Jälleen kerran jäin miettimään sitä mitä tää maailma meiltä oikeen vaatiikaan.
Millaisia meidän tulee olla jotta kelpaamme, tai olemme jopa keskinkertaista parempia?
Miltä PITÄÄ näyttää tai miten käyttäytyä?
Kävin keskustelua "kauneus-pyrkimyksistä", ulkonäkö seikoista, hyvistä ja huonoista puolista & piirteistä ym. hyvin rakkaan ihmisen kanssa tänään.
Mun mielestä ja mun objektiivisin silmin katsottuna kyseessä on jokseenkin hottis tapaus, mutta ei oikeen päästy asiasta yhteisymmärrykseen. höh.
Ja nämä blogaukseni asiat varmasti koskevat montaa muutakin ihmistä. Epäilemättä.
Sen keskustelun jälkeen jäin taas kerran miettimään. (yllättävää hei et taas pähkään!)
En voi kuin ihmetellä mistä nää tän päivän kaikki ihanteet juontaa juurensa ja mikä siinä on että ne syöpyvät niin syvälle mieleen ja muuttuvat asioiksi jotka on PAKKO saavuttaa. Pakko olla sitä ja tätä ja pakko ennenkaikkea välittää siitä mitä MUUT ajattelevat susta.
Mikä on se mahti joka saa sen oman peilikuvan näyttämään ihan väärältä? Tosta pois ja tohon enemmän ja toi ja toi on vinksallaan.
Ja samaan aikaan joku toinen näkee vain hyviä asioita, vaikka peili muka väittää muuta.
MIKSI, voi MIIIIIKSI oma katse sivuuttaa ne maailman kauneimmat silmät ja kiinnittyy vaan siihen että vyötärö on muka liian leveä. (vaikka se ei ees olisi)
Miksei oma itsetuntemus kerro että loistavaa huumoria piisaa ja älyä, Herkkyyttä, vahvuutta. Ja sitä kuinka tärkeä oletkaan.
Se itsetuntemuksen retale vaan soimaa tylsäksi ja ei-niin-kiinnostavaksi ja blaa blaa blaaaah.
Millä saada toinen näkemään itsensä minun silmilläni? Ja näkemään ne kaikki hyvät asiat?
Millä todistaa se minkä me muut tiedämme, että kelpaat. Enemmän kuin kelpaat! Olet loistava just noin.
Musta on vaan niin jumalattoman perseestä, se että ihmiset joutuvat miettimään liikaa sitä mitä MUUT ajattelevat. EI EI EI.
Kun oikeesti ne muutkin ajattelee suurimmaks osaks mitä taas jotkut muut ajattelee.
Tokikaan kukaan meistä ei varmaan ole täydellinen tai täydellisen tyytyväinen itseensä, mutta on mahdollista elää niin ettei sentään kaikin puolin itsessään nää vain vikoja. Ja on lupa olla tyytyväinen! On lupa kehua itseään. Vaikka mielessään jos se on helpompaa.
Surullista on se jos ihminen lakkaa yrittämästä asioista siksi että luulee ettei ole sopiva. Tai yrittä liikaa koska mielestään ei ole tarpeeksi...jotain...laiha, kaunis, karismaattinen, ihailtu, älykäs, oppivainen... Lista on loputon.
Mitä jos oikeesti pysähdyt. Hengität syvään ja katsot sinne peiliin. Mun silmillä. Niiden "muiden" silmillä.
ja näkisit edes pienen väläyksen hyvää. Ilman että tarvii muuttaa mitään.
Unohda ne kaikki paskat sanat joita ehkä olet kuullut.
Unohda ne hetket jolloin sua koitettiin talloa jalkoihin.
Nyt on NYT. Tää on sun elämä. Tää oot sinä.
Sitä tyyppiä siellä peilissä sun täytyy oppia rakastamaan. olemaan sille armollinen. Silittämään sen poskea ja sanomaan ettei kukaan ole sua parempi, eikä huonompi.
Olet kaunis. Olet sopiva. Olet rakas.
Itsetään pitää huolehtia, mutta itseään ei pidä antaa survoa muottiin ja vääristyneisiin ihanteisiin.
Lupaa mulle, että etsit itsestäs joka kerran kaksi hyvää asiaa kun mieleesi on juolahtanut yksi huono. Aloita vaikka ihan pienistä. Vaikka siitä että sun silmäripset on pitkät. Jos et heti uskalla vakuuttaa itselles että oot kokonaisuudessas aivan ihana.
Lupaatko?
2 kommenttia:
Todentotta, mä ainaki tunnistan itsen tästä tekstistä... Mitäs sille sit tekis, täytyy koittaa noudattaa sun ohjetta tosta lopusta ;) lupaan edes koittaa :)
T:Ilu
arvasin että tää saattaa herättää tuttuuden tunnetta monessa ihmisessä. ja kyllähän mekin näitä aiheita taidettiin ohimennen sivuta eilen muiden höpöttelujen ohella. :)
Lähetä kommentti