humputuksista ihan törkeän paljon jälkeen.
Keskustelussa mikä on in ja mikä ihan totally out tajusin taas miten kertakäyttöistä melkeipä kaikki nykyään on.Ja tuntuu että se on vain pahentunut matkanvarrella.
Kun ite kävin yläasteen viimeistä luokkaa ja vielä lukion ekallakin, koitin jollakinlailla seurata aikaani. Ainakin musiikin suhteen. Huomasin kuitenkin että olin aina vähän pihalla ja muutaman viikon/kuukauden jäljessä diggailemieni biisien suhteen jne.
Ja muutenkin... Ei mulla siihen aikaan ollut rahaa hankkia koko aikaa uusia levyjä ja vaatteita. Ja koska en ole koskaan ollut mikään hentoinen missityyppi niin usein en olis ehkä edes löytänyt itselleni nätisti istuvia viimesimmän muodin mukaisia rytkyjä.
Haha. en sitten oo ihan varma harmittaako näin jälkikäteen ettei löytynyt... niitä 90´s muoti-kuteita siis.
No, joo.
Mua alkoi jossain 16v korvilla nyppiä ihan tosissaan se etten koskaan oikeen tyylillisesti kuulunut mihinkään ja kuinka elämässä kaikki tuntui niin kertakäyttöiseltä. Musiikki vanheni parissa kuukaudessa ja trendit vaihtelivat.
En edes muista mistä se alkoi... Rock´n´rollin voittokulku nimittäin. En muista mistä me silloisen bestikseni Jennin kanssa se saatiin päähämme, mutta yhtäkkiä elämä vaan muuttui. Ja sillä tiellä olen pysynyt.
Tykkään siitä, että vihdoin mä teidän kuka olen ja mikä mun tyylini on. Alkuun toki vintage-rockabilly jne hommat oli tooooodella hallitsevia ja ehdottomia omassa elämässä, mutta mitä enemmän pääsi hommiin sisään ja muodosti lähestulkoon koko elämänsä uudelleen niin nykyään ei oo enää ongelmaa lähteä ulos joskus verkkareissakin ja kuunnella joskus vaikka jotain ihan muutakin musaa...
Juttelin tosiaan yhden aikaansa seuraavan ystävän kanssa ja kuulin taas kuinka pihalla olen siitä mikä on in ja mikä out :) haha.
Enää se ei loukkaa tai harmita niinkun sillon teininä. Mä olen ihan mielelläni out ja 60vuotta aikaani jäljessä.
Mua ei vaan kiinnosta sinällään mikään kertakäyttöelämä.
Jos satun pitään jostain biisistä, leffasta, vaatteesta, kampauksesta tms niin en mää kysele onko se enää in. Ja olen hiton tyytyväinen ettei tarvii enää olla niin sidoksissa aikaan ja trendeihin.
Toki ihailen myös niitä jotka pysyvät ajanhermolla ja musta on todella kiva uteliaisuuteni vuoksi välillä napata kii nykyhetkestä ja ihmetellä sitä kaikkea hullutusta mikä milloinkin on muodissa. Muoti ja trendit sinällään ovat erittäin kiinnostava aihe, mutta ei mun tuloilla ja asenteella niitä pystyisi noudattamaan.
Kaipaan kuitenkin yksilöllisyyttä ja omaa vapautta tulkita aioita. En jotenkin koskaan ole sopeutunut siihen että joku ulkopuolinen taho sanelee miten mun tulee käyttäytyä tai miltä näyttää. Siksi tälläinen pysyvä hurahdus ja elämäntapa sopii mulle enemmän kuin hyvin.
En sano etteikö mua kiinnostaisi toisinaan kalliit merkkituotteet tms ja niistä jaksan jutella siinä missä moni muukin. Tosin en niitäkään niele ihan purematta. Mieluummin niidenkin seasta haen jotain pysyvää ja ajatonta. En ehkä lähtis ostamaan jotakin kovin erikoista designer-laukkua jota ei vois käyttää vielä vuodenkin päästä.
Mutta ihan tavallisia ajattomia juttuja voin hankkia. Mielellään hyvästä alennuksesta tosin :D haha.
Mutta maailma siis kulkee rataansa ja edelleen täysillä ajanhermolla elävien ihmisten elämässä moni asia on kertakäyttöistä. Musiikki, trendit jne.
Toivottavasti ei sentään ihmissuhteet ja tunteet ;)
Itse tyydyn kertakäyttö astioihin ja piilolinsseihin, muussa tahdon pitää pysyvyyteni.
Keskustelussa mikä on in ja mikä ihan totally out tajusin taas miten kertakäyttöistä melkeipä kaikki nykyään on.Ja tuntuu että se on vain pahentunut matkanvarrella.
Kun ite kävin yläasteen viimeistä luokkaa ja vielä lukion ekallakin, koitin jollakinlailla seurata aikaani. Ainakin musiikin suhteen. Huomasin kuitenkin että olin aina vähän pihalla ja muutaman viikon/kuukauden jäljessä diggailemieni biisien suhteen jne.
Ja muutenkin... Ei mulla siihen aikaan ollut rahaa hankkia koko aikaa uusia levyjä ja vaatteita. Ja koska en ole koskaan ollut mikään hentoinen missityyppi niin usein en olis ehkä edes löytänyt itselleni nätisti istuvia viimesimmän muodin mukaisia rytkyjä.
Haha. en sitten oo ihan varma harmittaako näin jälkikäteen ettei löytynyt... niitä 90´s muoti-kuteita siis.
No, joo.
Mua alkoi jossain 16v korvilla nyppiä ihan tosissaan se etten koskaan oikeen tyylillisesti kuulunut mihinkään ja kuinka elämässä kaikki tuntui niin kertakäyttöiseltä. Musiikki vanheni parissa kuukaudessa ja trendit vaihtelivat.
En edes muista mistä se alkoi... Rock´n´rollin voittokulku nimittäin. En muista mistä me silloisen bestikseni Jennin kanssa se saatiin päähämme, mutta yhtäkkiä elämä vaan muuttui. Ja sillä tiellä olen pysynyt.
Tykkään siitä, että vihdoin mä teidän kuka olen ja mikä mun tyylini on. Alkuun toki vintage-rockabilly jne hommat oli tooooodella hallitsevia ja ehdottomia omassa elämässä, mutta mitä enemmän pääsi hommiin sisään ja muodosti lähestulkoon koko elämänsä uudelleen niin nykyään ei oo enää ongelmaa lähteä ulos joskus verkkareissakin ja kuunnella joskus vaikka jotain ihan muutakin musaa...
Juttelin tosiaan yhden aikaansa seuraavan ystävän kanssa ja kuulin taas kuinka pihalla olen siitä mikä on in ja mikä out :) haha.
Enää se ei loukkaa tai harmita niinkun sillon teininä. Mä olen ihan mielelläni out ja 60vuotta aikaani jäljessä.
Mua ei vaan kiinnosta sinällään mikään kertakäyttöelämä.
Jos satun pitään jostain biisistä, leffasta, vaatteesta, kampauksesta tms niin en mää kysele onko se enää in. Ja olen hiton tyytyväinen ettei tarvii enää olla niin sidoksissa aikaan ja trendeihin.
Toki ihailen myös niitä jotka pysyvät ajanhermolla ja musta on todella kiva uteliaisuuteni vuoksi välillä napata kii nykyhetkestä ja ihmetellä sitä kaikkea hullutusta mikä milloinkin on muodissa. Muoti ja trendit sinällään ovat erittäin kiinnostava aihe, mutta ei mun tuloilla ja asenteella niitä pystyisi noudattamaan.
Kaipaan kuitenkin yksilöllisyyttä ja omaa vapautta tulkita aioita. En jotenkin koskaan ole sopeutunut siihen että joku ulkopuolinen taho sanelee miten mun tulee käyttäytyä tai miltä näyttää. Siksi tälläinen pysyvä hurahdus ja elämäntapa sopii mulle enemmän kuin hyvin.
En sano etteikö mua kiinnostaisi toisinaan kalliit merkkituotteet tms ja niistä jaksan jutella siinä missä moni muukin. Tosin en niitäkään niele ihan purematta. Mieluummin niidenkin seasta haen jotain pysyvää ja ajatonta. En ehkä lähtis ostamaan jotakin kovin erikoista designer-laukkua jota ei vois käyttää vielä vuodenkin päästä.
Mutta ihan tavallisia ajattomia juttuja voin hankkia. Mielellään hyvästä alennuksesta tosin :D haha.
Mutta maailma siis kulkee rataansa ja edelleen täysillä ajanhermolla elävien ihmisten elämässä moni asia on kertakäyttöistä. Musiikki, trendit jne.
Toivottavasti ei sentään ihmissuhteet ja tunteet ;)
Itse tyydyn kertakäyttö astioihin ja piilolinsseihin, muussa tahdon pitää pysyvyyteni.
1/15/2011
xo xo xo
Okei.
Olin vakavasti suunnitellut tänä yönä koukkuuntuvani TV-sarjaan.
Ystäväni on ahminut viikonloppuna oikeen urakalla Gossip Girl sarjan 2.kautta ja tokihan sitä alkoi itseäkin kiinnostaa että mikäs helkkari se sellainen on kun toisen on niiiiiin pihtehinsä saanut.
Piti alkaa kattelle kauniita, nuoria, rikkaita ja kieroja. Koska minähän en itse ole noista adjektiiveista mikään... Paitsi kiero?
Illalla tuossa sitten retostelin et nyt meisti tsiguleeraa koko yön vaan netin kautta k.o. hömppää.
Mutta EEEEEI. NÖY. NIET. NICHT. tai jotain.
Eihän sitä Fin-TV:n sivuilta löydy, ei tietty.
No däääm.
Just kun olin niin alistunut uteliasuuteeni ja valmis turruttamaan aivoni piloille. haha.
Ei auta ei.
Mutta saattaa tuo sarja hieman jäädä kaivelemaan, joten ehkä joskus sitä vielä vilkuilen??
Ja ikä oli 15? oho, eikun 30! :D
Tänään oli jollakinlailla tosi hyvä päivä.
Johtuen siitä varmana että nukuin suurimman osan ajasta. haha. Just kidding.
Olin ihan hirveen fiksuna tyllerönä laittanut kelloni soimaan klo 16 jotta varmana herään ajoissa treeneihin jotka alkavat klo 16. Yep, That's me. Hyvinhän siinä toki ehtii neljäksi salille ja sitä ennen vetään "aamupalaa", suihkuun jne jos kello soi.... no te kuulitte jo, NELJÄLTÄ.
Juuri näin. Pitäisköhän mun alkaa pyrkimään takaisin omaan hiusten väriini, elikkäs blondiin, jotta ihmiset osaisivat olla odottamatta multa liikoja. buahahahaha. :P Bliss.
Onneksi heräsin ihan jonkun sisäisen vekkarin mukaan klo 14 ja ehdin siinä sitten rauhassa keitellä ruispuuroo (joka muuten on ihan helvetin pahaa kun talosta sattuu loppumaan suola...) ja juomaan kahvia sen pakolliset 2 kuppia.
Salilla kulu rattoisasti useampi tunti jälleen. Treenailtiin yhdessä kahden ystäväni kanssa ja täytyy kyllä sanoa että noiden kahden kanssa on aina aivan ihana ilmapiiri harkkailla. Naurua ja hyvää tuulta. Kannustusta. Sellanen kertakaikkiaan vaan niin hymyilevä ilmapiiri ettei tällänen itsekriittinen mörököllikään voi olla naama norsunvaginalla siinä porukassa.
Ja siis tähän lisäyksenä, että arvostan ihan kaikkia treenikamuja, tässä ei ole siitä kyse. Näissä tyypeissä vaan on joku sellainen aivan ihana juttu mikä tarttuu. Mutta kaikki muutkin on toki ihan ihquja. voih ja oih.
Kenkuli-parat alkavat olla tiensä päässä. Viime viikonlopun pro-am treeneissä kuluivat lopullisesti puhki. Kukaan ei voi sanoa etten olisi ollut siis ahkera treenaaja. (p.s. ei kerrota kellekään et salin lattia kuluttaa reilusti kenkiä ja sukkia...)
Aikamoista höykytystä taas, paljon korjattiin ja paljon treenattiin. Hiki lensi, mutta niin ne asiat vaan nytkähtää eteenpäin kun pikkutarkasti korjataan ja huonoja vetoja vaan ei "hyväksytä". Mutta kuiteskii kaikki tehdään hyvällä mielellä.
Oon taas niin täynnä virtaa hyvin treenien jälkeen että huhhuijaa.
Miten oon voinu elää joskus ilman tätä kaikkea. Ilman tanssia ja ilman noita ihmisiä? Noita kokemuksia ja itsensä kehittämistä.
Sit olin tietty unohtanu osan yövuorossa tarvittavista kamoista himaan ja jouduin ajaleen uudelleen kaupungista maaseudulle. Mutta no worries. Ehdinpähän nähdä puoliskonkin tän vuorokauden puolella ja haastatteleen sitä niiden työpaikan reissusta jolla olivat eilen...
hihi. win win.
Elämä tuntuu taas kivalta. Ihan hyvää just näin, kaikesta huolimatta.
Illan kruunasi yhden speciaalin tyllerön vinkkaama hellyyttävä papukaija video. GO SNOWBALL.
Tässä se teitä muitakin huvittamaan:
Olin vakavasti suunnitellut tänä yönä koukkuuntuvani TV-sarjaan.
Ystäväni on ahminut viikonloppuna oikeen urakalla Gossip Girl sarjan 2.kautta ja tokihan sitä alkoi itseäkin kiinnostaa että mikäs helkkari se sellainen on kun toisen on niiiiiin pihtehinsä saanut.
Piti alkaa kattelle kauniita, nuoria, rikkaita ja kieroja. Koska minähän en itse ole noista adjektiiveista mikään... Paitsi kiero?
Illalla tuossa sitten retostelin et nyt meisti tsiguleeraa koko yön vaan netin kautta k.o. hömppää.
Mutta EEEEEI. NÖY. NIET. NICHT. tai jotain.
Eihän sitä Fin-TV:n sivuilta löydy, ei tietty.
No däääm.
Just kun olin niin alistunut uteliasuuteeni ja valmis turruttamaan aivoni piloille. haha.
Ei auta ei.
Mutta saattaa tuo sarja hieman jäädä kaivelemaan, joten ehkä joskus sitä vielä vilkuilen??
Ja ikä oli 15? oho, eikun 30! :D
Tänään oli jollakinlailla tosi hyvä päivä.
Johtuen siitä varmana että nukuin suurimman osan ajasta. haha. Just kidding.
Olin ihan hirveen fiksuna tyllerönä laittanut kelloni soimaan klo 16 jotta varmana herään ajoissa treeneihin jotka alkavat klo 16. Yep, That's me. Hyvinhän siinä toki ehtii neljäksi salille ja sitä ennen vetään "aamupalaa", suihkuun jne jos kello soi.... no te kuulitte jo, NELJÄLTÄ.
Juuri näin. Pitäisköhän mun alkaa pyrkimään takaisin omaan hiusten väriini, elikkäs blondiin, jotta ihmiset osaisivat olla odottamatta multa liikoja. buahahahaha. :P Bliss.
Onneksi heräsin ihan jonkun sisäisen vekkarin mukaan klo 14 ja ehdin siinä sitten rauhassa keitellä ruispuuroo (joka muuten on ihan helvetin pahaa kun talosta sattuu loppumaan suola...) ja juomaan kahvia sen pakolliset 2 kuppia.
Salilla kulu rattoisasti useampi tunti jälleen. Treenailtiin yhdessä kahden ystäväni kanssa ja täytyy kyllä sanoa että noiden kahden kanssa on aina aivan ihana ilmapiiri harkkailla. Naurua ja hyvää tuulta. Kannustusta. Sellanen kertakaikkiaan vaan niin hymyilevä ilmapiiri ettei tällänen itsekriittinen mörököllikään voi olla naama norsunvaginalla siinä porukassa.
Ja siis tähän lisäyksenä, että arvostan ihan kaikkia treenikamuja, tässä ei ole siitä kyse. Näissä tyypeissä vaan on joku sellainen aivan ihana juttu mikä tarttuu. Mutta kaikki muutkin on toki ihan ihquja. voih ja oih.
Kenkuli-parat alkavat olla tiensä päässä. Viime viikonlopun pro-am treeneissä kuluivat lopullisesti puhki. Kukaan ei voi sanoa etten olisi ollut siis ahkera treenaaja. (p.s. ei kerrota kellekään et salin lattia kuluttaa reilusti kenkiä ja sukkia...)
Aikamoista höykytystä taas, paljon korjattiin ja paljon treenattiin. Hiki lensi, mutta niin ne asiat vaan nytkähtää eteenpäin kun pikkutarkasti korjataan ja huonoja vetoja vaan ei "hyväksytä". Mutta kuiteskii kaikki tehdään hyvällä mielellä.
Oon taas niin täynnä virtaa hyvin treenien jälkeen että huhhuijaa.
Miten oon voinu elää joskus ilman tätä kaikkea. Ilman tanssia ja ilman noita ihmisiä? Noita kokemuksia ja itsensä kehittämistä.
Sit olin tietty unohtanu osan yövuorossa tarvittavista kamoista himaan ja jouduin ajaleen uudelleen kaupungista maaseudulle. Mutta no worries. Ehdinpähän nähdä puoliskonkin tän vuorokauden puolella ja haastatteleen sitä niiden työpaikan reissusta jolla olivat eilen...
hihi. win win.
Elämä tuntuu taas kivalta. Ihan hyvää just näin, kaikesta huolimatta.
