HJÄÄÄLP!

Tunnin päästä sitten on se edellisessä postauksessa mainittu kuvaus.
MINNUU JÄNNITTÄÄÄÄ!
Jännä pissa kohta housussa mutta en varmaan enää mee vessaan koska revin kuiteskin nää kaks numeroo liian pienet sukkahousut (tarjouksessa ei ollu mun kokoa kiiltäviä sukkiksia joten tengin itseni sitten pykälää liian pieniin...ARGH!).

Oltiin eilen (=viime yö) mökkeilemässä kaveriporukalla ja mua suoraan sanoen vitutti lähteä koko reissuunn. taas näitä perinteisiä "laita mies asialle"-reissuja. Kukaan ei teidä ketä ees tulee iltaa viettämään ja mitä tarvis viedä mukana...
Esim kukaan ei kertonu tarviiko jotain peittoja/makuupussia/lakanoita mukaan jne.

No mutta tästä typerästä kiukuttelusta huolimatta oli tosi kiva ilta... Paits suomen peli oli kyllä sitten niin pertistä kun vana voi olla. Samoin yhden pariskunnan aamuyöinen "sä-kohtelet-mua-kuin-paskaa-miltä-susta-tuntus-jos-mä-esittelisin-mun-vehkeitä-koko-kansalle"- keskustelu sai käyrän nousemaan... Ja en puhu mistään keskivartalon ulokkeesta vaan ihan supisuomalaisesta vitutuskäyrästä!

Mutta joo... Viisi tuntia nukkuneeksi olen yllättävän fiinissä kunnossa. Itseasiassa nyt meikattuna ja tukk alaitettuna (kerrankin ilman tappelua!!!)on ihan kaunis olo!!

Let the shooting begin!

apua apua apua. (ja tähän itserakasta hihitystä...)
Mua jänskättää ja kauhistuttaa ja oon ihan pähkinöinä ja intona jajaja.
Lauantaina pääsen oikeen ammttivalokuvaajan kynsiin. YAAAAAAY!

Ihanainen komppikseni järjesti mulle ihanan mahdollisuuden ja pääsin hänen haastateltavakseen kotimaiseen naistenlehteen (kai sitä naistenlehdeks voi sanoa? ei se ainakaan miestenlehti tietääkseni ollu?).
Aiheesta ja muusta tarkemmin sitten kun juttu ilmestyy ja nään eka ite kuinka hurjalta kuvissa näytän, että tunnustanko sen variksen pelättimen itsekseni :D hahaha.
No ei vaan. Mutta kuitenkin sisällöstä myöhemmin lissee.

Mut ihan hirvee pulma on nyt miettiä mitä mä päälleni laitan kun kuulemma ei liian mustaa sais olla vasten kasvoja ja tunnetustihin mulla on vaan pari väriä mun vaatetuksessa, musta ja fark(k)u(t. :P Varsinainen leidi siis.

No oon vetäny vaatekaapin ympäri ja luulen et ihan jees vaihtoehdot osui käsiin.
Ja pääsenpähän pitään niitä ihania puoli numeroo liian pieniä kenkiä/"muuten vaan mahdottomia kävellä"- kenkiä kerrankin kun ei tarvii "kun" poseerata.
Siitä pääsemme seuraavaan ongelmaan, eli siihen poseeraamiseen!! ENHÄN MIE TIIÄ SIITÄ MITTÄÄÄÄÄN!. (ja taas narsisti minussa hihittää ja taputtaa itseäni selkään, että hyvä tyttö, kyl sää osaat! :P)

Mutta ihkua ihkua ihkua!

Mikä on sopiva(a)?

Oon miettiny viime aikoina paljon sitä, että millainen ihmisen pitäisi olla että se on ns. sopiva.
Fyysisesti?
Henkisesti?

Jotenkin tuntuu että omassa tuttava-piirissä on kahdenlaista suuntausta menossa. Sitä perinteistä "vittu mä oon läski, pitää laihduttaa"-linjaa ja ilokseni myös yhä kasvussa olevaa "voisin olla kroppaani kohtaan armollinen"-linjaa.
Itekin oon vuosia vuosia koittanu tunkea itseeni siihen hyvin hyvin pieneen, hoikkaan ja täydelliseen muottiin joka muka tekisi jotenkin helvetin onnelliseksi.
Mutta kun on paksu ja pikkasen pläski niin mahamakkarat ja reisien selluliitit vaan pursuu siitä muotista ulos ja siinä on muuten muutenkin niin ahasta ja vaikee hengittää että oon ruvennu viime kevään jälkeen ajatteleen vähän erilailla.

Joku voi sanoa että se on vaan itsekurin puutetta tai kateellisen puhetta, mutta mä en jaksa enää laihduttaa ulkonäön takia tai tuhlata parhaita vuosia elämästäni siihen et hinkuisin vaan jonkun muunlaisen ulkonäön perään kuin mitä peilistä näkyy.

Liikkuminen on ihan kivaa, tanssiminen esim "parasta" maailmassa ja tietenkään älytön ylipainon määrä ei ole kenellekään hyväksi, mutta omalla kohdallani tiedän että tällä hetkellä mm. mun verenpaine, veren rasva-arvot ym on ihan esimerkillisen hyvät. Itseasiassa jopa paremmat kun joillakin hoikemmilla tutuillani.
Kunto tietenkin voisi olla parempi kuin nyt, mutta kehtaan väittää että pitkään jatkunut sairastelukin on siitä osansa vienyt.




Mä jotenkin toivoisin kovasti tuon armollisen suhtautumisen omaan kroppaansa lisääntyvän. Tottakai jokainen saa olla just sen kokoinen kun haluaa, saa kuntoilla, laihduttaa, riuduttaa... JOS haluaa. Mutta jotenkin mä toivon ettei syynä olisi koskaan se että miltä näyttää muiden silmissä ja että pitää vastata jotain tiettyä kauneuskäsitettä. Että ei voisi olla yhtä kaunis esim 40 kiloa lihavampana.

Kauneutta on niin monelaista ja oikeesti kauneimmat ihmiset on niitä jotka kantaa itsensä just sellasena kun ne on ja ei joka käänteessä valita kuinka ne on lihavia tai lihoneet (tai kuinka niillä on liian pienet tissit tai löysät käsivarret tai iso nenä tai...).
Tottakai asioista voi keskustella ja en kiellä ettei saisi harmitella kertyneitä kiloja jos ne itseä kovin häiritsee, mutta liika on liikaa.
Miksi valittaa jos ei asioille sitten vaivaudu mitään tekemään. Ei ne läskit lähde poraamalla kuitenkaan (eikä tissit kasva tai pattipolvet katoa) :D
Eikö senkin ajan jonka surkuttelee itseään voisi käyttää johonkin positiiviseen itsessään tai ajatukseen siitä että oma kroppa voi olla kaunis vähän kurvikkaampanakin, "epätäydellisempänä" ja vaikka joutuisi ostamaan isompia vaatteita kuin ennen?
Itse olen tuossa oravanpyörässä juossut aikani ja nyt vaan tuntuis että sais riittää.

Olen ollut nykyista vielä 20 kiloa lihavampikin aikanaan. Silloin kun en vielä harrastanut tanssimista ym. Ajattelin sillon että olisin niin kovasti onnellinen jos olisin edes 20kg pienempi. Mutta kumma juttu ettei sitä ihmeellistä autuaaksi tekevää onnellisuutta sitten tullutkaan. AINA ja uskonen että jokainen, löytää itsestään vikoja ja jos niitä alkaaa tuijottaa niin pian on kierteessä joka johtaa pahimmillaan vaikka kuinka kauheisiin lopputuloksiin!




Mun pointtini ei siis ole mollata omasta kropastaan timminä tykkääviä. Nostan hattua (myös) heille. Onhan urheilullinen ja timmi kroppa kaunis, mutta se ei mun mielestäni vaan ole AINOA kaunis kropan malli!
Olen ite vakaasti päättänyt että mä olen sitten iso jos kerran voin olla sinut sen asian kanssa. En silti tarkoita että haluaisin kulkea kylillä mahamakkarat farkun kauluksen päällä roikkuen tai kolmetoista numeroa liian pieni paita päällä sinkuen. Aina voi käyttää pieniä "naisen salaisia aseita" (oikeanlaiset alusvaatteet, sopivan kokoiset vaatteet, oikeat värit)...
Enkä nyt tarkoita että tunkisin itseni esim korsettiin tai alusbodyyn siksi että kuvittelen sen jälkeen ihmisten luulevan mua todellista laihemmaksi. Ei tarvii luulla kenenkään mitään vaan en vaan tykkää muhkuraisesta silhuetista itselläni. Muiden makkaroihin en jaksa edes kiinnittää huomiota :). iso voin olla mutta muhkurat voin piilottaa, leikkimättä laihempaa kuin olen :D

Mitä sitten se henkinen puoli...
Sen kanssa on tekemistä sitten enemmän.
Mutta se olkoon toinen stoory sitten.

Hengissä siis juu kyllä :)

En ole kuoleentunut sairasteluuni, mutta jotenkin en oo saanu aikaan postattua.
Pari viikkoa meni etten jaksanu ees koneella istua.
Nyt alan olla kunnossa jo aika hyvin ja odotan jo innolla että saisin alkaa elää ihan täysin normaalisti, eli et pääsisin taas treenien kimppuun ym. Pro-Amit vaatis kovaa duunia ennen toukokuuta ja samoin toki yksilötkin!!

iih. Odotan jännityksella puhelinsoittoa...VALOKUVAAJALTA!
Meinaan...dadaa. Musta tehdään lehtijuttu!
Oon ihan innoissani ja otettu.
Aiheena on meinaan "nainen joka on mielestään sopiva"... iiih!
Ei siis mikään jätti-iso juttu, mutta kuvallinen haastattelu. Kerron sitten enemmän kun on valmis jne.
Mut ihqua!