illan varjoon himmeään...

En itseasiassa keksiny oikein mitään otsikkoa joten lykkäsin siihen vaan pätkän tuota agentsi-biisiä koska onhan nyt toisaalta ilta ja pimeää. Nih... Joo. Taas puhelimella päivitän tätä blogsua niin ei sitten löydy mitään ihania kappalejakoja tai muita hienouksia... Äidinkielen opettajat pyöriköön haudoissaan, eiväthän sit ole nekrofiileille niin helppoja saaliita! Buah ha ha... Ihan vi*un huono läppä. Jooh... Joulu oli oikein ihana! Vaikka toki tuo lääkitys hieman harmitti kun olin joulukuun alusta asti suunnitellu et jouluun asti valkaisen nenää ja sit otan persoset olalle 25pv kun alkaa vapaat! Mut asenteestahan kaikki on kii lopun kaiken, joten kivaa oli! Aatto oltiin mun vanhemmilla ja syötiin itsemme tainnoksiin. Oli aivan ihanaa myös pinkoa äiteen kans suoraan saunan lämmöstä hankeen... Ja tietty ÄLÄSTI :D. Oli siinä naapureilla varmaan kinkut henkitorvessa kun kaks kinkkua kieri hangessa. Haha... Kivaa oli! Olin aattoyön töissä ja meni onneksi erittäin hyvässä työ-seurassa ja rauhassa joten oikeastaan oli tosi kivaa viettää joulua niin(kin). 25pv suunnattiin takas oman kunnan puolella ja anoppilaan. Taas syötiin niin että suolet huus armoa. Molemmissa joulupöydissä oli kyllä erinomaisen onnistuneet ruoat tänä vuonna! Ilta meni sit pelaillen ja humaltuen... Paits mä. :P Rappakalja oli jälleen kerran ihan pettämätön peli... Jos ette ole kokeillu niin kokeilkaa. Vallankin nousuhumalassa se on todella vatsalihaksia koetteleva laji! Naurua meinaan riittää. Vallankin jos osallistujat yhtään viitsiin panostaa vastauksiinsa. Ja koska tuolla jussin suvulla on ihan yhtä "sairas" huumorintaju kun mitä mulla itsellä niin putoilla sai aika huolella taas. Selväksi tuli ettei nevadassa saa kilpailuttaa muijaa raveissa tai jalatonta koiraa vinttikoira-kilpailussa. Tiedämme myös nyt että sana KYLIX voi tarkoittaa ruotsalaista "kylmääko sinuakin"-jäähdytys laitteistoa, yamahan teineille suunniteltua kyläily-mopoa tai intiaanien ylintä kyläpäällikköä! :D ja näitähän riittäisi! :D :D Eilinen meni sitten ihan vaan maatessa. Kälyseni kanssa kulutettiin anoppilan sohvia ja torkuttiin ja syötiin ja torkuttiin. Oli kyllä niin ihanaa vaan laiskotella! Tänään olen jatkanu vielä myös laiskaa linjaa. Mun piti niin reippaana lähteä Jussin työmaalle auttamaan inventaarion teossa mut olin ihan kuoleman väsyny kymmeneltä aamulla vielä kun Jussi suuntas työmaalle... Onneksi tuo ei pahoittanu mieltään kun jäin kotiin. Nukuin KAHTEEN asti sen jälkeen kun J lähti ja vedin aamupuurot naamaan... Uni kyllä tuli jotenkin todella tarpeeseen... Ylläri jos on neljä vuorokautta menny neljän tunnin unilla, yöt valvoen :D Hah. Tänään kyllä sain aikaiseksi treenattua kisatansseja (ja miettien yhtä koreografiaa) pari tuntia. Tuntui aika hyvältä tanssia kirjaimellisesti hiki päässä kaiken ihanan ihanan syömisen jälkeen! <3 En vaan saa oikein kamalan hyvää treeni-virettä päälle kun surullinen tosiasia on että tammikuu taitaa mennä ihan pilalle treenien suhteen. Mulla kun on viikon päästä se leikkaus ja saattaa tulla pitkä sairasloma... Ja näin maalaisjärjellä leikattu lantionseutu/suolisto ei ehkä kestä ihan heti esim chachan lantioliikettä tai valssin jalannostoja/taakse taivutuksia... Katkeransuloinen fiilis siis treenata kun himo tanssia ja oppia on todella kova, mut toisaalta nousee kyyneleet silmiin kun tajuaa että tavallaan turhaa työtä tässä tehdään! *huokaus* Joopa joo. Olen muuten päättäny että en jaksa jauhaa tästä mun sairaudesta. Siis tottakai sellasta asia linjaa jatkossakin kerron, esim koetuloksia ja varmasti tuo leikkaus on mielessä ja puheissa moneen kertaan. Mut en halua alkaa potemaan tätä asiaa jatkuvasti. Ärsyttää jo nyt kuinka paljon siitä puhun ja kirjoitan. Kaikki mun läheiset on varmasti jo ihan kurkkuaan myöden täys mun crohnia ja vatsan toimintaa. Aikansa kutakin. Tän kans mennään koko elämä, mut siitä ei tarvitse tehdä elämän keskipistettä ja itsekkään säälinkeruun välinettä. Koska mulle on muutenkin itsekkäät "minäminäminä ja minun elämä, saavutukset,sairaudet, teot ja paremmuus"-ihmiset kauhistus, niin ehkä tässä vaiheessa on hyvä itse suunnata katse eteenpäin ja olla taas oma itsensä eikä pitkäaikaissairas! Ettäs tiedätte, nih.

Jouluyö. sen hiljaisuutta yksin kuuntelen...

...ja sanaton on sydämeni kieli.
Joo tai jotain silleen.
Joulun tuloa täällä turvataan sitten mummuloiden parissa.
En ole blogin kuvatustanikaan päässy päivitteleen kun kotikone on ihan pimpelipom sekasin ja vinkuu ja paukkuu enemmän kun kissanpierut vuodenvaihteessa. pöh. Hajoo sekin paska varmaan!

Meillä on siis kylpyhuone remppa meneillään ja tää elämä on muutenkin sellasta sulosta kaaosta. Kaikki on niin vitun auki ettei tosikaan...
Remontin valmistumisesta ei osaa sanoo erkkikään. Eikä erkin isäkään varmaan vaikka kävi hyvät putkityöt väsäämässä :D GOSH kun oon hauska taas saatana.
Siis kovaa vauhtia isä ja Jusa sitä vääntää, mutta kun eihän sitä ihminen määräänsä enempää duunipäivän päälle jaksa.
Mulla on kuulkaas jo aika hitonmoinen ikävä SUIHKUA!
Ei se oo sama asia viuhahtaa täällä duunipaikalla yleiseen kylpemöön tai sitten roikkua jonkun tutun tai sukulaisen nurkissa muniaan huljuttamassa.
Haluun oman suihkun jossa voin vaikka maata keskellä lattiaa jos siltä tuntuu! NIH.

Elämä tai siis tähän sirastumiseen liittyvät jutut on kans sekasin kun Sintosen akan v*tun karvat (sanos Jussi-pussi :D)... Suolisto on muuten ihan ok, mutta sieltä umpparin kohdalta jomottelee päivittäin, monesti... jokatoinen hetki.
Sain uudet antibiotit ettei alkas kehitteleen mitään uutta infektioo sinne, koska...dadaa... nehän sit leikkaa mut 4.1. Herra doctor ei ollu koskaan moni kymmen vuotisen uransa aikana nähnyt mitään sellasta mitä mun umpparissa on. Ja kun hän ei siis teidä eikä osaa edes vaikata MITÄ siellä on.
Erittäin rentouttavaa kuultavaa toki tälläinen. jepjep. Omassa päässänihän mä oon kehitelly sinne jo kaikki syövästä alkaen...siis sinne umpisuoleen.
Mutta koitan työntää ne ajatukset pois päästäni.
Jostain syystä tuo leikkaus pelottaa mua aivan älyttömästi.
Pelottaa et mä kuolen siihen. piste.
Vaikka siis kyseessä on ihan rutiini-leikkaus niin hirvittää mitä ne sieltä löytää.
Todennäköisesti ne on vaan Crohnin taudin aiheuttamia muutoksia ja hommat menee hienosti, mutta onhan siinä kai mahdollisuus ihan mihin vaan muuhunkin... Ties vaikka kasvais horsmaa koko suoli! :P

Tanssin suhteen on myös aika auki kaikki...
Olen kyllä koittanu jokapäivä ees vähän kerrata ja miettiä juttuja.
Perus-seinät alkaa olla hallussa, siis silleen etten unohtele askelia...tekniikka vaatii kovaa duunia koska oon niin saakelin kömpelö ja alottelija moneen muuhun verraten.
Variaatiot osaan jo, siis pystyn ne kahlaan läpi ja muistan mikä tulee mihinkin. Tammikuulle vaan olis ihan helvetisti siistimistä ja korjaamista. Käsiliikkeiden opettelua ja lisöilyä jne.
Ja samoin pro-am treenaamista liikaakin... Siinä junnaan niin pahasti paikallani ettei tottakaan... Bummer.
ja kun maha silvotaan alkukuussa auki niin näyttää aika hunolta treenaamisen seuhteen tammikuu. Olenkin henkisesti valmistautunut heiluttaan Helsinki-vantaalla kun muut suuntaa EM-kisoihin helmikuussa. *huokaus* Vituttaa!

Mutta sellasta tälleen pinta-raapasuna...

turta, mutta touhukas.

Joo.
Näin tää marraskuu sitten etenee.
Jouduttiin viemää maailman rakkain kissa viimeiselle matkalleen 24pv.
Olihan Pessillä ollu toisinaan erikoista yskimistä, mutta kun sen tausta on niin epämääräinen pennusta asti niin meni sen piikkiin nuo köhinät.
Pessihän siis oli löytökissa ja ilmeisesti pentuna sairastellut vakavasti (kissaruttoa jne) ja siksi se jäi sellaiseksi luisevaksi reppanaksi ja herkkä vatsaiseksi. Koskaan siitä ei tullut sellaista "pulleaa kollia" mitä sen syömisellä ja makaamisella olis voinut kuvitella.

meetkö vi*tuun sen kameran kanssa











23pv se oli vielä ihan innoissan kerjäämässä jauhelihaa kun tein ruokaa ja koitti kiivetä hellan kahvoja pitkin kattilaan :)
Ei huomattavissa mitään suurta terveyden romahdusta. Oltiin kyllä muutaman päivänä puhuttu et tarvii varata yskän takia pojulle aika et jos sillä on joku hoidettavissa oleva tulehdus tms.
Pessi kesällä 2005. ja siis kyllä sillä siis ihan kaks etutassua on :)


















No 24 päivän vastaisena yönä näin unta että meidän 2005 vuonna karannut ja kadonnut Brian kissamme tuli kotiin surkeassa kunnossa. Se vaan makasi ja kuolasi. Pessiä ei ollut missään koko unessa.
Aamulla herätessäni Pessi oli keittiössä pöydän alla ja presiis niin hunossa kunnossa kun Brian siinä mun unessa.
Ja mä vana tiesin et nyt se pahin mahdollinen (kissoihin liittyvä) päivä on tullut.
Poika oli ihan luovuttanut..

Mä vaan niin tiesin siitä unesta... Brian ja Pessin tassut joskus 2004-2005?







No ei muuta kun äkkiä aika lekuriin ja kauhulla pakkaamaan kissaa koppaan. Olin varaustautunu aikamoiseen tappeluun ja kynsityksi tuloon, mutta ei... Poika meni pyllystä tuupaten koppiin ja mun fiilikset vaan paheni.

Eläinlääkärillä poika oli niin enkeli kiltti ja väsynyt. Alistunut. Ja ennenkuin lääkäri sanoi mitään niin tiesin että mun syli olisi pian tyhjä. Karvakerä ei tulisi enää kotiin...

ja siltähän se syy löytyi... syöpä kasvaimia suussa (älkää luulko että oltais päästy herran suuhun kurkkiin koskaan itse... kättä köyhempiä oltais jos edes ois kokeiltu...) ja sydämessä. Ei mitään tehtävissä.

Soitin Jussin paikalle ja yhdessä silitettiin ja pussattiin Pessi uneen. Juteltiin sille ja itkettiin. Lähetettiin se Jussin iso vanhempien, mun mummun ja muiden edesmenneiden eläinkamujen luo.

Tiedän et sen on hyvä. Se saa maata nyt nurmella Jussin Topi papan keinun juuressa ja odotella kun Kirsti paistaa silakoita. Meidän mummu rapsuttaa sitä, sen minkä edesmenneen sähinä-kissan rapsuttamiselta ehtii.
Se saa nukkua Jallu-koiran kanssa saman peiton alla ja Popi-koissukaan ei jahtaa sitä tosissaan.

Suru on suuri sydämen pohjalla. Hassua miten paljon kissa elämään vaikutti. Tietyt ovet piti pitää aina visusti kii. Esim kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen oli kissalla porttikielto. Samoin yhteisen makuuhuoneen jakaminen ei tullu kysymykseen koska herran mielestä oli iahn täysin asiallista ja sopivaa esim kävellä naaman yli yöllä tai alkaa kynnet esillä "pehustaa" itselleen paikkaa nukkujan paljaan kyljen päällä. Ja aina MUN puolella, ei koskaan Jussin. Ja mä nyt tunnetusti olen niin kiltti että kun herra Pessi Pesonen päätti asettua mun polvien väliin nukkumaan niin mähän en hievahtanutkaan ettei toinen herää :D <3

Mutta joo. Mietin tässä vanhojen lakanoiden ja kulahtaneiden pyyhkeiden pakkaamista kissakoti Kattilaa varten. samoin lähtis sinne noi muut kissatarvikkeet. Jos joskus joku otus vielä meidät valloittaa niin se saa sitten uudet tavarat ja lelut.

Uutta kissaa ei voida kuvitellakaan nyt. Pessi jättää niin isot saappaat ettei niitä voi kukaan täyttää. Ei vielä, ei ehkä koskaan. Ja seuraavalla lemmikillä (jos sellainen tulee) pitää olla oikeus tulla omana itsenään perheeseen jäseneksi. Ei korvikkeeksi.

ja eihän se marraskuun paskuus loppunut toki tähän kipeään kissa asiaan. Lähi-sukulainen joutui sitten sairaalaan. Trombi jalassa. Ei onneksi välitöntä vaaraa että lähtisi liikkeelle, mutta kuitenkin. pelästyttää ja huolestuttaa. Onneksi tämä heppu on siellä äänestä päätelleen ihan ok. Varmaankin tänään suunnataan katsomaan! Pääsispä hän pian terveenä kotiin!! <3

Itsellä on tän kaiken keskellä jotenkin niin epätodellinen olo. Sellanen tunne että koko ajan odottaa et MITÄ VIELÄ!!! Toisaalta kai juoksen karkuun surua ja koitan olla hajoamatta osiin koska kauheesti haluan touhuta ja tehdä. Hypin asiasta toiseen.

äsken siivosin makuuhuonetta (vielä imuria pitäs näyttää) ja sit kesken kaiken tuli hinku kirjottaa tänne. Nyt jo vipattas jaloissa mielessä muhiva uusi kilpailu-tanssi koreografia sarjaan jne.
Ja toisaalta taas oon jo jalka ovenraossa menossa tyhjentään ystävän postilaatikkoa (on reissussa) ja kauppaan viemään pulloja. Pyykitkin odottaa narulle pääsyä... ja on NÄLKÄ! Siis oon aika energia kimppu mutta kuitenkin väsyn sitten aina pian... en siis kunnossa vielä kuitenkaan!

Goodnight Sweetheart, Well It's Time To Go

Nuku hyvin rakas Pessi.
Koskaan ei tule toista samanlaista.
Kukaan ei jätä saman muotoisia tassunjälkiä sydämeen.
Mitään ei enää voinut, vaan paska musta mörkö (syöpä) väsytti pienen sydämen.
Itku ei hetkeen lopu.

Nuku hyvin siellä mummun helmassa, muiden edesmenneiden eläiystävien kanssa.
Tule joskus uniin, älä kokonaan unohda meitä täällä.




Silkkiturkki, hyrinä-moottori.
Pieni otus jättää niin ison tyhjän paikan.
Koti tuntuu hiljaiselta.

Vielä me tavataan. Kiitos näistä vuosista.

Suunnitelmia

Alkaa asettumaan elämä taasen täällä himassa.
Hommaa piisaisi kunhan osais tehdä rauhassa ja LEVÄTÄ tarpeeks.
Jäi siivous ja pyykit aika huonolle hapelle tuossa ennen sairaalareissua kun ei jaksanu MITÄÄÄÄN.
Nyt siis tätä ruokkoamista riittää ja kun jäi toi "varastohuonekin" kesken, eli kamaa on kasassa aivan väärissä paikoissa ja ne tars saada kaappeihin järkevään järjestykseen.
Tää viikonloppu oli tarkoitus kulli...kullannupun kanssa järkkäillä, mutta se jäi sattuneesta syytä.

Olen tässä pohtinu tän elämän ja terveyden suuntaa.
Etenkin minä vs. ruoka- asiaa.
Pitkään on menny niin päin persettä ruoalla tai siis kun oon vetäny kurkusta alas sen mitä oon pystyny, jos oon pystyny.
Painan tällä hetkellä vähemmän kun esim häissä, eli vuoden 2003 jälkeen en ole ollu näin "vähän läski" :P

Mutta iloinen en siitä todellakaan ole. Toki siis hyvä että kropalla on vähemmän rasvaa tukehduttamassa sitä, mutta en vaan saa mitään kiksejä siitä että olen sen verran vakavasti sairastunu että paino pudonnu vuodessa noin 10-12kg (alkuun siis laihduttamalla ja loput noin 5 sillä etten oo voinut hyvin...).
Muutenkin tavallaan menettäny merkityksensä asia nimeltä paino ja koko.
Mä haluan vaan olla terve. Nauttia ruoasta, järjellä. Jaksaa liikkua. Tulla toimeen mahamakkarideni kanssa ja josku tuntea itseni kauniiksikin :)

Olen tässä ajatellu muodostaa terveempää suhdetta ruoan kanssa.
Ihan perus-ruoan kanssa... Ei mitään kuureja tai liian tarkkaa kaloreiden tms. laskeskelua.
Toki edelleen oon hyvin vakuuttunu esim. hiilarien vähentämisen tehokkuudesta, mutta tässä tilanteessa en ala mitään tiukkaa atkins-linjaa kyllä noudattaan. Rasvan lisääminen kun ei ärtyneelle suolistolle välttämättä ole paras vaihtoehto.
Nyt täytyy selvittää ja tutkia rauhassa mitä vatsa kestää ja mitä ei.

Olen ajatellu että painonnousun haluan kyllä välttää, toki parin kilon nousu varmasti tulee kun kroppa alkaa saada normaalisti ravintoa ja ravintoaineiden imeytyminen parantuu taas.
Mutta tarkoitus ois pitää annoskoot järkevänä, ei mitään ähkyyn syömistä ja mässäily-orgioita.
Kuituja on pakko saada reilusti tuon suoliston kannalta.
Perunaa ja pastaa en aio alkaa ahmia ja leivästäkin vaan ruista ja täysjyvää.
Kasviksia paljon ja niitä siis myös perunan "tilalla".
Karkit, pullat ja kahvi pois, tai ainakin minimiin.
Yleensäkin kaikki valkonen paska-höttö poies ja kaikki keinomakeutukset jne.
Mutta olen ajatellut että ARMOLLISUUS on se sana nyt tän elämän kanssa.
Ei liian hifistelyä missään asiassa. Ei ahtaita rajoja vaan KUUNTELUA kropan suhteen. Liikkumisen iloa, itsensä hyväksyntää ja itsetunnon kohottamista.


Mitä sitten jos mä en ole mikään 60 kiloinen sirpakka sportti-pimu, tai mitä sitten jos kroppa ei oo niin kiinteä kun mahdollista. Mitä sitten jos jonain viikonloppuna sattuu oleen vatsa kuosissa ja kuluu sipsejä ja karkkia, tai pullaa.
ARMOA. Sitä toivon itselleni ja sen kautta jos paino pysyy kurissa ja jopa laskee niin hyvä, jos ei niin pärjään just tässä koossakin vallan hyvin ja kroppa ei ole esteenä unelmille ja onnellisuudelle.
Koska stressaamattomuus ja relaaminen on myös tän sairauden kannalta tosi tärkeää.

Toivon ettei nää ajatukset hati kahden viikon jälkeen unohdu ja ettei taas kohta olla mähkimässä kaikkea paskaa naamariin... Mutta herätys on saatu, nyt on mahdollisuus kääntää kurssi. Haluan siitä mahiksesta pitää kii.

Tuntuu niin hyvältä kun ei tunnu miltään!

Meinaan mahassa.
Arvatkaa miten ihanaa SYÖDÄ silleen ettei tarvii pelätä et kohta kouristaa ja iskee tuskanhien pintaan tai alkaa oksettaa jne.
Miten helvetissä mä saatoin elää niiden kipujen kanssa heinäkuusta asti?
Miten kukaan voi uskoa että ne nyt vaan on stressiä ja kaikkea.
HUH.
Ihan oikeesti.

Toisaalta kyllä olen todella pettynyt Hämeenlinnan Työsykkeen toimintaan (ja kirjoitan ihan julkisesti tähän tuon nimen, kyllä! Julkisesti ja tietoisesti!).
Kävin sillon pari viikkoa jo kipuja kärsittyäni työterveydessä ja siellä väliinpitämätön ja jopa töykeä lääkäri-setä vaan tenttas et "mikäs sua nyt stressaa?" ja "miksi tulit tänne tänään jos kerran tiedät että kivut johtuu stressistä?". Herran jumala mikä puoskari! Teen oikeesti niin kaikkeni et hän joutuu vastuuseen!
Tokihan itse kerroin että reagoin stressiin vatsallani usein ja että kipuja on ollut edellisissäkin stressaavissa tilanteissa...
Ja tokihan hän käski tulla uudelleen jos kivut ei helpota.
MUTTA SILTI!
Kyseessä kuitenkin: 28v, perusterve, vähän sairasteleva, NAINEN...
Ei ottanu herra mitään gyne-puolen kokeita (tenttas vaan viiteen kertaan onko menkat säännölliset), ei tulehdusarvoja ei mitään. Halusi vaan ottaa laktoosi- ja keliakia-kokeen vaikka kerroin että ne on otettu joitain vuosia sitten ja olivat täysin normaalit.
Jopa mun tyhmä maallikko-/hoitsu- järkeni sanoo ettei akuuttia mahakipua voi jättää noin vaan tutkimatta...

No joo, sinne puoskari-lafkaan lähtee kirjettä kunhan jaksan kasata pääni silleen että keksin napakan asillisen mutta silti armottoman kirjeen sisällön! PERKELE!

Mutta nyt tosiaan olen päässyt sairaalasta kotiin ja nukkunut ihanat pitkät 10h omassa sängyssä. Ilman mahakipua ja ilman lonkkakipua. Unohdin aiemmin mainita että sisätautilääkäri kysyi mun varjoaine kuvat nähtyä että onko mulla ollu alaselässä/lonkassa kipuja. Olin ihan äimänä, että onhan niitä ollut mut oon vaan laittanu lihavuuden ja tanssin rasittamisen piikkiin.
Mutta kuulemma suolistossa jyllänny tulehdus ja itse tämä Crohnin tauti olivat tulehduttaneet myös lonkan/selän aluetta. Crohn saattaa toisilla kuulemma kipeyttää myös niveliä.
Mutta totta tosiaan, ei satu lonkkiinkaan enää!


Tän satsin kanssa nyt mennään sitten, ja pitkään.
Flagyliä ja Ciproxiniä antibiottina. Flagylin kanssa ei saa ottaa tippaakaan alkoholia, ei esim edes alkoholia sisältävää yskänlääkettä tai vaikka auringonhattu-uutetta. Ciproxinin kanssa ei saa ottaa kalkkia sisältäviä tuotteita jne...
Ja kortisonia...kortsisonia...kortisionia... 8pilleriä aamuisin. Fantsua.
Voin kertoa että Prednisolonia (tuo kortisoni) moni käyttää yhtä tai puolta pilleriä, eli ei vähät mitään!
Sit vähän kalkkia ja vatsansuoja lääkettä kortisonin takia...

Että näin.

Mutta kotona, elossa, kivuttomana ja kohta kullan ja sen perheen kanssa SYÖMÄÄN Kreikkalaiseen raflaan!

julkisesti kokoa L

haha... Näytän ihan järkyttävältä, mut kai se on sairaalassa sallittua, jopa yleistä? Hius-pehkoa selvitin tänä aamuna oikeasti vartin. Kävin illalla suihkussa ja en sen jälkeen enää viitsiny sitä vähää että olisin kammannu takkuja auki. No olipahan ajankulua nyt sit :D Nää sairaalan vaatteet on sitten komeat... Nyt vuorossa tällainen beige pyjama jossa salmiakin muotoisia ihastuttavia pappa-design kuvioita ja rinnassa kissan kokoisilla kirjaimilla sairaalan nimi ja tietysti vaatteen koko. Kiva kulkea tuolla käytävillä fiiliksellä "Hei, mä on Hanna ja mä olen täällä potilaana. Olen kokoa L. Mä olen suolivammainen, mitäs sulla? Peräpukamat vai lobotomia?" joo... Mut täällä on ainakin aikaa ajatella. Ihailen ihan sikana näitä hoitsuja ja mietin voisinko mä itse jonkun meidän asukkaan silmissä näyttää yhtä pätevältä ja osaavalta. Mietin myös että miettiikö nää hetkeäkään et "kääk, meniks tää nyt näin? Milläs nopeudella tän sekoite-antibiotin saikaan tiputtaa..? Täähän muistaakseni kirvelee jos tiputtaa liian nopeasti? " musta tuntuu että nää on niin nuoria ja näppäriä tai sit iäkkäämpiä ja kokeneita... Tavallaan voin ymmärtää niitä vanhuksia jotka yksinäisyyttään saa ties mitä oireita ja tilaa kerran viikossa lanssin itselleen päästäkseen hoitoon... Kyllähän tästä huolenpidosta ja valmiista ruoasta jopa vähän nauttii. Vaikka kotiin kyllä haluan jo kovasti. Haluan jussin kanssa tuijottaan telkkua ja saunaan. Haluan kissan syliin vaikka se kuolaa ja ei tajua ettei tarpoessa tarvis kynsiä niin saatanasti. Haluan kreikkalaiseen raflaan syömään... Haluan haluan haluan. Niin ja TANSSIA!

khks

Ihan alkuun pahoittelut siitä että teksti tulee yhteen putkeen ilman kappale-jakoja ja muita elämää helpottavia tyyliseikkoja... Mutta kun koitan tätä blogin tapaistani puhelimen netin kautta päivittää niin jälki ei ole kovin upeaa... sisältöhän on tunnetusti sekavaa, joten tätä ei pelasta enää mikään. No jeps. Asiaan. Mitäkö tarkoittaa KHKS? Sehän on toki Kanta-Hämeen keskussairaala... Ja miksi nyt sit se aiheena? Niin no, siellä sitä maataan... Viimeina alkoi vatsakipujen osalta tapahtua kun oma lääkärini bongasi labroista että mun tulehdusarvot on huimat 250... Arvonhan pitäisi olla alle kymmenen. Hän sit soitti mulle kotiin ja pyysi tulemaan heti vastaanotolle. Sillä reissulla olen yhä. Nimittäin lähete keskussairaalaan tuli heti ja eilisen illan makasin ensiavussa. En mitenkään erikoisen kipeänä tai heikkona. Väsyneenä kyllä, kovin. Ultran ja varjoaine kuvauksen jälkeen todennäköinen syy vatsavaivoihin on Crohnin tauti. Krooninen tulehduksellinen suolistosairaus... Kiva pikku ystävä loppu elämäksi. Ei siis mikään tarttuva tauti vaan elimistön omasta "ylireagoinnista" johtuva sairaus. Tämän kanssa sitten opetellaan elämään ja toivotaan että pysyy lääkkeillä hallinnassa. Crohni kun osan sairastajistaan kohdalla tarkoittaa toistuvia suolisto-leikkauksia, jopa suoli-avannetta ja "paska-pussien" vaihtelua... Mut ne on se ääripää. Lähisukulaisellani on tämä sama sairaus ja hän on ollut parikymmentä vuotta oireeton. Eli nähtäväksi jää mitä tämä mun kohdalla tarkoittaa. Diagnoosi varmistuu lähiaikoina koepalojen oton jälkeen. Täällä makaan enkä muuta voi! Onneksi saan olla pystyssä ja tänään kävi rakkaita rakkaita rakkaita ihmisiä kylässä ja sain niiden kanssa hengata tuolla alhaalla... Ja huomena taas. Ihmeellistä jotenkin lääkärit ja hoitajat ottaa tosi vakavasti ja itse olen ihan silleen että voisin maata kotonakin. Mut toisaalta ihanaa kun nyt otetaan tosissaan, vihdoin...

absolutely, positively.

Enpähän ole taas jotenkin saanut aikaan rustattua mitään piiitkään aikaan.
Oon ollu niin veto poissa jotenkin että huhhuh vaan.
Iän ikuiset mahavaivat kiusannu ja maanantaina saan sitten tuloksia et mikä hitto se tätä akkaa oikeen vaivaa vai onko vika vaan odotetusti korvien välisissä rakenteissa.
Sappivaivoja ne nyt epäilee ja sekös sapettaa.
Meinaan se saattaa sit tietää leikkausta tai jos on tulehtunut sappi niin jopa sairaalahoitoa i.v. antibiotein...

Mutta joo. Nyt pari päivää ollu helpompia. Niinhän ne väittää että liikunta auttaa sappikipuihin/-vaivoihin ja sitähän tässä on absolutely positively ollu parina päivänä.
Tuo rakastettu valmentajamme Enkkulan maalta kun on taasen ollu meittiä coutsaamassa kohti uusia ulottuvuuksia.
Mullehan se on henk-koht tasolla tienny kahta täysin uutta rutiinia joista toinen vielä motionia jolla en oo koskaan kisannu. Eli West Coasta Swing on ollut jokseenkin tapetilla eilen ja tänään. Hitto että se on kiva laji, mutta mä oon siitä aika pihalla. Ja tuskin näyttää kauheen naiselliselta kun laitan silmät kii ja naaman ruttuun nopeissa pyörähdyksissä kun koitan selvittää tieni läpi askelkuvioiden... haha, no ainakin se on hyvä konsti saada paikallaolijoiden päivään hieman naurua kun näytän järkyttävän järkyttyneelta parin free-spinin jälkeen. haha.

ChaCha menee ees hitusen paremmin... Ei missään nimessä viel hyvin, mutta se on kans niiin KIVVOOO! Sexy-hot-hot. Kaikenlaista kiehnäämistä ja kiemurtelua, sähäkkyyttä unohtamatta :)
Haluisin tanssia vaan, treenata ja treenata. Mutta kun tuo Samin täällä viettämä aika on niin rajallista niin tyydyn näihin reiluun 5h tällä kertaa...
Mut joo. tän uuden kauden tavoitteet on sit helmikuussa EM-kisat Liverpoolissa (jos vaan on rahaa lähtee) ja sit omat kotimaan kisat (voisi sanoa että SM-kisat) toukokuussa. MM-kisat jää 2010 väliin kun juhlin 30vee syndejä joiden järkkäily tulee viemään sen verran rahaa ettei taida olla varuksia matkustella enää kesällä.

Mutta joo, sellasta tänne.

Töissä taas tässä aherran ja aamusta ois tarkotus hypätä lentskariin ja hurauttaa naapurimaan puolelle, sweduihin siis juhllmaan kummitätsän puolta vuosisataa :) CUUL. Tänään illalla siis tiedossa ihana sukulounas jossain ihanassa raflassa varmaan jne. ja huomena bileet. paaartyyy!

Lokeroita, karsinoita, suppeutta...

Jep jep.
Palasi taas sattuneista syistä mieleen tää oman genren monialaisuus ja osoittain myös alalajien väliset skismat.
Monta vuotta taas ehtikin mennä ilman että aihe olis liiemmin sapettanut, mutta nyt taas aihe nousi omassa mielessäkin pintaan.
Aikanaan lakkasin käymästä roketsu foorumillakin (meidän genren netti saitti) sen takia että en jaksanu sitä ainaista "kuka on ketäkin parempi ja aidompi roku"-jaaritusta ja toisten väheksyntää..

Tuo männä viikolla tullut Mun Heimo- dokumenttisarjan Rokkarit osa on herättänyt eri puolilla nettiä kovasti keskustelua ja taas on palattu aiheeseen kuka olis tai olis ollut sopiva edustamaan "meitä" tuollaisessa doggarissa.
Monen mielestä kyseisessä osassa haastatellut ihmiset eivät olleet tarpeeksi "vintage" tai rock tai what ever ja heidän kommenttinsa olivat vääriä...
Ok, en minäkään kaikkea allekirjoittanut (esim kommenttia siitä että naiset olisvat koristeita ja hoitaisivat vaan kotia tms...), mutta voiko tälläisessä asiassa KOSKAAN vain yksi tai pari henkiloä edustaa koko genreä.

Meitäkin mahtuu tän "rokkarit" genren alle niiiiin monenlaista mönkijää ettei tosikaan. Löytyy Teddyboyt, Psychot, Rockersit jne. jne. jne.
Osalle Vintage on ihan must juttu ja osa varmaan käyttäisi 50-luvun tamppoonejakin jos niitä jostain löytyisi.
Toiset osaavat purkaa ja koota jenkkiauton V8-moottorin etu-ja takaperin vaikka silmät kii ja kaikki aika ja raha palaa autojen rassailuun.
Kolmas tietää kaiken musasta. Siitä minkä värisiä sukkia Gene Summers käytti levyttäessään "Straight Skirt"-biisin, tai millainen oli sää kun elvis asteli armeijan harmaisiin jne...
Joku on eksynyt mukaan ehkä sillä että kokee tän kaiken jonain hyvänä keinona erottua ja kapinoida... hmmm...

