julkisesti kokoa L

haha... Näytän ihan järkyttävältä, mut kai se on sairaalassa sallittua, jopa yleistä? Hius-pehkoa selvitin tänä aamuna oikeasti vartin. Kävin illalla suihkussa ja en sen jälkeen enää viitsiny sitä vähää että olisin kammannu takkuja auki. No olipahan ajankulua nyt sit :D Nää sairaalan vaatteet on sitten komeat... Nyt vuorossa tällainen beige pyjama jossa salmiakin muotoisia ihastuttavia pappa-design kuvioita ja rinnassa kissan kokoisilla kirjaimilla sairaalan nimi ja tietysti vaatteen koko. Kiva kulkea tuolla käytävillä fiiliksellä "Hei, mä on Hanna ja mä olen täällä potilaana. Olen kokoa L. Mä olen suolivammainen, mitäs sulla? Peräpukamat vai lobotomia?" joo... Mut täällä on ainakin aikaa ajatella. Ihailen ihan sikana näitä hoitsuja ja mietin voisinko mä itse jonkun meidän asukkaan silmissä näyttää yhtä pätevältä ja osaavalta. Mietin myös että miettiikö nää hetkeäkään et "kääk, meniks tää nyt näin? Milläs nopeudella tän sekoite-antibiotin saikaan tiputtaa..? Täähän muistaakseni kirvelee jos tiputtaa liian nopeasti? " musta tuntuu että nää on niin nuoria ja näppäriä tai sit iäkkäämpiä ja kokeneita... Tavallaan voin ymmärtää niitä vanhuksia jotka yksinäisyyttään saa ties mitä oireita ja tilaa kerran viikossa lanssin itselleen päästäkseen hoitoon... Kyllähän tästä huolenpidosta ja valmiista ruoasta jopa vähän nauttii. Vaikka kotiin kyllä haluan jo kovasti. Haluan jussin kanssa tuijottaan telkkua ja saunaan. Haluan kissan syliin vaikka se kuolaa ja ei tajua ettei tarpoessa tarvis kynsiä niin saatanasti. Haluan kreikkalaiseen raflaan syömään... Haluan haluan haluan. Niin ja TANSSIA!