Ok. No tulipahan edellisessä postauksessa valitettua.
Mutta kai se joskus on sekin paikallaan.
Toivon ettei suorasukainen narinani saanut ketään pohtimaan mitä on mulle sanonut tai muuta vastaavaa. En missään nimessä halunnut tai halua henkilöidä mitään asiaa kehenkään tiettyyn tyyppiin.
Mutta sellaisia me vaan ollaan, me ihmisen lapset, että tiedetään aina kaikki toistenkin puolesta. Liiankin hyvin.
Sen verran tuo oma vuodatus puhdisti ja sisuunnutti että päästin että turhasta en valita.
Siis toki täytyy voida myöntää että nyt on romuna ja ei pysty, mutta koitan pystyä siirtämään sen asian omaan nurkkaansa. Siitä ei saa tulla mikään hallitseva tekijä tai minua määrittävä asia.
Okei, olen pysyvästi sairas. Okei mulla saattaa olla tai mulle saattaa tulla noita liitännäissairauksia, mutta vellomaan en tässä ala. En suostu.
En ala tästä joka postauksessa puhumaan tai vointejani kuvailemaan. (Itse sairaus on laadultaan jo sitä luokkaa, että aika harva edes haluaa tietää monestiko se mua vessaan juoksuttaa tai muuta vastaavaa. heh.)
Sinällään mua ei valittaminen haittaa. Jokaisen on saatava purkaa pahaa oloaan ja olen valmis kuuntelemaan ystäviä ja kavereta heidän huolissaan. Moneenkin kertaan, jopa jatkuvasti ja 24/7. Jeps. Hoivaaja mikä hoivaaja. Omallakin kustannuksellaan joskus.
Mutta itse mä en haluaisi olla se jonka nimen jälkeen voi piirtää yhtäläisyysmerkit ja kirjoittaa perään Morbus Crohn. En aio antaa sairauteni määrittää minua, vaikka se jokapäiväistä elämää onkin. Ja pahoina päivinä vallankin joskus tekisi mieli kirkua.
Mutta se en ole minä.
Minä olen se hieman hullu, nolojen tilanteiden nainen, draamakuningatar, epävarma kriisikimppu, vastuunkantaja, puuhaaja, tekijä, tanssija, hoivaaja, vaimo, tytär, ystävä, rakas, riitapukari, lepyttäjä, itkeskelija, ihmisiä rakastava hassu, nettiaddicti, homssuinen kotiaskareissa, naisellinen nainen, heikompien puolustaja, aina äänessä, ujo ja arkakin, tulistuja, uhrautuja, spontaani, kuuntelija, vitsailija, joustaja, kiltti, hellä, herkkä.
Mutta minä en ole Crohn. Enkä halua olla.
2 kommenttia:
Mulla oli äsken jotain oikein fiksua sanottavaa mutta laho on on latvasta niin en muista.
Jotain kuitenkin siihen suuntaan että ei kannata antaa sairauden voittaa, koska silloin jos sitä ajattelee 24/7 niin sen taakan alle voi luhistua. Silloin menettää kaiken sen minkä takia on taistellut.
Ja meillä lähihoitajilla on melkein kaikilla 1 piirre: me ollaan melkein aina niitä jotka huolehtii känniläiset kotia, tai ainakin ihmiset suurin piiretin ehjin nahoin ja autetaan ystävää oli sitten oma tilanne mikä tahansa.
Tästä tulee ainakin vakkari lukia :)
kaaka
Juuri niin!
Itseni tunnistan tuosta ainakin ihan täysin.
Aina muita paapomassa ja todella kova koulu olikin heittäytyä potilaan rooliin itse!!
Kiva kun löysit tänne <3
Lähetä kommentti