Illan kruunasi yhden speciaalin tyllerön vinkkaama hellyyttävä papukaija video. GO SNOWBALL.
Tässä se teitä muitakin huvittamaan:
1/14/2011
gossip-therapy
Päätin eilen illalla että tästä päivästä tulee helvetin hyvä.
Eilen olin illalla aikas romuna, mieli maassa kun selkää ja lonkkaa taas koski niin kovaa. möh.
Ja päässä pyörii myös muutenkin taas sata ajatusta omasta rajallisuudesta ja voimavaroista. Oon niin tottunut aina meneen ja tekemään, että sit kun tulee jotain mikä hidastaa tahtia niin johan on sit pelko persiissä että ihan hyödyttömäksi raakuksiko tässä on muuttumassa.
Illalla sängyssä makaillessani ja syventyessäni musiikin rakkaaseen maailmaan. Mielessäni tanssikuvioita kertaillen päätin että tänään en anna minkään lannistaa.
sattukoon tai särkeköön, mutta tää päivä on tärkeä.
Aloitin aamun vapaaehtoisesti seiskan aikaan heräillen kaikessa rauhassa.
Sit piiiiiitkä höyryävän kuuma suihku, vähän venyttelyä ja nautiskelua.
Sen jälkeen kokkailin itselleni ihan huippu hyvän aamupalan.
Ja kaaaaaaaahviaaaaa että lähtee kone käyntiin.
Sit olen tässä popitellu tän hetken favoritti biisejä, ihan liian kovalla. Tanssinu ympäri kämppää. meikannut, laittanut vähän tukkaa. Surffaillu ja ehdinpäs yhden rakkaan rakkaan kanssa aamusella tsättäileenkin hetken <3. luv you.
Tai siis mitämää nyt valehtelen, kahden rakkaan kanssa!!!! <3
oottelen toista niistä mua hakemaan ja sit suunnataan Girls Day Out- reissulle Idioottiparkkiin... öh, siis Ideaparkkiin. Kolutaan Aleja itsemme kipeeksi. Juodaan Arnoldsilla kahvit kuten aina teininäkin tehtiin :) Koska sisäisestihän me ollaan yhä ne kaks 13vuotiasta jotka huuteli ikkunasta inttipojille ja hihitti niin maan perkeleesti kun ne huomas meidät...
Ja aion hihittää ja kikattaa tänäänkin. ja juoruta. Tai siis eihän me juoruta vaan me raportoidaan vaan ;) Koska minähän olen täydellinen enkä koskaan juoruais mistään :D haha, You wish!
Aiotaan myös syödä hyvin... ja tunnettuun tapaamme puhua, puhua, puhua. pelastaa maailma taas vähän paremmaksi paikaksi.
Itellä on ainakii taas vähän joku matalapaine ja liikaa mielessä juttuja jotta oisin ihan paras ihanin itseni, joten tällänen tutun ja turvallisen ystävän kanssa vietetty päivä tulee todella tarpeeseen.
Kyllä mä vaan olen onnellinen noista mun ystävistä. Jokainen on omalla tavallaan se rakkain ja paras. Siis kun puhutaan noista ihan kaikkein lähimmistä. Ilman niitä (ja jussia ja äitii ja isii ja muuta sukua) ei olis mua, en vaan pärjäis ilman. En ees haluis pärjätä.
Musta on niin ihanaa että on ihmisiä jotka ihan oikeesti välittää.
Kuka sen sitten näyttää mitenkin. <3 Ihania tyttöjä ja poikia.
Tää on teille, biisi joka kolahtaa muhun vaikka ei varsinaisesti sitä omaa genreä todellakaan ole.
Mutta noi sanat...oi.
Eilen olin illalla aikas romuna, mieli maassa kun selkää ja lonkkaa taas koski niin kovaa. möh.
Ja päässä pyörii myös muutenkin taas sata ajatusta omasta rajallisuudesta ja voimavaroista. Oon niin tottunut aina meneen ja tekemään, että sit kun tulee jotain mikä hidastaa tahtia niin johan on sit pelko persiissä että ihan hyödyttömäksi raakuksiko tässä on muuttumassa.
Illalla sängyssä makaillessani ja syventyessäni musiikin rakkaaseen maailmaan. Mielessäni tanssikuvioita kertaillen päätin että tänään en anna minkään lannistaa.
sattukoon tai särkeköön, mutta tää päivä on tärkeä.
Aloitin aamun vapaaehtoisesti seiskan aikaan heräillen kaikessa rauhassa.
Sit piiiiiitkä höyryävän kuuma suihku, vähän venyttelyä ja nautiskelua.
Sen jälkeen kokkailin itselleni ihan huippu hyvän aamupalan.
Ja kaaaaaaaahviaaaaa että lähtee kone käyntiin.
Sit olen tässä popitellu tän hetken favoritti biisejä, ihan liian kovalla. Tanssinu ympäri kämppää. meikannut, laittanut vähän tukkaa. Surffaillu ja ehdinpäs yhden rakkaan rakkaan kanssa aamusella tsättäileenkin hetken <3. luv you.
Tai siis mitämää nyt valehtelen, kahden rakkaan kanssa!!!! <3
oottelen toista niistä mua hakemaan ja sit suunnataan Girls Day Out- reissulle Idioottiparkkiin... öh, siis Ideaparkkiin. Kolutaan Aleja itsemme kipeeksi. Juodaan Arnoldsilla kahvit kuten aina teininäkin tehtiin :) Koska sisäisestihän me ollaan yhä ne kaks 13vuotiasta jotka huuteli ikkunasta inttipojille ja hihitti niin maan perkeleesti kun ne huomas meidät...
Ja aion hihittää ja kikattaa tänäänkin. ja juoruta. Tai siis eihän me juoruta vaan me raportoidaan vaan ;) Koska minähän olen täydellinen enkä koskaan juoruais mistään :D haha, You wish!
Aiotaan myös syödä hyvin... ja tunnettuun tapaamme puhua, puhua, puhua. pelastaa maailma taas vähän paremmaksi paikaksi.
Itellä on ainakii taas vähän joku matalapaine ja liikaa mielessä juttuja jotta oisin ihan paras ihanin itseni, joten tällänen tutun ja turvallisen ystävän kanssa vietetty päivä tulee todella tarpeeseen.
Kyllä mä vaan olen onnellinen noista mun ystävistä. Jokainen on omalla tavallaan se rakkain ja paras. Siis kun puhutaan noista ihan kaikkein lähimmistä. Ilman niitä (ja jussia ja äitii ja isii ja muuta sukua) ei olis mua, en vaan pärjäis ilman. En ees haluis pärjätä.
Musta on niin ihanaa että on ihmisiä jotka ihan oikeesti välittää.
Kuka sen sitten näyttää mitenkin. <3 Ihania tyttöjä ja poikia.
Tää on teille, biisi joka kolahtaa muhun vaikka ei varsinaisesti sitä omaa genreä todellakaan ole.
Mutta noi sanat...oi.
1/12/2011
Mitä maksaa ystävällisyys.
meitä ihmisiähän on tunnetusti joka makuun ja jokaista mahdollista eri luonnetyyppiä.
Eli tietenkään emme voi kaikki ajatella asioista samalla tapaa.
Olen toisinaan törmännyt siihen, ettei "kiltteys" ja ystävällisyys ole suinkaan aina ilmaista.
Mediassa ja kaikkialla meitä kehoitetaan olemaan "terveesti itsekkäitä". Suuhumme koitetaan istuttaa sanaa EI ja sitä miten sen voi sanoa kauniisti ja vakuuttavasti.
Aina käsketään vaatimaan oikeuksiaan ja elämään sen tukkaväri mainoksen mukaan "because I´m worth it"- mantraa toistellen.
Tottakai on tärkeää osata kieltäytyä asioista joita ei pysty tekemään, mutta se on mielestäni eri asia kuin nämä "mä en kyllä ainakaan"-tyyppiset ihmiset. "Mä en sitten kyllä ainakaan tee sitä ja sitä". "Joku muu saa kyllä hoitaa tän ei tää oo mun syytä". "en mä ainakaan kerkee ja osaa ja mutta kun mulla on niin paljon muutakin nyt".
En siis tarkoita että kaikkien tulisi tehdä asioita toistensa puolesta, oman väsymyksen rajamailla. Mutta ihmiset, missä se ystävälisyys on?
Miksei voisi koittaa löytää jotain kaikille ystävällisiä ratkaisuja.
Mulla ainakin sellanen kovin ehdoton "mä en sit kyllä ainakaan"-asenne nostaa karvat pystyyn ja teen tälläisen vastauksen saatuani homman ihan ite. Enää apua huolimattakaan. (haha mikä marttyyri!)
Mietin vaan miksi ei vois joskus miettiä kahta sekunttia ja aloittaa asiaa jotenkin muuten. "Mulla olis siinä kohtaa sovittua menoa, mutta jos sä voisit hoiotaa sen niin mä voisin sit hoitaa tän" tai jotakin. Ettei aina ekana höngittäis ilmoille sitä "Mä en sit kyylä varmana tee sitä".
Muutenkin... Toisinaan tuntuu että on ihmisiä joiden kanssa jokainen asia, palvelus, ystävällisyys, kritiikki ym pitää jotenkin mennä silmä silmästä.
Jos pyydät palvelusta ja apua joskus niin saata luvata ensin kymmenen asiaa mitkä tekee vastalahjaksi. Tai jos annat jotain kauniistikin muotoiltua kritiikkiä niin saat olla varma siitä että saat tikaria lapaluiden väliin moneen kertaan jatkossa, kunnen kritisoitu ihminen ilmeisesti saa kostonhalunsa tyydytettyä.
Muutenkaan en jotenkin ymmärrä miksi ystävyydessä pitäisi jokainen tehty työ, annettu apu, tarjottu kahvikupillinen, annettu kyyti tms jollainlailla KORVATA? MAKSAA TAKAISIN?
Miksi ei luoteta vaan siihen että jos ihmiset aidosti haluaa toisilleen hyvää niin olemalla ystävä ja ystävällinen saa sitä myös takaisin.
Kyllä mä sen ymmärrän että ihmisillä on toisinaan tosi kiire oman elämänsä kanssa.
Niin mullakin on.
Mutta kun asiat voi sanoa ja tehdä niin monella tapaa.
En tarkoita että meidän täällä pitäisim kaikkien passata toisemme piloille saamatta mitään itselleen koskaan. Toivon vaan ettei ystävyys ja kaveruus olisi koskaan mitään kauppatavaraa josta täytyy odottaa jotakin vastapalkkiota.
Itse olen sitä ihmistyyppiä jolle saa lähiystävät (ja melkein kuka vaan) soittaa vaikka keskellä yötä enkä pahastu. Tykkään ihan aidosti auttaa ja hemmotella läheisiäni. kertoa että ne on tärkeitä.
Toki itekin sorrun tuohon joskus että "mä en kyllä sit ainakaan"-paskaan, mutta koitan välttää sitä.
Koitan aina miettiä miten pahalta se toisesta tuntuu jos aina vaadin vaan minäminäminä-tyylillä asioita.
En koe jotenkin että ystävien ja rakkaiden auttaminen olis kamalan työlästä. Toki sitä joskus miettii et haaliiko itselleen liikaa hommia, mutta senkin kun voi onneksi sanoa siinä vaiheessa ystävällisesti. Pyytää apua ja jakamaan hommia. "mä autan sua siinä ja siinä, mutta katotaanko yhdessä sit tää ja tää" tms.
Miksi aina ekan mietitään mahdollista "korvausta" jos joku juttu menee pieleen. Ok, harmittaahan se jos on johonkin uhrannut aikaansa, tehnyt valmisteluja ja järjestelyjä, jopa uhrannut rahaansa. Mutta hei... olenka aina MINÄ se tärkein. Täytyykö MINUN aina saada kaikesta joku hyöty heti tai jotakin vahingonkorvauksia vähintään. Eikö voisi ihan hetken odottaa ja sitten vasta selvitellä nätisti mites tän peruuntuneen/epäonnistuneen/väärän homman kanssa toimitaan.
Mutta ei AINA ekana MINIMÄMINÄMINÄ ja MINUN mielipahani. Tai minun "parhaani".
Ei toki kenekään kynnysmatto tarvitse olla, mutta joskus ihmettelen mihin maailmasta on kadonnut auttamisen ilo ja aito ilo toisen puolesta?
1/09/2011
tanssi kuin kukaan ei katselisi
Hymy korvissa makoilen sängyssä peiton alla.
Väsyttää ihanasti kropassa on mahtava liikkumisen jälkeinen olotila.
Tekisi hyvää nukkua, mut toisaalta haluan vielä nauttia tästä olosta.
Meillä on pro-am tanssivalmennus viikonloppu menossa ja nää on aina yhtä ihania ja odotettuja. Näinä viikonloppuina haluan vaan hengata salilla, tavata ihania ystäviä ympäri suomen ja tietenkin TANSSIA. oi.
Vallankin viime vuosi opetti ettei elämä koskaan ole itsestäänselvyys
vaan siitä on nautittava sydän auki ja kaikesta huolimatta.
Mitä sitten jos joutuu joustamaan tuntien aikatauluissa tai vaikka
lonkkia vähän kivistäis. Tanssi, kuten mikä vaan muu intohimo, on
kaiken vaivan arvoista. Ja ne ihmiset sen parissa. Rakkaita. Usein yksi
sana, hymy, katse kertoo niin paljon. Ilmeestä jo näkee että kaikille
se on tärkeää ja ennenkaikkea helvetin hauskaa.
Sain omista suorituksista hyvää, tärkeää, kannustavaa ja kaunista
palautetta. Kehuja. <3
Sydän mykkyrällä ilosta kun treeni näyttää vihdoin tuottavan tulosta.
Monta asiaa säilytän sydämessä tästä viikonlopusta. Voimauttavia
hyviä asioita.
Väsyttää ihanasti kropassa on mahtava liikkumisen jälkeinen olotila.
Tekisi hyvää nukkua, mut toisaalta haluan vielä nauttia tästä olosta.
Meillä on pro-am tanssivalmennus viikonloppu menossa ja nää on aina yhtä ihania ja odotettuja. Näinä viikonloppuina haluan vaan hengata salilla, tavata ihania ystäviä ympäri suomen ja tietenkin TANSSIA. oi.
Vallankin viime vuosi opetti ettei elämä koskaan ole itsestäänselvyys
vaan siitä on nautittava sydän auki ja kaikesta huolimatta.
Mitä sitten jos joutuu joustamaan tuntien aikatauluissa tai vaikka
lonkkia vähän kivistäis. Tanssi, kuten mikä vaan muu intohimo, on
kaiken vaivan arvoista. Ja ne ihmiset sen parissa. Rakkaita. Usein yksi
sana, hymy, katse kertoo niin paljon. Ilmeestä jo näkee että kaikille
se on tärkeää ja ennenkaikkea helvetin hauskaa.
Sain omista suorituksista hyvää, tärkeää, kannustavaa ja kaunista
palautetta. Kehuja. <3
Sydän mykkyrällä ilosta kun treeni näyttää vihdoin tuottavan tulosta.
Monta asiaa säilytän sydämessä tästä viikonlopusta. Voimauttavia
hyviä asioita.
1/07/2011
Vielä hetken verran kakstuhattakymppiä..
Mulla ei oo oikeen sellasta päivän polttavaa sanottavaa just nyt, niin kävin hakeen inspistä Sadun blogista (Se muuten on ihana tyttö että jos ette jo seuraa blogiaan niin kannattaa pian klikata itsensä sinne: "Pimeä tie, mukavaa matkaa"
Tai siis kyllähän mulla taas olisi mielen päällä vaikka mitä, mutta tulis oksennettua sellanen karvapallo näin kirjallisesti että en ala sitä herhiläispesää nyt sorkkia.
Myssytellään tuonnemmaksi niitä ajatuksia ettei tuu taas joku vuosituhannen avautuminen ja julkinen nöyryytys. :)
Sen sijaan muistelen hetken vuotta 2010, ja sen jälkeen sitten suunnataan katseet tiukasti eteenpäin ja parempaan päin!
IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen kyllä. Yhden työkaverin kanssa ollaan enemmän hengattu vapaa-ajallakin yhdessä ja vietetty mukavia yhteisiä menoja <3 Kiva leidi!
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Jeps. Ollut nukutettuna. Käynyt Manchesterissä.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Noup. Kun tuon ihanan miehenkin kanssa ollaan kuitenkii aviossa jo :)
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
*Sain ystäviltä lahjaksi matkan Englantiin rivitanssin MM-kisoihin. Matkat, kisapassit, käyttörahat, kaikki käytännönasiat jne oli hoidettu täysin mun selän takana. En oikeen vieläkään oo päässy siitä asiasta "yli".
*Kuulin että serkkuni saa vauvan (siis juuri tämä sama vaavi joka nyt edellisenä yönä syntyi)
*Jussi ja miten se hoiti mua kun olin tosi sairas.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Hahaha. Jos jonkun niistä kanssa en ole riitaantunut niin on aika erikoista. Mä ny tussahtelen kaikille, aina. Oon vähän sellanen räjähdysherkkä tyyppi... * moloa * Mut onneksi nuo oikeat ystävät yhä on rinnalla.
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen. Ihan jätti raskas ja vaikea vuosi. Isoja tunteita. Mikään ei ole enää itsestään selvää. Toisaalta olen ehkä oppinut ymmärtämään oman rajallisuuteni, mutta en veiläkää sitä että ei voi vaatia itseltään liikaa...
7. Oletko lihonnut?
Paino on sahannut rajustikin. Sairastuin vakavasti juuri ennen vuoden 2010 vaihdetta ja lääkitykset ja vaihteleva ruokahalu (ja herkut) on tehnyt kropalle millon mitäkin.
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En onneksi,
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Potterin Hartsan kävin kattoon yksin? Siis en tätä viimestä vaan sen edellisen... ei kun oliks se ees tänä vuonna?
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä?
TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
hmm... Rea varmaankin. Hän yber symppis tyttö.
2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
öööö.... 2010? Ei kukaan ihan lähipiirissä.
3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei. Mutta työssä kuolema tuli kohdattua taas useaan otteeseen.
4. Missä maissa kävit?
Englannissa 2x.
5. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010?
*Voiton jossakin tanssikisassa :) Tai edes vähän paremmin sijoittumista kuin viimeiseksi. haha.
*Haluan terveyden ja kropan mahdollisimman tasaiseen kuntoon ja olotilaan.
*Haluan päästä tiettyjen asioiden yläpuolelle. Ettei joitkain juttuja tarvitsisi enää epäillä tai miettiä. Ja ettei antaisi tietynlaisten ihmisten viedä voimia sillä että annan itseni ärsyyntyä
6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
3.1.2010. menin pahaa aavistamatta sairaalaan "rutiini-leikkaukseen" ja siitä alkoikin kolmen kuukauden, tai oikeastaan koko vuoden jatkunut helvetti.
7. Vuoden suurin saavutuksesi?
HENKIIN JÄÄMINEN!
8. …ja suurin epäonnistuminen?
Oma käytökseni monesti. Menyt niin överiksi että jälkeenpäin hävettää. * Huokaus *
9. Kärsitkö vammoista?
Vammoja ei onneksi sattunut. Se oliskin ollu jo vähän liikaa.
10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
KUIVAUSRUMPU! Tai Jussi osti sen mulle joululahjaksi.
11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Jussin. Se on menny mun rinnalla niin monesta pahasta paikasta läpi että heikompi ois jo lähteny meneen sataan kertaan.
12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
En kommentoi jukisesti :(
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kyllä ne ihan kurkusta alas meni...ruokana. Ja muuhun pakolliseen. Myös Kylpyhuone remontti vei monta tonnia.
14. Mistä innostuit eniten?
Pro-am tanssista varmaan, yhä enemmän ja enemmän. Loppuvuodesta tykästyin tosi kovaa twosteppiin. Alkuvuoden hitti oli WCS.
15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi. Vuosi sitten jännättiin selviänkö vai niittääkö kuolo viljaa.
16. Lihavampi vai laihempi?
Pläskimpi hyvinkin taidan olla.
17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi varmaan tavallaan kun lainoja on makseltu taas vuosi enemmän pois?
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Kunniottanut ihmisiä ja erilaisia ajattelutapoja.
19. …entä vähemmän?
äksyily ja kaiken rokaruoan/karkin jne syönti.
20. Miten aiot viettää joulun?
Vietettiin joulu ekaa kertaa meidän omassa kodissa. Sukulaiset tuli kerrankin meille meidän passattavaksi.
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisin hillinnyt itseni vähän paremmin MM-kisoissa. Sellanen julkinen poraaminen ei ollu ehkä kauheen kypsää.
22. Rakastuitko vuonna 2010?
Jussiin moneen kertaa uudelleen ja uudelleen.
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei mulla oo sellasia kun mulla on toi kymmenen vuoden juttu meneillään.
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
frazier, House... en kattele kovin paljoa telkkaria.
25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Ihan samoja tyyppejä vihaan yhä :) hahah. tai sit oon vihaamatta ;)
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tää on helppo. "Kaikki muuttuu Paremmaksi".
27. …entä musiikillinen löytö?
Tietty tosta rockabilly-genrestä löytyis paaaaaljon esimekkejä. Mutta nostan tähän mua koskettaneen ChaCha biisin. Raul Malo- I see you. rakastan sitä biisiä.
28. Mitä halusit ja sait?
Rakkautta, ystävyyttä.
39. Mitä halusit, muttet saanut?
Aina en saanut niin paljon kiitosta ja kunnioitusta kuin olisin kaivannut.
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Potteri ja rare exports on jäänyt eniten mieleen! oih.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kilpailin MM-kisoissa Englannissa, Pro-am sarja osu synde päivälle. Vedettiin kikan kanssa myös hilpeät iltapäiväkännit! Illalla oli naamiobileet.
32. Ketä kaipasit?
Mummoa! Ja Helin kanssa nähtiin ihan liian vähän.
33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Jussi, ystävät: etenkin pari heistä joiden kanssa eniten ajatuksia vaihdoin. Äiti. Tanssiminen.
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Jos olisin saanut olla terve ja ei olisi tarvinnut maata "rampana" useampaa kuukautta.
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2010?
Lähinnä kamala. haha. Verkkareissa ja hupparissa oon lohmustanu taas ihan liikaa.
Mutta sillon kun jaksoin panostaa niin aika kiva. Vintage-henkinen, naisellinen.
36. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Dr Housesta varmaankin. Se on ihana.
Tai siis kyllähän mulla taas olisi mielen päällä vaikka mitä, mutta tulis oksennettua sellanen karvapallo näin kirjallisesti että en ala sitä herhiläispesää nyt sorkkia.
Myssytellään tuonnemmaksi niitä ajatuksia ettei tuu taas joku vuosituhannen avautuminen ja julkinen nöyryytys. :)
Sen sijaan muistelen hetken vuotta 2010, ja sen jälkeen sitten suunnataan katseet tiukasti eteenpäin ja parempaan päin!
IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen kyllä. Yhden työkaverin kanssa ollaan enemmän hengattu vapaa-ajallakin yhdessä ja vietetty mukavia yhteisiä menoja <3 Kiva leidi!
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Jeps. Ollut nukutettuna. Käynyt Manchesterissä.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Noup. Kun tuon ihanan miehenkin kanssa ollaan kuitenkii aviossa jo :)
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
*Sain ystäviltä lahjaksi matkan Englantiin rivitanssin MM-kisoihin. Matkat, kisapassit, käyttörahat, kaikki käytännönasiat jne oli hoidettu täysin mun selän takana. En oikeen vieläkään oo päässy siitä asiasta "yli".
*Kuulin että serkkuni saa vauvan (siis juuri tämä sama vaavi joka nyt edellisenä yönä syntyi)
*Jussi ja miten se hoiti mua kun olin tosi sairas.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Hahaha. Jos jonkun niistä kanssa en ole riitaantunut niin on aika erikoista. Mä ny tussahtelen kaikille, aina. Oon vähän sellanen räjähdysherkkä tyyppi... * moloa * Mut onneksi nuo oikeat ystävät yhä on rinnalla.
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen. Ihan jätti raskas ja vaikea vuosi. Isoja tunteita. Mikään ei ole enää itsestään selvää. Toisaalta olen ehkä oppinut ymmärtämään oman rajallisuuteni, mutta en veiläkää sitä että ei voi vaatia itseltään liikaa...
7. Oletko lihonnut?
Paino on sahannut rajustikin. Sairastuin vakavasti juuri ennen vuoden 2010 vaihdetta ja lääkitykset ja vaihteleva ruokahalu (ja herkut) on tehnyt kropalle millon mitäkin.
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En onneksi,
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Potterin Hartsan kävin kattoon yksin? Siis en tätä viimestä vaan sen edellisen... ei kun oliks se ees tänä vuonna?
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä?
TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
hmm... Rea varmaankin. Hän yber symppis tyttö.
2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
öööö.... 2010? Ei kukaan ihan lähipiirissä.
3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei. Mutta työssä kuolema tuli kohdattua taas useaan otteeseen.
4. Missä maissa kävit?
Englannissa 2x.
5. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010?
*Voiton jossakin tanssikisassa :) Tai edes vähän paremmin sijoittumista kuin viimeiseksi. haha.
*Haluan terveyden ja kropan mahdollisimman tasaiseen kuntoon ja olotilaan.
*Haluan päästä tiettyjen asioiden yläpuolelle. Ettei joitkain juttuja tarvitsisi enää epäillä tai miettiä. Ja ettei antaisi tietynlaisten ihmisten viedä voimia sillä että annan itseni ärsyyntyä
6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
3.1.2010. menin pahaa aavistamatta sairaalaan "rutiini-leikkaukseen" ja siitä alkoikin kolmen kuukauden, tai oikeastaan koko vuoden jatkunut helvetti.
7. Vuoden suurin saavutuksesi?
HENKIIN JÄÄMINEN!
8. …ja suurin epäonnistuminen?
Oma käytökseni monesti. Menyt niin överiksi että jälkeenpäin hävettää. * Huokaus *
9. Kärsitkö vammoista?
Vammoja ei onneksi sattunut. Se oliskin ollu jo vähän liikaa.
10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
KUIVAUSRUMPU! Tai Jussi osti sen mulle joululahjaksi.
11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Jussin. Se on menny mun rinnalla niin monesta pahasta paikasta läpi että heikompi ois jo lähteny meneen sataan kertaan.
12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
En kommentoi jukisesti :(
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kyllä ne ihan kurkusta alas meni...ruokana. Ja muuhun pakolliseen. Myös Kylpyhuone remontti vei monta tonnia.
14. Mistä innostuit eniten?
Pro-am tanssista varmaan, yhä enemmän ja enemmän. Loppuvuodesta tykästyin tosi kovaa twosteppiin. Alkuvuoden hitti oli WCS.
15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi. Vuosi sitten jännättiin selviänkö vai niittääkö kuolo viljaa.
16. Lihavampi vai laihempi?
Pläskimpi hyvinkin taidan olla.
17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi varmaan tavallaan kun lainoja on makseltu taas vuosi enemmän pois?
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Kunniottanut ihmisiä ja erilaisia ajattelutapoja.
19. …entä vähemmän?
äksyily ja kaiken rokaruoan/karkin jne syönti.
20. Miten aiot viettää joulun?
Vietettiin joulu ekaa kertaa meidän omassa kodissa. Sukulaiset tuli kerrankin meille meidän passattavaksi.
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisin hillinnyt itseni vähän paremmin MM-kisoissa. Sellanen julkinen poraaminen ei ollu ehkä kauheen kypsää.
22. Rakastuitko vuonna 2010?
Jussiin moneen kertaa uudelleen ja uudelleen.
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei mulla oo sellasia kun mulla on toi kymmenen vuoden juttu meneillään.
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
frazier, House... en kattele kovin paljoa telkkaria.
25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Ihan samoja tyyppejä vihaan yhä :) hahah. tai sit oon vihaamatta ;)
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tää on helppo. "Kaikki muuttuu Paremmaksi".
27. …entä musiikillinen löytö?
Tietty tosta rockabilly-genrestä löytyis paaaaaljon esimekkejä. Mutta nostan tähän mua koskettaneen ChaCha biisin. Raul Malo- I see you. rakastan sitä biisiä.
28. Mitä halusit ja sait?
Rakkautta, ystävyyttä.
39. Mitä halusit, muttet saanut?
Aina en saanut niin paljon kiitosta ja kunnioitusta kuin olisin kaivannut.
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Potteri ja rare exports on jäänyt eniten mieleen! oih.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kilpailin MM-kisoissa Englannissa, Pro-am sarja osu synde päivälle. Vedettiin kikan kanssa myös hilpeät iltapäiväkännit! Illalla oli naamiobileet.
32. Ketä kaipasit?
Mummoa! Ja Helin kanssa nähtiin ihan liian vähän.
33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Jussi, ystävät: etenkin pari heistä joiden kanssa eniten ajatuksia vaihdoin. Äiti. Tanssiminen.
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Jos olisin saanut olla terve ja ei olisi tarvinnut maata "rampana" useampaa kuukautta.
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2010?
Lähinnä kamala. haha. Verkkareissa ja hupparissa oon lohmustanu taas ihan liikaa.
Mutta sillon kun jaksoin panostaa niin aika kiva. Vintage-henkinen, naisellinen.
36. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Dr Housesta varmaankin. Se on ihana.
1/06/2011
ilonkyyneleet
klo 1:29 puhelin nakutti viestiä saapuneeksi.
4060g & 54cm.
Poika.
Kuulemma tummat hiukset (äidillänsä oli myös kun syntyi), äitinsä nenä ja isänsä pallit :D <3
(-Tuoreen isän näkemys).
Tuore mummo tiesi kertoa että virkeä vaavi.
Olen täti. Itku tulee taas.
Näin se elämä menee. Itselle tulee ensin huonompia uutisia, mutta muutaman tunnin päästä saa vaihtaa ne jo ilon kyyneliin.
Olen sanaton ja helpottunut. Ylpeä. Onnellinen. haikea.
Ja niin täynnä rakkautta.
Ja niin iso ikävä mummua joka olisi tänään ollut onnesta solmussa.
Mummu, oothan tuon pienen matkassa. Ja sen vanhempien. Joka päivä. Joohan?
1/05/2011
Henkeä salpaavaa, ei kun soluja salpaavaa menoa.
Nonni, katsaus terveysasioihin (miten niin sanoin etten aio jokapäivä puhua näistä sairauksista! haha)
No joo. Mutta siis lääkärireissun kuulumiset ajattein lyhyesti ja tunteilematta kirjoitella kiinnostuneille tiedoksi.
Lääkäri otti mut jälleen kerran aivan ihanan vakavasti. Olin jo varautunut tirauttamaan itkut jos se ei ois ottanut mun selkä ja lonkkakipuja tosissaan.
Sanoi heti et nää kuulostaa liitännäissairaudelta.
Sakroiliittiä eli tulehdusta nivelissä tuolla lantionseudulla hän tuumaili. Väänteli lonkkia ja muuta vastaavaa.
Magneettikuvaukseen mahdollisimman pian, kuulemma jopa ostopalveluna jos ei sairaalalta löydy ajoissa aikoja. oih. Miten ihanaa on että otetaan tosissaan!
Ja ei myöskään sanaakaan ylipainosta tai muuta vastaavaa.
Nyt sit nykyisten lääkkeiden lisäksi aloitettiin Azaman solusalpaaja ja sen pitäis auttaa sekä suolistoon ja niveloireisiin. Toivotaan että sopii. Seuraava vaihtoehto olis meinaan Humira tai muu biologinen lääke ja niiden hinta on 20 000€ vuodessa... (omavastuu 600€/vuosi tulee ekasta satsista jo täyteen...huh).
Mutta juu, tässä sitä ollaan ja nyt on siis varma diagnoosi ja tarvittavat paperit tulossa että saa varmat alet lääkkeistä.
No joo. Mutta siis lääkärireissun kuulumiset ajattein lyhyesti ja tunteilematta kirjoitella kiinnostuneille tiedoksi.
Lääkäri otti mut jälleen kerran aivan ihanan vakavasti. Olin jo varautunut tirauttamaan itkut jos se ei ois ottanut mun selkä ja lonkkakipuja tosissaan.
Sanoi heti et nää kuulostaa liitännäissairaudelta.
Sakroiliittiä eli tulehdusta nivelissä tuolla lantionseudulla hän tuumaili. Väänteli lonkkia ja muuta vastaavaa.
Magneettikuvaukseen mahdollisimman pian, kuulemma jopa ostopalveluna jos ei sairaalalta löydy ajoissa aikoja. oih. Miten ihanaa on että otetaan tosissaan!
Ja ei myöskään sanaakaan ylipainosta tai muuta vastaavaa.
Nyt sit nykyisten lääkkeiden lisäksi aloitettiin Azaman solusalpaaja ja sen pitäis auttaa sekä suolistoon ja niveloireisiin. Toivotaan että sopii. Seuraava vaihtoehto olis meinaan Humira tai muu biologinen lääke ja niiden hinta on 20 000€ vuodessa... (omavastuu 600€/vuosi tulee ekasta satsista jo täyteen...huh).
Mutta juu, tässä sitä ollaan ja nyt on siis varma diagnoosi ja tarvittavat paperit tulossa että saa varmat alet lääkkeistä.
Joko se tuli?
Meidän suvussa ja ystäväpiirissäkin osin kihistään tällä hetkellä kuin herhiläispesässä.
Serkkuni pötköttelee (toivon että näin yöllä saa nukkua ja kerätä voimia ettei vaella siellä tuskissaan) Kätilöopistolla ja koittaa häätää "Ristoa" ulos masumajastaan.
Ripan oli määrä jo saapua joulunpyhinä, mutta ei tullut "Jeesuslasta" meidänkään sukuun. (Terkkuja vaan sille toiselle suvulle jossa Jeesusta odoteltiin :D haha).
Meillä oli "Riston" kohdalle kyllä vielä enemmän tuo "vuoden ensimäinen Hesalainen"-titteli haussa. Mietittiin jo mitähän kaikkea kivaa siitä hyvästä voisi saada. Joku huvipursi ja penthouse nyt ainakin... Joku tosin kehtas väittää ettei siitä saa kun Hesarin vuosikerran. Mutta e-hei, ei, ei. Kyllä meidän Ripalle ainakin nyt jahti olisi pitänyt saada.
Olen ihan häikäilemättä päättänyt omia "tätiyden" ja tädin roolin itselleni. Vaikka siis biologisesti en olekaan tulevalle termiitille mitään.
Mutta serkkuni on ollut mulle aina kuin sisko. lapsena asuttiin lähekkäin ja melkein päivittäin leikittiin keskenämme. Osittain meillä on samoja tuttuja ja kavereitakin. Vallankin nuorempana oli.
Ihan siis selkeetä siis et tätihän mää siis olen ;) eiks jes?
Ja voiko lapsella olla yhtään turvallista ja hemmottelevaa sukulaista liikaa? Kai sinne siis yksi tälläinen höpsähtänyt melkein-tätikin mahtuu.
Hetkittäin kyllä mietin tätä omaa tilannetta ja elämääkin tässä samalla. Taas kerran?
Pystyisinkö minä koskaan olemaan äiti?
Minä jonka koti tuppaa olemaan hyrskyn myrskyn, joka tykkää nukkua pitkään aamuisin ja tehdä vuorotyötä, harrastaa ja mennä... Olisko mulla siihen tarvittavat taidot ja pinnaa?
Olisinko tarpeeksi vastuullinen ja hoitaisinko asiat oikein.
Minä jolla unohtuu laskujenmaksu ajallaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Minä jonka mielestä toisinaan koko päivän voi elää jäätelöllä ja kahvilla?
Rakkautta tuskin puuttuisi, mutta mitenhän se raja puoli?
Mistä minä tiedän miten niistä tulee kunnollisia ja miten ne saa tottelemaan?
Mistä sen voi tietää ettei ne 13vuotiaana jo polta kuin korsteenit ja ole alkoholisoituneita tai jotain muuta kamalaa?
Joskus mä mietin, että onko muhun jäänyt kehittymättä joku osa-alue kun mulla ei koskaan ole ollut sellaista vauvakuumetta että hullaantuisin kaupoissa vieraita vauvoja nähdessäni tai muutea vastaavaa.
Tottakai mua on kiinnostanut ihan hemmetisti esim ystävien raskaudet ja miltä se tuntuu. Mitä Kropassa tapahtuu jne.
Luen elämäni sykähdyttävimpiin, rakkaimpiin ja ikimuistoisimpiin hetkiin sen kun olin rakkaan, rakkaan, rakkaan ystäväni luona kahvilla.
Mennessäni hän oli jo hieman hermostuneen oloinen, tais olla pari tippaa silmäkulmassakin ja hän kertoi että tänään masu on ollut erilainen ja suppareita on tullut.
Siinä kahviteltiin ja niinhän siinä sitten kävi että synnytys alkoi (vai mistä se nyt luetaan alkavaksi? en mää näistä ymmärrä).
Muistan miten siinä sitten supparit alkoi olla ihan kunnollisia ja koitin olla avuksi sen minkä kerkesin. Hieroin kai selkää ja mitä muuta. Juttelin ja kellotin suppareita :D
Ja kun miehensä tuli sitten kotiin niin laitoksellehan he lähtivät ja kotiin tulivat pienen prinsessan kanssa.
Ihailen ja hieman ihmettelenkin sitä vauvakuumeisten intoa. Miten he voivat olla niin varmoja että he haluavat lapsen? Haluavat sitä enemmän kuin mitään muuta? Jopa niin paljon ettei onnellinen voi olla ilman. Jopa avioliittoja purkaantuu lapsettomuuden takia.
Ja nyt kukaan ei saa käsittää väärin. En missään nimessä pilkkaa, vähättele tai halua puhua pahasti. Itse olen tästä aiheesta vain niin epävarma, että kunnioitan suuresti sitä kun joku tietää haluavansa lapsen ja kokee ettei elämä voi olla täyttä ilman.
Mietin vaan mistä se vauvakuume syntyy?
Olisko se syntynyt jo jos se olisi syntyäkseen?
Jos kolmikymppisenä ei ole veilä basilli-puraissut niin onko peli jo menetetty...?
Kuulostaa ehkä hullulta että tavallaan kuitenkin tiedän että haluan lapsen. Se ei ole mulle vain mikään välttämättömyys, vaan elämäni on aivan yhtä hyvää kahdestaankin puolison kanssa.
Mutta tekeekö tämä ajatus minusta mahdollisesti huonomman äitikandidaatin?
Vai kenties paremman kun minulla ei ole mitään ruusuisia unelmia ja höösötystä asian suhteen?
Yllättyisinkö positiivisesti siitä miten lasta oppii rakastamaan? Mene ja tiedä.
huokaus. Oma tilanne on vaan niin auki juuri nyt.
Tietysti terveys pitää saada hyvälle tolalle ensin ja sitten vasta vauvapuuhiin jos sellaisia on tullakseen. Mutta koskaan ei tiedä mitä elämä on päättänyt.
Mutta Risto, alahan tulla. Äitees on jo vuorokauden kohta sua siellä koittanut saada lähtöasemiin. Tarttis tehdä sunkin jo jotain. Äläs vaan chillaa siellä vaan alas tulla. Täti haluaa sut sylkkyyn. Niinkun koko suku, ja ystävät. <3
1/04/2011
Vaikka läpi harmana kiven.
Ok. No tulipahan edellisessä postauksessa valitettua.
Mutta kai se joskus on sekin paikallaan.
Toivon ettei suorasukainen narinani saanut ketään pohtimaan mitä on mulle sanonut tai muuta vastaavaa. En missään nimessä halunnut tai halua henkilöidä mitään asiaa kehenkään tiettyyn tyyppiin.
Mutta sellaisia me vaan ollaan, me ihmisen lapset, että tiedetään aina kaikki toistenkin puolesta. Liiankin hyvin.
Sen verran tuo oma vuodatus puhdisti ja sisuunnutti että päästin että turhasta en valita.
Siis toki täytyy voida myöntää että nyt on romuna ja ei pysty, mutta koitan pystyä siirtämään sen asian omaan nurkkaansa. Siitä ei saa tulla mikään hallitseva tekijä tai minua määrittävä asia.
Okei, olen pysyvästi sairas. Okei mulla saattaa olla tai mulle saattaa tulla noita liitännäissairauksia, mutta vellomaan en tässä ala. En suostu.
En ala tästä joka postauksessa puhumaan tai vointejani kuvailemaan. (Itse sairaus on laadultaan jo sitä luokkaa, että aika harva edes haluaa tietää monestiko se mua vessaan juoksuttaa tai muuta vastaavaa. heh.)
Sinällään mua ei valittaminen haittaa. Jokaisen on saatava purkaa pahaa oloaan ja olen valmis kuuntelemaan ystäviä ja kavereta heidän huolissaan. Moneenkin kertaan, jopa jatkuvasti ja 24/7. Jeps. Hoivaaja mikä hoivaaja. Omallakin kustannuksellaan joskus.
Mutta itse mä en haluaisi olla se jonka nimen jälkeen voi piirtää yhtäläisyysmerkit ja kirjoittaa perään Morbus Crohn. En aio antaa sairauteni määrittää minua, vaikka se jokapäiväistä elämää onkin. Ja pahoina päivinä vallankin joskus tekisi mieli kirkua.
Mutta se en ole minä.
Minä olen se hieman hullu, nolojen tilanteiden nainen, draamakuningatar, epävarma kriisikimppu, vastuunkantaja, puuhaaja, tekijä, tanssija, hoivaaja, vaimo, tytär, ystävä, rakas, riitapukari, lepyttäjä, itkeskelija, ihmisiä rakastava hassu, nettiaddicti, homssuinen kotiaskareissa, naisellinen nainen, heikompien puolustaja, aina äänessä, ujo ja arkakin, tulistuja, uhrautuja, spontaani, kuuntelija, vitsailija, joustaja, kiltti, hellä, herkkä.
Mutta minä en ole Crohn. Enkä halua olla.
Mutta kai se joskus on sekin paikallaan.
Toivon ettei suorasukainen narinani saanut ketään pohtimaan mitä on mulle sanonut tai muuta vastaavaa. En missään nimessä halunnut tai halua henkilöidä mitään asiaa kehenkään tiettyyn tyyppiin.
Mutta sellaisia me vaan ollaan, me ihmisen lapset, että tiedetään aina kaikki toistenkin puolesta. Liiankin hyvin.
Sen verran tuo oma vuodatus puhdisti ja sisuunnutti että päästin että turhasta en valita.
Siis toki täytyy voida myöntää että nyt on romuna ja ei pysty, mutta koitan pystyä siirtämään sen asian omaan nurkkaansa. Siitä ei saa tulla mikään hallitseva tekijä tai minua määrittävä asia.
Okei, olen pysyvästi sairas. Okei mulla saattaa olla tai mulle saattaa tulla noita liitännäissairauksia, mutta vellomaan en tässä ala. En suostu.
En ala tästä joka postauksessa puhumaan tai vointejani kuvailemaan. (Itse sairaus on laadultaan jo sitä luokkaa, että aika harva edes haluaa tietää monestiko se mua vessaan juoksuttaa tai muuta vastaavaa. heh.)
Sinällään mua ei valittaminen haittaa. Jokaisen on saatava purkaa pahaa oloaan ja olen valmis kuuntelemaan ystäviä ja kavereta heidän huolissaan. Moneenkin kertaan, jopa jatkuvasti ja 24/7. Jeps. Hoivaaja mikä hoivaaja. Omallakin kustannuksellaan joskus.
