Aika hassu ja vähän pelottava juttu tapahtui.
Mullahan on taipumusta uskoa siihen että toiveet toteutuu ja että tätä maailmaa pyörittää joku korkeampi voima. Sitä en osaa sanoa onko se jonkun uskonnon kuvaama jumala, vai onko se äiti maa, kohtalo... Mutta joku täällä ihan takuulla näistä naruista vetelee.
Mulla oli sunnuntai illasta maanantaihin sellainen olo että kovasti mietin mun rakkaita ihmisiä ja sitä millaistan asioiden kanssa he painii. Liikaa kurjia asioita heillä ja liian paljon kestettävää. Ei sinällään etteikö heistä jokainen olisi ihana ja sitkeä. -Kyllä on, paljon kestävämpiä kuin minä.
Itseasiassa taisin maanantaina päivittää mun naamakirja statukseenkin että voisitko elämä olla reilu mun akkaita kohtaan ja antaa heille viikon täynnä rakkautta ja ilman huolia. Toivoin tätä todella koko sydämestäni sunnuntain ja maanantaina aikana. Kai se oli rukous aidoimmillaan jos sen haluaa jotenkin määritellä. Mielessäni ajattelin että anna elämä ne kärsimykset vaikka mulle jos sillä hinnalla saan hyvää rakkailleni.
Ja hei daa, pelottavaa. Juuri näin kävi.
Ihmiset joita olen ajatellut erityisesti tän "rukouksen" tiimoilta ovat saaneet tällä viikolla ihanai yllätyksiä, tai ovat saamassa :) On ollut rakkautta, iloa.
Yhdestä haluan mainita ihan ääneen...
Jussi... Mun elämäni kallein aarre.
Eilen illalla kun lököteltiin iltaa olohuoneessa, niin mitäs tapahtuikaan.
Jussi kuunteli radioo ja NIIDEN LEVYLTÄ SOITETTIIIN EKAA KERTAA BIISI RADIOSSA! Ihan oikeessa ylesiradiossa, ohjelmassa Kantri-tohtorin juurihoitoa tms. Itseasiassa olin nukhatanu sohvalle ja heräsin siihen kun yhtäkkiä radiossa soi Bedtime boogie!!!
NIIIIIN SEKAVAA!
Tajusin sen vasta tänään meinaan eilen olin niiiiin kuutamolla... Oon niin onnellinen, tätä oon Jussin kanssa odottanu 10vuotta.
Toiveen toinenkin puoli, tai tää "hinta" on myös toteutunut..
Itellä ei oo ollu niin kovin hyvä viikko. Tai tavallaan on, mutta on saanut kärsiä..
mm. ulkopuolisuudentunteesta: en päässyt osallistumaan meidän tanssisalin yksivuotis juhlintaan. Ja muutenkin jäin koko kuviosta niiiiin ulkopuolelle. Ihan muut ihmiset veteli herkku voileipäkakut, näki yllätetyn ilmeet, onnitteli, iloitsi, tanssi. Illalla joi skumppaa. Mä menin tyhjin käsin ja tyhjin sydämin kotiin.
Luojan kiitos mulla on Jussi jolle voin näemmä puhua MISTÄ VAAN. Vaikka se ei miehenä aina tavoitakaan näitä herkän ja tunteellisen naisen tuskia, niin ainakin se kuuntelee ja antaa omia järkeen perustuvia näkökulmiaan.
Mutta voi pojat teki kipeää ja tekee vieläkin.
Mullakin kun oli salille ostettuna juhlatarpeita ja jopa täytekakku ainekset odotti hienoine kynttilöineen kaapissa, muta jostakin syystä juhlinnan päätti eräät ihmiset siirtää sellaiselle päivälle että mun oli oltava duunissa. SAD
Mut tästä asiasta en aio tän enempää puhua, koska en halua yllätyksen saajan/juhlakalun pahoittavan mieltään. Hän on ilonsa todellakin ansainnut, omaa keskeneräisyyttäni ja kateuttani täällä märssyän.
Toinen konkreettinen kärsimys on ollu maha..
Oireet on iloisesti palanneet.
Maha on sekaisin, väsyttää (ei sentään niin pahasti kun talvella), ja kaks päivää särki oikeen enemmänkin... Ja taas samaa kohtaa alavatsalla/oik. kylkeä kohden nousten. Ihan yhtä vaikea tilanne ei ole kun viime syksyn ja talven aikana, mutta en oo kyllä kunnosskaan.
Maha on taas samallalailla turvonnutkin kun sillon. Tosin olen kyllä syönytkin ihan paskasti joten osa varmaan ihan vanhaa kunnon läskistymistäkin :)
No kokeita on taas lääkärit määränneet joten eiköhän se tästä...ehkä...en tiedä. Pelkään et oon kohta taas osastolla ja jaa worldsit kisaamatta elokuussa. En tiedä miten mun psyyke kestäis sen.
Mutta jos on ollut kurjia fiiliksiä ja sielu lietteessä, niin onneksi maanpäällä on näitä enkeleitä ilman siipiä. Niitä tunneihmisiä jotka tajuaa sen eetä ihmisellä on pimeät puolet ja joille voi repiä sydäntään auki. Ihmisiä jolle kehtaa tunnustaa et sydämessä on ilkeitä tunteita, kateutta, mustasukkaisuutta, liejua ja mutaa.
Kaksi ihanaa naista auttoi taas järjestämään ajatuksia ja näin vältyin siltä etten pilannut kenenkään päivää tai aiheuttanut mielipahaa. Joskus on vaan niin hyvä puhua ihmisille jotka on just sillä hetkellä asioista irrallaan. Kiitos naiset, teette mun hataralle herkälle psyykelle hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti