Teimme vähän uudelleen järjestelyjä autotallista ja löysin sieltä muovikassin joka oli kaikkien muuttojen yhteydessä kulkeutunut meille lapsuuden kodistani asti. Voi iik.
Pussissa oli valokuvia 17vuotiaana tehdyltä lyhyeltä oppilasvaihtoreissulta Italiaan ja muutama niin helmi löytö ettei tosikaan.
Aloin kaivata. ihan pienen hetken ajan, takaisin 90-luvulle ja siihen aikaan kun netti ja kännykät eivät näytelleet niin isoa osaa nuoren ihmisen elämässä.
Sohvan nurkassa kököttelin ja hypistelin vanhoja kirjeitä ulkomaalaisilta kirjekavereilta- Vielä en niitä lukenut, sen haluan tehdä rauhassa ajan kanssa, mutta selailin käsialoja ja osoitteita. Kuinka hassulta näytti oma tyttönimi ja lapsuudenkodin osoite :) oih.
Kirjeiden seassa oli muutamia ihanan ysärihenkisiä valokuvia Liettualaiselta Alinalta, parin kuvan takana luki "Please Send this photo back"... Tyttö raasu on saanut odottaa kuviaan takaisin noin 16 vuotta. Tuli mieleen että ehkäpä laitan kuvat kuoreen kirjeen kanssa ja kokeilen ihan piruuttani josko vanhalla osoitteellaan ne löytäisi perille ;) Voisi siinä Alina rouva (tai neiti) olla ihmeissään. hahaha.
Kirjeet tuntuivat jotenkin niin henkilökohtaiselta, ihanilta. Kuoret, paperit, käsialat... Aloin hetkellisesti kaivata ihan kamalasti aikaa kun kirjoitin kirjeitä päivittäin. Muutaman rakkaan kirjeystävän kanssa kirjoiteltiin niin tiiviisti että samana päivänä kun posti toi kuoren niin iltapäivään mennessä oli vastaus jo valmiina lähtöön. Huokaus.
Voi sitä vuodatettujen tunteiden ja kasvukipujen määrää.
Kirjevihot joita vaihdeltiin koulussa olivat ihan omaa luokkaansa. Niitä odottaa lapsuuden kodissa iso nivaska. (pahvilaatikollinen) Pitäisköhän hakea ne sieltä pois ja viettää korvia kuumottavia tunteja lukien niitä pian?
Pussista myös löytyi mystinen c-kasetti. Tiesin heti sen käteen osuessa että nyt löytyi aarre.
Teini vuosien parhaan ystäväni Emilian kanssa meillä oli jostain syystä omalaatuisia ajanvietto tapoja, tai ainakin tää kasettien äänittäminen :)
Kuuntelin puolet kasetista ja olihan se melkein aamukahvit väärään kurkkuun rykivä tilanne kuunnella sekopäisenä molottavaa noin 13 vuotiasta itseään, ja ystävää.
Miten me ollaan niin nuorena jo oltu niin kahjoja ja jopa härskejä. Mitä mekään esim mistään miesten sukukalleuksista sillon tiedettiin, vilaukselta jossain nähty ;).
Mutta niin vaan ollaan nauhalle jodlattu laulaen ja mölöttäen vaikka mitä ruokottomuuksia.
Suunnitelmissa olis vähän tänään iltapäivällä tavata samainen Emilia ja kuunnella kasetti yhdessä. Voi jessus. Siitä tulee legendaarista... 20 years after, almost!
kasetilla oli joku pätkä jossa muka puhun puhelimessa. Voi jehna miten erilaiselta lankapuhelimeen vastaaminen kuulosti kuin kännykkään vastaaminen. Muistan yhä sen fraasin millä mua oli opetettu kakarana vastaamaan puhelimeen... Ja siellä se kasetilla toistui aivan mallikkaasti.
Tuli vähän lankapuhelintakin ikävä.
Vallankin niitä aikoja kun muutama kolli soitteli ja millä intensiteetillä sitä ryntäsi gepardi loikalla puhelimen kimppuun kun se soi. Eihän sitä voinut ottaa selaista riskiä että isä tai äiti ois vastannut kun SE soittaa :) hahahaha.
Vaikka kyllähän nuo sen tiesi että puhelimessa roikuttiin välillä useampi tunti.
Millon Kokkolaan ja millon varkauteen. millon helsinkiin.
Voi sentään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti