tein tänään itselleni ison askeleen.
Otin yhteyttä ihmiseen jonka kanssa on ollut vaikea tilanne useamman hetken.
Oli aivan ihanaa ja vapauttavaa kun kirjoittelimme asiasta ja päädyimme heiluttamaan rauhan lippua.
Liikoja pohjamudissa möyrimättä, vapauttavaa olla taas ok :) <3
9/29/2009
9/28/2009
More to love!: Legendat jakoon - ARVONTA!
Löysin aivan ihanan blogin jota aion alkaa inolla lukemaan! You reaaly rock girls! Suuri on kaunista :D (kuten myös pienikin, kaikki on :D)
More to love!: Legendat jakoon - ARVONTA!
More to love!: Legendat jakoon - ARVONTA!
Brave girl
Olin vihdoin niin urhea että varasin ajan lääkäriin.
Näiden mahavaivojen on nyt selvittävä.
Lauantain olin pois duunista kun koko perjantain taas kärsin kamalista kivuista ja vatsa oli totaalisen sekaisin.
Luulen että oli jotain vatsataudin poikasta tms normaalien kipujen lisäksi.
Epäilen että mulle saattas olla kysta (munasarjassa)... Nehän on todella yleisiä ja melkein aina hyvänlaatuisia vaikka siis "nesteksavaimia" ovatkin.
On meinaan nuo kivut nyt muutaman kuukauden paikallistuneet tuonne oik. puolelle alavatsalle ja oireet täsmäis aika hyvin mitä olen kystista kärsineiden kanssa jutellu.
Mutta joo, mähän en teitty tee sitä diagnoosia vaan lääkäri.
Kyllähän sitä mitä vaan tauteja itselleen saa oireisiin täsmäämään jos vaan tarpeeks kuvittelee ja muistelee mitä koulussa jne on oppinut.
Mutta joo, 15pv sitten mun luotto-lekurille vaikka saakin pulittaa siitä noin 100e, mutta hyvästä kannattaa maksaa!
Näiden mahavaivojen on nyt selvittävä.
Lauantain olin pois duunista kun koko perjantain taas kärsin kamalista kivuista ja vatsa oli totaalisen sekaisin.
Luulen että oli jotain vatsataudin poikasta tms normaalien kipujen lisäksi.
Epäilen että mulle saattas olla kysta (munasarjassa)... Nehän on todella yleisiä ja melkein aina hyvänlaatuisia vaikka siis "nesteksavaimia" ovatkin.
On meinaan nuo kivut nyt muutaman kuukauden paikallistuneet tuonne oik. puolelle alavatsalle ja oireet täsmäis aika hyvin mitä olen kystista kärsineiden kanssa jutellu.
Mutta joo, mähän en teitty tee sitä diagnoosia vaan lääkäri.
Kyllähän sitä mitä vaan tauteja itselleen saa oireisiin täsmäämään jos vaan tarpeeks kuvittelee ja muistelee mitä koulussa jne on oppinut.
Mutta joo, 15pv sitten mun luotto-lekurille vaikka saakin pulittaa siitä noin 100e, mutta hyvästä kannattaa maksaa!
9/26/2009
2000luvun tytöt
No juuh nuppuset.
Vietin tosiaan kaksi päivää tuolla paikallisessa koulutuskeskuksessa, opiskellen sitä TunteVa-hoitaja koulutustani.
Ja koska kyseisessä koulussa on paljon nuoria naisia (tai siis yleensäkin naisia) niin pääsin taas lempiaiheeseeni jota päässäni pohtia. eli "ei mun nuaruudessani!".
Nyt siellä joku jo hymähtää, et taas se on suppee ja takakiree ja alkaa paasata nykyteinien huonommuudesta suhteessa 1900-luvun lopun teineihin.
NÖÖÖYYY.
Päinvastoin.
Musta oli ihana huomata kuinka nykynuoriso (siis otantantana tää yksi koulu ja kaksi koulupäivää) näyttää pukeutuvan melkoisen rohkeasti. Kokoon ja näköön ja muihin seikkoihin takertumatta.
Tokihan tietty suuri osa pukeutuu hyvinkin samalla lailla keskenään, mutta jotenkin kiva kun tyyli on paljon räväkämpi kun vielä tossa 2000 luvun alussa kun ite samassa laitoksessa opiskelin.
Meidän aikana kai sitten oli jotenkin muotia (tai yleinen tapa) verhoutua huppareihin ja farkkuihin... Kouluun mennessä ei musta mitenkään kauheemmin juurikaan kukaan panostanut? Vai muistanko vaan väärin?
Nyt oli korkeita korkoja, asuteita, laukkuja jne.
En sano että ois mitään vikaa pukeutua farkkuihin ja huppariin. Niihin sonnustaudun itekin ihan liian usein ja onhan ne ihan mukavat ja rennot varusteet. Mutta silmää kyllä miellyttää jokainen massasta poikkeeva yksilö vielä enemmän.
Oli sitten tyyli mikä vaan (kunhan nyt silleen kutakuinkin hyvän maun ja järjen rajoissa... tai riippuen aina tietty missä ympäristössä ollaan!)
Joo. Oli ilo silmälle katsella tyylikkäitä tyttöjä. Ja toki siellä joukossa oli poikiakin jotka pukeutuvat massasta poiketen. Mutta kun kyseessä oli sosiaali-alan oppilaitos niin enemmistö ON tyttöjä.
Että sellasta.
Vietin tosiaan kaksi päivää tuolla paikallisessa koulutuskeskuksessa, opiskellen sitä TunteVa-hoitaja koulutustani.
Ja koska kyseisessä koulussa on paljon nuoria naisia (tai siis yleensäkin naisia) niin pääsin taas lempiaiheeseeni jota päässäni pohtia. eli "ei mun nuaruudessani!".
Nyt siellä joku jo hymähtää, et taas se on suppee ja takakiree ja alkaa paasata nykyteinien huonommuudesta suhteessa 1900-luvun lopun teineihin.
NÖÖÖYYY.
Päinvastoin.
Musta oli ihana huomata kuinka nykynuoriso (siis otantantana tää yksi koulu ja kaksi koulupäivää) näyttää pukeutuvan melkoisen rohkeasti. Kokoon ja näköön ja muihin seikkoihin takertumatta.
Tokihan tietty suuri osa pukeutuu hyvinkin samalla lailla keskenään, mutta jotenkin kiva kun tyyli on paljon räväkämpi kun vielä tossa 2000 luvun alussa kun ite samassa laitoksessa opiskelin.
Meidän aikana kai sitten oli jotenkin muotia (tai yleinen tapa) verhoutua huppareihin ja farkkuihin... Kouluun mennessä ei musta mitenkään kauheemmin juurikaan kukaan panostanut? Vai muistanko vaan väärin?
Nyt oli korkeita korkoja, asuteita, laukkuja jne.
En sano että ois mitään vikaa pukeutua farkkuihin ja huppariin. Niihin sonnustaudun itekin ihan liian usein ja onhan ne ihan mukavat ja rennot varusteet. Mutta silmää kyllä miellyttää jokainen massasta poikkeeva yksilö vielä enemmän.
Oli sitten tyyli mikä vaan (kunhan nyt silleen kutakuinkin hyvän maun ja järjen rajoissa... tai riippuen aina tietty missä ympäristössä ollaan!)
Joo. Oli ilo silmälle katsella tyylikkäitä tyttöjä. Ja toki siellä joukossa oli poikiakin jotka pukeutuvat massasta poiketen. Mutta kun kyseessä oli sosiaali-alan oppilaitos niin enemmistö ON tyttöjä.
Että sellasta.
9/24/2009
päk ty skuul!
Jepjep.
Eli koulunpenkille kävi tie taasen.
Itseasiassa luulin ilmoittautuessani että kyseessä on joku parin päivän kurssi ja se siitä, mutta täähän jatkuu ensi maaliskuuhun!!!
Ihan siis vaan pari päivää kuukaudessa, mutta aikamoisia välitehtäviä (mm 10-30min videointeja validaatio-keskuteluista jne.) Oman elämän kaaren käsittelyä Eriksonin mallin mukaan (älkää kysykö mikä se on, en minä vaan tiedä!!!) jne.
Jotta ei tää nyt sit niin helppo ollukaan. Mutta ihan kivalta vaikuttaa.
Pari tyyppiä meidän ryhmästä on jostain syystä niiiiiiin tutun oloisia että hämää oikeen tosissaan. Ehkä se selvinnee ajankanssa mistä mie ne muistan. Toisesta oon aika varma että häb aloitti lähihoitaja opinnot mun kanssa samassa luokassa, mutta jätti sitten kesken... hmm.
Koitan pyristellä kovasti synkeydestä eroon.
Hirmuisia asioita tapahtuu, mutta kun niille ei vaan voi mitään.
Tää syksy on ollu kerrassaan paska, mutta haluan uskoa että ensi kuu tuo tullessaan kasapäin hyvää ja kivaa.
Ainakin monenmoista kivaa suunnitelmaa ja järjestelyä on jo käynnissä. :)
Jotenkin vaan nää hemmetin ikävät ihmiskohtalot koittaa synkistää mieltä (ja siis osuuhan niistä osa, esim tuo jo muistaakseni edellisissä teksteissäni puhuma leukemia-dignoosi, iiiiihan liian lähelle itseä!) mutta jotenkin on ollut koko vuosi niin täynnä suruja ja vastoi käymisiä että mä en vaan enää JAKSAISI surra. Tai siis tulee niin vanhvasti sellainen olo että kuinka paljon on yhdelle ihmiselle jo LIIKAA? Kuinka paljon paskaa yksi ihminen jaksaa ottaa vastaan palamatta loppuun.
Ja kun nyt tosiaan harvinaisen moni ihminen kokee tätä samaa tunnetta, että on jotenkin poikkeuksellisen paskamainen syksy... erikoista!
Onneksi on (taas kerran totean tän) tuo lähipiiri niin mahtava, että tietää että vaikka keskellä yötä voi soittaa tietyille ihmisille jos ahdistaa.
Tänäänkin on niin ihanaa ja mahtia mennä iltaa istumaan ja pelaan vähän pelejä kahden ihanan-ihanan-ihanan ihmisen kanssa. Ja sit illalla kotiutua saunomaan tuon yhden mussun kanssa...
Ehkä sitä tarttuu liikaakin siihen että "nyt on ihan kauheen synkkää ja kurjaa"? Pitäisi vaan osata ajatella noista pienemmistäkin ihanista hetkistä, ettei koko elämä näemmä olekaan paskaa ja synkkää. Mutta kun ihminen on niin vitun tyhmä, että se kuvittelee saavansa isoista murheista isoja iloja vasta palkaksi, mutta eipä se niin mene. Ei tää maailma siihen taida perustua että surut ja ilot ois tasapainossa.
Pitää vaan taas pysäyhtellä itseään niinä pieninäkin hetkinä tajuaan et nyt ei olekaan paskaa!
Eli koulunpenkille kävi tie taasen.
Itseasiassa luulin ilmoittautuessani että kyseessä on joku parin päivän kurssi ja se siitä, mutta täähän jatkuu ensi maaliskuuhun!!!
Ihan siis vaan pari päivää kuukaudessa, mutta aikamoisia välitehtäviä (mm 10-30min videointeja validaatio-keskuteluista jne.) Oman elämän kaaren käsittelyä Eriksonin mallin mukaan (älkää kysykö mikä se on, en minä vaan tiedä!!!) jne.
Jotta ei tää nyt sit niin helppo ollukaan. Mutta ihan kivalta vaikuttaa.