Anyway, oli ne syyt mitkä tahansa niin mä en vaan tajua sitä miksi jonkun muun syyt "olla rokkari" olis paremmat kun toisen ja kuka voi määritellä onko joku Vintage lady enemmän "rokkari" kun joku Psycho Bitch :)

Ja miten määritellään onko joku rokkari (yleensäkin mua ärsyttää et pitää ihmiset edes luokitella mihinkään katagoriaan...). Jos arkena meet verkkareissa työmatkat ja ilman meikkia niin poistaako se jotenkin sun arvoa sitten rock´n´roll henkisenä ihmisenä?? Tai oletko sillon sitten joku rockabilly-henkisyyden ylipapitar jos jaksat vääntäytyä korsetteihin ja sukkanauhoihin, kellomekkoon tai kynähameeseen joka jumala päivä ja jos tukka on käherrettynä ja tekoripset silmissä jopa nukkuessa??? häh?

En mää ainakaan jaksa laittaa itseäni 5:30 aamulla ihan kauheesti kun siirryn tasan ovelta autoon, autosta työmaan ovelle, työmaan ovelta pukkarille ja siitä eteenpäin hillunkin hoitajan tamineissa. Ja meikkaaminen on aika turhaa, koska esim ihmisiä saunottaessa ja muutenkin ihan normaaleissa duuneissa meillä kyllä sen verran hiki nousee pintaan et en jaksa olla korjailemassa rajauksia ja puutereita päivän mittaan... Ehkä jossain erilaisessa työssä jaksaisikin panostaa..

Toki rakastan vintagea, vanhoja vaatteita ja huonekaluja ja kaikkea vanhaa (jopa mummuja ja pappoja) ja olishan se ihanaa jos olis vaatakaapissa vain ja ainoastaan niitä vintage-vaatteita tai vintage-henkisiä vaatteita ja mitä vaan hyllystä ottamalla näyttäs aina jostain 40-50-luvun mainoksesta reväistyltä. Treeneihin vois laittaa 50-luvun "urheilu-housut" tms...
Mutta kun sellainen ei ole tilanne niin sitten mennään sillä mitä on...

Olisihan sekin ihanaa että aina ja jokapaikassa sois vaan vanha rock´n´roll, uudempi saman tyylinen, tai vanha pure country...swing...big band musa. Mutta jättäisinkö siis elinehtoni eli (kilpa)rivitanssin vaan siksi etten voi sulattaa yhtään funky-, chacha-, tai vaikka walssi-biisiä...

Musta tää homma lähtee sielusta, sydämestä ja munaskuista. Ei tätä voi kenenkään kohdalla arvostella millään mittarilla! pärkkele.
Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Tai tietty jos sinulla on parempi kyky lajitella ja luokitella ihmisiä niin voithan sanoa kuka heistä on "aidoimmin rokkari".
Minä en siihen pysty, enkä halua edes...
Kuitenkin itselläkin jo/vasta noin 12 vuotta takana tämän genren ihmettelyä... Ja vieläkään en ole omassa tyylissäni mitenkään kovin kehittynyt..

Rock´n´roll on tie, totuus ja elämä... Heille kaikille (luulisin) ja minulle.

4...3...2...1...

Menis nyt helvatun äkkiä nää pari päivää!
Odotan lauantai iltaa kuin kuuta nousevaa.
Meidän jenkki-tallin 20v bileet meinaan pyörähtää tossa lauantain alkuillasta käyntiin ja illan bändi-kattaus on aika messevä...

Vai mitä sanoo alaan vihkiytyneet ihmiset nimistä...
...Flat Top Rockets
...Tail Shakers
...Jussi Syren & Rockabilly Revival
... ja Neva River Rockets.

Oon niiiiiiin intoa täynnä!

meinas maanantaina loppu usko kun eräs "ystävä" jonka piti auttaa hommaan ulkolaista pääesiintyjää ilmoittikin yhtäkkiä että joo, bändi ei haluakaan tulla (en viitsi nyt nimiä mainita tässä yhteydessä...).
Oltiin tuon aviomiehen kanssa ihan silleen että mitä vittua (puolisko siis on hoitanut näiden bändien buukkaamisen ym). "EI HALUA TULLA".
Kiukku ja pettymys oli aikamoiset kun asia oli sovittu jo kesällä ja nyt yhtäkkiä alkaa joku tällänen ihme venkoominen. pärkkele.
Mutta asianosaiset voivat olla ihan varmoja ettei asia jää tähän koska tällänen peruminen rikkoo jo todella törkeästi kaikkia sopimus-"lakeja" jne.
Joten kunhan varmistellaan pari asiaa niin asianomaiset joutuu vastuuseen. Sen verran kiukkua, pahaa mieltä ja ylimääräistä työtä tää aiheutti että ei sormien läpi kyllä katsella!

Onneksi yksi luotettava ja asiallinen kaveri hoiti meille sitten kolmen päivän varoitusajalla tuon Neva River Rocketsin joka itseasiassa on itselleni jopa mieluisampi vaihtoehto kuin ensimmäinen. Näin ne hommat hoituu kun niitä hoidetaan kuten pitää ja kun on kyseessä bändi jolla on munaa ja asenne kohdallaan. Voivat olla varmoja että heitä kohdellaan kuin kuninkaallisia täällä!

Mutta tässä vielä pari talkoo-kuvaa. järjestelyt on kovassa vauhdissa ja kohat räjähtää!


Jussi kokoalaa lavaa ja äänentoistoa.


Mercury lähtee ulkoilemaan bileiden ajaksi :)


mmmm. beer...

sydän voi taas lentää

tein tänään itselleni ison askeleen.
Otin yhteyttä ihmiseen jonka kanssa on ollut vaikea tilanne useamman hetken.
Oli aivan ihanaa ja vapauttavaa kun kirjoittelimme asiasta ja päädyimme heiluttamaan rauhan lippua.

Liikoja pohjamudissa möyrimättä, vapauttavaa olla taas ok :) <3

More to love!: Legendat jakoon - ARVONTA!

Löysin aivan ihanan blogin jota aion alkaa inolla lukemaan! You reaaly rock girls! Suuri on kaunista :D (kuten myös pienikin, kaikki on :D)
More to love!: Legendat jakoon - ARVONTA!

Brave girl

Olin vihdoin niin urhea että varasin ajan lääkäriin.
Näiden mahavaivojen on nyt selvittävä.
Lauantain olin pois duunista kun koko perjantain taas kärsin kamalista kivuista ja vatsa oli totaalisen sekaisin.
Luulen että oli jotain vatsataudin poikasta tms normaalien kipujen lisäksi.

Epäilen että mulle saattas olla kysta (munasarjassa)... Nehän on todella yleisiä ja melkein aina hyvänlaatuisia vaikka siis "nesteksavaimia" ovatkin.
On meinaan nuo kivut nyt muutaman kuukauden paikallistuneet tuonne oik. puolelle alavatsalle ja oireet täsmäis aika hyvin mitä olen kystista kärsineiden kanssa jutellu.
Mutta joo, mähän en teitty tee sitä diagnoosia vaan lääkäri.
Kyllähän sitä mitä vaan tauteja itselleen saa oireisiin täsmäämään jos vaan tarpeeks kuvittelee ja muistelee mitä koulussa jne on oppinut.

Mutta joo, 15pv sitten mun luotto-lekurille vaikka saakin pulittaa siitä noin 100e, mutta hyvästä kannattaa maksaa!

2000luvun tytöt

No juuh nuppuset.
Vietin tosiaan kaksi päivää tuolla paikallisessa koulutuskeskuksessa, opiskellen sitä TunteVa-hoitaja koulutustani.
Ja koska kyseisessä koulussa on paljon nuoria naisia (tai siis yleensäkin naisia) niin pääsin taas lempiaiheeseeni jota päässäni pohtia. eli "ei mun nuaruudessani!".

Nyt siellä joku jo hymähtää, et taas se on suppee ja takakiree ja alkaa paasata nykyteinien huonommuudesta suhteessa 1900-luvun lopun teineihin.
NÖÖÖYYY.

Päinvastoin.
Musta oli ihana huomata kuinka nykynuoriso (siis otantantana tää yksi koulu ja kaksi koulupäivää) näyttää pukeutuvan melkoisen rohkeasti. Kokoon ja näköön ja muihin seikkoihin takertumatta.

Tokihan tietty suuri osa pukeutuu hyvinkin samalla lailla keskenään, mutta jotenkin kiva kun tyyli on paljon räväkämpi kun vielä tossa 2000 luvun alussa kun ite samassa laitoksessa opiskelin.
Meidän aikana kai sitten oli jotenkin muotia (tai yleinen tapa) verhoutua huppareihin ja farkkuihin... Kouluun mennessä ei musta mitenkään kauheemmin juurikaan kukaan panostanut? Vai muistanko vaan väärin?

Nyt oli korkeita korkoja, asuteita, laukkuja jne.
En sano että ois mitään vikaa pukeutua farkkuihin ja huppariin. Niihin sonnustaudun itekin ihan liian usein ja onhan ne ihan mukavat ja rennot varusteet. Mutta silmää kyllä miellyttää jokainen massasta poikkeeva yksilö vielä enemmän.
Oli sitten tyyli mikä vaan (kunhan nyt silleen kutakuinkin hyvän maun ja järjen rajoissa... tai riippuen aina tietty missä ympäristössä ollaan!)

Joo. Oli ilo silmälle katsella tyylikkäitä tyttöjä. Ja toki siellä joukossa oli poikiakin jotka pukeutuvat massasta poiketen. Mutta kun kyseessä oli sosiaali-alan oppilaitos niin enemmistö ON tyttöjä.
Että sellasta.

päk ty skuul!

Jepjep.
Eli koulunpenkille kävi tie taasen.
Itseasiassa luulin ilmoittautuessani että kyseessä on joku parin päivän kurssi ja se siitä, mutta täähän jatkuu ensi maaliskuuhun!!!
Ihan siis vaan pari päivää kuukaudessa, mutta aikamoisia välitehtäviä (mm 10-30min videointeja validaatio-keskuteluista jne.) Oman elämän kaaren käsittelyä Eriksonin mallin mukaan (älkää kysykö mikä se on, en minä vaan tiedä!!!) jne.
Jotta ei tää nyt sit niin helppo ollukaan. Mutta ihan kivalta vaikuttaa.
Pari tyyppiä meidän ryhmästä on jostain syystä niiiiiiin tutun oloisia että hämää oikeen tosissaan. Ehkä se selvinnee ajankanssa mistä mie ne muistan. Toisesta oon aika varma että häb aloitti lähihoitaja opinnot mun kanssa samassa luokassa, mutta jätti sitten kesken... hmm.

Koitan pyristellä kovasti synkeydestä eroon.
Hirmuisia asioita tapahtuu, mutta kun niille ei vaan voi mitään.
Tää syksy on ollu kerrassaan paska, mutta haluan uskoa että ensi kuu tuo tullessaan kasapäin hyvää ja kivaa.
Ainakin monenmoista kivaa suunnitelmaa ja järjestelyä on jo käynnissä. :)
Jotenkin vaan nää hemmetin ikävät ihmiskohtalot koittaa synkistää mieltä (ja siis osuuhan niistä osa, esim tuo jo muistaakseni edellisissä teksteissäni puhuma leukemia-dignoosi, iiiiihan liian lähelle itseä!) mutta jotenkin on ollut koko vuosi niin täynnä suruja ja vastoi käymisiä että mä en vaan enää JAKSAISI surra. Tai siis tulee niin vanhvasti sellainen olo että kuinka paljon on yhdelle ihmiselle jo LIIKAA? Kuinka paljon paskaa yksi ihminen jaksaa ottaa vastaan palamatta loppuun.
Ja kun nyt tosiaan harvinaisen moni ihminen kokee tätä samaa tunnetta, että on jotenkin poikkeuksellisen paskamainen syksy... erikoista!

Onneksi on (taas kerran totean tän) tuo lähipiiri niin mahtava, että tietää että vaikka keskellä yötä voi soittaa tietyille ihmisille jos ahdistaa.
Tänäänkin on niin ihanaa ja mahtia mennä iltaa istumaan ja pelaan vähän pelejä kahden ihanan-ihanan-ihanan ihmisen kanssa. Ja sit illalla kotiutua saunomaan tuon yhden mussun kanssa...

Ehkä sitä tarttuu liikaakin siihen että "nyt on ihan kauheen synkkää ja kurjaa"? Pitäisi vaan osata ajatella noista pienemmistäkin ihanista hetkistä, ettei koko elämä näemmä olekaan paskaa ja synkkää. Mutta kun ihminen on niin vitun tyhmä, että se kuvittelee saavansa isoista murheista isoja iloja vasta palkaksi, mutta eipä se niin mene. Ei tää maailma siihen taida perustua että surut ja ilot ois tasapainossa.
Pitää vaan taas pysäyhtellä itseään niinä pieninäkin hetkinä tajuaan et nyt ei olekaan paskaa!

Hullu mikä hullu...

Joo, pakko oli hakee ne ihanat kengät pois jo tänään...
Oikeesti kyllä taas niin päätöntä tuhlata kun rahat on vähissä, mutta hullu mikä hullu...

Siinä ne söpöläiset:


:D :D

Waiting for her call.

Olipas niin jotenkin taas typerä otsikko. MÖH.
Mutta kun en oo hyvä keksiin otsikoita niin olkoon...
Ja tottahan se onettä tässä soittoa odtelleen ja naiselta kuten otsikko kertoo.

Odotan siis erään radiokanavan toimittaja naisen rimpauttavan minä hetkenä hyvänsä (puhetta oli että puolen päivän huitteissa.

Ilmotettiin yksi työkamumme sellaiseen kilpailuun jossa palkitaan työyhteisön "tsemppareita" ja muita arjen sankareita. Ja muthan nuo armaat toveroiset nakitti kirjottaan ne perustelut. Toissa iltana istuin koneella ja jopa tuo isäntä kiinnitti huomioo, että mitä ihmettä sä huokailet siellä... Otti kai koville tuo luomisen tuska kun jotain hyvää perustelua piti keksiä.
Noh, eilen se toimittaja soitti ja sano ettei ollu "ehtinyt" edes kaikkea lukemaan kun oli niin pitkällisesti perusteltu...hmmm... ihanko totta? :)

Koitettiin eilen sitten jo tavaoittaa tätä työkamua, mutta sillä ei hitto vie ollu puhelin mukana... NÖYYYYYY! NAINEN, sua odotttaa RISTEILY-LAHJAKORTTI ja et vastaa puhelimeen! NÖÖÖÖÖYYYYY!

No onneksi tänään yritetään uudelleen ja kyseistä kampraattia on nyt infottu että pirä se luuri mukanas!! :D
Ompahan vaan itelläkin hurrrrrjan hyvä mieli kun tää meidän porukan ehdotus meni läpi ja toivon että tää arjen sankariksi ehdotettu työkaveri ilostuu asiasta myös!

Huoh... Asiasta kukkalautaan.
Mua odottaa yhdessä nimeltämainitsemattomassa (en kerro nimee ettei joku muu vaan vie niitä! NIH) liikkeessä peräti KOLMET 40-50-luvun kengät! oi oi oi... Nyt vaan ongelma että mistä saan 150e rahaa jonka ne tulee yhteensä kustantamaan.
Meinaan pakkohan ne on hakea pois kun ne mahtuu jalkaan! Voi helkkari.
Suunnittelin et haen ainakin ne yhden tod.näk. 40-luvun kengät jo ihan vaikka tänään ja vingutan sit vaikka mastercardia jos en muuta keksi... Ne vaan ois aika ihanat mun uuden mekon kanssa...
Olis siellä myös yks ihan 50´s harso-hattu, mutta se saa jäädä odottamaan ainakin. Nuo kengät on etusijalla kyllä.

Mutta sellasta täällä...

Huomena koulun penkille. meen opiskeleen TunteVa-hoitajaksi. Eli validaatiooon pohjautuvaa hommaa (TunteVa:sta lisätietoa, klik klik
Aika mielnekiintoista!

musta syksy...

Ihan käsittämätöntä miten kaikkea ikävää nyt tapahtuukin samaan aikaan.
Ei voi kun ihmetellä.
Yksi ystävä oli melkein kuukauden sairaalassa, yhdellä rakkaimmista todettiin viime viikolla leukemia ja sitten vielä muutama asia joista ei viitsi mitään ääneen edes puhua koska ovat hyvin intiimejä ja ei ole mun tehtävä niitä ruotia julkisesti...

Mutta pikkasen liikaa kaikkea tosi tosi pahaa ja mustaa.
Ja tuntuu että lyhyessä ajassa moni tuttu/tutun tuttu on myös kuollut jne.
En muista koska olis ollu näin synkkä syksy.
Yleensä rakastan syksyä ja nytkin on niin perhanan kaunista ollut, mutta henkisellä puolella vetää ihan liian hiljaiseksi viime viikkojen tapahtumat.

Onneksi on kuitenkin ne ihanat. luotettavat ihmiset joiden kanssa voi jakaa kaiken. Hyvinä ja pahoina päivinä. Kahvia kuluu litra tolkulla, toisinaan viiniä. Mutta sisällä on ihanan pörröinen tunne siitä että on olemassa ihmisiä jotka ihan oikeesti välittää musta ja joiden kanssa voi tallustaa tätä elämän polkua eteenpäin. Feikit tippuu vaikeuksien kohdatessa, se on tullut toteen nähtyä kyllä. Ikäväkyllä.

Mutta odotellaan että kuu vaihtuu, ensi kuussa on ainakin niin monet bileet luvassa, että jotkut on pakko olla onnistuneet (mielellään kaikki tietty) joten saa ajatukset pois tästä ankeudesta.

if i had a dime, for every tear...

...this would be my best financial year.

Joo. Auto on myyty ja "uusi" pihassa, ei vaan jaksa kauheesti siitä nyt jauhaa. Aika merkityksetöntä lopunkaiken... *huokaus*

On asioita joita ei haluaisi koskaan kokea,ja päiviä joita ei haluaisi elää.
Puheluita joita ei koskaan toivoisi puhuvansa. Asioita joita ei teidä osaako ja jaksaako kohdata.
Mutta sota ei ole edes alkanut joten turha antautua ja nostaa käsiä ylös.

Elämä antaa ja se myös ottaa.
Sen vähän ajan minkä saa, täytyy pitää kii ja elää niin kovaa kun uskaltaa.
Haluan oppia sen että elämä on tässä ja nyt, ei huomena tai vuoden päästä.

Sekavaa, sekavaa, sekavaa.
Mutta niin on mielikin. sydänkin. sielukin.

Tuntuu vaan niin tyhmältä se että ihminen pitää jotain vitun pieniä asioita muka niiiiiin isoina ja dramaattisina ja ylitsepääsemättöminä, mutta sit kun oikeesti paiskataan jotain todella isoa päin naamaa niin vanhat valitukset, riidat, tärkeysjärjestys tuntuu niin typerältä.

Kun koskaan ei voi tietää.

Näkemiin paskatti!

Aika on tullut erota suhteesta joka on jo kestänyt toisen osapuolen kuntoon ja toisen osapuolen hermojen kestävyyteen nähden liian kauan..
Eipä se enää ole tasapainossa kun toinen tarvis jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa ja toisen sydän on syrjällään että mihin tienposkeen se mut seuraavaks jättää.

hmm...
Puhun siis mun ja wolkkarini suhteesta.
Vihreän hirviön on aika vaihtaa maisemaa...
Ei sinällään etteikö se toimisi taas ihan hienosti, mutta tiedettä ehkä tunteen kun menee vaan hermo.

Jussi sai mun autoni siis toimimaan taas kuin ihmisen mieli, mutta koska tuota autokannan uudostamista ja päivittämistä ollaan suunniteltu ja jonkin aikaa niin nyt tuli mitta täys.

Huomena menee "paskatti" myyntiin ja toivottavasti saisin iiiiiihanan Chryslerin tilalle. Mitään tuliterää ei teitty oo varaa ostaa, mutta jos pääsisi jo lähemmäs 2000-lukua auton iässä niin se olis aika iiihanaa.

kutakuinkin tuollanen sysleri ois toiveissa. :D

Baby, who would really love this car but me?

Mutta kun en enää määkään rakasta!
Morjensta pöytään mupelot.
Oikeesti.
Onko koskaan käynyt niin että kun jotain tapahtuu niin kohta tapahtuu sitä samaa (yleensä paskaa) sitten oikein urakalla? häh? että mitäkö?

No niin. kaikki alkoi siis tuossa kun olin kipeenä noin viikko sitten? (ehkä? muistaakseni?) Armastus meni mun autollani treeneihin ja mun piti raahautua tukka paskasena ja kissankarvaset verkkarit jalassa (nam, plyyssi penkit tykkää!) lähikauppaan sipsin ja kalapuikkojen ostoon. yay.

No eihän se Letukan perkule lähteny käntiin. Siinä on joku ihme vika ettei avain kierry virtalukossa viimeseen asentoon joka siis luonnollisesti starttais caaran. Virrat menee päälle mutta jotain siellä taitaa olla jossain välissä? maybe?

No seuraava viikko pärjättiin yhdellä autolla kun Jussini mun oli puolestaan vällyjen välissä kippeenä....
No nyt sitten palasin takas arkeen ja töihin ja Jussi myös niin eiköhän tuo mun baijerilainen paskakasa, elikkäs hitlerin viimenen kosto, elikksä wolkkari tee taas jonkun iiiihan viiitun siistin "sammun yhteen kaunpungin isoimmista risteyksistä"-tempauksen. jeps. Eli siihen vaan mitään varoittamatta sammu se kakkiainen. ja käyntiin ei lähde, ei millään...

No Siinä sitten kipsuttelin mun upouusissa (on muuten ihan sairaan mageet) korkosaappaissa punanen tukka tuulessa hulmuten (kuulemma olin aika hot sanoi ystäväiseni joka oli mut nähnyt ja ajanut ohi...hahahhaa :D) iiiiiihan paska paniikissa, kunnes joku kiltti kraka-setä tuli hyyyyyviiiin raaaaauhoittavasti puhumaan mulle ja ja auttoi työntään auton sivuun (toki se ensin halusi testata saako se mun auton ITSE käyntiin ja muisti myös kysyä onko mulla bensa lopussa...hei DAAA! :D).

No Sit jo hetken päästä armastukseni pääsi auttamaan ja saatiin siihen apuun myös yksi tuttu nuori mies ja auto läheiselle parkkipaikalle tuupaten!
ja on muuten vieläkin siellä! PRKL. Jussi on vaihtanu siihen tänään jos minkäkinlaista osaa ja ei vaan paska käynnisty. Huomena vielä koittaa vaihtaa jonkun osan... TOIVOTTAVASTI alkaa skulaan sitten.
tai muuten mä upotan sen kakkakasan Vanajaan 8siis jussi ei ole kakkakasa, vaan se auton ruoska!)!

No tää päivä siis meni ihan reisille. Mulla oli TIETTY pätkä-aamu (7-12) ja yö (klo 21->), juurikin sopivasti tälläseen väliin kun yksi ainoa auto käytössä...
Jussi raasu heräs viemään mut seikalta duuniin ja metsästi työn ohessa paskattiin osia. No sit klo 12 soiteltiin ja hän on töissä jumissa ja ei ole päässyt vielä korjaan mun autoa sinne hemmetin parkkikselle (siis mikä on täysin ymmärrettävää, koska hänellähän oli tietty työpäivä!) No ei muuta kun mä sitten jään pätkäaamun päälle odottamaan et jos se saisi sillä puolan vaihdolla toimimaan (kuten edellisen kerran saman vian ilmaantuessa...) ja JOS jussi sen ehtis pian tehdä.

No kaikkien mutkien ja sen saatanan ruostekasan käynnitymättömyyden takia mä sitten edelleen kellon käydessä kolmea olin duunissa (ja siis en voinut edes tehdä tunteja sisään koska lain mukaan pätkäaamusta pitää lähteä klo 12 jotta lepoaika ennen yövuoroa täyttyy...Eli siis hengasin työmaalla VAIN ja AINOASTAAN odottelemassa kyytiä...)
Olisin voinut tietty lähte busseilla tai takseilla sompaan kaupunkiin, mutta idea oli että odottelen ett JOS sen auton saisi toimimaan...

Kolmen maissa petti hermo (miettikään ite, jos tiedätte että ette oo edellisen yönä juuri nukkuneet ja tiedätte että kuuden tunnin päästä pitäs olla jo TAKAS duunissa mistä siis ei oo päässy vielä edes lähtemään...) ja aloin soitella ihmisiä läpi että voiko joku viedä mut johonkin suuntaan missä pääsen NUKKUMAAN. No kukaan ei tietty sitten vastaa puhelimeen... GREAT! Just MUN tuuria :D

No sit Jussi sai jotenkin järjestettyä hetken duunista että pääsee heittään mut porukoille nukkumaan (mun porukat asuu suht lähellä jussin duunia) ja samaan syssyyn soittaa jo sit äitikin että mikäs hätänä, hän voi hakee sut töistä.
No sanon sitten äidille, että hae vaan ja mä soitan jussille ettei tarvikaan tulla.
No TIETTY jussi puhuu koko automatkan kännykkäänsä ja en saa sille sanaa ettei tarviskaan tulla.
No se kurvaa pihaan ja mä puolestaan sitten äitille soittaan että älä tulekaan mun duunista hakeen vaan jussin duunista vaikka. No kuten arvaatte, ÄITILLÄ ON PUHELIN ÄÄNETTÖMÄLLÄ.... jep.
Eli lopunkaiken kaks ihmistä ajaa ihan turhaan mun takia ympäri kyliä...jeeeeei! :P
Onneks kumpikin ymmärsi homman nimen ja pääsin vihdoin noin neljän aikaan mun vanhemmille ja nukkumaan...
Tosin unet jäi siis älyttömän vähiin ja täällä sitä yövuorossa nyt kärvistellään.

Aamulla Jussukka hakee mut työmatkallaan (odottelen taas yövuoron päälle sellaset ylimääräset puolituntia... No ei paha oikeestaan...) ja vie mun vanhemmille nukkumaan josta se hakee mut kun pääsee töistä. Jep. Ei oo vaikeeta taas ei.

VITTU MITÄ SÄÄTÖÄ!

ja just kun olin lähdössä duunista (viimein kyydin saatuani ja kolmetuntia kirottuani ääneen kaikille työkamuilla) sanoo iltavuorolainen: olisit sä voinut mennä mun autolla kotiis ja tuoda sen sitten yhdeksäksi takaisin kun kuitenkin tulet yövuoroon... AAAAARGH!:)

Dear God, en tiedä itkiskö vai naurasko!

Vi*un takakiree akka

Niih. Miks pitää olla sellanen?
Kysympähän vaan.


Niin siis ja tää akka oon mää.
Ja aiheena taas jälleen kerran (kuten itsekkäällä paskiaisella aina) minä itte ja oma osaaminen. Tai lähinnä oma osaamattomuus.
PÖH.
Koskahan sitä kasvaisi sen verran aikuisemmaksi ja viisaammaksi, ehjemmäksikin kenties, että ei aina vertaisi muihin ja osaisi ottaa asiat sellasina kun ne on ja jopa RELATA!


Tanssihan se mua taas kismittää.
Valmiiksi on jo niin luuseri olo kun tiedän että ensi vuoden sarja on kova. Kaikki tytskät sarjassani on niin kauan tanssineita ja hyvin perusasiat hanskaavia että mitäs tälläsellä pullerolla siellä on jakoo (ja jumalauta kun ne on kaikki viel kauniita ja hoikkia! nih! <3 niille kuiteskin kun ei se niiden vika oo et ne on mua parempia... :D)
Ja mitä enemmän tälläsiä ajattelen niin sitä tyhmemmäks mä tunnen itseni. Miks en osaa ottaa vaan kokemuksena. Miksi pitää olla niin saakelin kaikki tai ei mitään. Miksi ei voi vaan ajatella että kokemusta ikä kaikki ja taidot karttuu hitaasti...
Mä vaan rrrrakastan tanssia ja kilpailemista ja onnistumisen tunteita. Mutta häviämistä mä VIHAAN.
Häviön hetkellä ei osaa suhteuttaa sitä ettei se ollu mikään elämän ja kuoleman kysymys vaan kyse on leikistä...pelistä...hauskan pidota...itsensä koettelemisesta ja rankasta työstä.
Mutta ei.
Esim. Worldsien jälkeinen itku joka ei vaan meinannu loppua oli jotain kamalaa. Hetkeen ei todella nähnyt metsää puilta. Kun ei nähnyt ees niitä perkeleen puita kyynel-simmuilla.


Oon kyllä päättäny että treenaan huolella, niin paljon kun pystyn.
Samalla pelottaa sekin että sit kun tosiaan "antaa kaikkensa" niin sit jos ei kuitenkaan pärjää milläänlailla niin kuinka siitä selviää?? äh.
Joo, tiedän. Mä oon aika tyhmä :)


Moikka ny, nih!

Moon niin kipee ja moon niin kova valittaan.

wäy wäy wäy.
Kannattaa skipata ihan suosiolla tää postaus jos valitus ja valittajat ärsyttää..
Mutta MOOON NIIIIN KIPEE.
Tai siis vois sitä olla korkeemmassakin kuumeessa ja ihan "invalidina". mutta ei tääkään kaukaa liippaa.

Englannin matkan jälkeen mökillä rentoutuessa tuli ekan kerran kurkkukipu ja lämpöily (ei ollu mittaria mukana, mutta olo oli kamala). Se meni kuiteskin ohi. mutta nyt sit loppuviikosta alkoi kamala nuha ja yskäkin vaan pahenee. Joka saatanan rööri täynnä ikivihreetä. yäk.
Ja kun on niin saakelin voimaton olo.

Mua niiiiiiin vituttaa tää sairastaminen just nyt, koska tänä viikonloppuna ois ollu niiiin mahtava (tanssi)kurssi, niiiiiin mahtavan opettajan johdolla. Iki-ihana Gareth on suomessa valmenatamassa ja mitä teen minä... Makaan VITTU SOHVALLA! SAA*ANA!

Tässä vähän vinkkiä mistä meikä jäi paitsi...


sniiiif :( Ja kun kyseessä on vielä niin ihanan sulonen persoona niin ärrrrrsyttää kyllä kympillä!

Mutta mä meen nyt takas sohvalle kun pelkästä blogaamisesta on hiki päässä niin ei kai sitä sit ihan kunnossa ole :P

Wake Me Up When September Ends

Tänä kesänä on elämä tuonut eteen tosi erilaisia ja erikoisia kokemuksia.
Ja ihmisiä on tullut ja myös mennytkin, sellaisia joista en olisi uskonut etukäteen.

Tää kesä onkin paljolti liittynyt juuri ihmissuhteisiin ja ihmisyyteen. Heikkouksineen ja hyvine puolineen.

Oman inhimillisen rikkinäisyyteni (tietyissä asioissa) ja vajavaisuuteni olen huomannut moneen kertaan. Paskaa on tullut niskaan aiheesta ja liian usein myös aiheetta :P. Olen katsonut henkisesti peiliin ja miettinyt sitä millainen olen ystävänä, vaimona, tyttärenä, työkaverina...
Monessa suhteessa ehkä huonompi tai keskeneräisempi kuin haluaisin.

Ärsyynnyn asioista joihin kuitenkin syyllistyn itsekin. En saa kaikkia niitä hyviä asioita aikaan joita olen päättänyt tehdä.
Mutta toisaalta olen monessa kohtaa uskaltanut tehdä omien tuntemusten mukaan, enkä aina niin mikä varmasti miellyttäisi muita. Varmaan olen silloin onnistunut loukkaamaankin, mutta tavallaan ei kyllä edes kiinnosta (tai no liian jyrkkä ilmaus, koska en sentään ole väliinpitämätön) koska joskus pitää olla oikeus ajatella vain itseäänkin...

Jos olen nähnyt itsessäni keskeneräisyyttä ja mustia puolia, niin on niitä tullut toisissakln vastaan. Järkyttyeenä olen katsellut miten helppoa on teeskennellä välittämistä tai muita isoja tunteita ja kuinka se loppuu kun siitä ei enää ole hyötyä. Kuinka ihmisiä pidetään pelinappuloina kohti omia päämääriä, samalla verhoutuen rehellisyyden ja luotettavuuden viittaan.
Se sattuu ja viiltää syvään. Sitä ei voi antaa anteeksi. tai ei ainakaan unohtaa voi.

Kuinka puhutaan edessä yhtä ja takana toista niin ei teidä kumpi on todellista.

Mutta on sitten taas niitä hyviäkin asioista. Joistain ihmisistä on tullut hurjan läheisiä, hurjan tärkeitä. uskoani ihmisiin ja suhteisiin en siis ole menettänyt. Olen ollu monesti tänä kesänä niin onnellinen asioista joita oon saanut ihmisten kanssa jakaa ja kokea. Tavallaan vaikeistakin on ollut onnellinen,ainakin siinä vaiheessa kun niistä on menty yli.

Toisinaan pienet sanat. Lyhyet viestit. Hymyt. halit. pusut... Ne voi olla isompia kuin maailma. Ja puhun siis nyt ystävistä. (rakkaus-rintamalla menee toki myös hyvin, mutta tää on ystävä ym postaus tällä kertaa.) Oikea sana oikeassa paikassa. Kosketus kiireen keskellä. Kuiskaus hälinän keskellä joka saa nauramaan...
Edes kasaan timantteja en vaihtaisi niitä.

Ja on ollu ihana huomata ettei ne ihmiset katoa vaikka ajoittain yhteydenpito on huonoakin... Toisinaan tuntuu että mitä enemmän tietyille ihmisille antaa välimatkaa niin myös sitten se "yhteen palaaminen" on sitäkin mukavampaa.

-Elämä on. Tälläistä.

kotona...

Äh.
En oo osannu mitään kirjoittaa koko enkkulan matkasta vaikka se mitä suurimmissa määrin oli juurikin sen ison ison unelman täyttymys kuten sen pitikin olla! <3
Lontoo oli kutakuinkin juuri sellanen kun sen toivoin olevan ja todellakin haluan sinne uudelleen.
Nyt ehkä hieman sellanen yleinen levottomuus ja kisojen odottelu menomatkalla ja jumalaton turnaus-väsymys takas tullessa haittas parasta mahdollista keskittymistä kaupunkiin.

Haluan kyllä Jussin ja muiden liikkisten kanssa sinne joskus silleen että on oikeesti vain ja ainoastaan sille keupungille aikaa!

BIIIIIIG BEEEEEN


Lontoossa pubeilemassa med Tiina.

Kisat...hmmm.. Yhtä kaaosta ja ristiriitaa päässä.
Mä en oikeesti ees osaa sanoa tanssinko hyvin vai ihan vituilleen. Ainakin Two-Stepissä tuntuu että vana kävelin ja jossain välissä Sam mulle laskikin hitaita ja nopeita tahteja ääneen... Huokaus. Neljäs sija. Eli tokavika sija.
Tai siis vittu kun olen jo pudonnu niin kärryiltä. Palkintojen jako kuvissa meitä näkyy vaan neljä, mutta Tiina ja Sam väittää että viides-sijalainen ois ollu poissa palkintojen jaosta. Mä olin jo heittämässä hanskoja naulaan ja kenkiä roviolle kun ajattelin et olinko mä sittenkin VIIMENEN!

Jotenkin kyllä vituttaa kun tein 3 kuukautta (heti kun jalka salli) hommia ihan helvetisti ja sit ei ton pidemmälle päässy... Kaikki ne marraskuun jälkeiset "worldsien kuva silmissä"-vedetyt polvi-treenit jne.
Yhtä itkuahan se lauantain ilta oli. En muista koska olis ollu sellanen olo. Tavallaan tajuaa että suoritus (ainakin sellaisten mielestä jotka jotain ymmärtää) oli hyvä ja briljantti, mutta kun omissa typerissä itsekeskeisissä haaveissa olin menossa pokkaan vähintään pronssia.

Sit kun oma ylpeys sai kolauksen niin seuraavaks sitä syytti jo itseensä päässään liiallisesti itsekkyydestä ja vaikka mistä.

Kestää hetki sulattaa tää että, mä pystyin tekeen VAAAN 3kk hommia kun muut on saattaneet jo vuoden ja ylikin treenata. Kuitenkin kaikkien tanssien arvosanat oli GOLD tai GOLD DISTINCTION ja toukokuussa oli kuitenkin vielä jopa SILVER DISTICTIONEJA... Mutta tää nyt ottaa aikansa taas selkiytyä päässä.

Ensivuodeksi on pakko sitten nousta Noviceen, koska NewComer sarja muuttuu sellaiseksi ettei enää jaeta Overall-sijoituksia vaan jokainen saa vaan noi "mitalit", eli tanssijoita ei laiteta paremmuus-järkkään vaan sarja on täysin lajiin tutustumista varten...

En haluaisi noviisiin koska siellä on niin paljon mua parempia tanssijoita. ja ihmisillä on yleinen tanssitausta niin paljon pidempi kun mulla... pelkään et ensvuonna on taas itkut edessä kun työtä tarvii tehdä ja silti ei vielä varmaan taidot riitä kovinkaan pitkälle.
Mutta en nää järkee kilpailla enää nyykkäreissäkään koska totta helvetissä mä nyt sijoitukset haluan, eihän se mitää kisaamista ole ettei laiteta järjestykseen. Ja sitäpaitsi noi mun arvosant varmaan, sijoituksesta huolimatta, nostas mut väkisinkin jo noviisiin...pöh.

Joo. en mä osaa tätä puida.
Odotan että saan parin ihmisen kanssa näsitä jutella, se on ainoo mikä auttaa.

Mutta täytyy sanoa että olipahan ihanaa miten nuo meidän (jenkkiauto-)tallin pojjat suhtautui tähän kisahommaan. Yksikin retosteli kaikille tän menneen viikonlopun road tripillä että Hanna se onkin MM-nelonen (ja kiltiti tietty jätti omaan arvoonsa sen kuinka paljon oli kisaajia sarjassa) SÖPÖÖ :) On ne ihania.

Kuveja....

Hieman ennen h-hetkeä... JÄNNITTÄÄ!


2step with sweet sweet Samuel.


It´s ChaCha time.


East Coast Swing.

LONDON CALLING

Good bye vaan ja se olisi menoa.
Ihana päästä hetkeksi pois täältä samoista ympyröistä, jotka hieman ovat ahdistaneetkin viime aikoina... sattuneista syistä :(

No, tokihan on myös ollut paljon ihania asioista ja aina on ihania ihmisiä joita toki tuloo ikäväkin.

Mutta nyt kohta startataan kohti Tampesteria ja sieltä kohti lonskia:)
Uskomatonta että kun tänään painan (joskus sit kun ehtii :D muahahahha) korvan tyynyyn olen jossakin päin yhtä unelmieni kaupunkia. Paikassa jonka näkemistä olen odottanut melkin 15 vuotta!

HUOMENA (ei jumalauta, HUOMENA!!!) odottaa Big Ben, London eye, ehkä myös legendaarinen...

ACE CAFE... <3 <3 <3

Ja sit viikonloppuna pääsee Blackpooliin ja näkee kaikki ihanat tanssi ihmiset ja pääsee skabaamaan täyyyyysiä.

Eli arrividerci Suomi, nähdään viikon päästä. Toivottavasti mahdollisimman monen pokaalin kera!

twentynine

Olipahan ihanat syndet.
Rn muista koska oiskaan näin aikuisiällä ollu noin kivvoo syndejen juhlintaa ja viel selvistä päiten vallan.

Oli west coast swing kurssin tynkää ja paljon muutakin tanssia. Sain skumppaa litra tolkulla ja muutenkin söpöjä lahjuksia.

Mutta eniten mua lämmittää nuo ihmiset.
Parhaat tyypit keksii parhaat ideat tyhjästä ja "nolla budjetilla" melkein. Ihan käsittämätöntä <3
Olen nauranu niin tärviölle itseni tänään...
Vallankin keskiyön tunteina "jatko-bileissä".
Hitto mie rakastan, rakastan, rakastan noita ihmisiä. (ja toki kaikkia ystäviäni!)

ja ompahan taas syytä odottaa enkkulan matkaakin lissee. ;)

Itsensä hyväksymisen jalo taito

Olen jotenkin viime aikoina totaalisen kyllästynyt ihmisten valittamiseen ja vouhkaamiseen ulkonäkönsä takia.
Mittaillaan olemattomia vatsamakkaroita ja surkutellaan kun ollaan niin läskejä tai puristetaan kynsin (ja melkein hampainkin) naamasta joku millin sadasosan kokoinen näppylä (joka oikeesti olikin eilen illalla tullu hyttysenpurema) ja porataankun on niin taas finnejä pukannu...
Tai vedetään päälle joku just kaupasta haettu nätti vaate ja taas itketään kun ei oo MITÄÄN päälle puettavaa tai kaikki näyttää niin kauheelta...
Ja pahimmassa tapauksessa mistään ei voi nauttia vaan koko ajan pitää tohottaa siitä miten huonolta nyt ulkonäöllisesti saattuu näyttämään.
Kiukutaan ja maristaan ja valitetaan...


PÖH!

Ymmärrän kyllä jos ihmisellä on oikeasti tarve esim laihduttaa, jos ihan oikeasti alkaa käydä terveyden päälle tai arki hankaloituu. Tai jos kyse on jostain muusta kun omasta saamattomuudesta (että on lihonut siis), esim sairaudesta...
Tai jos oikeesti potee vaikka jotain aikusiän aknea ikävine tulehtuneine finneineen.
Sillon onkin varmaan aihetta olla surullinen ja miettiä mistä saa apua.

Valitettavan usein vaan kyse jostain ihan muusta kuin oikeasti sellaisista syistä joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa. Ja monesti myös ne suuresti liioitellut ulkonäkö viat on ulkopuolisten silmissä aika pieniä.

Toki jokainen näyttää läskiltä jos tukee itsensä liian pieniin vaatteisiin tai toki naama näyttää (finneillä tai ilman tai what ever) rumalta jos se on aina nyrpällään, eli mutrussa eli norsun vitulla..

Olen vaan liian usein tullut miettineeksi sitä että miten paljon kauniimpi paikka tää maailma olisi jos ihmiset panostas edes puoliksi yhtä täysiaä sisäiseen kauneutuun kuin siihen miltä ne neäyttää tai paljonko ne painaa. Jos ihmiset uhraisivat ajatuksia edes puolet nykyistä enemmän itsensä ulkopuolelle, vaikka ilahduttamalla ystävää tai antamalla itsensä säteillä omana itsenään, niin kuinka paljon hauskempaa täällä olisi.

Itse tunnen aika ison määrän ihmisiä ympäri suomea ja pitkin maailmaakin. Ja kauneutta on ihan jokaisella. Ja kauneutta on niin erilaista. Itseasiassa en pidä välttämättä niitä kaikkein hoikimpia tai itseään eniten puunaavia ollenkaan kauneimpina. Vaan monesti henkeäsalpaavan kaunis ihminen voi olla esim hikisenä tanssin pyörteissä verkkareissaan, jumalaton onnistumisen ilo silmissään ja hymy aidoimmillaan.
Tai ihana kurvikas nainen jolla on kanttia pukeutua just niin kuin haluaa, kysymättä keltään näyttääkö läskiltä tai pömpöttääkö maha. Silmissään katse joka sulattaa kenen vaan jalat sulaksi vahaksi. Katse joka muuttaa melkein homonkin heteroksi ;)

Joten,eikö me voitas kanssa-sisaret alkaa rakastaa itseämme hieman enemmän just sellasina kun ollaan? Ja käyttää henkisen puolen kaunistamiseen hieman enemmän aikaa kun sen pohtimiseen missä on mitäkin liikaa tai liian vähän?
En minäkään sitä vielä osaa, mutta oon ainakin koittanut oppia edes jotain aiheesta?

Vatsa sisään ja pyöri!

Ja muita kuolemattomia lausahduksia joita tyrskittiin taas tuolla tanssu-studiolla tänään. Voe ei. Mutta olipahan taasen niin hauskaa. Jotenkin se vaan on niin kun tuon oman studioisen oven avaa niin koko muu kausittain niin ahdistavakin maailma jää kauas pois.
*huokaus*

Aamulla alotettiin jo heti klo 8 (kyllä heräsin tokana loma-aamunani ennen kahdeksaa vapaaehtoisesti) aamukaffeilla ja pukujen tuunaamisella. Luoja että Tiinulle tulee sitten vaan KAUNIS valssi-puku. OMG.

Strassit on ollu kovan kova sana viime päivinä ja liima kerros sormissa sitten sen mukainen. Mun puku sai lisää kiviä ja tänään askartelin pari rannekorua samaisista swarovskin kristalleista. Muutaman sata yksitellen liimasin vierekkäin ja peräkkäin ja kaikella tapaa. Mutta nyt kylä sit ranne kimmeltää upeesti MM-parketilla.
Laitan kuvia jossain vaiheessa kun saan pukuni takas kotiin, vielä on hieman fixingit kesken.

Sitten tosiaan yhden maissa hipsittiin "katolla" ja kun saatiin meidän amazingly sweet almost pro (juhis) paikalle niin johan alkoi taas öljylanteet paukkua. Kolmisen tuntia siinä taas tanssin maailmassa vierähti ja on se vaan niin terapiaa mulle.

Tänään kuulin Chachastakin jotain todella kaunista, mutta en kehtoo sitä kirjuuttaa ettei mua pidetä täyten' itserakkaan kuspäänä. Ja muutenkin puhun arviointiin liittyvistä asioista vasta jonkun ajan päästä...

Mutta joo. töitä töitä töitä. Enemmän, paremmin, lujemmin.

TAITEEN NIMISSÄ, OIKEALLA JALALLA!

Cars, bars and guitars...

