Tiettekö fiiliksen kun sulla on joku rakas tärkeä ihminen ja toivoisit sille vaan niin kovin hyvää. Sellanen ihminen joka on ihan ihana. luonteeltaan ja kaikella tapaa. tai no siis kukaan ei tietty oo täydellinen, mutta you know.
Sit kun tää saakelin paska, jota joku viisaampi kutsuu kai elämäksi, osaa olla niin hankelaa ja musertavaa toisinaan niin sitten liian moni ihana jää jalkoihin tai kolhii pikku pikku sydämensä mustelmille.
Sit sitä toljottaa vaan vierestä ummikkona vaikka ois valmis tekeen ihan mitä vaan melkein että ne kultaiset ihmiset saavuttaisi unelmansa. Mutta kun ei voi tehdä mitään, koska kohtaloa ei kukaan meistä voi ohjailla. Ei edes oikeastaan autella suuremmin. Joskus voisi kelata pari vuotta eteenpäin ja katsoa miten kaikki meni, mutta toisaalta... sehän ois liian helppoa tai ehkä näkymät ei olisikaan kauniita ollenkaan.
Täytyy vaan antaa käpälä ja pitää kii tyrskyissä. Se on vähän, mutta se on toisaalta sitä kaikkensa antamista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti