vaatteet on mun aatteet?

vai onko?
Olin jokin aika sitten yhdessä tapaamisessa jossa törmäsin työkaveriin tai lähinnä kurssikaveriin vuosien takaa.
Olin pukeutunut mielestäni aika hillitysti.
Päällä lyhythihainen neulepusero (joka mielestäni on aika ajaton tyyliltään, ei mikään trendikäs ainakaan) ja liituraitahousut.(en halunnu lähtee farkuissa koska halusin jotain siistimpää päälle ja hametta en voinut taas pakkasella laittaa koska en ehtinyt ostaa sukkahousuja...).
Hiukseni olivat kiinni , otsatukka hieman "tötteröllä", siten miten nyt ehdin laittaa kiireessä. Meikkiäkin oli muttei ihan hulluna koska kävin treenaamassa ennen miittinkiä...

Tämä edellä mainittu ex-tuttava hetken mietti ennenkuin tunnisti mut. Siitä seurasi hetken ajan naurua ja sitten tämä nainen tokaisi ettei heti tunnistanut mua kun ennen olin niin rock.
Siihen (onneksi) nykyinen työkaverini tokaisi "on se vieläkin ihan rock"... Koska itse jotenkin äimistyin tätä tilannetta.



Jäin viettimään kuinka paljon vaatteemme meistä kertookaan. Ja kaikki muukin ulkonäköön liittyvä.
Omasta mielestäni en ole muutamaa vuoteen ihmisenä (siis musiikkimaku, asiat joista pidän, ihailun kohteet jne) muuttunut juurikaan. Mutta kertooko ulkonäköni muuta?

Totta on että en jaksa todellakaan joka aamu kiskoa saumasukkia ja kynähametta päälle kun lähden töihin.
Naama on joskus viikkoja meikittä, koska en nää tarpeelliseksi kulkea jokapäivä ihan vimpanpäälle laitettuna. Ja jotenkii kotoa on jäänyt jo mieleen ettei juhliin ja arkeen laittauduta samallalailla.
Ihoni on myös herkkä joten en edes voisi kulkea joka päivä naama pakkelissa.
Usein aamulla jalkaan eksyy ihan vaan verkkarit ja niskaan kiskon hupparin. MIKSI pitäisi panostaa hulluna pukeutumiseen jos suunnitelmissa on tasan kävellä ulko-ovelta autoon ja autosta pukukopille, vaihtaa hoitsuvaatteet päälle ja thdä päivä töitä?
Takaisinpäin tullaan saman kaavan mukaan mutta toisinpäin.

Aiemmin nuorena 50-luku diggarina ja rockabilly misuna olikin tosi tärkeää että joka päivä olis tukka ojennuksesssa ja asu tyylin mukaan. Mutta jotenkin koen että se oli sitä alkuvuosien huumaa ja tarvetta näyttää kuka on...
Tokihan se tyyli vieläkin on yhtäkuin minä, mutta enää en koe niin pakolliseksi herätä kaksi-kolme tuntia ennen kotoa lähtöä jotta saisin hiukset, meikin ja muun lookin niin viimeisen päälle...
Nuorempana toki myös oli iva valita oman tyylin mukaiset vaatteet päälle, koska esim koulussa oltiin tietty samoissa kuteissa koko päivä.



Kyllähän muakin nyppii oma laiskuus sellaisina päivinä kun olen ajatellut mennnä vaan aamukahville ystävän luo ja sit takas kotiin hääräämään. Hyppään sitten autoon aamutossut jalassa ja kahvin lomassa saadaankin joku kuningasidea esim suunnata naapurikaupunkiin ostamaan jotakin pikaisesti tms. Aikaa harvemmin on lähteä vaatetusta muuttamaan enää.
Onneksi mulla on kanttia sitten mennä niissä aamutossuissa ja onneksi ystäväni ovat jo niin tottuneita erikoisiin ilmiasuihini että kukaan ei juurikaan hätkähdä enää.

Juhliin rakastan laittautua. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun mulla nähdään irtoripset, vaivaa vaatinut meikki, tukka hienosti ja vaatetus viimeisen päälle valittu. Esim ensi lauantaina bileisiin mennään juuri tällä linjalla. vaivaa säästämättä.
Tulee löytymään hiuslisäkkeet ja irtoripset, Glamouria vaikka muille jakaa..



Ihailen ihmisiä toki jotka voivat elää joka päivä pukeutuen hienosti. olisihan se mukavaa jos olisi esim sellainen työ että vaatteissaan saisi olla esillä.
Mutta tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen siihen miten toimin.
Olin sitten muiden mielestä rock tai en.
Ja mielestäni ketään ja kenekään mieltymyksiä ei voi arvioida tai arvostella ulkonäön perusteella. Enemmän kai merkitsee mitä ajattelee, mistä jutuista pitää.
Esim itse olen mielestäni ihan yhtä "rock", jopa enemmän, kuin ennen. Teidän enemmän kiinnostuksen kohtaistani (musiikki, vintagetyyli, autot...). Tunnen huomattavasti enemmän samaan genreen kuuluvia ihmisiä kuin teininä jne.
Vaikka arkena ulkonäkö ei sitä kaikkea heti kertoisikaan.