No eipä niitä baareja nyt ole kohdalle sattunut, mutta kaikkea muuta.
Huoh. Olipahan vaan aika mahti viikonloppu.
Perjantaina pistettiin vähän asioista tärkeysjärjestykseen ja sen jälkeen onkin ollut erittäin hyvä mieli... parasta <3. Se siitä, en halua ruotia sitä julkisesti sen enempää, ei kuulu juurikaan kenellekään ne jutut :)


No, sitten lauantaina hommattiin Jussille "hääpäivälahja", elikkäs meille muutti VIIDES Gretschin kitara. *huokaus* Voi noita miehiä ja niiden leluja. Onneksi tällä miehellä nuo lelut päätyy sentään oikeesti käyttöön eikä vaan oo hetken huumaa ja "mä-haluun-mä-haluun"-höpöhöpöä.
Elikkäs Gretchin Baritoni Jetti sit asuu meillä. (hitostako muistan mikä se sen virallinen nimi, numero ja malli on... plääh. Mut se on musta (tai vihree?) ja kimaltaa, eikö se riitä?)
Minen noista mitään tajua. muuta kun että monellakaan ei kai suomessa oo noin montaa Gretschin kitaraa, vallankaan vanhoja (joita jussilla on 3 vuosien 59-72 väliltä)?? Että kai ne on sit aika hianoja :D :D

Jep jep.
Lauantai muuten kului sukuloiden ja oli kyllä JÄTTI-kiva nähdä Hanna-murua piiiiitkästä aikaa. Syrämmessä on ollu iso ikävä ja kiva ois päästä vaikka tuopin tai kaffen ääreen pian! Tosin mä oon aika helvetin rasittava just nyt kun ajattelen, puhun, elän ja hengitän tanssia just nyt... Kisat on niin lähellä että päässä takoo vaan kaikki mitä PITÄS vielä ehtiä ennen sitä! Antakaa anteeksi rakkaat.
Oli toudella kiva nähdä tietty myös appikset ja Jussin veljen jälkikasvusto. On ne ihania muruja. Sain urakalla nauttia kampausten teosta ja meikkailusta kun pikku-stylistit kilvan laitto mammaraista uuteen uskoon :)

Jepu jepu.
Eilen sit, IHME KYLLÄ, herättiin ajoissa ja suunnattiin vorsaan, elikkäs Forssaan. Harrasteajaoneuvo PickNick oli vuorossa ja haaveena löytää muutama osa asuntovaunua ajatellen... JA LÖYDETTIIN. Ja melkein vararikkoonhan se shoppailu vei. vai mitä mieltä olette kalliin kalliista ostosten yhteissummasta 4,5euroa... Huh mikä tuuri kävi! Löytyi listaa jota tarvitaan jääkaapin kustomointiin, aiempi hinta 40,- (ei teidetty oliko markkoja vai euroja)ja maksettiin nyt niistä 50cent.
Kapselit vaunun renkaisiin 2E pari ja kahvi jääkaappiin 2e... uuu. Ei ollenkaan meidän tapaista!
Kivaa oli nähdä tuttuja ja paaaaaaljon ihquja autoja.

Tässä muutama kuva sieltä.

älkää välittäkö setä-miehestä, ei hajua kuka hän on. saapasteli just sopisvasti kuvaan...



Anu ja Juksa viemässä ihanaa kaaraansa arvioitavaksi.


Mikä lie korppikotka lentänyt Buickin konepellille....

klik klik

Törmäsin netissä tollaseen PointShop-sivustoon jossa voi mm. mainostajien sivuilla vierailemalla kerryttää itselleen pisteitä. ja pisteillä voi taas sitten "ostaa" itselleen mukvai jutskia sivuston "kaupasta".

tapoja ansaita pisteitä on monia, osa maksullisiakin, mutta kivasti on kampanjoita mihins vain esim kyselyyn vastaamalla saa itselleen pisteitä.

Jeps. Kiinnostuin.

Jos itse kiinostuit niin kipin kapin klikkaan tätä linkkiä:
PointShop-linkki

yrittäsinköhän mä kirjoitella jotain?

Herttinen sentään.
oon ollu ihan jätti lasiak päivitteleen blogiani. Hyi mua.
Jotenkin siitä pro-am viikost asti, tai jo ennen sitä, jäi joku ison iso pyörä pyörimään ja tässä sitä koitetaan tasitella kesälomaa kohden.
pai tö vei, enää nää 6h tätä yötä ja sit yöksi yövuoro päälle niin kuukauden vapaus koittaa.

Oon kuulkaas karviset niin saakelinmoisessa stressikierteessä ettei taas mitään rajaa.
kuuden vuoden takaiset mahaoireet heräili oikeen taas kunnolla ja kaks viikkoa on oltu enemmän ja vähemmän kaksin kerroin ja solmussa.

Lääkärissäkin kävin. TAAS, noista oireista ja ei sen meielstä mitään saikkua tarvinnu. Ja ainoa lääke mitä sain oli joku saatanan kramppi-lääke jonka kanssa ei sais ajaa autoo... "ota näitä sitten vaikka vapaa päivänä". Joo moro ja kiitti työsyke. Työsyke rokkaa ja sen lääkärit on niiiin ihania. Ainakin tää ukko. "miksi tulit tänne tänään jos kerran itse tiedät että se johtuu stressistä". -KIIIIIS MAI ÄÄÄS!
Aloitin sitten ihan itse itselleni Nexium-kuurin ja se onkin rauhoittanut mahaa hyvin, ainoostaan alavatsaa vihloo ja sekös mietityttää että mikäs se siellä...
No, kaikki ajallaan. Nyt ei kerkee sairastaan.


Kahden viikon päästä näihin aikoihin pyörin varmaan paniikki-hiessä ja hirtän oitseni vahingossa hotelli ruskinin lakanoihin... ja kiroon kun en saa unta kun pitäs olla muutaman tunnin päästä vääntämässä tukkaa ja liimaamassa tekoripsiä silmiin ja silleen.
On meinaan kahden viikon päästä perjantaina totuuden hetket. Kevään ja kesän työ punnitaan ja arvostellaan ja pitäs saada kaikki irti.
"älä mee perse edellä rock-steppeihin". "kanta-askeleet pois", "käytä lantiota, sulje, avaa, sulje, avaa", "baunssi kohti lattiaa, free-spineistä baunssi pois", "give me that sexy-face","muista smootimpi ja jatkuvampi askellus, "työnnä jalalla loppuun asti". "qvick qvick, slow.slow...", Elbows down", "dont duck", "that damn heel DOWN", "Straight legs" "unohda kaikki ja nauti"....
JOOOOO. voi vittu.
Mulla on kuulemma 3 vastustajaa mun sarjassa ja sam tanssittaa siis siinä sarjassa myös kahta muuta naikkosta...
argh, mua niin jännittää!! oon treenannu niiiiin kovaa...
Vielä täytsy Juhon kanssa päästä käymään läpi ainakin east coast swingiä ja two stepin yhtä hankalaa kohtaa...

aaa. odotan egnlantiin pääsyä niiiin kovaa. Lontoo ja blackpool...ah.
ja muutamai ihania juttuja joista en vielä ees kerro mitään kun ne on niinkun ylläreitä ;) Näätte sitten kuvia joskus!

(omani siis tosin ovat satiinipintaiset ja värinä Tan, eli sellanen ruskettuneen värinen :D) ostin muuten maailman ihanimmat kengät. tai no, monen mielestä ne on varmaan ihan tavalliset kilpatanssi-popt, mutta mä oon menettänyt niille sydämeni. Käytiin Alemanalla porissa shoppailemassa ja sieltä ne kaunokit löytyivät. Kun kerran newcomereilla ei ole kenkäsääntöä pro-ameissa niin tanssin sitten mieluummin näteillä kengillä kun mun kamalilla kulahtaneilal paska-bootseilla.... Haluan niiin kovaa kunnolliset tanssi-bootsit, nuo nykyiset oli niin virhe-ostos ettei mitään rajaa. Ikävä kyllä.

joo-o. sellastahan täällä. Solmuja muutamissa ihmissuhteissa, mutta toivottavasti yhden suhteen solmut saadaan huomena keskusteltua taasen auki. olen niin väsynyt riitelemään ja tunteen kipua sen takia että mau syytellään asioista joita en oo tehnyt tai muuten vaan mun niskaan kaadetaan kaikki... *huokaus*

Sekavan sekava postaus, mutta että nyt ees jotain tulis kirjoitettua taas...

en ole kadonnut...

Olen vaan suhteellisen sanaton viime aikojen tapahtumista.
Huonoista ja ennen kaikkea ihanista...
tanssia, tanssia, tanssia. ystäviä ja rakkautta <3


Proam viikko alkoi Sam:n yllätys bielissä. Onnea yliopisto-poju :)


ai miten niin onnellinen juhlakalu :) haha.



12tunnin päivän keskellä on pakko syödäkin ja sen voi tehdä mukavasti Jazzia kuunnellen :) Fanny, Sonja, Juho, Tiina ja Sam


am ja pro jazzeilla :)


Ja on sitä tanssittukin. West Coast kurssi menossa... <3


parhaat opettajat koko universumissa :) <3 <3

nurrrrse

Aina joskus tulee mietittyä tätä omaa duunia ja sitä miten erilaista elämä olisi jos olisi töissä vaikkapa jossakin toimistossa tai vaikka kirjapainossa.
Joskus sitä havahtuu miettimään, että mikä sisäinen vimma tällä hoitoalalle on oikein ajanut. Koska mistään herkuimmasta päästä duuni tämä ei ole.
Loputonta antamista ja monesti uskomaton määrä paskaa kaadetaan niskaan. Ja vallankin jos ajatellaan vanhoja traditioita ja käytösmalleja niin hoitsuliinihan ottaa kaiken vastaan ja vielä kiittää.

Niin monena työvuorona olen kuullu olevani mm. "saatanan ämmä", "huono hoitaja", "vaan tollaset sadistit tekee yövuoroja". Omaisilta on tullu toisinaan aika rajujakin haukkuja, ja usein ne osuu kohdalla sillon kun itsellä ei oikeasti ole osaa eikä arpaa asiaan, mutta kun hoitajat nähdään jonain yhden persoonan jakautumina. Eli kuka tahansa eteen sattuu niin sitä on lupa syyttää vaikka se ei tietäisi koko asiasta mitään. Onhan se hoitaja ja sen PITÄÄ tietää kaikkien asukkaiden/potilaiden asioista iiiihan kaikki kun se täällä on duunissa.
Viime viikolla just omainen heitti repulla silleen että meni vaan puolimetriä ohi minusta. En teidä oliko tahallinen vai vahinko, mutta oikeesti... Menettekö te toisetn työpaikoille heittelemaan tavaroita?

Onhan tässä työssä niin paljon hyvääkin. Vanhus joka ottaa kädestä kii ja kiittää. Toinen sanoo että "ihanaa kun sä olet töissä, sä olet paras kaikista". Yksi sanoo iloisesti että "Likkahan se sieltä tulee taas". Ja se kun saat jonkun kinkkisen jutun hoidettua, niin kyllähän siinä voittajafiilis on.

Ja sekin kun olet läsnä kun toinen lipuu ajasta ikuisuuteen. Pidät kii kun käsi kylmenee ja hengitys lakkaa. Kun toinen menee niin kauas pois ettei ehkä koskaan enää tavata. Sillä hetkellä mieli täytyy rakkaudella ja kiitollisuudella että sai taas olla mukana jossain eläämää suuremmassa. Unohtuu laskupino keittiön pöydällä tai pesukoneeseen unohtuneet pyykit. Elämä laittaa järjestykseen ja mittasuhteisiin. Oma sydän meinaan pakahtua rakkaudesta kaikkiin läheisiinsä, kun huomaa miten rajallista tää aika täällä on.

Mutta kyllä sitä välillä silti miettii, jaksaako sitä eläkkeelle asti tätä jatkuvaa natamista ja itsensä peliin laittamista vai tuleeko jossain vaiheessa stoppi ja uudet urasuunnitelmat. Kun nää hommat ei jää aina tänne töihin vaan jotain ihmiskohtaloa miettii vielä kotonakin.