Pari tyyppiä meidän ryhmästä on jostain syystä niiiiiiin tutun oloisia että hämää oikeen tosissaan. Ehkä se selvinnee ajankanssa mistä mie ne muistan. Toisesta oon aika varma että häb aloitti lähihoitaja opinnot mun kanssa samassa luokassa, mutta jätti sitten kesken... hmm.
Koitan pyristellä kovasti synkeydestä eroon.
Hirmuisia asioita tapahtuu, mutta kun niille ei vaan voi mitään.
Tää syksy on ollu kerrassaan paska, mutta haluan uskoa että ensi kuu tuo tullessaan kasapäin hyvää ja kivaa.
Ainakin monenmoista kivaa suunnitelmaa ja järjestelyä on jo käynnissä. :)
Jotenkin vaan nää hemmetin ikävät ihmiskohtalot koittaa synkistää mieltä (ja siis osuuhan niistä osa, esim tuo jo muistaakseni edellisissä teksteissäni puhuma leukemia-dignoosi, iiiiihan liian lähelle itseä!) mutta jotenkin on ollut koko vuosi niin täynnä suruja ja vastoi käymisiä että mä en vaan enää JAKSAISI surra. Tai siis tulee niin vanhvasti sellainen olo että kuinka paljon on yhdelle ihmiselle jo LIIKAA? Kuinka paljon paskaa yksi ihminen jaksaa ottaa vastaan palamatta loppuun.
Ja kun nyt tosiaan harvinaisen moni ihminen kokee tätä samaa tunnetta, että on jotenkin poikkeuksellisen paskamainen syksy... erikoista!
Onneksi on (taas kerran totean tän) tuo lähipiiri niin mahtava, että tietää että vaikka keskellä yötä voi soittaa tietyille ihmisille jos ahdistaa.
Tänäänkin on niin ihanaa ja mahtia mennä iltaa istumaan ja pelaan vähän pelejä kahden ihanan-ihanan-ihanan ihmisen kanssa. Ja sit illalla kotiutua saunomaan tuon yhden mussun kanssa...
Ehkä sitä tarttuu liikaakin siihen että "nyt on ihan kauheen synkkää ja kurjaa"? Pitäisi vaan osata ajatella noista pienemmistäkin ihanista hetkistä, ettei koko elämä näemmä olekaan paskaa ja synkkää. Mutta kun ihminen on niin vitun tyhmä, että se kuvittelee saavansa isoista murheista isoja iloja vasta palkaksi, mutta eipä se niin mene. Ei tää maailma siihen taida perustua että surut ja ilot ois tasapainossa.
Pitää vaan taas pysäyhtellä itseään niinä pieninäkin hetkinä tajuaan et nyt ei olekaan paskaa!
9/23/2009
Hullu mikä hullu...
Joo, pakko oli hakee ne ihanat kengät pois jo tänään...
Oikeesti kyllä taas niin päätöntä tuhlata kun rahat on vähissä, mutta hullu mikä hullu...
Siinä ne söpöläiset:
:D :D
Oikeesti kyllä taas niin päätöntä tuhlata kun rahat on vähissä, mutta hullu mikä hullu...
Siinä ne söpöläiset:
:D :D
Waiting for her call.
Olipas niin jotenkin taas typerä otsikko. MÖH.
Mutta kun en oo hyvä keksiin otsikoita niin olkoon...
Ja tottahan se onettä tässä soittoa odtelleen ja naiselta kuten otsikko kertoo.
Odotan siis erään radiokanavan toimittaja naisen rimpauttavan minä hetkenä hyvänsä (puhetta oli että puolen päivän huitteissa.
Ilmotettiin yksi työkamumme sellaiseen kilpailuun jossa palkitaan työyhteisön "tsemppareita" ja muita arjen sankareita. Ja muthan nuo armaat toveroiset nakitti kirjottaan ne perustelut. Toissa iltana istuin koneella ja jopa tuo isäntä kiinnitti huomioo, että mitä ihmettä sä huokailet siellä... Otti kai koville tuo luomisen tuska kun jotain hyvää perustelua piti keksiä.
Noh, eilen se toimittaja soitti ja sano ettei ollu "ehtinyt" edes kaikkea lukemaan kun oli niin pitkällisesti perusteltu...hmmm... ihanko totta? :)
Koitettiin eilen sitten jo tavaoittaa tätä työkamua, mutta sillä ei hitto vie ollu puhelin mukana... NÖYYYYYY! NAINEN, sua odotttaa RISTEILY-LAHJAKORTTI ja et vastaa puhelimeen! NÖÖÖÖÖYYYYY!
No onneksi tänään yritetään uudelleen ja kyseistä kampraattia on nyt infottu että pirä se luuri mukanas!! :D
Ompahan vaan itelläkin hurrrrrjan hyvä mieli kun tää meidän porukan ehdotus meni läpi ja toivon että tää arjen sankariksi ehdotettu työkaveri ilostuu asiasta myös!
Huoh... Asiasta kukkalautaan.
Mua odottaa yhdessä nimeltämainitsemattomassa (en kerro nimee ettei joku muu vaan vie niitä! NIH) liikkeessä peräti KOLMET 40-50-luvun kengät! oi oi oi... Nyt vaan ongelma että mistä saan 150e rahaa jonka ne tulee yhteensä kustantamaan.
Meinaan pakkohan ne on hakea pois kun ne mahtuu jalkaan! Voi helkkari.
Suunnittelin et haen ainakin ne yhden tod.näk. 40-luvun kengät jo ihan vaikka tänään ja vingutan sit vaikka mastercardia jos en muuta keksi... Ne vaan ois aika ihanat mun uuden mekon kanssa...
Olis siellä myös yks ihan 50´s harso-hattu, mutta se saa jäädä odottamaan ainakin. Nuo kengät on etusijalla kyllä.
Mutta sellasta täällä...
Huomena koulun penkille. meen opiskeleen TunteVa-hoitajaksi. Eli validaatiooon pohjautuvaa hommaa (TunteVa:sta lisätietoa, klik klik
Aika mielnekiintoista!
Mutta kun en oo hyvä keksiin otsikoita niin olkoon...
Ja tottahan se onettä tässä soittoa odtelleen ja naiselta kuten otsikko kertoo.
Odotan siis erään radiokanavan toimittaja naisen rimpauttavan minä hetkenä hyvänsä (puhetta oli että puolen päivän huitteissa.
Ilmotettiin yksi työkamumme sellaiseen kilpailuun jossa palkitaan työyhteisön "tsemppareita" ja muita arjen sankareita. Ja muthan nuo armaat toveroiset nakitti kirjottaan ne perustelut. Toissa iltana istuin koneella ja jopa tuo isäntä kiinnitti huomioo, että mitä ihmettä sä huokailet siellä... Otti kai koville tuo luomisen tuska kun jotain hyvää perustelua piti keksiä.
Noh, eilen se toimittaja soitti ja sano ettei ollu "ehtinyt" edes kaikkea lukemaan kun oli niin pitkällisesti perusteltu...hmmm... ihanko totta? :)
Koitettiin eilen sitten jo tavaoittaa tätä työkamua, mutta sillä ei hitto vie ollu puhelin mukana... NÖYYYYYY! NAINEN, sua odotttaa RISTEILY-LAHJAKORTTI ja et vastaa puhelimeen! NÖÖÖÖÖYYYYY!
No onneksi tänään yritetään uudelleen ja kyseistä kampraattia on nyt infottu että pirä se luuri mukanas!! :D
Ompahan vaan itelläkin hurrrrrjan hyvä mieli kun tää meidän porukan ehdotus meni läpi ja toivon että tää arjen sankariksi ehdotettu työkaveri ilostuu asiasta myös!
Huoh... Asiasta kukkalautaan.
Mua odottaa yhdessä nimeltämainitsemattomassa (en kerro nimee ettei joku muu vaan vie niitä! NIH) liikkeessä peräti KOLMET 40-50-luvun kengät! oi oi oi... Nyt vaan ongelma että mistä saan 150e rahaa jonka ne tulee yhteensä kustantamaan.
Meinaan pakkohan ne on hakea pois kun ne mahtuu jalkaan! Voi helkkari.
Suunnittelin et haen ainakin ne yhden tod.näk. 40-luvun kengät jo ihan vaikka tänään ja vingutan sit vaikka mastercardia jos en muuta keksi... Ne vaan ois aika ihanat mun uuden mekon kanssa...
Olis siellä myös yks ihan 50´s harso-hattu, mutta se saa jäädä odottamaan ainakin. Nuo kengät on etusijalla kyllä.
Mutta sellasta täällä...
Huomena koulun penkille. meen opiskeleen TunteVa-hoitajaksi. Eli validaatiooon pohjautuvaa hommaa (TunteVa:sta lisätietoa, klik klik
Aika mielnekiintoista!
9/21/2009
musta syksy...
Ihan käsittämätöntä miten kaikkea ikävää nyt tapahtuukin samaan aikaan.
Ei voi kun ihmetellä.
Yksi ystävä oli melkein kuukauden sairaalassa, yhdellä rakkaimmista todettiin viime viikolla leukemia ja sitten vielä muutama asia joista ei viitsi mitään ääneen edes puhua koska ovat hyvin intiimejä ja ei ole mun tehtävä niitä ruotia julkisesti...
Mutta pikkasen liikaa kaikkea tosi tosi pahaa ja mustaa.
Ja tuntuu että lyhyessä ajassa moni tuttu/tutun tuttu on myös kuollut jne.
En muista koska olis ollu näin synkkä syksy.
Yleensä rakastan syksyä ja nytkin on niin perhanan kaunista ollut, mutta henkisellä puolella vetää ihan liian hiljaiseksi viime viikkojen tapahtumat.
Onneksi on kuitenkin ne ihanat. luotettavat ihmiset joiden kanssa voi jakaa kaiken. Hyvinä ja pahoina päivinä. Kahvia kuluu litra tolkulla, toisinaan viiniä. Mutta sisällä on ihanan pörröinen tunne siitä että on olemassa ihmisiä jotka ihan oikeesti välittää musta ja joiden kanssa voi tallustaa tätä elämän polkua eteenpäin. Feikit tippuu vaikeuksien kohdatessa, se on tullut toteen nähtyä kyllä. Ikäväkyllä.
Mutta odotellaan että kuu vaihtuu, ensi kuussa on ainakin niin monet bileet luvassa, että jotkut on pakko olla onnistuneet (mielellään kaikki tietty) joten saa ajatukset pois tästä ankeudesta.
Ei voi kun ihmetellä.
Yksi ystävä oli melkein kuukauden sairaalassa, yhdellä rakkaimmista todettiin viime viikolla leukemia ja sitten vielä muutama asia joista ei viitsi mitään ääneen edes puhua koska ovat hyvin intiimejä ja ei ole mun tehtävä niitä ruotia julkisesti...
Mutta pikkasen liikaa kaikkea tosi tosi pahaa ja mustaa.
Ja tuntuu että lyhyessä ajassa moni tuttu/tutun tuttu on myös kuollut jne.
En muista koska olis ollu näin synkkä syksy.
Yleensä rakastan syksyä ja nytkin on niin perhanan kaunista ollut, mutta henkisellä puolella vetää ihan liian hiljaiseksi viime viikkojen tapahtumat.
Onneksi on kuitenkin ne ihanat. luotettavat ihmiset joiden kanssa voi jakaa kaiken. Hyvinä ja pahoina päivinä. Kahvia kuluu litra tolkulla, toisinaan viiniä. Mutta sisällä on ihanan pörröinen tunne siitä että on olemassa ihmisiä jotka ihan oikeesti välittää musta ja joiden kanssa voi tallustaa tätä elämän polkua eteenpäin. Feikit tippuu vaikeuksien kohdatessa, se on tullut toteen nähtyä kyllä. Ikäväkyllä.
Mutta odotellaan että kuu vaihtuu, ensi kuussa on ainakin niin monet bileet luvassa, että jotkut on pakko olla onnistuneet (mielellään kaikki tietty) joten saa ajatukset pois tästä ankeudesta.
9/18/2009
if i had a dime, for every tear...
...this would be my best financial year.
Joo. Auto on myyty ja "uusi" pihassa, ei vaan jaksa kauheesti siitä nyt jauhaa. Aika merkityksetöntä lopunkaiken... *huokaus*
On asioita joita ei haluaisi koskaan kokea,ja päiviä joita ei haluaisi elää.
Puheluita joita ei koskaan toivoisi puhuvansa. Asioita joita ei teidä osaako ja jaksaako kohdata.
Mutta sota ei ole edes alkanut joten turha antautua ja nostaa käsiä ylös.
Elämä antaa ja se myös ottaa.
Sen vähän ajan minkä saa, täytyy pitää kii ja elää niin kovaa kun uskaltaa.
Haluan oppia sen että elämä on tässä ja nyt, ei huomena tai vuoden päästä.
Sekavaa, sekavaa, sekavaa.
Mutta niin on mielikin. sydänkin. sielukin.
Tuntuu vaan niin tyhmältä se että ihminen pitää jotain vitun pieniä asioita muka niiiiiin isoina ja dramaattisina ja ylitsepääsemättöminä, mutta sit kun oikeesti paiskataan jotain todella isoa päin naamaa niin vanhat valitukset, riidat, tärkeysjärjestys tuntuu niin typerältä.
Kun koskaan ei voi tietää.
Joo. Auto on myyty ja "uusi" pihassa, ei vaan jaksa kauheesti siitä nyt jauhaa. Aika merkityksetöntä lopunkaiken... *huokaus*
On asioita joita ei haluaisi koskaan kokea,ja päiviä joita ei haluaisi elää.
Puheluita joita ei koskaan toivoisi puhuvansa. Asioita joita ei teidä osaako ja jaksaako kohdata.
Mutta sota ei ole edes alkanut joten turha antautua ja nostaa käsiä ylös.
Elämä antaa ja se myös ottaa.
Sen vähän ajan minkä saa, täytyy pitää kii ja elää niin kovaa kun uskaltaa.
Haluan oppia sen että elämä on tässä ja nyt, ei huomena tai vuoden päästä.
Sekavaa, sekavaa, sekavaa.
Mutta niin on mielikin. sydänkin. sielukin.
Tuntuu vaan niin tyhmältä se että ihminen pitää jotain vitun pieniä asioita muka niiiiiin isoina ja dramaattisina ja ylitsepääsemättöminä, mutta sit kun oikeesti paiskataan jotain todella isoa päin naamaa niin vanhat valitukset, riidat, tärkeysjärjestys tuntuu niin typerältä.
Kun koskaan ei voi tietää.
9/11/2009
Näkemiin paskatti!
Aika on tullut erota suhteesta joka on jo kestänyt toisen osapuolen kuntoon ja toisen osapuolen hermojen kestävyyteen nähden liian kauan..
Eipä se enää ole tasapainossa kun toinen tarvis jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa ja toisen sydän on syrjällään että mihin tienposkeen se mut seuraavaks jättää.
hmm...
Puhun siis mun ja wolkkarini suhteesta.
Vihreän hirviön on aika vaihtaa maisemaa...
Ei sinällään etteikö se toimisi taas ihan hienosti, mutta tiedettä ehkä tunteen kun menee vaan hermo.
Jussi sai mun autoni siis toimimaan taas kuin ihmisen mieli, mutta koska tuota autokannan uudostamista ja päivittämistä ollaan suunniteltu ja jonkin aikaa niin nyt tuli mitta täys.
Huomena menee "paskatti" myyntiin ja toivottavasti saisin iiiiiihanan Chryslerin tilalle. Mitään tuliterää ei teitty oo varaa ostaa, mutta jos pääsisi jo lähemmäs 2000-lukua auton iässä niin se olis aika iiihanaa.
kutakuinkin tuollanen sysleri ois toiveissa. :D
Eipä se enää ole tasapainossa kun toinen tarvis jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa ja toisen sydän on syrjällään että mihin tienposkeen se mut seuraavaks jättää.
hmm...
Puhun siis mun ja wolkkarini suhteesta.
Vihreän hirviön on aika vaihtaa maisemaa...
Ei sinällään etteikö se toimisi taas ihan hienosti, mutta tiedettä ehkä tunteen kun menee vaan hermo.
Jussi sai mun autoni siis toimimaan taas kuin ihmisen mieli, mutta koska tuota autokannan uudostamista ja päivittämistä ollaan suunniteltu ja jonkin aikaa niin nyt tuli mitta täys.
Huomena menee "paskatti" myyntiin ja toivottavasti saisin iiiiiihanan Chryslerin tilalle. Mitään tuliterää ei teitty oo varaa ostaa, mutta jos pääsisi jo lähemmäs 2000-lukua auton iässä niin se olis aika iiihanaa.
kutakuinkin tuollanen sysleri ois toiveissa. :D
9/08/2009
Baby, who would really love this car but me?
Mutta kun en enää määkään rakasta!
Morjensta pöytään mupelot.
Oikeesti.
Onko koskaan käynyt niin että kun jotain tapahtuu niin kohta tapahtuu sitä samaa (yleensä paskaa) sitten oikein urakalla? häh? että mitäkö?