Mutta itse mä en haluaisi olla se jonka nimen jälkeen voi piirtää yhtäläisyysmerkit ja kirjoittaa perään Morbus Crohn. En aio antaa sairauteni määrittää minua, vaikka se jokapäiväistä elämää onkin. Ja pahoina päivinä vallankin joskus tekisi mieli kirkua.
Mutta se en ole minä.
Minä olen se hieman hullu, nolojen tilanteiden nainen, draamakuningatar, epävarma kriisikimppu, vastuunkantaja, puuhaaja, tekijä, tanssija, hoivaaja, vaimo, tytär, ystävä, rakas, riitapukari, lepyttäjä, itkeskelija, ihmisiä rakastava hassu, nettiaddicti, homssuinen kotiaskareissa, naisellinen nainen, heikompien puolustaja, aina äänessä, ujo ja arkakin, tulistuja, uhrautuja, spontaani, kuuntelija, vitsailija, joustaja, kiltti, hellä, herkkä.
Mutta minä en ole Crohn. Enkä halua olla.
1/03/2011
Jos et halua kuulla valitusta, skippaa tämä!
aion palata joululomilta itselleni hyvin rakkaalla ja tyypillisellä tavalla, valittamalla. Hardcore at this time!
No joo. Joulut ja uudet vuodet meni oikein mukavasti. Tykkäsin kovin olla perheen ja ystävien kanssa, oikein ihanaa ja parasta akkujen latausta. Mutta en ala niistä sen enempää nyt runoilla kun ei niissä mitään mullistavaa tapahtunut.
Siis toki mulle oli mullistavaa viettää jouluaatto omassa kodissa ja olla itse vastuussa kaikista ruoista (puolison kera), mutta eipä se luettuna ehkä olisi mitään erikoista teille muille...
Tokihan te haluatte kuulla mieluummin kun mä valitan.
Oon romuna, rikki, pa*kana.
Siis fyysisesti.
Heti alkuun kuitenkin sanon että TIEDÄN monella olevan vielä tuskallisempaa ja vaikeampaa kuin mulla, mutta nyt vaan kyrpii tää jatkuva epävarmuus, kipuilu ja huono olo.
Jos linjoilla on joku joka ei ole kärryillä vuoden takaisista tapahtumista niin pikakelaus tapahtuneesta...
Marraskuu 2009: pitkään jatkuneet mahavaivat ajoivat lopunkaiken sairaalaan i.v. antibiooteille ja kortisoni tippaan. Epäilynä Crohnin tauti ( näin kertoo wikipedia ).
Tähystyksen jälkeen päätös että leikataan kun umpisuolessa jotain häikkää.
Tammikuu 2010: leikkaukseen useamman kuukauden kortisonin ym lääkkeiden syönnin jälkeen. Kirurgin mielestä ei crohnia vaan koteloitunut umpparin tulehdus joka poistettu- Lääkitys purettiin. Pari päivää leikkauksen jälkeen suoliston tikit repesivät ja aiheuttivat sisäisiä vuotoja ja vatsakalvon tulehduksen. Tulehdusarvot yli 500 ja kiireellä uuteen leikkaukseen. melkein 2 viikkoa ravinnotta, kipuepiduraali muutaman päivän, koko maha leikattuna tisseistä tussuun. Kivut ja väsymys jotain ihan huimaa. Osaston ympäri käveleminen hengästytti ja hikoilutti kuten pahimmat tanssitreenit.
Kolmen kuukauden toipuminen ja luulo että nyt se sit on ohi...
Toukokuu 2010: calpro arvo huimat 1000 (pitäs olla alle 300) ja taas epäilyt et sittenkin crohn.
heinäkuu 2010: uudestaan lääkkeet.
Marraskuu 2010: tähy taas ja labroja ties kuinka monennen kerran... tulokset 5.1. tulossa.
No jeps. Tää ihana tauti siis aiheuttaa myös toisille isojen nivelten kipuja & niveltulehdusta, risti-suoliluun nivelen tulehdusta (sijaitsee tuolla alaselässä) ja selkärankareumaa myös jne.
No niin. Takas nykyhetkeen...
Mullahan on ollut jo vuosia vaihtelevasti selän aamujäykkyyttä (sanoin SELÄN, te pikku pervot :D haha), kipuja lonkkien/pakaroiden seudussa. Joskus niin paljon että alle kahdenkymmenen askeleen matka sängystä vessaan on vienyt minuutteja ja pistänyt itkemään. Kerran muistan soittaneeni aamulla viiden aikaan töihin etten voi tulla koska lonkka särkee niin kovaa etten ole nukkunut silmäystäkään enkä pääse kävelemään.
Kipu helpottuu usein liikkeessä ja aika hyvin olen myös pystynyt tanssimaan ja jopa sen aiheuttamat endorfiinit ovat hetkellisesti helpanneet kipuihin.
Nyt on kuitenkin niin että viime viikolla en pystynyt tanssimaankaan kun sattui, jomotti ja jäykisteli niin kovasti.
Nytkin särkee lonkka ja tuo ristiselkä, koko ajan. Eilen kävin tanssimassa ja pystyinkin kyllä humppailemaan mutta koko ajan särky muistutti itsestään.
Olen eilenkin syönyt 6 x 500mg Para-tabsia ja eipä nekään kipua vieneet.
Vahvempia tai muita kipulääkkeitä (esim buranaa) ei saisi syödä koska se taas pahentaa mahan tilannetta... nice.
Tällä hetkellä särkee niskasta ja hartioista lannerankaan ja lonkkiin asti. En voi sanoa et kipu sinällään olis niin kovaa et pistäs konttaamaan mutta on se niin jomottavaa ja raivostuttavaa ettei missään asennossa ole hyvä olla ja mitenkänb ei sitä saa poiskaan. Eilen siis kokeilin reipasta liikuntaakin ja ei sekään muuttanut tilannetta. Eikä vartin kuuma suihku ja venyttely sen aikana...
Oikean polven sivu myös särkee.
Vaikka nyt mikään kunto-ihme-gimma en olekaan niin tiedän kyllä miltä rasituskipu tuntuu, joten ei kannata sanoa sitä vanhaa fraasia "ehkä se tulee vaan rasituksesta". EI, tää on luonteeltaan ihan erilaista. Esim selkä ei vaan taivu! Siis ei oo mitään sellasta et siihen jotenkin vihlasis niin kovaa ettei sitä voi käyttää. Särky polttaa koko ajan tasaisesti ja venytellessä polte voimistuu. Selkä vaan yksinkertaisesti on jäykempi kun ennen. (cuul, suoraan selkärankareuman oirekuvauksista...)
Että näin.
ja parastahan tässä sit on ihmisten vähättely ja ehkä hyvää tarkoittava samaistaminen.
kun kerron esim etten halunnut juoda uutena vuotena kun perjantaina oli yhä vatsa tosi kipeä keskiviikon rilluttelusta, niin johan yhdellä sun toisella on kans samaa vaivaa. "Joo muakin närästää!" Mut voi video hei, tää kun ei ole mitään närästystä tai kaasuvaivaa tai muuta pientä...
Tai kun kerron että selkään sattuu niin johan löytyy keskutelukumppanilta kymmenen hyvää keinoa ja selitystä. Kun hänelläkin selän jumiin auttaa tää ja tää. Voi vee.
Siis tottakai haluan kuulla OIKEESTI hyviä neuvoja joista voi olla apua, mutta en välttämättä sellasia joilla hoidetaan sohvalla makaamisen ja liikkumattoman kauden jälkeen liikkeelle lähdön aiheuttamia normaaleja lihaskipuja.
ja turha myöskään sanoa et "se on varmaan vaan jotain ohimenevää ja sä pelkäät taas pahinta". Ikävä kyllä, kaikki mun tuntemukset ja pelot tän sairauden suhteen on käyneet toteen... leikkauskomplikaatiot ja se että tiesin jo keväällä että jotain muuta tää on kun koteloitunut umppari jne.
Mulla on vahva tunne et keskiviikkona lääkäri saa luvan laittaa mut lisätutkimuksiin. Reumapolille tai mihin vaan missä tutkitaan. ONNEKSI mun lääkäri ottaa mut yleensä aina vakavasti ja nyt oon varmaan siinä pisteessä et jos nää kipuilut ei helpota niin alan itkeä siellä jos se se ei ota mua vakavasti.
just nyt en tiedä pelkäänkö vai toivonko kortisoni kuuria, viimeksi meinaan heti kortsikka-kuurin jälkeen selkä oli aivan erilainen. Huomasin sen kun treenasin valssin variaatioita viime keväänä. taipui ihan erilailla. Mutta ne sivuvaikutukset. Puistattavaa. Pallomainen naama, hirvee nälkä kokoajan, levottomuus, hyperaktiivisuus, yöunet noin 4h, ei kestä olla paikallaan jne... EIIII!
Huoh... hermittaa ja pelottaa aika rankasti nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)