turta, mutta touhukas.

Joo.
Näin tää marraskuu sitten etenee.
Jouduttiin viemää maailman rakkain kissa viimeiselle matkalleen 24pv.
Olihan Pessillä ollu toisinaan erikoista yskimistä, mutta kun sen tausta on niin epämääräinen pennusta asti niin meni sen piikkiin nuo köhinät.
Pessihän siis oli löytökissa ja ilmeisesti pentuna sairastellut vakavasti (kissaruttoa jne) ja siksi se jäi sellaiseksi luisevaksi reppanaksi ja herkkä vatsaiseksi. Koskaan siitä ei tullut sellaista "pulleaa kollia" mitä sen syömisellä ja makaamisella olis voinut kuvitella.

meetkö vi*tuun sen kameran kanssa











23pv se oli vielä ihan innoissan kerjäämässä jauhelihaa kun tein ruokaa ja koitti kiivetä hellan kahvoja pitkin kattilaan :)
Ei huomattavissa mitään suurta terveyden romahdusta. Oltiin kyllä muutaman päivänä puhuttu et tarvii varata yskän takia pojulle aika et jos sillä on joku hoidettavissa oleva tulehdus tms.
Pessi kesällä 2005. ja siis kyllä sillä siis ihan kaks etutassua on :)


















No 24 päivän vastaisena yönä näin unta että meidän 2005 vuonna karannut ja kadonnut Brian kissamme tuli kotiin surkeassa kunnossa. Se vaan makasi ja kuolasi. Pessiä ei ollut missään koko unessa.
Aamulla herätessäni Pessi oli keittiössä pöydän alla ja presiis niin hunossa kunnossa kun Brian siinä mun unessa.
Ja mä vana tiesin et nyt se pahin mahdollinen (kissoihin liittyvä) päivä on tullut.
Poika oli ihan luovuttanut..

Mä vaan niin tiesin siitä unesta... Brian ja Pessin tassut joskus 2004-2005?







No ei muuta kun äkkiä aika lekuriin ja kauhulla pakkaamaan kissaa koppaan. Olin varaustautunu aikamoiseen tappeluun ja kynsityksi tuloon, mutta ei... Poika meni pyllystä tuupaten koppiin ja mun fiilikset vaan paheni.

Eläinlääkärillä poika oli niin enkeli kiltti ja väsynyt. Alistunut. Ja ennenkuin lääkäri sanoi mitään niin tiesin että mun syli olisi pian tyhjä. Karvakerä ei tulisi enää kotiin...

ja siltähän se syy löytyi... syöpä kasvaimia suussa (älkää luulko että oltais päästy herran suuhun kurkkiin koskaan itse... kättä köyhempiä oltais jos edes ois kokeiltu...) ja sydämessä. Ei mitään tehtävissä.

Soitin Jussin paikalle ja yhdessä silitettiin ja pussattiin Pessi uneen. Juteltiin sille ja itkettiin. Lähetettiin se Jussin iso vanhempien, mun mummun ja muiden edesmenneiden eläinkamujen luo.

Tiedän et sen on hyvä. Se saa maata nyt nurmella Jussin Topi papan keinun juuressa ja odotella kun Kirsti paistaa silakoita. Meidän mummu rapsuttaa sitä, sen minkä edesmenneen sähinä-kissan rapsuttamiselta ehtii.
Se saa nukkua Jallu-koiran kanssa saman peiton alla ja Popi-koissukaan ei jahtaa sitä tosissaan.

Suru on suuri sydämen pohjalla. Hassua miten paljon kissa elämään vaikutti. Tietyt ovet piti pitää aina visusti kii. Esim kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen oli kissalla porttikielto. Samoin yhteisen makuuhuoneen jakaminen ei tullu kysymykseen koska herran mielestä oli iahn täysin asiallista ja sopivaa esim kävellä naaman yli yöllä tai alkaa kynnet esillä "pehustaa" itselleen paikkaa nukkujan paljaan kyljen päällä. Ja aina MUN puolella, ei koskaan Jussin. Ja mä nyt tunnetusti olen niin kiltti että kun herra Pessi Pesonen päätti asettua mun polvien väliin nukkumaan niin mähän en hievahtanutkaan ettei toinen herää :D <3

Mutta joo. Mietin tässä vanhojen lakanoiden ja kulahtaneiden pyyhkeiden pakkaamista kissakoti Kattilaa varten. samoin lähtis sinne noi muut kissatarvikkeet. Jos joskus joku otus vielä meidät valloittaa niin se saa sitten uudet tavarat ja lelut.

Uutta kissaa ei voida kuvitellakaan nyt. Pessi jättää niin isot saappaat ettei niitä voi kukaan täyttää. Ei vielä, ei ehkä koskaan. Ja seuraavalla lemmikillä (jos sellainen tulee) pitää olla oikeus tulla omana itsenään perheeseen jäseneksi. Ei korvikkeeksi.

ja eihän se marraskuun paskuus loppunut toki tähän kipeään kissa asiaan. Lähi-sukulainen joutui sitten sairaalaan. Trombi jalassa. Ei onneksi välitöntä vaaraa että lähtisi liikkeelle, mutta kuitenkin. pelästyttää ja huolestuttaa. Onneksi tämä heppu on siellä äänestä päätelleen ihan ok. Varmaankin tänään suunnataan katsomaan! Pääsispä hän pian terveenä kotiin!! <3

Itsellä on tän kaiken keskellä jotenkin niin epätodellinen olo. Sellanen tunne että koko ajan odottaa et MITÄ VIELÄ!!! Toisaalta kai juoksen karkuun surua ja koitan olla hajoamatta osiin koska kauheesti haluan touhuta ja tehdä. Hypin asiasta toiseen.

äsken siivosin makuuhuonetta (vielä imuria pitäs näyttää) ja sit kesken kaiken tuli hinku kirjottaa tänne. Nyt jo vipattas jaloissa mielessä muhiva uusi kilpailu-tanssi koreografia sarjaan jne.
Ja toisaalta taas oon jo jalka ovenraossa menossa tyhjentään ystävän postilaatikkoa (on reissussa) ja kauppaan viemään pulloja. Pyykitkin odottaa narulle pääsyä... ja on NÄLKÄ! Siis oon aika energia kimppu mutta kuitenkin väsyn sitten aina pian... en siis kunnossa vielä kuitenkaan!