No niin. kaikki alkoi siis tuossa kun olin kipeenä noin viikko sitten? (ehkä? muistaakseni?) Armastus meni mun autollani treeneihin ja mun piti raahautua tukka paskasena ja kissankarvaset verkkarit jalassa (nam, plyyssi penkit tykkää!) lähikauppaan sipsin ja kalapuikkojen ostoon. yay.
No eihän se Letukan perkule lähteny käntiin. Siinä on joku ihme vika ettei avain kierry virtalukossa viimeseen asentoon joka siis luonnollisesti starttais caaran. Virrat menee päälle mutta jotain siellä taitaa olla jossain välissä? maybe?
No seuraava viikko pärjättiin yhdellä autolla kun Jussini mun oli puolestaan vällyjen välissä kippeenä....
No nyt sitten palasin takas arkeen ja töihin ja Jussi myös niin eiköhän tuo mun baijerilainen paskakasa, elikkäs hitlerin viimenen kosto, elikksä wolkkari tee taas jonkun iiiihan viiitun siistin "sammun yhteen kaunpungin isoimmista risteyksistä"-tempauksen. jeps. Eli siihen vaan mitään varoittamatta sammu se kakkiainen. ja käyntiin ei lähde, ei millään...
No Siinä sitten kipsuttelin mun upouusissa (on muuten ihan sairaan mageet) korkosaappaissa punanen tukka tuulessa hulmuten (kuulemma olin aika hot sanoi ystäväiseni joka oli mut nähnyt ja ajanut ohi...hahahhaa :D) iiiiiihan paska paniikissa, kunnes joku kiltti kraka-setä tuli hyyyyyviiiin raaaaauhoittavasti puhumaan mulle ja ja auttoi työntään auton sivuun (toki se ensin halusi testata saako se mun auton ITSE käyntiin ja muisti myös kysyä onko mulla bensa lopussa...hei DAAA! :D).
No Sit jo hetken päästä armastukseni pääsi auttamaan ja saatiin siihen apuun myös yksi tuttu nuori mies ja auto läheiselle parkkipaikalle tuupaten!
ja on muuten vieläkin siellä! PRKL. Jussi on vaihtanu siihen tänään jos minkäkinlaista osaa ja ei vaan paska käynnisty. Huomena vielä koittaa vaihtaa jonkun osan... TOIVOTTAVASTI alkaa skulaan sitten.
tai muuten mä upotan sen kakkakasan Vanajaan 8siis jussi ei ole kakkakasa, vaan se auton ruoska!)!
No tää päivä siis meni ihan reisille. Mulla oli TIETTY pätkä-aamu (7-12) ja yö (klo 21->), juurikin sopivasti tälläseen väliin kun yksi ainoa auto käytössä...
Jussi raasu heräs viemään mut seikalta duuniin ja metsästi työn ohessa paskattiin osia. No sit klo 12 soiteltiin ja hän on töissä jumissa ja ei ole päässyt vielä korjaan mun autoa sinne hemmetin parkkikselle (siis mikä on täysin ymmärrettävää, koska hänellähän oli tietty työpäivä!) No ei muuta kun mä sitten jään pätkäaamun päälle odottamaan et jos se saisi sillä puolan vaihdolla toimimaan (kuten edellisen kerran saman vian ilmaantuessa...) ja JOS jussi sen ehtis pian tehdä.
No kaikkien mutkien ja sen saatanan ruostekasan käynnitymättömyyden takia mä sitten edelleen kellon käydessä kolmea olin duunissa (ja siis en voinut edes tehdä tunteja sisään koska lain mukaan pätkäaamusta pitää lähteä klo 12 jotta lepoaika ennen yövuoroa täyttyy...Eli siis hengasin työmaalla VAIN ja AINOASTAAN odottelemassa kyytiä...)
Olisin voinut tietty lähte busseilla tai takseilla sompaan kaupunkiin, mutta idea oli että odottelen ett JOS sen auton saisi toimimaan...
Kolmen maissa petti hermo (miettikään ite, jos tiedätte että ette oo edellisen yönä juuri nukkuneet ja tiedätte että kuuden tunnin päästä pitäs olla jo TAKAS duunissa mistä siis ei oo päässy vielä edes lähtemään...) ja aloin soitella ihmisiä läpi että voiko joku viedä mut johonkin suuntaan missä pääsen NUKKUMAAN. No kukaan ei tietty sitten vastaa puhelimeen... GREAT! Just MUN tuuria :D
No sit Jussi sai jotenkin järjestettyä hetken duunista että pääsee heittään mut porukoille nukkumaan (mun porukat asuu suht lähellä jussin duunia) ja samaan syssyyn soittaa jo sit äitikin että mikäs hätänä, hän voi hakee sut töistä.
No sanon sitten äidille, että hae vaan ja mä soitan jussille ettei tarvikaan tulla.
No TIETTY jussi puhuu koko automatkan kännykkäänsä ja en saa sille sanaa ettei tarviskaan tulla.
No se kurvaa pihaan ja mä puolestaan sitten äitille soittaan että älä tulekaan mun duunista hakeen vaan jussin duunista vaikka. No kuten arvaatte, ÄITILLÄ ON PUHELIN ÄÄNETTÖMÄLLÄ.... jep.
Eli lopunkaiken kaks ihmistä ajaa ihan turhaan mun takia ympäri kyliä...jeeeeei! :P
Onneks kumpikin ymmärsi homman nimen ja pääsin vihdoin noin neljän aikaan mun vanhemmille ja nukkumaan...
Tosin unet jäi siis älyttömän vähiin ja täällä sitä yövuorossa nyt kärvistellään.
Aamulla Jussukka hakee mut työmatkallaan (odottelen taas yövuoron päälle sellaset ylimääräset puolituntia... No ei paha oikeestaan...) ja vie mun vanhemmille nukkumaan josta se hakee mut kun pääsee töistä. Jep. Ei oo vaikeeta taas ei.
VITTU MITÄ SÄÄTÖÄ!
ja just kun olin lähdössä duunista (viimein kyydin saatuani ja kolmetuntia kirottuani ääneen kaikille työkamuilla) sanoo iltavuorolainen: olisit sä voinut mennä mun autolla kotiis ja tuoda sen sitten yhdeksäksi takaisin kun kuitenkin tulet yövuoroon... AAAAARGH!:)
Dear God, en tiedä itkiskö vai naurasko!
Morjensta pöytään mupelot.
Oikeesti.
Onko koskaan käynyt niin että kun jotain tapahtuu niin kohta tapahtuu sitä samaa (yleensä paskaa) sitten oikein urakalla? häh? että mitäkö?
No niin. kaikki alkoi siis tuossa kun olin kipeenä noin viikko sitten? (ehkä? muistaakseni?) Armastus meni mun autollani treeneihin ja mun piti raahautua tukka paskasena ja kissankarvaset verkkarit jalassa (nam, plyyssi penkit tykkää!) lähikauppaan sipsin ja kalapuikkojen ostoon. yay.
No eihän se Letukan perkule lähteny käntiin. Siinä on joku ihme vika ettei avain kierry virtalukossa viimeseen asentoon joka siis luonnollisesti starttais caaran. Virrat menee päälle mutta jotain siellä taitaa olla jossain välissä? maybe?
No seuraava viikko pärjättiin yhdellä autolla kun Jussini mun oli puolestaan vällyjen välissä kippeenä....
No nyt sitten palasin takas arkeen ja töihin ja Jussi myös niin eiköhän tuo mun baijerilainen paskakasa, elikkäs hitlerin viimenen kosto, elikksä wolkkari tee taas jonkun iiiihan viiitun siistin "sammun yhteen kaunpungin isoimmista risteyksistä"-tempauksen. jeps. Eli siihen vaan mitään varoittamatta sammu se kakkiainen. ja käyntiin ei lähde, ei millään...
No Siinä sitten kipsuttelin mun upouusissa (on muuten ihan sairaan mageet) korkosaappaissa punanen tukka tuulessa hulmuten (kuulemma olin aika hot sanoi ystäväiseni joka oli mut nähnyt ja ajanut ohi...hahahhaa :D) iiiiiihan paska paniikissa, kunnes joku kiltti kraka-setä tuli hyyyyyviiiin raaaaauhoittavasti puhumaan mulle ja ja auttoi työntään auton sivuun (toki se ensin halusi testata saako se mun auton ITSE käyntiin ja muisti myös kysyä onko mulla bensa lopussa...hei DAAA! :D).
No Sit jo hetken päästä armastukseni pääsi auttamaan ja saatiin siihen apuun myös yksi tuttu nuori mies ja auto läheiselle parkkipaikalle tuupaten!
ja on muuten vieläkin siellä! PRKL. Jussi on vaihtanu siihen tänään jos minkäkinlaista osaa ja ei vaan paska käynnisty. Huomena vielä koittaa vaihtaa jonkun osan... TOIVOTTAVASTI alkaa skulaan sitten.
tai muuten mä upotan sen kakkakasan Vanajaan 8siis jussi ei ole kakkakasa, vaan se auton ruoska!)!
No tää päivä siis meni ihan reisille. Mulla oli TIETTY pätkä-aamu (7-12) ja yö (klo 21->), juurikin sopivasti tälläseen väliin kun yksi ainoa auto käytössä...
Jussi raasu heräs viemään mut seikalta duuniin ja metsästi työn ohessa paskattiin osia. No sit klo 12 soiteltiin ja hän on töissä jumissa ja ei ole päässyt vielä korjaan mun autoa sinne hemmetin parkkikselle (siis mikä on täysin ymmärrettävää, koska hänellähän oli tietty työpäivä!) No ei muuta kun mä sitten jään pätkäaamun päälle odottamaan et jos se saisi sillä puolan vaihdolla toimimaan (kuten edellisen kerran saman vian ilmaantuessa...) ja JOS jussi sen ehtis pian tehdä.
No kaikkien mutkien ja sen saatanan ruostekasan käynnitymättömyyden takia mä sitten edelleen kellon käydessä kolmea olin duunissa (ja siis en voinut edes tehdä tunteja sisään koska lain mukaan pätkäaamusta pitää lähteä klo 12 jotta lepoaika ennen yövuoroa täyttyy...Eli siis hengasin työmaalla VAIN ja AINOASTAAN odottelemassa kyytiä...)
Olisin voinut tietty lähte busseilla tai takseilla sompaan kaupunkiin, mutta idea oli että odottelen ett JOS sen auton saisi toimimaan...
Kolmen maissa petti hermo (miettikään ite, jos tiedätte että ette oo edellisen yönä juuri nukkuneet ja tiedätte että kuuden tunnin päästä pitäs olla jo TAKAS duunissa mistä siis ei oo päässy vielä edes lähtemään...) ja aloin soitella ihmisiä läpi että voiko joku viedä mut johonkin suuntaan missä pääsen NUKKUMAAN. No kukaan ei tietty sitten vastaa puhelimeen... GREAT! Just MUN tuuria :D
No sit Jussi sai jotenkin järjestettyä hetken duunista että pääsee heittään mut porukoille nukkumaan (mun porukat asuu suht lähellä jussin duunia) ja samaan syssyyn soittaa jo sit äitikin että mikäs hätänä, hän voi hakee sut töistä.
No sanon sitten äidille, että hae vaan ja mä soitan jussille ettei tarvikaan tulla.
No TIETTY jussi puhuu koko automatkan kännykkäänsä ja en saa sille sanaa ettei tarviskaan tulla.
No se kurvaa pihaan ja mä puolestaan sitten äitille soittaan että älä tulekaan mun duunista hakeen vaan jussin duunista vaikka. No kuten arvaatte, ÄITILLÄ ON PUHELIN ÄÄNETTÖMÄLLÄ.... jep.
Eli lopunkaiken kaks ihmistä ajaa ihan turhaan mun takia ympäri kyliä...jeeeeei! :P
Onneks kumpikin ymmärsi homman nimen ja pääsin vihdoin noin neljän aikaan mun vanhemmille ja nukkumaan...
Tosin unet jäi siis älyttömän vähiin ja täällä sitä yövuorossa nyt kärvistellään.
Aamulla Jussukka hakee mut työmatkallaan (odottelen taas yövuoron päälle sellaset ylimääräset puolituntia... No ei paha oikeestaan...) ja vie mun vanhemmille nukkumaan josta se hakee mut kun pääsee töistä. Jep. Ei oo vaikeeta taas ei.
VITTU MITÄ SÄÄTÖÄ!
ja just kun olin lähdössä duunista (viimein kyydin saatuani ja kolmetuntia kirottuani ääneen kaikille työkamuilla) sanoo iltavuorolainen: olisit sä voinut mennä mun autolla kotiis ja tuoda sen sitten yhdeksäksi takaisin kun kuitenkin tulet yövuoroon... AAAAARGH!:)
Dear God, en tiedä itkiskö vai naurasko!
9/01/2009
Vi*un takakiree akka
Niih. Miks pitää olla sellanen?
Kysympähän vaan.
Niin siis ja tää akka oon mää.
Ja aiheena taas jälleen kerran (kuten itsekkäällä paskiaisella aina) minä itte ja oma osaaminen. Tai lähinnä oma osaamattomuus.
PÖH.
Koskahan sitä kasvaisi sen verran aikuisemmaksi ja viisaammaksi, ehjemmäksikin kenties, että ei aina vertaisi muihin ja osaisi ottaa asiat sellasina kun ne on ja jopa RELATA!
Tanssihan se mua taas kismittää.
Valmiiksi on jo niin luuseri olo kun tiedän että ensi vuoden sarja on kova. Kaikki tytskät sarjassani on niin kauan tanssineita ja hyvin perusasiat hanskaavia että mitäs tälläsellä pullerolla siellä on jakoo (ja jumalauta kun ne on kaikki viel kauniita ja hoikkia! nih! <3 niille kuiteskin kun ei se niiden vika oo et ne on mua parempia... :D)
Ja mitä enemmän tälläsiä ajattelen niin sitä tyhmemmäks mä tunnen itseni. Miks en osaa ottaa vaan kokemuksena. Miksi pitää olla niin saakelin kaikki tai ei mitään. Miksi ei voi vaan ajatella että kokemusta ikä kaikki ja taidot karttuu hitaasti...
Mä vaan rrrrakastan tanssia ja kilpailemista ja onnistumisen tunteita. Mutta häviämistä mä VIHAAN.
Häviön hetkellä ei osaa suhteuttaa sitä ettei se ollu mikään elämän ja kuoleman kysymys vaan kyse on leikistä...pelistä...hauskan pidota...itsensä koettelemisesta ja rankasta työstä.
Mutta ei.
Esim. Worldsien jälkeinen itku joka ei vaan meinannu loppua oli jotain kamalaa. Hetkeen ei todella nähnyt metsää puilta. Kun ei nähnyt ees niitä perkeleen puita kyynel-simmuilla.
Oon kyllä päättäny että treenaan huolella, niin paljon kun pystyn.
Samalla pelottaa sekin että sit kun tosiaan "antaa kaikkensa" niin sit jos ei kuitenkaan pärjää milläänlailla niin kuinka siitä selviää?? äh.
Joo, tiedän. Mä oon aika tyhmä :)
Moikka ny, nih!
Kysympähän vaan.
Niin siis ja tää akka oon mää.
Ja aiheena taas jälleen kerran (kuten itsekkäällä paskiaisella aina) minä itte ja oma osaaminen. Tai lähinnä oma osaamattomuus.
PÖH.
Koskahan sitä kasvaisi sen verran aikuisemmaksi ja viisaammaksi, ehjemmäksikin kenties, että ei aina vertaisi muihin ja osaisi ottaa asiat sellasina kun ne on ja jopa RELATA!
Tanssihan se mua taas kismittää.
Valmiiksi on jo niin luuseri olo kun tiedän että ensi vuoden sarja on kova. Kaikki tytskät sarjassani on niin kauan tanssineita ja hyvin perusasiat hanskaavia että mitäs tälläsellä pullerolla siellä on jakoo (ja jumalauta kun ne on kaikki viel kauniita ja hoikkia! nih! <3 niille kuiteskin kun ei se niiden vika oo et ne on mua parempia... :D)
Ja mitä enemmän tälläsiä ajattelen niin sitä tyhmemmäks mä tunnen itseni. Miks en osaa ottaa vaan kokemuksena. Miksi pitää olla niin saakelin kaikki tai ei mitään. Miksi ei voi vaan ajatella että kokemusta ikä kaikki ja taidot karttuu hitaasti...
Mä vaan rrrrakastan tanssia ja kilpailemista ja onnistumisen tunteita. Mutta häviämistä mä VIHAAN.
Häviön hetkellä ei osaa suhteuttaa sitä ettei se ollu mikään elämän ja kuoleman kysymys vaan kyse on leikistä...pelistä...hauskan pidota...itsensä koettelemisesta ja rankasta työstä.
Mutta ei.
Esim. Worldsien jälkeinen itku joka ei vaan meinannu loppua oli jotain kamalaa. Hetkeen ei todella nähnyt metsää puilta. Kun ei nähnyt ees niitä perkeleen puita kyynel-simmuilla.
Oon kyllä päättäny että treenaan huolella, niin paljon kun pystyn.
Samalla pelottaa sekin että sit kun tosiaan "antaa kaikkensa" niin sit jos ei kuitenkaan pärjää milläänlailla niin kuinka siitä selviää?? äh.
Joo, tiedän. Mä oon aika tyhmä :)
Moikka ny, nih!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)